Purp:Pahuuden Jalanjäljillä

ExcaliburWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Takaisin

18.4.2010 Eka pelikerta

Kolmeen Näätään saapui viisi rohkeaa hirviönmetsästäjää, miekastaan eläviä sotureita taitavat olla kukainenkin. Kuten arvelin ja odotinkin, yksi Coraxen noidanpolttajistakin oli eksynyt paikalle, ja ilmeisesti onneksensa vain minä huomasin miehen todellisen luonteen - tavallinen kansa olisi voinut hätkähtää moisesta ilmestyksestä. Muut olivat tuppisuita outolintuja, joku outo kirkonmies kantamassa äpärämiekkaa, parrakas nuorimies utelemassa kaikesta mahdollisesta, ynseä ja hiljainen uhkapeluri, ja ehkä joukon oudoimpana lyhyt nainen, metsänvartija lie. Enempää en onnistunut kenestäkään utelemaan, mutta pientä lupausta sain jo siitä, että saisin kuulla päivän tapahtumien kuulumiset suoraan heiltä. Pahoin pelkään silti, ettei tästä mitään sankarilaulua tulekaan muuten kuin sepittämällä suurimman osan tapahtumista, kun tuo viisikko ei ilmeisesti ollut kunnian vaan kullan perässä, tylsimykset mokomat. Kaupungin ihmisten tähden toivon kuitenkin heidän onnistuvan, kun viides kuollut löydettiin tänä aamuna ja varsin läheltä kaupungin keskustaa, toria ja majataloakin. Pelkään jo omankin henkeni puolesta, sillä jos tuo Balok on se tarujen hirviö, josta kerrotaan, en usko tämän kaupungin näkevän valoista tulevaisuutta. Nimen jo kuitenkin laululleni keksin, "Pahuuden Jalanjäljillä", ja mikäli onnetar suo, sitä tullaan laulamaan vielä monien ja monien musikanttien toimesta minun jälkeenikin -Lochlyn, kiertelevä trubaduuri

25.4.2010 Toinen

Kaupunki vajosi kaaokseen viimeisimmän uhrin myötä ja huomio kääntyi sankareihin - paikalliseen vartiostoon oli menetetty usko jo vuosikausia sitten. Viinanhöyryiset tapparanheiluttajat eivät herättäneet kunnioitusta kenessäkään, mutta nyt heidänkin silmissään oli nähtävissä jotain pelonsekaisia tunnelmia; tosi oli kyseessä. Surmaajat katosivat omille teilleen, enkä kuullut heistä hetkeen. Siitä johtuen taisin kadota itsekin omille teilleni, lohduttamaan kaupungin pelokkaita neitosia ja niin, krhm. Sitä en varmaan lauluuni kirjoita... Kuitenkin, yöllä tapahtuikin; joku yritti ilmeisesti polttaa majatalon ja Balokinsurmaajat sen estivät - ja sitten ilmenikin, että yksi heistä on aatelismiehiä! Mokoma oli käyttänyt tekopartaa, en kyllä keksinyt miksi hän identiteettiään halusi peitellä, mutta oli tehnyt sen varsin tehokkaasti. Kultasataman herttuan poikia, varmaankin titteliään ansaitsemassa. Yöllä saatiin myös kiinni pari autioituneiden talojen ryövääjää, ja tämän em. pyromaanin ohella heidätkin aiotaan tuomita kenttäoikeudenkäynnissä huomenna! Kansalle huvia, ilmeisesti pitäydytään perinteisen tylsässä hirttosilmukassa, koska viimeaikaiset kuolemat muistuttavat pyövelin hommia, ja se toisi huonoa onnea. Tiedä sitten tyydyttääkö se kansan verenhimoisia aikeita, kuulema aikovat noidan käydä hakemassa roviolle - ja mikäli villit huhut pitävät paikkansa, noitia olisi jopa kaksikin! Sankarit itse painuivat jollekin helvetin suolle sinne keskelle metsää. Mutta jos ymmärsin oikein, he ovat löytäneet vihjeitä hirviön olinpaikasta ja pääsevät siitä eroon tämän päivän aikana. Olisin kuollakseni halunnut olla heidän mukanaan, mutta sen suon kerrotaan olevan pahojen henkien vallassa, enkä minä ole kuuluisa rohkeudestani. He eivät myöskään pidä minusta, mutta enköhän saa jonkun kynsiini, että voisin kysellä asioita tarkemmin... -Lochlyn

11.5.2010 Kolmas

Ilta saapui lopulta ja varkaat telotettiin julkisesti, ainakin se tyydytti lynkkaushenkisen väkijoukon verenhimot tälle päivää. Pyromaania ei jostain syystä lynkattukaan tänään, ilmeisesti hänet jätetään kreivin käsiin myöhempää tuomitsemista varten. Noh, balokinsurmaajat siinä palasivat ennen auringonnousua, mutta en löytänyt heitä käsiini. Tuli pyörittyä jälleen jossain ihan väärässä paikassa ja väärään aikaan. Kuitenkin, heräsin yöllä hälytyskellojen kilkkeeseen ja myöhästyin hieman, enkä päässyt todistamaan suurta tapahtunutta - ja tätä tulen kiroamaan vielä pitkään, tosin kyllä Nicolon kertomus oli sen verran värikäs, että siitä saa pienillä lisäyksillä lauluun säkeistön. Niin siis, yöllä ilmeisesti tuo "balok" oli hyökkäämässä viattomien kimppuun ja urhea sankarimme hyökkäsi yksin estämään tämän - toverinsa kun olivat nukkumassa yhä majatalolla. Lyhyen taistelun tuloksena hirviö makasi päättömänä maassa ja kansa hurrasi hetkeä myöhemmin. En ole koskaan nähnyt niin helpottuneita ilmeitä ihmisten kasvoilla, henkeä uhannut hirviö oli surmattu. Ilmeisesti tarunomaisen muinaisolennon sijaan kyseessä olikin epäkuollut mestaaja, mutta niin no, se ei kuulosta laulussa yhtä hienolta kuin balok, joten joutunen värittämään asiaa. Sanoi vielä kirkonmiehet yhteen ääneen, ettei epäkuolleet näin kuole, ja että se olisi tapettava vielä kunnolla. En tiedä mitä heidän päässään liikkui, mutta näistä sanoista ihmiset huolestuivat, kun hirviö tulisi kerran palaamaan kaupunkiin. Sain kuitenkin tietää, että he olivat seuraavana päivänä menossa tekemään hirviöstä lopullisesti selkoa, joten päätin pyytää heiltä lupaa mennä mukaan kohti tuota pahamaineista suota ja sen kätkemää pahuutta. Ilmeisesti siellä oli jotain todella järkyttävää, sillä se paatunut Coraxilainenkin oli levottoman oloinen, joi viinaa ja oli äreä. Noh luotan heidän ammattitaitoon asiassa ja teemme tästä kaupunkia piinanneesta pahuudesta lopultakin selvää!" -Lochlyn

16.5.2010 Neljäs

Lähdimme aamulla varhain kohti metsää. Matka oli varsin tympeää tarpomista, mutta kerran halusin mukaan niin pakkohan sitä oli tunkeutua sinne risukkoon. Perillä odotti varsin erikoinen yllätys, yhtäkkinen räme, jonka rannalla odotti lautta. Kapusimme kyytiin ja räme näytti siltä, että lautta jäisi heti kiinni puustoon, kun se nytkähtäisi irti rannasta. Eikä sekään nyt vielä se suurin yllätys ollut, vaan se kuollut mies, vitivalkoinen kasvoiltaan, joka nousi kellumaan rämeen kätköistä. En ollutkaan ennen nähnyt kuollutta miestä, ja en totisesti liikkuvaa sellaista - hän sai vereni seisahtumaan ja ihokarvani nousemaan pystyyn. Olin kuitenkin päättänyt kulkea tämän matkan sankareitten kanssa loppuun asti, joten pysyin lautalla ja tuo epäkuolleeksikin kutsuttu mies lähti opastamaan meitä yli rämeen. Perillä etsiydyimme metsän lävitse haudalle, jossa tuo kaupunkilaisia murhannut mestaaja nukkui epäelävää untaan. Se näytti sen verran hirveältä ja synkeältä paikalta, etten yksinkertaisesti voinut seurata heitä hautaan, vaan jäin ulkopuolelle odottamaan. Metsänkin varoitettiin olevan vaarallinen paikka, joten pysyin vain paikallani kaikesta outoudesta huolimatta - jostain siimeksen syvyyksistä kuului etäisiä avunhuutoja, tai jokin hahmo vilahti yhtäkkiä puiden välitse. Tiesin onneksi niiden olevan vain henkien houkuttelua astuakseni syvemmälle metsään. Odotin pitkään ja näin kuinka haudan ovet sulkeutuivat itsekseen. Hetken kuluttua tosin sankarimme astuivat kalpeina ulos ovista ja komensivat minua vain hiljaisina eteenpäin hirveässä kiireessä. Joku heistä kantoi mestaajan hupullista päätä, ja kertoi, että hirviö olisi nyt surmattu, mutta heidät kaikki olisi kirottu. Siinä vaiheessa sydäntäni kylmäsi ja jotenkin pystyin jopa tuntemaan sen heistä. Ymmärsin kuitenkin, että vaikka lauluni loppuisikin nyt "balokin" surmaamiseen muinaisessa kuninkaiden hautakammiossa, se voisi saada jatkoa tämän kirouksen myötä! Eeppiset teokset ovatkin aina olleet minun makuuni, ja sellaisen tekeminen itse kuulostaakin aivan mahtavalta tilaisuudelta. Suon toisella puolen törmäsimme safiiriin, joka kertoi haluavansa haudalle. Tämän tehtyämme hän halusi ryövätä kaiken kunnian ja maineen - ja rahatkin toki - tapauksesta ja meni tutkimaan hautaa. En itse olisi halunnut kyllä vihastuttaa kuningaskunnan mahdinkäyttäjiä, miehiä jotka pystyvät tappamaan tavallista kansaa vain sormiaan heilauttamalla, mutta joukkomme päätti yllättäen lähteä välittömästi kohti Merselburgia ja Leisvedaria hakien palkkiorahat uroteosta uhmaten safiirin käskyä ja jättäen tämän röyhkeästi taakse. He palkkasivat vankkurit kuljettamaan meitä kohti pääkaupunkia toisten ratsastaessa vierellämme. Keksin matkan alkupäässä nimen toiselle säkeistösarjalleni, "Purppurakuninkaan Kirous", kuten he olivat kutsuneet haudattuja kuninkaita, Radavarin pahamaineista sukua. -Lochlyn