Purppurakuninkaan Saleissa

ExcaliburWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
PKS.jpg

Uudelleensyntyneen jumalan palatessa maailmaamme alkaa jälleen sankareiden aikakausi ihmisten tarvitessa johdatusta ja turvaa. Vain harva kuolevainen uskaltaa ottaa tuon rohkean askeleen, ja silloinkin useimmiten kohtalon kuljettamana, tahtomattaan ja pakotettuna. Kaikesta huolimatta, ne ovat nuo yksilöt, sankarit, jotka määräävät historian kulun. -Asturbis, Suuri Näkijä

Anten peluuttama kamppis, päättyi 31.8.2011. Kamppis kesti reilun vuoden irl, pelillisesti parin kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana pelaajahahmot sotkeutuivat uskonnollisiin, poliittisiin, rikollisiin ja demonisiin ympyröihin. Saavutettuaan suurimman tavoitteensa, surmattuaan Duranten, hahmot eivät kuitenkaan selviytyneet kirouksesta (Angeloa lukuunottamatta), vaan ovat yhä vaarassa joutua demonien kynsiin sieluunsa polttomerkityn demoniriimun vuoksi. Tästä lisää viimeisessä kirjoitelmassa. Tunnelmallisesti peli oli synkeä selviytymistarina kirotun kohtaloa vastaan höystettynä juonittelulla. Pelin pohjana toimi pelimaailmaan sopivaksi modatut Riddle of Steelin säännöt (lisäosinensa), ja Ummãn myyttinen maailma.

Pelaajat ja hahmot

  • Glowie - Renato Verga - Coraxen entinen jäsen, Inkvisition soturi, Huomenta
  • Culka - Nicolo (Radavar) - Peloton kirkonsoturi, Lothedrijarin palvelija, auspicen henkivartija
  • Mantle - Angelo Caruso - Solonadan kätyri, palkkasoturi, hiljainen tekemisistään
  • Jaale - Raul de la Alesandro - Kultasataman herttua, utelias luonteeltaan
  • Maryjane - Elena Priore - Mannunvartija Glanvenin suunnalta, noitasukua
  • Ossi - Manoel Belenciano / Javier Radavar - Ristintien wanhan kaartin sotilas / Radavarien sukua, Vidilothin serkku, henki sidottuna miekkaan
  • Ossi - Diego Devigo / Tempesta - Safiirien suurnoviisi, valtakunnan mestaaja, kuningaskunnan kuolettavin mies

Muuta

Sääntö- yms. selvennykset linkkeineen tulee tänne.

"Naked Dwarf" Syndrome (High toughness indistinguishable from armour mechanically).

  • Solution: Toughness cannot reduce a weapon strike below a first level wound.

"Dragon Tap" Syndrome (High strength guarentees amputations and instant-death from glancing blows).

  • Solution: The final wound level can never be more than double the margin of success.

PJ kiinniotto-ohjeet:

  • ante@irc
  • antesarj ättt hotmail
  • 1390719 <- 045

Tapahtuma- ja pelikirjaa

KARTOISTA HUOMIO! Ko. kuvat ovat pelinjohtajan käsialaa ja sydänverta, ja ovat vapaasti käytössä roolipelitarkoituksiin, kunhan ei ota raapustuksista kunniaa itselleen

Nmartelo
Radavarien hauta
Katedraali
Jäniksenkäpälä
Repinin kartano
Merselburg (kesken)

29.3.2010 hahmosketsaus, maailmaan tutustuttautuminen.

Seikkailut ja pelikertain kertomukset

Sankareitten kertomaa

Aftermath

Kesällä 338 Ua sankarijoukko astui Radavarien kadonneeseen sukuhautaan ja saivat kirouksen niskoillensa. Viiden hengen selviytymiskamppailu kesti kolme kuukautta, mutta he eivät pelastuneet vielä muinaisen demonin kirouksesta. Nelilj lähetti Ubaid al Hadduhin, vampyyriksikin kutsutun olennon kirottujen perään pyrkien päästämään heidät tuskistaan, mutta tämän onnistui ainoastaan löytää Angelo, ostaa hänet etsimään kirotut puolestaan ja tuomaan Neliljin käsiin. Vaikka Solonadan yksi tärkeimpiä käskyjä on olla sekaantumasta mihinkään yliluonnolliseen, Angelo otti tehtävän vastaan ilomielin - saihan hän kätensä takaisin täysin toimintakuntoisina.

Vuonna 341 Ua Porganuista päätyi sotaan Punaisen Valtakunnan, tuhon lohikäärmeen, Útu Cahanin, johtaman kansakunnan kanssa sotaan. Pian sen jälkeen myös pohjoisen naapuri Uusi Näkijäkunta julisti sodan Porganuistaa vastaan tämän kerettiläisen uskonnon vuoksi. Porganuista, Pyhä Maa ja Katen Suokunnat olivat julistaneet Lothedrijarin ainoaksi oikeaksi jumalaksi maailmassa, ja että vain hänen johdattamalla ihmiskunnalla on tulevaisuutta. Punaisen Valtakunnan näkökulmasta Lothedrijar oli tehnyt väärin ottaessaan ihmisenä kaikki jumalten voimat itselleen; Útu Cahanin sanojen mukaan "Lothedrijar on menettänyt järkensä voimien vuoksi". Sodan mukana myös kirotut joutuivat kohtaamaan uudet valinnat elämässään.

Renato

Renato päätyi Duranten päihittämisen jälkeen takaisin inkvisitioon ja kouluttajaksi. Tärkeän asemansa suojissa hän vältti kohtaamisen vampyyrin kanssa, mutta ei Angelon kanssa. Noin puolen vuoden jälkeen Renaton päästtyä asemaansa Angelo toteutti Neliljin tahdon ja soluttautuneena inkvisition riveihin hän katkoi Renaton kädet ranteiden kohdalta onnistuttuaan ensin juottamaan tämän hyvin tukevaan humalaan. Sen päivän jälkeen Renato menetti viimeisetkin ihmisyyden rippeet ja alkoi toteuttaa varsin väkivaltaista puhdistamista kansan keskuudessa kädettömyydestään huolimatta. Alkoholiin hän ei enää koskaan koskenut edes siitä huolimatta, ettei enää nukkunut öisin ollenkaan painajaisistaan johtuen. Kädetön, uneton mies toteutti loputonta vihaansa maailmaa kohtaan inkvisiition johtohahmona levittäen juuri sitä veristä ilosanomaa, mitä Nelilj juuri halusi hänen tekevän ja täysin kirkon ja kuninkaan luvalla. Sodan alettua Punaisen Valtakunnan kanssa Renato päätyi armeijan riveihin pitämään yllä sotilasrivistöjen puhtautta ja oikeaoppisuutta. Moni vakooja ja takinkääntäjä päätyi miehen käsittelyyn, kuten moni viatonkin. Renato kuoli lopulta sodan keskivaiheilla vääräuskoisen soluttautujafanaatikon käsissä ja hänestä tuli marttyyri Porganuistan ja inkvisition kertomuksiin. Kuolemansa jälkeen hän kohtasi Neliljin kasvotusten sielunvaelluksellaan kohti helvettiä. Demoni matkasi miehen mukana pitkään yrittäen puhua tätä kääntymään puolelleen, mutta Renato astui pelotta siihen pimeyteen, johon muinaisetkaan demonit eivät enää uskaltaneet kulkea. Neliljin ivallisen naurun saattelemana Renato astui pimeyteen ja kohtasi todellisen pahuuden ensimmäistä kertaa elämänsä aikana jäätyneessä helvetissä.

Elena & Tempesta

Balok otti Duranten voittamisen jälkeen Elenan mukaansa ja tämä antoi Balokille saamansa dryadinsiemenen ja pääsi sen jälkeen vapaaksi hirviön kynsistä. Hän matkusti poikansa Remin ja tämän mentorin Tempestan kanssa pohjoiseen lopun perheensä luo. Violetta ja muut mustalaiset sekä noidat olivat vaeltaneet Uuteen Näkijäkuntaan paremman elämän toivossa. Pettymys oli kuitenkin suuri - vaikka Näkijäkunnassa ei suoraan teloitettu laittomia mahdinkäyttäjiä tai kidutettu heidän apureitaan, jäivät mustalaiset ja noidat tiukkaan syyniin. Tempestan avulla Elenan ja Remin onnistui kuitenkin välttämään Näkijäkunnan syynäys mahdinkäyttäjien suhteen ja he pääsivät elämään vapaata elämää joskin hyvin askeettisessa ja rasistisessa ympäristössä. Ne noidat, jotka paljastuivat mahdinkäyttäjiksi laittomasti Näkijäkunnan alueilla vietiin vuorille luostareihin. Kaikkien Näkijäkunnan asukkien tuli noudattaa Oraakkelin oppeja ja tältä välttyäkseen mustalaiset joutuivatkin elämään jälleen kiertolaisen elämää. Leipä irtosi kuitenkin vielä huonommin Näkijäkunnan vuoristoisessa ja vähäravinteisessa ympäristössä ja moni palasikin takaisin Porganuistaan inkvisition voimistuvasta läsnäolosta huolimatta. Elena, Remi ja Tempesta pysyttelivät yhdessä varsin tiiviisti vältellen konfliktia paikallisen väestön ja Näkijöiden kanssa. Elena näki kuitenkin yhä Neliljin aiheuttamia painajaisunia ja muuttuikin hyvin epäluuloiseksi ajautuen aluksi ongelmiin sisarensa ja sukunsa kanssa. Riidat äityivät niin pahaksi, että Elena, Tempesta ja Remi päättivät jättää muun mustalaisväestön. Kahden vuoden aikana Elenan ja Tempestan välit muuttuivat todella läheisiksi ja he päätyivätkin viettämään jatkossa yönsä samassa teltassa. Juuri ennen sodan alkamista Elena synnytti tyttölapsen, Ritan, ja tulevaisuus vaikutti tavallaan onnelliselta painajaisista ja piileskelystä huolimatta. Näkijäkunnan alkaessa värvätä väkeä sotaa varten Tempestakin joutui jättämään kotinsa vakuutellen kuitenkin tulevansa vielä takaisin, varsin pian. Mutta vähänpä Tempesta tiesi Näkijöiden voimista yrittäessään itse muuttaa heidän ajatuksiaan omista voimistaan - mies vangittiin ja hänestä tuli Näkijäin neuvonantaja sodassa Safiireita vastaan. Menetettyään miehensä Elena jäi yksin kasvattamaan kahta lastaan ja epätoivo tarttui varsinkin Remiin. Yhden illan pitkällisen riitelyn jälkeen Remi päätyi vuoriluostariin päästäkseen toteuttamaan vihaansa Inkvisitiota kohtaan äitinsä tahdosta huolimatta. Sodan jälkeen Tempesta palasi takaisin kotiinsa löytäen Elenan ja Ritan, ja he elivät varsin tavallista elämää, kunnes Tempesta kuoli yllättäen vuosia myöhemmin keuhkokuumeeseen. Remistä tuli Näkijä myöhemmällä iällään. Rita ei äitinsä helpotukseksi näyttänyt omaavan mahtiperintöä isältään (tai äidiltään). Vartuttuaan täyteen ikään Rita kuitenkin jätti painajaisten riivaaman äitinsä ja alkoi elämään tavallista elämää Näkijäkunnassa. Elena elää yhä yksin vuoristoisilla seuduilla hevosiensa kanssa.

Nicolo

Nicolo palasi Duranten jälkeen takaisin Merselburgiin auguuri Turinin apuriksi, mutta Duranten voittaminen ja Vidilothin kohtaaminen jätti mieheen polttavan halun saada tietää lisää Radavarien voimasta ja perinnöstä, joka kuuluisi hänelle. Nicolo toimi aluksi kuuliaisesti kirkon riveissä, mutta lipsui hiljalleen tutkimaan sukunsa historiaa yhä enemmissä määrin. Hän päätyi käymään Radavarien haudalla, Radavarien linnan raunioilla, mutta ei löytänyt mitään. Edes Duranten kuolinpaikalta hän ei löytänyt kuin entisen palaneen aukean kasvaneena umpeen. Neliljin omituiset unet ja houkuttelut kalvasivat yhä hänen mieltä ja toisaalta Lothedrijarin kutsu oli yhä voimakkaampi - Nicolo ei tiennyt mitä tehdä. Edes titaani Eutropioksen voimat eivät kyenneet poistamaan demonin polttomerkkiä hänen sielustaan tai Neliljin otetta hänen mielestään. Demonin ote tämän miehen sielusta oli jostain syystä voimakkaampi kuin mitä kenelläkään muulla oli koskaan ollut. Titaanin ja jumalansa luvalla hän sai lähteä pois Merselburgista etsimään pelastusta kirouksesta. Nicolo tiesi minne mennä, Raul oli kertonut aikoinaan Yacinten kirjan sisällöstä ja kirjan maininnasta "Vuorten erakosta", joka oli opettanut Vidilothille kaiken tarvittavan. Nicolo suuntasi kauas pohjoiseen, Uuteen Näkijäkuntaan etsimään tietoa tuosta erakosta. Sinne hän ei kuitenkaan voinut matkustaa avoimesti kirkonmiehenä poliittisen ilmapiirin muuttuessa kokoajan vihamielisemmäksi, joten hän läksi matkaan incognito, kantaen uskollisen miekkansa lisäksi hopeista ristiä kätkettynä vaatteisiinsa. Päästyään korkeimmille vuorille vuoden matkaamisen jälkeen, Nicolo löysi vihdoin ja viimein syrjäisen paikan, jota ihmiset välttelivät, ja jossa eräs tarunhohtoinen vuorierakko oli aikanaan elänyt. Erakko oli tietysti kuollut jo aikaa sitten Vidilothin elinaikana, mutta Nicolo löysi sen luolan, jossa erakon arveltiin asuneen. Hän vietti siellä kymmenen päivää ja kymmenen yötä pohdiskellen ja pyytäen apua jumalaltaan tai Vidilothilta, mutta kukaan ei kuullut häntä kylmässä ja karussa luolassa. Yhdentenätoista päivänä totuus kuitenkin valkeni hänelle - hänen oli täytettävä löytämänsä tyhjiö. Nicolo jäi vuorelle elämään erakkona vuodeksi, laulaen järjettömiä lauluja päässä kasvavista taimista ja puista, eläen karua ja kylmää elämää täydellisessä yksinäisyydessä keskellä maailman harvimminasutetuimpia alueita. Lopulta hän koki valaistumisen, ymmärsi vihdoin kaiken ja ei mitään, ja tunsi olevansa valmis lähtemään takaisin. Vuoteen hän ei ollut ollut yhteydessä jumalaansa tai nähnyt Neliljin unia, palatessaan takaisin sivistykseen ne palasivat. Kaikki oli kuitenkin muuttunut - Nelilj oli enää vain riesa, itikan ininä korvissa, ja Lothedrijar vain kahlitseva hidaste. Eutropios oli kyllä antanut siunauksen ja yliluonnollisia voimia demonien päihittämiseen, mutta millä hinnalla? Nicolo oli ollut vapaaorja ja nyt palannut uskontonsa myötä vain takaisin orjaksi, se ei voinut enää jatkua. Nicolo palasi Porganuistaan ja alkoi etsiä keinoa ottaa ohjat omiin käsiinsä vältellen kirkkoa ja demoneita. Punaisen ristiretken aikaan hän päätyi aivan Porganuistan etelärajoille asti ja törmäsi mieheen, joka saattoi olla vastaus kaikkeen. Sodan loppuvaiheilla imperador du Piniriais oli keräämässä valtavaa armeijaa kohti Mustia Maita päihittääkseen Neliljin. Nicolo liittyi miehen mukaan, ja päätyi pitkän matkan jälkeen kohtaamaan Neliljin ja saamaan Radavarien voimat itselleen. Pian tuon jälkeen imperador du Piniriais julistettiin pannaan Porganuistassa tämän jätettyä Nelilj eloon ja muutenkin otettua Mustien Maiden voimat vain itselleen. Nicolo vannoi uskollisuutta miehelle ja Totuuden Sodan alettua aikookin yrittää takaisin Ul Ythanguun ja palata sille valtaistuimelle, joka hänelle oikeudenmukaisesti kuuluu.

Angelo

Angelo sai Neliljiltä kätensä takaisin terveinä ja Renaton löydettyään yritti saada loputkin kirotut käsiinsä. Elenan hän arveli kerenneen jo pois pohjoiseen saatuaan tietää noitien ja mustalaisten massaexoduksesta Näkijäkuntaan. Turhautuminen kasvoi entisestään saatuaan kuulla Nicolon kadonneen Merselburgista omille teilleen. Rauliin hänen ei tarvinnut keskittyä, koska tämä oli jotenkin jo saanut kirouksen niskoiltaan. Raul oli sitäpaitsi myös jo hyvin Solonadan kynsissä, eikä hänelle voinut sattua mitään. Angelo oli kuitenkin hyvin tyytyväinen sopimukseensa: terveet kädet ja vampyyrin tahto oli pyritty toteuttamaan. Angelo sotkeutui kuukausia myöhemmin hyvin kunnianhimoiseen projektiin, Mustan Lootuksen ryöstöön, ja oli mukana pitkään yrityksessä kaataa arkkiherttua Odorinin valta Porganuistassa ja estää sota Punaisen valtakunnan kanssa. Yritys päätyi kuitenkin hyvin väkivaltaiseen järjestön sisäiseen kahakkaan, jossa arkkiherttualle uskolliset tahot onnistuivat palauttamaan Odorinin voimat ja estämään vallanvaihdoksen. Angelo säilyi tapahtumasta elossa, mutta menetti luonnollisesti asemansa järjestössä. Hän päätyi lopulta oppipoikansa Carreten kanssa Mustille Maille, Ubaid al Hadduhin alaisuuteen, eläen loppuelämänsä uuden nousevan valtakunnan palveluksessa korkeassa asemassa yrittäen vältellä kuitenkaan lähempää kontaktia epäkuolleitten tai itse Neliljin kanssa. Porganuistan sodan loputtua valtaisa ihmisarmeija vyöryi Mustille maille ja heidän kenraalinsa imperador du Piniriais päihitti Neliljin ja nousi Mustien maiden uudeksi valtiaaksi. Angelo luonnollisesti liittyi Carreten kanssa kyseisen miehen palvelukseen hänen taipaleellaan kohti maailmanvalloitusta, Totuuden sotaa, ja samalla törmäsi Nicoloon tämän aikeissa palata takaisin Ul Ythanguun, mutta se on oma tarinansa tulevaisuuden kerrottavana.

Raul

Raul de la Alesandro, Kultasataman herttua selviytyi kirouksesta neuvonantajiensa kontakteilla ja isolla summalla rahaa. Palattuaan takaisin aateliselämään hän joutui varsin pian ottamaan puolison kuninkaansuvusta täysin diplomaattisista syistä. Raulin onneksi tyttö oli nuori ja alkoi kantaa jälkeläisiä varsin nopeaa. Raul yritti pysyä erossa uuden kirkon aiheuttamista valtavista muutoksista ja koko valtion diplomaattisista suhteista, mutta vuosien myötä tilanne ajautui vain hitaasti, mutta varmasti kohti täysin hallitsematonta kaaosta. Herttuankin oli valmistettava ja lähetettävä varsin valtava joukko ritarisväkeä kohti länsirajoja. Sodan alettua Oithilin torvien törähtäessä koko mantereen lävitse myös Alesandrojen ritareita kuoli kymmenittäin Punaisen Valtakunnan valtavien kotkaratsujen kynsissä. Kuningas alkoi vaatia lisää tukea sotaan ja imi herttuan varat nopeasti kuiviin. Sodalle ei näyttänyt tulevan loppua ja Uuden Näkijäkunnan hyökätessä pohjoisrajalta myös Kultasatama oli suuressa pinteessä. Näkijäkunnan harvalukuiset, mutta tehokkaat joukot valtasivat nopeasti Ristintien ja puskivat niin hirvittävää vauhtia kohti Kultasatamaa, että Raul joutui evakuoimaan suurimman osan väestöstä mukaanlukien perheensä. Herttua jäi itse kuitenkin puolustamaan kaupunkinsa kunniaa neuvonantajiensa kehotuksista huolimatta. Raul jäi pian kaupunkiin soluttautuneiden vakoojien vangiksi ja hänet vietiin Näkijäkunnan kuulusteltavaksi. Pondothay veti kuitenkin välittömästi Näkijäkunnan hyökkäyksen jälkeen pääjoukkonsa länsirintamalta ja puolusti onnistuneesti Näkijäkuntaa vastaan. Raul ostettiin myöhemmin lunnaita vastaan takaisin ja hän pääsi jälleenrakentamaan Kultasatamaa perheensä kanssa. Raul hallitsi kaupunkiaan varsin onnistuneesti vuosikymmenien ajan Totuuden sodan alkamiseen asti.

Javier

Duranten surmannut Javier Radavar miekkamuodossaan päätyi safiirien käsien kautta lopulta Solonadan käyttöön. Possessoiva taikamiekka oli täydellinen salamurhauskeino, ja Javier pääsi toteuttamaan töittensä välillä hedonistista elämää heikkomielisten ruumiissa. Safiirien ja Solonadan tiukan varovaisuuden vuoksi hän ei uskaltanut vuosiin yrittää mitään erityistä, koska pelkäsi vain menettävänsä henkensä, sillä hänen käsittelijänsä kyllä tiesivät miten miekka tuhotaan, ja miten samalla Javierin oma henki katoaisi tyhjyyteen. Parempi oli elää vain nauttivaa elämää yrittäen samalla kehittää uutta suunnitelmaa vallankahvaan pääsyyn. Odottelu ei ollut hänelle mitään uutta. Odorinin vallanvaihdonyrityksen yhteydessä Javier onnistui katoamaan Solonadan käsistä päätyen lopulta kauas pois safiireista ja hämärämiehistä. Sodan asetuttua rauhallisemmaksi Javier palasi takaisin Ul Ythanguun, mutta uusi sota oli jo aluillaan. Javierin omat suunnitelmat päästä mihinkään vallankahvaan olivat aina päätyneet umpikujaan mahdollisessa kohtaamisessa safiirien kanssa. Aatelispiireihin ei voinut soluttautua, safiirit itse eivät olleet todellakaan tyhmiä ja Solonada oli kadonnut kuin tuhka tuuleen Mustan Lootuksen tapahtumien jälkeen. Uusi sota oli kuitenkin tuomassa uusia tuulia ja saatuaan kuulla villejä huhuja Radavarien paluusta ja imperador du Malin aikeista kukistaa koko kurja Porganuista Javier tiesi aikansa koittaneen. Safiireilla oli ihan tarpeeksi muuta tekemistä, ja kuningaskuntakin sekavassa tilassa. Javier asettui possessoimaan kuningas Inyigon nuorinta poikaa, vielä kehittymätöntä ihmismieltä, joka on muutenkin altis nopeille muutoksille. Vidilothin serkku jäi odottamaan uuden Radavarien hallitsijan paluuta Ul Ythanguun, jotta voisi itse ottaa vallan käsiinsä.

Hahmojen tarinat jäävät Ul Ythangun ympärysalueitten historiaan ja osan kohdalla tulee vielä jatkumaan tulevaisuudessakin Totuuden Sodan alettua.

Teemulle kiitos hienosta motivaatiokuvasta :D