Ero sivun ”Purppurakuninkaan Saleissa” versioiden välillä

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
 
(31 välissä olevaa versiota 3 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 4: Rivi 4:
 
''Uudelleensyntyneen jumalan palatessa maailmaamme alkaa jälleen sankareiden aikakausi ihmisten tarvitessa johdatusta ja turvaa. Vain harva kuolevainen uskaltaa ottaa tuon rohkean askeleen, ja silloinkin useimmiten kohtalon kuljettamana, tahtomattaan ja pakotettuna. Kaikesta huolimatta, ne ovat nuo yksilöt, sankarit, jotka määräävät historian kulun.'' -Asturbis, Suuri Näkijä
 
''Uudelleensyntyneen jumalan palatessa maailmaamme alkaa jälleen sankareiden aikakausi ihmisten tarvitessa johdatusta ja turvaa. Vain harva kuolevainen uskaltaa ottaa tuon rohkean askeleen, ja silloinkin useimmiten kohtalon kuljettamana, tahtomattaan ja pakotettuna. Kaikesta huolimatta, ne ovat nuo yksilöt, sankarit, jotka määräävät historian kulun.'' -Asturbis, Suuri Näkijä
  
−
Anten peluuttama kamppis, jonka pohjalla toimii pelimaailmaan sopivaksi modatut Riddle of Steelin säännöt (lisäosinensa), ja Ummãn myyttinen maailma.
+
Anten peluuttama kamppis, päättyi 31.8.2011. Kamppis kesti reilun vuoden irl, pelillisesti parin kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana pelaajahahmot sotkeutuivat uskonnollisiin, poliittisiin, rikollisiin ja demonisiin ympyröihin. Saavutettuaan suurimman tavoitteensa, surmattuaan Duranten, hahmot eivät kuitenkaan selviytyneet kirouksesta (Angeloa lukuunottamatta), vaan ovat yhä vaarassa joutua demonien kynsiin sieluunsa polttomerkityn demoniriimun vuoksi. Tästä lisää viimeisessä kirjoitelmassa. Tunnelmallisesti peli oli synkeä selviytymistarina kirotun kohtaloa vastaan höystettynä juonittelulla. Pelin pohjana toimi pelimaailmaan sopivaksi modatut Riddle of Steelin säännöt (lisäosinensa), ja Ummãn myyttinen maailma.  
  
 
=== Pelaajat ja hahmot ===
 
=== Pelaajat ja hahmot ===
  
−
* Glowie - Renato - Coraxen "noidanpolttaja"
+
* Glowie - Renato Verga - Coraxen entinen jäsen, Inkvisition soturi, ''Huomenta''
−
* Culka - Nicolo - Äpärämiekkaa kantava kirkonmies
+
* Culka - Nicolo (Radavar) - Peloton kirkonsoturi, Lothedrijarin palvelija, auspicen henkivartija
−
* Mantle - Angelo - Palkkasoturi, kuka tietää?
+
* Mantle - Angelo Caruso - Solonadan kätyri, palkkasoturi, hiljainen tekemisistään
−
* Jaale - Raul de la Alesandro - Kultasataman herttuan nuorin poika
+
* Jaale - Raul de la Alesandro - Kultasataman herttua, utelias luonteeltaan
−
* Maryjane - [[Elena Priore]] - Mannunvartija Glanvenin suunnalta, sidoksissa noitiin
+
* Maryjane - [[PKS:Elena Priore|Elena Priore]] - Mannunvartija Glanvenin suunnalta, noitasukua
−
* Ossi - Diego Devigo - Mahdinkäyttäjä, sidoksissa Safiireihin
+
* Ossi - Manoel Belenciano / Javier Radavar - Ristintien wanhan kaartin sotilas / Radavarien sukua, Vidilothin serkku, henki sidottuna miekkaan
 +
* Ossi - Diego Devigo / Tempesta - Safiirien suurnoviisi, valtakunnan mestaaja, kuningaskunnan kuolettavin mies
  
 
=== Muuta ===
 
=== Muuta ===
Rivi 33: Rivi 34:
 
== Tapahtuma- ja pelikirjaa ==
 
== Tapahtuma- ja pelikirjaa ==
  
−
29.3. hahmosketsaus, maailmaan tutustuttautuminen.
+
'''KARTOISTA HUOMIO! Ko. kuvat ovat pelinjohtajan käsialaa ja sydänverta, ja ovat vapaasti käytössä roolipelitarkoituksiin, kunhan ei ota raapustuksista kunniaa itselleen'''
  
−
===Pahuuden Jalanjäljillä===
+
[[Tiedosto:PURP Nmartelo.jpg|200px|thumb|right|Nmartelo]] [[Tiedosto:PURP Hauta.jpg|200px|thumb|right|Radavarien hauta]] [[Tiedosto:PURP Catedral.jpg|200px|thumb|right|Katedraali]] [[Tiedosto:PURP Kapala.jpg|200px|thumb|right|Jäniksenkäpälä]] [[Tiedosto:PURP Kartano.jpg|200px|thumb|right|Repinin kartano]] [[Tiedosto:PURP Merselburg_kesken.jpg|200px|thumb|right|Merselburg (kesken)]]
  
−
'''18.4. Eka pelikerta'''
+
29.3.2010 hahmosketsaus, maailmaan tutustuttautuminen.
  
−
''Kolmeen Näätään saapui viisi rohkeaa hirviönmetsästäjää, miekastaan eläviä sotureita taitavat olla kukainenkin. Kuten arvelin ja odotinkin, yksi Coraxen noidanpolttajistakin oli eksynyt paikalle, ja ilmeisesti onneksensa vain minä huomasin miehen todellisen luonteen - tavallinen kansa olisi voinut hätkähtää moisesta ilmestyksestä. Muut olivat tuppisuita outolintuja, joku outo kirkonmies kantamassa äpärämiekkaa, parrakas nuorimies utelemassa kaikesta mahdollisesta, ynseä ja hiljainen uhkapeluri, ja ehkä joukon oudoimpana lyhyt nainen, metsänvartija lie. Enempää en onnistunut kenestäkään utelemaan, mutta pientä lupausta sain jo siitä, että saisin kuulla päivän tapahtumien kuulumiset suoraan heiltä. Pahoin pelkään silti, ettei tästä mitään sankarilaulua tulekaan muuten kuin sepittämällä suurimman osan tapahtumista, kun tuo viisikko ei ilmeisesti ollut kunnian vaan kullan perässä, tylsimykset mokomat. Kaupungin ihmisten tähden toivon kuitenkin heidän onnistuvan, kun viides kuollut löydettiin tänä aamuna ja varsin läheltä kaupungin keskustaa, toria ja majataloakin. Pelkään jo omankin henkeni puolesta, sillä jos tuo Balok on se tarujen hirviö, josta kerrotaan, en usko tämän kaupungin näkevän valoista tulevaisuutta. Nimen jo kuitenkin laululleni keksin, "Pahuuden Jalanjäljillä", ja mikäli onnetar suo, sitä tullaan laulamaan vielä monien ja monien musikanttien toimesta minun jälkeenikin'' -Lochlyn, kiertelevä trubaduuri
+
'''Seikkailut ja pelikertain kertomukset'''
  
−
'''25.4. Toinen'''
+
* NPC ja paikkalista - [[Purp:Tärkeät tiedettävät|Tärkeät tiedettävät]]
 +
* Ensimmäinen seikkailu - [[Purp:Pahuuden Jalanjäljillä|Pahuuden Jalanjäljillä]]
 +
* Toinen seikkailu - [[Purp:Purppurakuninkaan Kirous|Purppurakuninkaan Kirous]]
 +
* Kolmas seikkailu - [[Purp:Verestä Noussut|Verestä Noussut]]
 +
* Neljäs seikkailu - [[Purp:Durante Radavar|Durante Radavar]]
  
−
''Kaupunki vajosi kaaokseen viimeisimmän uhrin myötä ja huomio kääntyi sankareihin - paikalliseen vartiostoon oli menetetty usko jo vuosikausia sitten. Viinanhöyryiset tapparanheiluttajat eivät herättäneet kunnioitusta kenessäkään, mutta nyt heidänkin silmissään oli nähtävissä jotain pelonsekaisia tunnelmia; tosi oli kyseessä. Surmaajat katosivat omille teilleen, enkä kuullut heistä hetkeen. Siitä johtuen taisin kadota itsekin omille teilleni, lohduttamaan kaupungin pelokkaita neitosia ja niin, krhm. Sitä en varmaan lauluuni kirjoita... Kuitenkin, yöllä tapahtuikin; joku yritti ilmeisesti polttaa majatalon ja Balokinsurmaajat sen estivät - ja sitten ilmenikin, että yksi heistä on aatelismiehiä! Mokoma oli käyttänyt tekopartaa, en kyllä keksinyt miksi hän identiteettiään halusi peitellä, mutta oli tehnyt sen varsin tehokkaasti. Kultasataman herttuan poikia, varmaankin titteliään ansaitsemassa. Yöllä saatiin myös kiinni pari autioituneiden talojen ryövääjää, ja tämän em. pyromaanin ohella heidätkin aiotaan tuomita kenttäoikeudenkäynnissä huomenna! Kansalle huvia, ilmeisesti pitäydytään perinteisen tylsässä hirttosilmukassa, koska viimeaikaiset kuolemat muistuttavat pyövelin hommia, ja se toisi huonoa onnea. Tiedä sitten tyydyttääkö se kansan verenhimoisia aikeita, kuulema aikovat noidan käydä hakemassa roviolle - ja mikäli villit huhut pitävät paikkansa, noitia olisi jopa kaksikin! Sankarit itse painuivat jollekin helvetin suolle sinne keskelle metsää. Mutta jos ymmärsin oikein, he ovat löytäneet vihjeitä hirviön olinpaikasta ja pääsevät siitä eroon tämän päivän aikana. Olisin kuollakseni halunnut olla heidän mukanaan, mutta sen suon kerrotaan olevan pahojen henkien vallassa, enkä minä ole kuuluisa rohkeudestani. He eivät myöskään pidä minusta, mutta enköhän saa jonkun kynsiini, että voisin kysellä asioita tarkemmin...'' -Lochlyn
+
'''Sankareitten kertomaa'''
  
−
'''11.5. Kolmas'''
+
* Renato - [[Purp:Pojasta ja haudasta|Pojasta ja haudasta]]
 +
* Elena - [[Purp:Ratkaisun Avaimet|Ratkaisun avaimet]]
 +
* Tempesta - [[Purp:Mestaajan mietteet|Mestaajan mietteet]]
 +
* Nicolo - [[Purp:Purppurakuninkaiden sukua|Purppurakuninkaiden sukua]]
 +
* Raul - [[Purp:Vereen sidotut|Vereen sidotut]]
 +
* Angelo - :<
  
−
''Ilta saapui lopulta ja varkaat telotettiin julkisesti, ainakin se tyydytti lynkkaushenkisen väkijoukon verenhimot tälle päivää. Pyromaania ei jostain syystä lynkattukaan tänään, ilmeisesti hänet jätetään kreivin käsiin myöhempää tuomitsemista varten. Noh, balokinsurmaajat siinä palasivat ennen auringonnousua, mutta en löytänyt heitä käsiini. Tuli pyörittyä jälleen jossain ihan väärässä paikassa ja väärään aikaan. Kuitenkin, heräsin yöllä hälytyskellojen kilkkeeseen ja myöhästyin hieman, enkä päässyt todistamaan suurta tapahtunutta - ja tätä tulen kiroamaan vielä pitkään, tosin kyllä Nicolon kertomus oli sen verran värikäs, että siitä saa pienillä lisäyksillä lauluun säkeistön. Niin siis, yöllä ilmeisesti tuo "balok" oli hyökkäämässä viattomien kimppuun ja urhea sankarimme hyökkäsi yksin estämään tämän - toverinsa kun olivat nukkumassa yhä majatalolla. Lyhyen taistelun tuloksena hirviö makasi päättömänä maassa ja kansa hurrasi hetkeä myöhemmin. En ole koskaan nähnyt niin helpottuneita ilmeitä ihmisten kasvoilla, henkeä uhannut hirviö oli surmattu. Ilmeisesti tarunomaisen muinaisolennon sijaan kyseessä olikin epäkuollut mestaaja, mutta niin no, se ei kuulosta laulussa yhtä hienolta kuin balok, joten joutunen värittämään asiaa. Sanoi vielä kirkonmiehet yhteen ääneen, ettei epäkuolleet näin kuole, ja että se olisi tapettava vielä kunnolla. En tiedä mitä heidän päässään liikkui, mutta näistä sanoista ihmiset huolestuivat, kun hirviö tulisi kerran palaamaan kaupunkiin. Sain kuitenkin tietää, että he olivat seuraavana päivänä menossa tekemään hirviöstä lopullisesti selkoa, joten päätin pyytää heiltä lupaa mennä mukaan kohti tuota pahamaineista suota ja sen kätkemää pahuutta. Ilmeisesti siellä oli jotain todella järkyttävää, sillä se paatunut Coraxilainenkin oli levottoman oloinen, joi viinaa ja oli äreä. Noh luotan heidän ammattitaitoon asiassa ja teemme tästä kaupunkia piinanneesta pahuudesta lopultakin selvää!"'' -Lochlyn
+
==Aftermath==
  
−
'''16.5. Neljäs'''
+
Kesällä 338 Ua sankarijoukko astui Radavarien kadonneeseen sukuhautaan ja saivat kirouksen niskoillensa. Viiden hengen selviytymiskamppailu kesti kolme kuukautta, mutta he eivät pelastuneet vielä muinaisen demonin kirouksesta. Nelilj lähetti Ubaid al Hadduhin, vampyyriksikin kutsutun olennon kirottujen perään pyrkien päästämään heidät tuskistaan, mutta tämän onnistui ainoastaan löytää Angelo, ostaa hänet etsimään kirotut puolestaan ja tuomaan Neliljin käsiin. Vaikka Solonadan yksi tärkeimpiä käskyjä on olla sekaantumasta mihinkään yliluonnolliseen, Angelo otti tehtävän vastaan ilomielin - saihan hän kätensä takaisin täysin toimintakuntoisina.
  
−
''Lähdimme aamulla varhain kohti metsää. Matka oli varsin tympeää tarpomista, mutta kerran halusin mukaan niin pakkohan sitä oli tunkeutua sinne risukkoon. Perillä odotti varsin erikoinen yllätys, yhtäkkinen räme, jonka rannalla odotti lautta. Kapusimme kyytiin ja räme näytti siltä, että lautta jäisi heti kiinni puustoon, kun se nytkähtäisi irti rannasta. Eikä sekään nyt vielä se suurin yllätys ollut, vaan se kuollut mies, vitivalkoinen kasvoiltaan, joka nousi kellumaan rämeen kätköistä. En ollutkaan ennen nähnyt kuollutta miestä, ja en totisesti liikkuvaa sellaista - hän sai vereni seisahtumaan ja ihokarvani nousemaan pystyyn. Olin kuitenkin päättänyt kulkea tämän matkan sankareitten kanssa loppuun asti, joten pysyin lautalla ja tuo epäkuolleeksikin kutsuttu mies lähti opastamaan meitä yli rämeen. Perillä etsiydyimme metsän lävitse haudalle, jossa tuo kaupunkilaisia murhannut mestaaja nukkui epäelävää untaan. Se näytti sen verran hirveältä ja synkeältä paikalta, etten yksinkertaisesti voinut seurata heitä hautaan, vaan jäin ulkopuolelle odottamaan. Metsänkin varoitettiin olevan vaarallinen paikka, joten pysyin vain paikallani kaikesta outoudesta huolimatta - jostain siimeksen syvyyksistä kuului etäisiä avunhuutoja, tai jokin hahmo vilahti yhtäkkiä puiden välitse. Tiesin onneksi niiden olevan vain henkien houkuttelua astuakseni syvemmälle metsään. Odotin pitkään ja näin kuinka haudan ovet sulkeutuivat itsekseen. Hetken kuluttua tosin sankarimme astuivat kalpeina ulos ovista ja komensivat minua vain hiljaisina eteenpäin hirveässä kiireessä. Joku heistä kantoi mestaajan hupullista päätä, ja kertoi, että hirviö olisi nyt surmattu, mutta heidät kaikki olisi kirottu. Siinä vaiheessa sydäntäni kylmäsi ja jotenkin pystyin jopa tuntemaan sen heistä. Ymmärsin kuitenkin, että vaikka lauluni loppuisikin nyt "balokin" surmaamiseen muinaisessa kuninkaiden hautakammiossa, se voisi saada jatkoa tämän kirouksen myötä! Eeppiset teokset ovatkin aina olleet minun makuuni, ja sellaisen tekeminen itse kuulostaakin aivan mahtavalta tilaisuudelta. Suon toisella puolen törmäsimme safiiriin, joka kertoi haluavansa haudalle. Tämän tehtyämme hän halusi ryövätä kaiken kunnian ja maineen - ja rahatkin toki - tapauksesta ja meni tutkimaan hautaa. En itse olisi halunnut kyllä vihastuttaa kuningaskunnan mahdinkäyttäjiä, miehiä jotka pystyvät tappamaan tavallista kansaa vain sormiaan heilauttamalla, mutta joukkomme päätti yllättäen lähteä välittömästi kohti Merselburgia ja Leisvedaria hakien palkkiorahat uroteosta uhmaten safiirin käskyä ja jättäen tämän röyhkeästi taakse. He palkkasivat vankkurit kuljettamaan meitä kohti pääkaupunkia toisten ratsastaessa vierellämme. Keksin matkan alkupäässä nimen toiselle säkeistösarjalleni, "Purppurakuninkaan Kirous", kuten he olivat kutsuneet haudattuja kuninkaita, Radavarin pahamaineista sukua.'' -Lochlyn
+
Vuonna 341 Ua Porganuista päätyi sotaan Punaisen Valtakunnan, tuhon lohikäärmeen, Útu Cahanin, johtaman kansakunnan kanssa sotaan. Pian sen jälkeen myös pohjoisen naapuri Uusi Näkijäkunta julisti sodan Porganuistaa vastaan tämän kerettiläisen uskonnon vuoksi. Porganuista, Pyhä Maa ja Katen Suokunnat olivat julistaneet Lothedrijarin ainoaksi oikeaksi jumalaksi maailmassa, ja että vain hänen johdattamalla ihmiskunnalla on tulevaisuutta. Punaisen Valtakunnan näkökulmasta Lothedrijar oli tehnyt väärin ottaessaan ihmisenä kaikki jumalten voimat itselleen; Útu Cahanin sanojen mukaan ''"Lothedrijar on menettänyt järkensä voimien vuoksi"''. Sodan mukana myös kirotut joutuivat kohtaamaan uudet valinnat elämässään.
  
−
===Purppurakuninkaan Kirous===
+
'''Renato'''
  
−
'''3.8. Viides'''
+
Renato päätyi Duranten päihittämisen jälkeen takaisin inkvisitioon ja kouluttajaksi. Tärkeän asemansa suojissa hän vältti kohtaamisen vampyyrin kanssa, mutta ei Angelon kanssa. Noin puolen vuoden jälkeen Renaton päästtyä asemaansa Angelo toteutti Neliljin tahdon ja soluttautuneena inkvisition riveihin hän katkoi Renaton kädet ranteiden kohdalta onnistuttuaan ensin juottamaan tämän hyvin tukevaan humalaan. Sen päivän jälkeen Renato menetti viimeisetkin ihmisyyden rippeet ja alkoi toteuttaa varsin väkivaltaista puhdistamista kansan keskuudessa kädettömyydestään huolimatta. Alkoholiin hän ei enää koskaan koskenut edes siitä huolimatta, ettei enää nukkunut öisin ollenkaan painajaisistaan johtuen. Kädetön, uneton mies toteutti loputonta vihaansa maailmaa kohtaan inkvisiition johtohahmona levittäen juuri sitä veristä ilosanomaa, mitä Nelilj juuri halusi hänen tekevän ja täysin kirkon ja kuninkaan luvalla. Sodan alettua Punaisen Valtakunnan kanssa Renato päätyi armeijan riveihin pitämään yllä sotilasrivistöjen puhtautta ja oikeaoppisuutta. Moni vakooja ja takinkääntäjä päätyi miehen käsittelyyn, kuten moni viatonkin. Renato kuoli lopulta sodan keskivaiheilla vääräuskoisen soluttautujafanaatikon käsissä ja hänestä tuli marttyyri Porganuistan ja inkvisition kertomuksiin. Kuolemansa jälkeen hän kohtasi Neliljin kasvotusten sielunvaelluksellaan kohti helvettiä. Demoni matkasi miehen mukana pitkään yrittäen puhua tätä kääntymään puolelleen, mutta Renato astui pelotta siihen pimeyteen, johon muinaisetkaan demonit eivät enää uskaltaneet kulkea. Neliljin ivallisen naurun saattelemana Renato astui pimeyteen ja kohtasi todellisen pahuuden ensimmäistä kertaa elämänsä aikana jäätyneessä helvetissä.
  
−
''En ole ikinä ollut näin... järkyttyneessä olotilassa. Alan epäillä tämän matkan tulevaisuutta, että tuovatko nämä balokinsurmaajat sittenkään kunniaa ja tarinoita kerrottavaksi. Sankareita? Ihmisiksi hekin paljastuivat, ja totuus oli kuin kylmä suihku vasten kasvojani. Matkan alussa, ensimmäisen päivän päätteeksi pysähdyimme yöksi eräälle maatilalle, jossa oli varsin mukavaa isäntäväkeä, kauniista tyttärestä puhumattakaan. Olivat kuitenkin kirkonväkeä ja varsin tylsiä tapauksia, liian hyveellisiä. Olipahan juttuseuraa meidän omille ristinkantajille. Päädyin nukkumaan yllättävän ajoissa, mutta heräsin pariin kertaan muiden levottomuuteen, vaikkeivat he sitä itse huomanneet - tämä kirous selvästi painaa heidän mieliään. En osannut epäillä mitään, ja jatkoimme matkaa varsin tavallisissa merkeissä. Tuona toisena päivänä kaikki muuttui. Törmäsimme matkalla maanomistajaan ja hänen kahteen orjaansa, toinen heistä huonossa kunnossa ja lähes tajuttomana. Tilanne päätyi varsin kiivaaseen sanaharkkaan, ja siihen, että Renato päätti ostaa miesorjan itselleen. En voinut uskoa, että hän jätti naisen silti omistajan käsiin, sillä orjat olivat selkeästi puolisoita - ihmisiähän hekin ovat ja heillä on yhtä suuret tunteet kuin meilläkin! En uskaltanut avata suutani tuolle vaaralliselle Coraxlaiselle, joka tyynesti vain otti sairaan mukaansa ja kylmin tuntein jätti itkevän naisen taakseen. Kukaan muukaan ei edes liikahtanut tehdäkseen asialle mitään, Nicolo ainoastaan näytti järkyttyneeltä. Sekavin tuntein kuljimme kohti myrskyrintamaa ja kastuimme läpimäräksi. Onneksi paikalla oli majatalo, jossa saimme paikan kuivatella paikkojamme ja ruokaa. Ei majatalonkaan rauhaa kauaa kestänyt, kun salissa juopotelleet palkkasoturit yrittivät ryövätä sankareittemme balokinsurmausrahoja - tosin he eivät tienneet, että rahat odottavat meitä vasta Merselburgissa. En ollut paikalla näkemässä taistoa, mutta kuulin, että ulkona makasi kymmeniä verisiä ruumiita, joista lähes kaikki olisivat kuolleet Nicolon ja Renaton miekkoihin. Näin muutaman niistä, verisiä, kylmiä, myrskyn kastelemia kalpeita ruumiita, joilla oli kivun vääristämät kasvot kuolinnaamioinaan. En olisi ikinä uskonut sankareistani, murhaajia... mutta pelkään pahoin, että huhut Coraxen julmuudesta voivat olla hyvinkin totta. Nicolosta en tiedä vieläkään, kuka hän on ja miksi hän tekee tällaista, mutta voiko se olla jopa jotain pahempaa, kuin Corax? Pystyn jo selkeästi tuntemaan sen pimeän usvan, joka pimentää sankarien mieltä - Purppurakuninkain kirous. En ikinä itse uskonut, että kiroukset voisivat tuoda ihmisistä pahimmat puolet esiin, mutta nyt olen todistanut sen omin silmin. Ja nyt minä pelkään. Pelkään, että olen nähnyt vasta alun.'' -Lochlyn
+
'''Elena & Tempesta'''
  
−
'''14.9. Kuudes'''
+
Balok otti Duranten voittamisen jälkeen Elenan mukaansa ja tämä antoi Balokille saamansa dryadinsiemenen ja pääsi sen jälkeen vapaaksi hirviön kynsistä. Hän matkusti poikansa Remin ja tämän mentorin Tempestan kanssa pohjoiseen lopun perheensä luo. Violetta ja muut mustalaiset sekä noidat olivat vaeltaneet Uuteen Näkijäkuntaan paremman elämän toivossa. Pettymys oli kuitenkin suuri - vaikka Näkijäkunnassa ei suoraan teloitettu laittomia mahdinkäyttäjiä tai kidutettu heidän apureitaan, jäivät mustalaiset ja noidat tiukkaan syyniin. Tempestan avulla Elenan ja Remin onnistui kuitenkin välttämään Näkijäkunnan syynäys mahdinkäyttäjien suhteen ja he pääsivät elämään vapaata elämää joskin hyvin askeettisessa ja rasistisessa ympäristössä. Ne noidat, jotka paljastuivat mahdinkäyttäjiksi laittomasti Näkijäkunnan alueilla vietiin vuorille luostareihin. Kaikkien Näkijäkunnan asukkien tuli noudattaa Oraakkelin oppeja ja tältä välttyäkseen mustalaiset joutuivatkin elämään jälleen kiertolaisen elämää. Leipä irtosi kuitenkin vielä huonommin Näkijäkunnan vuoristoisessa ja vähäravinteisessa ympäristössä ja moni palasikin takaisin Porganuistaan inkvisition voimistuvasta läsnäolosta huolimatta. Elena, Remi ja Tempesta pysyttelivät yhdessä varsin tiiviisti vältellen konfliktia paikallisen väestön ja Näkijöiden kanssa. Elena näki kuitenkin yhä Neliljin aiheuttamia painajaisunia ja muuttuikin hyvin epäluuloiseksi ajautuen aluksi ongelmiin sisarensa ja sukunsa kanssa. Riidat äityivät niin pahaksi, että Elena, Tempesta ja Remi päättivät jättää muun mustalaisväestön. Kahden vuoden aikana Elenan ja Tempestan välit muuttuivat todella läheisiksi ja he päätyivätkin viettämään jatkossa yönsä samassa teltassa. Juuri ennen sodan alkamista Elena synnytti tyttölapsen, Ritan, ja tulevaisuus vaikutti tavallaan onnelliselta painajaisista ja piileskelystä huolimatta. Näkijäkunnan alkaessa värvätä väkeä sotaa varten Tempestakin joutui jättämään kotinsa vakuutellen kuitenkin tulevansa vielä takaisin, varsin pian. Mutta vähänpä Tempesta tiesi Näkijöiden voimista yrittäessään itse muuttaa heidän ajatuksiaan omista voimistaan - mies vangittiin ja hänestä tuli Näkijäin neuvonantaja sodassa Safiireita vastaan. Menetettyään miehensä Elena jäi yksin kasvattamaan kahta lastaan ja epätoivo tarttui varsinkin Remiin. Yhden illan pitkällisen riitelyn jälkeen Remi päätyi vuoriluostariin päästäkseen toteuttamaan vihaansa Inkvisitiota kohtaan äitinsä tahdosta huolimatta. Sodan jälkeen Tempesta palasi takaisin kotiinsa löytäen Elenan ja Ritan, ja he elivät varsin tavallista elämää, kunnes Tempesta kuoli yllättäen vuosia myöhemmin keuhkokuumeeseen. Remistä tuli Näkijä myöhemmällä iällään. Rita ei äitinsä helpotukseksi näyttänyt omaavan mahtiperintöä isältään (tai äidiltään). Vartuttuaan täyteen ikään Rita kuitenkin jätti painajaisten riivaaman äitinsä ja alkoi elämään tavallista elämää Näkijäkunnassa. Elena elää yhä yksin vuoristoisilla seuduilla hevosiensa kanssa.
  
−
''Olen hyvä unohtamaan asioita ja jättämään murheet taaksepäin. Aina on toivoa, ja takerruin tähän ajatukseen lujemmin kuin koskaan aikaisemmin. Saavuimme mahdollisuuksien kaupunkiin, Merselburgiin, tai kuninkaankaupunkiin, kuten rahvas sitä kutsuu. Itse pidän enemmän kaupungin oikeasta nimestä, onhan se perua sille kunniakkaalle ritarismiehelle, joka paikan puhdisti demoneista satoja vuosia sitten, mutta ihmiset ovat unohtaneet jo sen ja vapisevat uuden mullistuksen edessä. Luin, näin ja kuulin kaikkea uutta ja ihmeellistä, jopa pelottavaa. Kuten kuningas Pondothay VII on määrännyt, katedraali ja tätä myöten koko kuningaskunta tulee vaihtamaan uskonsa Lothedrijarille uskolliseksi - tuo ylipappi josta nousi uusi jumala entisten tuhkista. Olen itse ollut skeptinen jo pitkään näistä huhupuheista uudesta jumalasta, mutta nyt se on tapahtumassa. Pyhän maan auguuri saapuu valtavan saattueensa kanssa kaupunkiin lähipäivinä ja vanha veteraanikirkko tulee muuttumaan takaisin jumalpalvonnaksi. Pelkään, että tämä tulee viemään myös sank- ... no en ole päättänyt vielä miksi heitä kutsuisin, mutta ovat he silti balokinsurmaajia - niin uusi uskonto tulee muuttamaan paljon ja meidän kaikkien elämä ei voi olla välttymättä vaikutukselta. En tiedä, ehkä he voivat löytää jopa apua kiroukseensa auguurilta ja uudelta jumalalta, mene ja tiedä. Itse halusin vain kaupunkiin päästyttyäni unohtaa näkemäni kauhuudet ja menin Kulmaan, kiertelevien musikanttien pyhättöön tässä kuningaskunnassa ja sain puhuttua muut mukaani, Renato tosin meni kotiinsa orjansa Lugon kanssa. Sen mitä kerkesin nähdä Coraxen miehen käyttäytymisestä, ei Lugolla tule olemaan kovin hyvät oltavat. Maailma on julma. Näimme myös näytösmäisen kaksintaistelun etelästä saapuneen miekkamiehen ja Aballonin välillä, joka puolestaan on kuningaskuntamme paras miekkamies, ja pettymyksekseni Aballon hävisi. Aavikon vanhus oli pelottava vastus ja luultavasti liian eksoottinen miekkatyyleineen. Hirviönsurmaajat saivat myös palkkion Leisvedarilta, joka oli tyytyväinen, mutta kaikista näistä päivän tapahtumista eniten silmiin pisti paikallinen näytelmä, joka on ollut myyntimenestys viimeaikoina - Purppurakuninkaan Saleissa - nimi suoraan kuin omasta kynästäni! En ole sitä vielä itse nähnyt, mutta aion mennä katsomaan. Tässä tapahtuu aivan liikaa asioita yhtäaikaa liittyen samaan asiaan ollakseen aivan sattumankauppaa, joten pyrin pääsemään vaihtamaan sanoja kirjoittajan kanssa, kuulema joku historioitsija. Nyt kuitenkin palaan takaisin nauttimaan tavernan salista kaikuvista soinnuista ja taidokkaista lyriikoista ympäri kuningaskuntaa.'' -Lochlyn
+
'''Nicolo'''
  
−
'''5.10. Seitsemäs'''
+
Nicolo palasi Duranten jälkeen takaisin Merselburgiin auguuri Turinin apuriksi, mutta Duranten voittaminen ja Vidilothin kohtaaminen jätti mieheen polttavan halun saada tietää lisää Radavarien voimasta ja perinnöstä, joka kuuluisi hänelle. Nicolo toimi aluksi kuuliaisesti kirkon riveissä, mutta lipsui hiljalleen tutkimaan sukunsa historiaa yhä enemmissä määrin. Hän päätyi käymään Radavarien haudalla, Radavarien linnan raunioilla, mutta ei löytänyt mitään. Edes Duranten kuolinpaikalta hän ei löytänyt kuin entisen palaneen aukean kasvaneena umpeen. Neliljin omituiset unet ja houkuttelut kalvasivat yhä hänen mieltä ja toisaalta Lothedrijarin kutsu oli yhä voimakkaampi - Nicolo ei tiennyt mitä tehdä. Edes titaani Eutropioksen voimat eivät kyenneet poistamaan demonin polttomerkkiä hänen sielustaan tai Neliljin otetta hänen mielestään. Demonin ote tämän miehen sielusta oli jostain syystä voimakkaampi kuin mitä kenelläkään muulla oli koskaan ollut. Titaanin ja jumalansa luvalla hän sai lähteä pois Merselburgista etsimään pelastusta kirouksesta. Nicolo tiesi minne mennä, Raul oli kertonut aikoinaan Yacinten kirjan sisällöstä ja kirjan maininnasta ''"Vuorten erakosta"'', joka oli opettanut Vidilothille kaiken tarvittavan. Nicolo suuntasi kauas pohjoiseen, Uuteen Näkijäkuntaan etsimään tietoa tuosta erakosta. Sinne hän ei kuitenkaan voinut matkustaa avoimesti kirkonmiehenä poliittisen ilmapiirin muuttuessa kokoajan vihamielisemmäksi, joten hän läksi matkaan incognito, kantaen uskollisen miekkansa lisäksi hopeista ristiä kätkettynä vaatteisiinsa. Päästyään korkeimmille vuorille vuoden matkaamisen jälkeen, Nicolo löysi vihdoin ja viimein syrjäisen paikan, jota ihmiset välttelivät, ja jossa eräs tarunhohtoinen vuorierakko oli aikanaan elänyt. Erakko oli tietysti kuollut jo aikaa sitten Vidilothin elinaikana, mutta Nicolo löysi sen luolan, jossa erakon arveltiin asuneen. Hän vietti siellä kymmenen päivää ja kymmenen yötä pohdiskellen ja pyytäen apua jumalaltaan tai Vidilothilta, mutta kukaan ei kuullut häntä kylmässä ja karussa luolassa. Yhdentenätoista päivänä totuus kuitenkin valkeni hänelle - hänen oli täytettävä löytämänsä tyhjiö. Nicolo jäi vuorelle elämään erakkona vuodeksi, laulaen järjettömiä lauluja päässä kasvavista taimista ja puista, eläen karua ja kylmää elämää täydellisessä yksinäisyydessä keskellä maailman harvimminasutetuimpia alueita. Lopulta hän koki valaistumisen, ymmärsi vihdoin kaiken ja ei mitään, ja tunsi olevansa valmis lähtemään takaisin. Vuoteen hän ei ollut ollut yhteydessä jumalaansa tai nähnyt Neliljin unia, palatessaan takaisin sivistykseen ne palasivat. Kaikki oli kuitenkin muuttunut - Nelilj oli enää vain riesa, itikan ininä korvissa, ja Lothedrijar vain kahlitseva hidaste. Eutropios oli kyllä antanut siunauksen ja yliluonnollisia voimia demonien päihittämiseen, mutta millä hinnalla? Nicolo oli ollut vapaaorja ja nyt palannut uskontonsa myötä vain takaisin orjaksi, se ei voinut enää jatkua. Nicolo palasi Porganuistaan ja alkoi etsiä keinoa ottaa ohjat omiin käsiinsä vältellen kirkkoa ja demoneita. Punaisen ristiretken aikaan hän päätyi aivan Porganuistan etelärajoille asti ja törmäsi mieheen, joka saattoi olla vastaus kaikkeen. Sodan loppuvaiheilla imperador du Piniriais oli keräämässä valtavaa armeijaa kohti Mustia Maita päihittääkseen Neliljin. Nicolo liittyi miehen mukaan, ja päätyi pitkän matkan jälkeen kohtaamaan Neliljin ja saamaan Radavarien voimat itselleen. Pian tuon jälkeen imperador du Piniriais julistettiin pannaan Porganuistassa tämän jätettyä Nelilj eloon ja muutenkin otettua Mustien Maiden voimat vain itselleen. Nicolo vannoi uskollisuutta miehelle ja Totuuden Sodan alettua aikookin yrittää takaisin Ul Ythanguun ja palata sille valtaistuimelle, joka hänelle oikeudenmukaisesti kuuluu.
  
−
''Auguuri ja saattue olivat jotain... hämmentävää, pelottavaakin jopa. En tiennyt miten suhtautua asioihin, valtava muinainen patsas ei todellakaan ollut paras keino nostattaa ihmisten luottamusta uuteen jumalaan, Lothedrijariin. Kuningas Pondothay kuitenkin näytti suhtautuvan asiaan myönteisesti ja luottavaisin mielin, joten kansannousulta vältyttiin. Kuulin kyllä jälkeenpäin paljon kyräilyä wanhan veteraanikirkon jäseniltä asiasta - että Lothedrijar on raiskannut vanhan ideologian ja kaikki ne hyveet, minkä pohjalle tämä kuningaskunta ja koko Porganuista on rakentunut. En tiedä miten Renato ja Nicolo suhtautuvat asiaan, ristinkantajia kun ovat, mutta pitänee kysyä asiasta. Näin heitä oikeastaan vain kerran, ja tällöinkin kerroin heille vain saamistani tiedoista - kaupungissa elävä vapaaherra Repin omistaa Radavarien kuningassuvun esineistöä ja taidetta valtavan kattavan ja näyttävän kokoelman, ja hän järjestää näyttelyitä kaupungin aatelistolle tavanomaisen juhlimisen ohessa. Tämän kaiken kuulin paikalliselta historijoitsijalta, Mariukselta, mukava mies hänkin, mitä nyt kirjanoppineen harmauden alta pääsin kaivelemaan. Outoja huhuja kuulin tallipojan katoamisesta ja ohimennen näin jonkun oudon miehen keskustelemassa lauluni sankareitten kanssa. Myöhemmällä utelulla ja muutamalla oluella sain kuulla, että mies kantaa nimeä Diego, mutta muuta en onnistunut selvittämään. Toivon, että ryhmä löytää jotain kirouksesta, ja pian, jotta voisin jatkaa lauluni hiomista. Olen keksinyt jotain hienoja sointukulkujakin jo valmiiksi, mutta ette varmaan halua, että alan kuluttamaan aikaanne tässä niistä kertomalla?'' -Lochlyn
+
'''Angelo'''
  
−
'''19.10. Kahdeksas'''
+
Angelo sai Neliljiltä kätensä takaisin terveinä ja Renaton löydettyään yritti saada loputkin kirotut käsiinsä. Elenan hän arveli kerenneen jo pois pohjoiseen saatuaan tietää noitien ja mustalaisten massaexoduksesta Näkijäkuntaan. Turhautuminen kasvoi entisestään saatuaan kuulla Nicolon kadonneen Merselburgista omille teilleen. Rauliin hänen ei tarvinnut keskittyä, koska tämä oli jotenkin jo saanut kirouksen niskoiltaan. Raul oli sitäpaitsi myös jo hyvin Solonadan kynsissä, eikä hänelle voinut sattua mitään. Angelo oli kuitenkin hyvin tyytyväinen sopimukseensa: terveet kädet ja vampyyrin tahto oli pyritty toteuttamaan. Angelo sotkeutui kuukausia myöhemmin hyvin kunnianhimoiseen projektiin, Mustan Lootuksen ryöstöön, ja oli mukana pitkään yrityksessä kaataa arkkiherttua Odorinin valta Porganuistassa ja estää sota Punaisen valtakunnan kanssa. Yritys päätyi kuitenkin hyvin väkivaltaiseen järjestön sisäiseen kahakkaan, jossa arkkiherttualle uskolliset tahot onnistuivat palauttamaan Odorinin voimat ja estämään vallanvaihdoksen. Angelo säilyi tapahtumasta elossa, mutta menetti luonnollisesti asemansa järjestössä. Hän päätyi lopulta oppipoikansa Carreten kanssa Mustille Maille, Ubaid al Hadduhin alaisuuteen, eläen loppuelämänsä uuden nousevan valtakunnan palveluksessa korkeassa asemassa yrittäen vältellä kuitenkaan lähempää kontaktia epäkuolleitten tai itse Neliljin kanssa. Porganuistan sodan loputtua valtaisa ihmisarmeija vyöryi Mustille maille ja heidän kenraalinsa imperador du Piniriais päihitti Neliljin ja nousi Mustien maiden uudeksi valtiaaksi. Angelo luonnollisesti liittyi Carreten kanssa kyseisen miehen palvelukseen hänen taipaleellaan kohti maailmanvalloitusta, Totuuden sotaa, ja samalla törmäsi Nicoloon tämän aikeissa palata takaisin Ul Ythanguun, mutta se on oma tarinansa tulevaisuuden kerrottavana.
  
−
''Vihaan tätä kaupunkia, se on täynnä saastaisia ihmisiä tekemässä saastaisia tekoja. En tiedä mikä minut tänne toi, mutta kaikella on tarkoituksensa, ja niin on tälläkin matkalla. Löysin kyllä nopeaa jotain, mistä en pitänyt - ihmisiä kantamassa demonisia merkkejä, tosin he kertoivat olevansa "kirottuja", tiedä sitten. Yritän ottaa selvää, mutta tällä hetkellä en oikein tiedä mitä heistä uskoa; kuka puhuu totuutta ja kuka kantaa likaista naamiota peittäen todellisen olemuksensa? Löysin jonkun trubaduurin, joka on kulkenut tuon viisikon mukana, Lochlyn nimeltään. Hän kertoi kaikkea ylistävää heistä, kuinka hienoja sankareita nuo demonin tahraamat ovat, surmasivat hirviön ja pelastivat kylän pelolta. Parin tuopillisen jälkeen hän kertoi kyllä lisääkin, suohon heitetystä vanhuksesta, sopimuksista epäkuolleitten kanssa, surmatuista miehistä majatalolla ja tästä eräästä nykyisin vapaasta orjasta ja hänen kohtelustaan. Lochlyn näkee silti toivoa, minä en. Minä näen kiroukseen kuolevia ihmisiä, joista en osaa sanoa, pitäisikö heidät tappaa armosta ennen kirouksen kammottavan kuoleman toteutumista. Kirouksilla kun on tapana muuttaa kohteensa täysin päinvastaisiksi ihmisiksi, ja pelkään, että he tekevät suurtakin pahuutta, ellei joku heitä pysäytä - tai mikäli he nyt sattuvat löytämään jollain ilveellä sen demonin ja vielä tappamaan sen. Epäilen, suuresti. Yksi kuollut löydettiin vartioston mukaan noitien surmaamana, toinen löydettiin melkein tämän viisikon käsistä, noidan surmaamana sekin. Silti en pidä tästä, heitä seuraa katkeamaton vana kuolleita ihmisiä, ja se ei ole hyvä merkki mistään. Niin ja ne aatelisjuhlat, yksi heistä oli siellä, demonien karkeloissa. En uskonut voivani masentua, mutta olen varmaan vihdoin saavuttanut sen inhimillisen tunteen. Vihaan tätä kaupunkia'' -Lilian
+
'''Raul'''
  
−
===Verestä noussut===
+
Raul de la Alesandro, Kultasataman herttua selviytyi kirouksesta neuvonantajiensa kontakteilla ja isolla summalla rahaa. Palattuaan takaisin aateliselämään hän joutui varsin pian ottamaan puolison kuninkaansuvusta täysin diplomaattisista syistä. Raulin onneksi tyttö oli nuori ja alkoi kantaa jälkeläisiä varsin nopeaa. Raul yritti pysyä erossa uuden kirkon aiheuttamista valtavista muutoksista ja koko valtion diplomaattisista suhteista, mutta vuosien myötä tilanne ajautui vain hitaasti, mutta varmasti kohti täysin hallitsematonta kaaosta. Herttuankin oli valmistettava ja lähetettävä varsin valtava joukko ritarisväkeä kohti länsirajoja. Sodan alettua Oithilin torvien törähtäessä koko mantereen lävitse myös Alesandrojen ritareita kuoli kymmenittäin Punaisen Valtakunnan valtavien kotkaratsujen kynsissä. Kuningas alkoi vaatia lisää tukea sotaan ja imi herttuan varat nopeasti kuiviin. Sodalle ei näyttänyt tulevan loppua ja Uuden Näkijäkunnan hyökätessä pohjoisrajalta myös Kultasatama oli suuressa pinteessä. Näkijäkunnan harvalukuiset, mutta tehokkaat joukot valtasivat nopeasti Ristintien ja puskivat niin hirvittävää vauhtia kohti Kultasatamaa, että Raul joutui evakuoimaan suurimman osan väestöstä mukaanlukien perheensä. Herttua jäi itse kuitenkin puolustamaan kaupunkinsa kunniaa neuvonantajiensa kehotuksista huolimatta. Raul jäi pian kaupunkiin soluttautuneiden vakoojien vangiksi ja hänet vietiin Näkijäkunnan kuulusteltavaksi. Pondothay veti kuitenkin välittömästi Näkijäkunnan hyökkäyksen jälkeen pääjoukkonsa länsirintamalta ja puolusti onnistuneesti Näkijäkuntaa vastaan. Raul ostettiin myöhemmin lunnaita vastaan takaisin ja hän pääsi jälleenrakentamaan Kultasatamaa perheensä kanssa. Raul hallitsi kaupunkiaan varsin onnistuneesti vuosikymmenien ajan Totuuden sodan alkamiseen asti.
−
''Muinaisina aikoina syntiset ihmiset tekivät sopimuksia demonien kanssa / nyt syntiset demonit tekevät sopimuksia ihmisten kanssa. <br> Mitä se kertoo meistä hyvyyden olentoina? / Onko meistä todellakin tullut jotain demoneitakin pahempaa? <br> Tuskin kykenen enää katsomaan peiliin'' <BR> -Weteraanikirkon piispa Agapito
 
  
−
''Maailma on harhautunut papiston opeista, he tarvitsevat ylipapin johdatusta, Lothedrijarin viisautta. Lohikäärmeet, epäkuolleet, demonit ja muinaiset hirviöt johtavat tätä maailmaa, ja miksi? Koska ihmiset ovat heikkoja ja eivät uskoneet jumalan paluuseen / Nyt on aika puhdistaa maailma pahuudesta lopullisesti, ajaa nuo saastaiset hirviöt pois ihmisiä kahlitsemasta ja saattaa maailma jälleen ylipapin alaisuuteen, yhdistää ihmiset pyhäksi kansaksi, jossa ei pahuudella ole jalansijaa / Me olemme vahvoja, ja me kannamme Lothedrijarin sanan kaikkialle maailmaan!''<BR> -Auguuri Turin
+
'''Javier'''
  
−
'''16.11. Yhdeksäs'''
+
Duranten surmannut Javier Radavar miekkamuodossaan päätyi safiirien käsien kautta lopulta Solonadan käyttöön. Possessoiva taikamiekka oli täydellinen salamurhauskeino, ja Javier pääsi toteuttamaan töittensä välillä hedonistista elämää heikkomielisten ruumiissa. Safiirien ja Solonadan tiukan varovaisuuden vuoksi hän ei uskaltanut vuosiin yrittää mitään erityistä, koska pelkäsi vain menettävänsä henkensä, sillä hänen käsittelijänsä kyllä tiesivät miten miekka tuhotaan, ja miten samalla Javierin oma henki katoaisi tyhjyyteen. Parempi oli elää vain nauttivaa elämää yrittäen samalla kehittää uutta suunnitelmaa vallankahvaan pääsyyn. Odottelu ei ollut hänelle mitään uutta. Odorinin vallanvaihdonyrityksen yhteydessä Javier onnistui katoamaan Solonadan käsistä päätyen lopulta kauas pois safiireista ja hämärämiehistä. Sodan asetuttua rauhallisemmaksi Javier palasi takaisin Ul Ythanguun, mutta uusi sota oli jo aluillaan. Javierin omat suunnitelmat päästä mihinkään vallankahvaan olivat aina päätyneet umpikujaan mahdollisessa kohtaamisessa safiirien kanssa. Aatelispiireihin ei voinut soluttautua, safiirit itse eivät olleet todellakaan tyhmiä ja Solonada oli kadonnut kuin tuhka tuuleen Mustan Lootuksen tapahtumien jälkeen. Uusi sota oli kuitenkin tuomassa uusia tuulia ja saatuaan kuulla villejä huhuja Radavarien paluusta ja imperador du Malin aikeista kukistaa koko kurja Porganuista Javier tiesi aikansa koittaneen. Safiireilla oli ihan tarpeeksi muuta tekemistä, ja kuningaskuntakin sekavassa tilassa. Javier asettui possessoimaan kuningas Inyigon nuorinta poikaa, vielä kehittymätöntä ihmismieltä, joka on muutenkin altis nopeille muutoksille. Vidilothin serkku jäi odottamaan uuden Radavarien hallitsijan paluuta Ul Ythanguun, jotta voisi itse ottaa vallan käsiinsä.
  
−
''Joku yrittää vesittää suunnitelmani, joku tietää minusta. Arvelin aluksi niiden kirottujen tehneen kerrankin jotain järkevää, mutta en saanut mitään viitettä asiaan. On tietenkin mahdollista, että tämä oli vain sattumaa, ja että joku onnekas varas olisi onnistunut viemään Repinin kartanon kassakaapin sisällön, mutta se on hyvin epätodennäköistä, että tämä kaikki tapahtuisi juuri nyt, kun olin itse valmistautunut tekemään omia siirtojani. Tämä tekee valitettavasti kaikki väärät henkilöt tällä hetkellä hyvin varovaisiksi ja sitoo käteni hyvin tiukasti, sillä riskit ovat kasvaneet aivan liian suuriksi. Jos teen jotain, vaarannan kaiken. Tilanne on jo suistunut epätoivon rotkoon, ja pian alkaa tapahtua asioita, jotka ovat peruuntumattomia: ihmisiä tulee kuolemaan, veri tulee virtaamaan ja valtataistelu polkee allensa viattomia sieluja - ja minä en voi tehdä yhtään mitään. Ihmisten historia puhuu rohkeudesta ja kunniasta, mutta ne ovat ehkä suurin valhe mitä jumalat ovat heille ikinä syöttäneet, ja silti minun pitäisi yrittää valita tässä kunniallisen ja pelkurin tien välillä. Ei ole minun aikani kuolla, mutta ei ole myöskään monen muu aika elää, ja se on minun tehtäväni korjata tällaiset vääryydet. On aika riisua naamiot, paljastaa kaikkien todelliset luonteet'' -Lilian
+
'''Hahmojen tarinat jäävät Ul Ythangun ympärysalueitten historiaan ja osan kohdalla tulee vielä jatkumaan tulevaisuudessakin Totuuden Sodan alettua.'''
 +
 
 +
'''Teemulle kiitos hienosta motivaatiokuvasta :D'''

Nykyinen versio 15. marraskuuta 2011 kello 21.20

PKS.jpg

Uudelleensyntyneen jumalan palatessa maailmaamme alkaa jälleen sankareiden aikakausi ihmisten tarvitessa johdatusta ja turvaa. Vain harva kuolevainen uskaltaa ottaa tuon rohkean askeleen, ja silloinkin useimmiten kohtalon kuljettamana, tahtomattaan ja pakotettuna. Kaikesta huolimatta, ne ovat nuo yksilöt, sankarit, jotka määräävät historian kulun. -Asturbis, Suuri Näkijä

Anten peluuttama kamppis, päättyi 31.8.2011. Kamppis kesti reilun vuoden irl, pelillisesti parin kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana pelaajahahmot sotkeutuivat uskonnollisiin, poliittisiin, rikollisiin ja demonisiin ympyröihin. Saavutettuaan suurimman tavoitteensa, surmattuaan Duranten, hahmot eivät kuitenkaan selviytyneet kirouksesta (Angeloa lukuunottamatta), vaan ovat yhä vaarassa joutua demonien kynsiin sieluunsa polttomerkityn demoniriimun vuoksi. Tästä lisää viimeisessä kirjoitelmassa. Tunnelmallisesti peli oli synkeä selviytymistarina kirotun kohtaloa vastaan höystettynä juonittelulla. Pelin pohjana toimi pelimaailmaan sopivaksi modatut Riddle of Steelin säännöt (lisäosinensa), ja Ummãn myyttinen maailma.

Pelaajat ja hahmot

  • Glowie - Renato Verga - Coraxen entinen jäsen, Inkvisition soturi, Huomenta
  • Culka - Nicolo (Radavar) - Peloton kirkonsoturi, Lothedrijarin palvelija, auspicen henkivartija
  • Mantle - Angelo Caruso - Solonadan kätyri, palkkasoturi, hiljainen tekemisistään
  • Jaale - Raul de la Alesandro - Kultasataman herttua, utelias luonteeltaan
  • Maryjane - Elena Priore - Mannunvartija Glanvenin suunnalta, noitasukua
  • Ossi - Manoel Belenciano / Javier Radavar - Ristintien wanhan kaartin sotilas / Radavarien sukua, Vidilothin serkku, henki sidottuna miekkaan
  • Ossi - Diego Devigo / Tempesta - Safiirien suurnoviisi, valtakunnan mestaaja, kuningaskunnan kuolettavin mies

Muuta

Sääntö- yms. selvennykset linkkeineen tulee tänne.

"Naked Dwarf" Syndrome (High toughness indistinguishable from armour mechanically).

  • Solution: Toughness cannot reduce a weapon strike below a first level wound.

"Dragon Tap" Syndrome (High strength guarentees amputations and instant-death from glancing blows).

  • Solution: The final wound level can never be more than double the margin of success.

PJ kiinniotto-ohjeet:

  • ante@irc
  • antesarj ättt hotmail
  • 1390719 <- 045

Tapahtuma- ja pelikirjaa

KARTOISTA HUOMIO! Ko. kuvat ovat pelinjohtajan käsialaa ja sydänverta, ja ovat vapaasti käytössä roolipelitarkoituksiin, kunhan ei ota raapustuksista kunniaa itselleen

Nmartelo
Radavarien hauta
Katedraali
Jäniksenkäpälä
Repinin kartano
Merselburg (kesken)

29.3.2010 hahmosketsaus, maailmaan tutustuttautuminen.

Seikkailut ja pelikertain kertomukset

Sankareitten kertomaa

Aftermath

Kesällä 338 Ua sankarijoukko astui Radavarien kadonneeseen sukuhautaan ja saivat kirouksen niskoillensa. Viiden hengen selviytymiskamppailu kesti kolme kuukautta, mutta he eivät pelastuneet vielä muinaisen demonin kirouksesta. Nelilj lähetti Ubaid al Hadduhin, vampyyriksikin kutsutun olennon kirottujen perään pyrkien päästämään heidät tuskistaan, mutta tämän onnistui ainoastaan löytää Angelo, ostaa hänet etsimään kirotut puolestaan ja tuomaan Neliljin käsiin. Vaikka Solonadan yksi tärkeimpiä käskyjä on olla sekaantumasta mihinkään yliluonnolliseen, Angelo otti tehtävän vastaan ilomielin - saihan hän kätensä takaisin täysin toimintakuntoisina.

Vuonna 341 Ua Porganuista päätyi sotaan Punaisen Valtakunnan, tuhon lohikäärmeen, Útu Cahanin, johtaman kansakunnan kanssa sotaan. Pian sen jälkeen myös pohjoisen naapuri Uusi Näkijäkunta julisti sodan Porganuistaa vastaan tämän kerettiläisen uskonnon vuoksi. Porganuista, Pyhä Maa ja Katen Suokunnat olivat julistaneet Lothedrijarin ainoaksi oikeaksi jumalaksi maailmassa, ja että vain hänen johdattamalla ihmiskunnalla on tulevaisuutta. Punaisen Valtakunnan näkökulmasta Lothedrijar oli tehnyt väärin ottaessaan ihmisenä kaikki jumalten voimat itselleen; Útu Cahanin sanojen mukaan "Lothedrijar on menettänyt järkensä voimien vuoksi". Sodan mukana myös kirotut joutuivat kohtaamaan uudet valinnat elämässään.

Renato

Renato päätyi Duranten päihittämisen jälkeen takaisin inkvisitioon ja kouluttajaksi. Tärkeän asemansa suojissa hän vältti kohtaamisen vampyyrin kanssa, mutta ei Angelon kanssa. Noin puolen vuoden jälkeen Renaton päästtyä asemaansa Angelo toteutti Neliljin tahdon ja soluttautuneena inkvisition riveihin hän katkoi Renaton kädet ranteiden kohdalta onnistuttuaan ensin juottamaan tämän hyvin tukevaan humalaan. Sen päivän jälkeen Renato menetti viimeisetkin ihmisyyden rippeet ja alkoi toteuttaa varsin väkivaltaista puhdistamista kansan keskuudessa kädettömyydestään huolimatta. Alkoholiin hän ei enää koskaan koskenut edes siitä huolimatta, ettei enää nukkunut öisin ollenkaan painajaisistaan johtuen. Kädetön, uneton mies toteutti loputonta vihaansa maailmaa kohtaan inkvisiition johtohahmona levittäen juuri sitä veristä ilosanomaa, mitä Nelilj juuri halusi hänen tekevän ja täysin kirkon ja kuninkaan luvalla. Sodan alettua Punaisen Valtakunnan kanssa Renato päätyi armeijan riveihin pitämään yllä sotilasrivistöjen puhtautta ja oikeaoppisuutta. Moni vakooja ja takinkääntäjä päätyi miehen käsittelyyn, kuten moni viatonkin. Renato kuoli lopulta sodan keskivaiheilla vääräuskoisen soluttautujafanaatikon käsissä ja hänestä tuli marttyyri Porganuistan ja inkvisition kertomuksiin. Kuolemansa jälkeen hän kohtasi Neliljin kasvotusten sielunvaelluksellaan kohti helvettiä. Demoni matkasi miehen mukana pitkään yrittäen puhua tätä kääntymään puolelleen, mutta Renato astui pelotta siihen pimeyteen, johon muinaisetkaan demonit eivät enää uskaltaneet kulkea. Neliljin ivallisen naurun saattelemana Renato astui pimeyteen ja kohtasi todellisen pahuuden ensimmäistä kertaa elämänsä aikana jäätyneessä helvetissä.

Elena & Tempesta

Balok otti Duranten voittamisen jälkeen Elenan mukaansa ja tämä antoi Balokille saamansa dryadinsiemenen ja pääsi sen jälkeen vapaaksi hirviön kynsistä. Hän matkusti poikansa Remin ja tämän mentorin Tempestan kanssa pohjoiseen lopun perheensä luo. Violetta ja muut mustalaiset sekä noidat olivat vaeltaneet Uuteen Näkijäkuntaan paremman elämän toivossa. Pettymys oli kuitenkin suuri - vaikka Näkijäkunnassa ei suoraan teloitettu laittomia mahdinkäyttäjiä tai kidutettu heidän apureitaan, jäivät mustalaiset ja noidat tiukkaan syyniin. Tempestan avulla Elenan ja Remin onnistui kuitenkin välttämään Näkijäkunnan syynäys mahdinkäyttäjien suhteen ja he pääsivät elämään vapaata elämää joskin hyvin askeettisessa ja rasistisessa ympäristössä. Ne noidat, jotka paljastuivat mahdinkäyttäjiksi laittomasti Näkijäkunnan alueilla vietiin vuorille luostareihin. Kaikkien Näkijäkunnan asukkien tuli noudattaa Oraakkelin oppeja ja tältä välttyäkseen mustalaiset joutuivatkin elämään jälleen kiertolaisen elämää. Leipä irtosi kuitenkin vielä huonommin Näkijäkunnan vuoristoisessa ja vähäravinteisessa ympäristössä ja moni palasikin takaisin Porganuistaan inkvisition voimistuvasta läsnäolosta huolimatta. Elena, Remi ja Tempesta pysyttelivät yhdessä varsin tiiviisti vältellen konfliktia paikallisen väestön ja Näkijöiden kanssa. Elena näki kuitenkin yhä Neliljin aiheuttamia painajaisunia ja muuttuikin hyvin epäluuloiseksi ajautuen aluksi ongelmiin sisarensa ja sukunsa kanssa. Riidat äityivät niin pahaksi, että Elena, Tempesta ja Remi päättivät jättää muun mustalaisväestön. Kahden vuoden aikana Elenan ja Tempestan välit muuttuivat todella läheisiksi ja he päätyivätkin viettämään jatkossa yönsä samassa teltassa. Juuri ennen sodan alkamista Elena synnytti tyttölapsen, Ritan, ja tulevaisuus vaikutti tavallaan onnelliselta painajaisista ja piileskelystä huolimatta. Näkijäkunnan alkaessa värvätä väkeä sotaa varten Tempestakin joutui jättämään kotinsa vakuutellen kuitenkin tulevansa vielä takaisin, varsin pian. Mutta vähänpä Tempesta tiesi Näkijöiden voimista yrittäessään itse muuttaa heidän ajatuksiaan omista voimistaan - mies vangittiin ja hänestä tuli Näkijäin neuvonantaja sodassa Safiireita vastaan. Menetettyään miehensä Elena jäi yksin kasvattamaan kahta lastaan ja epätoivo tarttui varsinkin Remiin. Yhden illan pitkällisen riitelyn jälkeen Remi päätyi vuoriluostariin päästäkseen toteuttamaan vihaansa Inkvisitiota kohtaan äitinsä tahdosta huolimatta. Sodan jälkeen Tempesta palasi takaisin kotiinsa löytäen Elenan ja Ritan, ja he elivät varsin tavallista elämää, kunnes Tempesta kuoli yllättäen vuosia myöhemmin keuhkokuumeeseen. Remistä tuli Näkijä myöhemmällä iällään. Rita ei äitinsä helpotukseksi näyttänyt omaavan mahtiperintöä isältään (tai äidiltään). Vartuttuaan täyteen ikään Rita kuitenkin jätti painajaisten riivaaman äitinsä ja alkoi elämään tavallista elämää Näkijäkunnassa. Elena elää yhä yksin vuoristoisilla seuduilla hevosiensa kanssa.

Nicolo

Nicolo palasi Duranten jälkeen takaisin Merselburgiin auguuri Turinin apuriksi, mutta Duranten voittaminen ja Vidilothin kohtaaminen jätti mieheen polttavan halun saada tietää lisää Radavarien voimasta ja perinnöstä, joka kuuluisi hänelle. Nicolo toimi aluksi kuuliaisesti kirkon riveissä, mutta lipsui hiljalleen tutkimaan sukunsa historiaa yhä enemmissä määrin. Hän päätyi käymään Radavarien haudalla, Radavarien linnan raunioilla, mutta ei löytänyt mitään. Edes Duranten kuolinpaikalta hän ei löytänyt kuin entisen palaneen aukean kasvaneena umpeen. Neliljin omituiset unet ja houkuttelut kalvasivat yhä hänen mieltä ja toisaalta Lothedrijarin kutsu oli yhä voimakkaampi - Nicolo ei tiennyt mitä tehdä. Edes titaani Eutropioksen voimat eivät kyenneet poistamaan demonin polttomerkkiä hänen sielustaan tai Neliljin otetta hänen mielestään. Demonin ote tämän miehen sielusta oli jostain syystä voimakkaampi kuin mitä kenelläkään muulla oli koskaan ollut. Titaanin ja jumalansa luvalla hän sai lähteä pois Merselburgista etsimään pelastusta kirouksesta. Nicolo tiesi minne mennä, Raul oli kertonut aikoinaan Yacinten kirjan sisällöstä ja kirjan maininnasta "Vuorten erakosta", joka oli opettanut Vidilothille kaiken tarvittavan. Nicolo suuntasi kauas pohjoiseen, Uuteen Näkijäkuntaan etsimään tietoa tuosta erakosta. Sinne hän ei kuitenkaan voinut matkustaa avoimesti kirkonmiehenä poliittisen ilmapiirin muuttuessa kokoajan vihamielisemmäksi, joten hän läksi matkaan incognito, kantaen uskollisen miekkansa lisäksi hopeista ristiä kätkettynä vaatteisiinsa. Päästyään korkeimmille vuorille vuoden matkaamisen jälkeen, Nicolo löysi vihdoin ja viimein syrjäisen paikan, jota ihmiset välttelivät, ja jossa eräs tarunhohtoinen vuorierakko oli aikanaan elänyt. Erakko oli tietysti kuollut jo aikaa sitten Vidilothin elinaikana, mutta Nicolo löysi sen luolan, jossa erakon arveltiin asuneen. Hän vietti siellä kymmenen päivää ja kymmenen yötä pohdiskellen ja pyytäen apua jumalaltaan tai Vidilothilta, mutta kukaan ei kuullut häntä kylmässä ja karussa luolassa. Yhdentenätoista päivänä totuus kuitenkin valkeni hänelle - hänen oli täytettävä löytämänsä tyhjiö. Nicolo jäi vuorelle elämään erakkona vuodeksi, laulaen järjettömiä lauluja päässä kasvavista taimista ja puista, eläen karua ja kylmää elämää täydellisessä yksinäisyydessä keskellä maailman harvimminasutetuimpia alueita. Lopulta hän koki valaistumisen, ymmärsi vihdoin kaiken ja ei mitään, ja tunsi olevansa valmis lähtemään takaisin. Vuoteen hän ei ollut ollut yhteydessä jumalaansa tai nähnyt Neliljin unia, palatessaan takaisin sivistykseen ne palasivat. Kaikki oli kuitenkin muuttunut - Nelilj oli enää vain riesa, itikan ininä korvissa, ja Lothedrijar vain kahlitseva hidaste. Eutropios oli kyllä antanut siunauksen ja yliluonnollisia voimia demonien päihittämiseen, mutta millä hinnalla? Nicolo oli ollut vapaaorja ja nyt palannut uskontonsa myötä vain takaisin orjaksi, se ei voinut enää jatkua. Nicolo palasi Porganuistaan ja alkoi etsiä keinoa ottaa ohjat omiin käsiinsä vältellen kirkkoa ja demoneita. Punaisen ristiretken aikaan hän päätyi aivan Porganuistan etelärajoille asti ja törmäsi mieheen, joka saattoi olla vastaus kaikkeen. Sodan loppuvaiheilla imperador du Piniriais oli keräämässä valtavaa armeijaa kohti Mustia Maita päihittääkseen Neliljin. Nicolo liittyi miehen mukaan, ja päätyi pitkän matkan jälkeen kohtaamaan Neliljin ja saamaan Radavarien voimat itselleen. Pian tuon jälkeen imperador du Piniriais julistettiin pannaan Porganuistassa tämän jätettyä Nelilj eloon ja muutenkin otettua Mustien Maiden voimat vain itselleen. Nicolo vannoi uskollisuutta miehelle ja Totuuden Sodan alettua aikookin yrittää takaisin Ul Ythanguun ja palata sille valtaistuimelle, joka hänelle oikeudenmukaisesti kuuluu.

Angelo

Angelo sai Neliljiltä kätensä takaisin terveinä ja Renaton löydettyään yritti saada loputkin kirotut käsiinsä. Elenan hän arveli kerenneen jo pois pohjoiseen saatuaan tietää noitien ja mustalaisten massaexoduksesta Näkijäkuntaan. Turhautuminen kasvoi entisestään saatuaan kuulla Nicolon kadonneen Merselburgista omille teilleen. Rauliin hänen ei tarvinnut keskittyä, koska tämä oli jotenkin jo saanut kirouksen niskoiltaan. Raul oli sitäpaitsi myös jo hyvin Solonadan kynsissä, eikä hänelle voinut sattua mitään. Angelo oli kuitenkin hyvin tyytyväinen sopimukseensa: terveet kädet ja vampyyrin tahto oli pyritty toteuttamaan. Angelo sotkeutui kuukausia myöhemmin hyvin kunnianhimoiseen projektiin, Mustan Lootuksen ryöstöön, ja oli mukana pitkään yrityksessä kaataa arkkiherttua Odorinin valta Porganuistassa ja estää sota Punaisen valtakunnan kanssa. Yritys päätyi kuitenkin hyvin väkivaltaiseen järjestön sisäiseen kahakkaan, jossa arkkiherttualle uskolliset tahot onnistuivat palauttamaan Odorinin voimat ja estämään vallanvaihdoksen. Angelo säilyi tapahtumasta elossa, mutta menetti luonnollisesti asemansa järjestössä. Hän päätyi lopulta oppipoikansa Carreten kanssa Mustille Maille, Ubaid al Hadduhin alaisuuteen, eläen loppuelämänsä uuden nousevan valtakunnan palveluksessa korkeassa asemassa yrittäen vältellä kuitenkaan lähempää kontaktia epäkuolleitten tai itse Neliljin kanssa. Porganuistan sodan loputtua valtaisa ihmisarmeija vyöryi Mustille maille ja heidän kenraalinsa imperador du Piniriais päihitti Neliljin ja nousi Mustien maiden uudeksi valtiaaksi. Angelo luonnollisesti liittyi Carreten kanssa kyseisen miehen palvelukseen hänen taipaleellaan kohti maailmanvalloitusta, Totuuden sotaa, ja samalla törmäsi Nicoloon tämän aikeissa palata takaisin Ul Ythanguun, mutta se on oma tarinansa tulevaisuuden kerrottavana.

Raul

Raul de la Alesandro, Kultasataman herttua selviytyi kirouksesta neuvonantajiensa kontakteilla ja isolla summalla rahaa. Palattuaan takaisin aateliselämään hän joutui varsin pian ottamaan puolison kuninkaansuvusta täysin diplomaattisista syistä. Raulin onneksi tyttö oli nuori ja alkoi kantaa jälkeläisiä varsin nopeaa. Raul yritti pysyä erossa uuden kirkon aiheuttamista valtavista muutoksista ja koko valtion diplomaattisista suhteista, mutta vuosien myötä tilanne ajautui vain hitaasti, mutta varmasti kohti täysin hallitsematonta kaaosta. Herttuankin oli valmistettava ja lähetettävä varsin valtava joukko ritarisväkeä kohti länsirajoja. Sodan alettua Oithilin torvien törähtäessä koko mantereen lävitse myös Alesandrojen ritareita kuoli kymmenittäin Punaisen Valtakunnan valtavien kotkaratsujen kynsissä. Kuningas alkoi vaatia lisää tukea sotaan ja imi herttuan varat nopeasti kuiviin. Sodalle ei näyttänyt tulevan loppua ja Uuden Näkijäkunnan hyökätessä pohjoisrajalta myös Kultasatama oli suuressa pinteessä. Näkijäkunnan harvalukuiset, mutta tehokkaat joukot valtasivat nopeasti Ristintien ja puskivat niin hirvittävää vauhtia kohti Kultasatamaa, että Raul joutui evakuoimaan suurimman osan väestöstä mukaanlukien perheensä. Herttua jäi itse kuitenkin puolustamaan kaupunkinsa kunniaa neuvonantajiensa kehotuksista huolimatta. Raul jäi pian kaupunkiin soluttautuneiden vakoojien vangiksi ja hänet vietiin Näkijäkunnan kuulusteltavaksi. Pondothay veti kuitenkin välittömästi Näkijäkunnan hyökkäyksen jälkeen pääjoukkonsa länsirintamalta ja puolusti onnistuneesti Näkijäkuntaa vastaan. Raul ostettiin myöhemmin lunnaita vastaan takaisin ja hän pääsi jälleenrakentamaan Kultasatamaa perheensä kanssa. Raul hallitsi kaupunkiaan varsin onnistuneesti vuosikymmenien ajan Totuuden sodan alkamiseen asti.

Javier

Duranten surmannut Javier Radavar miekkamuodossaan päätyi safiirien käsien kautta lopulta Solonadan käyttöön. Possessoiva taikamiekka oli täydellinen salamurhauskeino, ja Javier pääsi toteuttamaan töittensä välillä hedonistista elämää heikkomielisten ruumiissa. Safiirien ja Solonadan tiukan varovaisuuden vuoksi hän ei uskaltanut vuosiin yrittää mitään erityistä, koska pelkäsi vain menettävänsä henkensä, sillä hänen käsittelijänsä kyllä tiesivät miten miekka tuhotaan, ja miten samalla Javierin oma henki katoaisi tyhjyyteen. Parempi oli elää vain nauttivaa elämää yrittäen samalla kehittää uutta suunnitelmaa vallankahvaan pääsyyn. Odottelu ei ollut hänelle mitään uutta. Odorinin vallanvaihdonyrityksen yhteydessä Javier onnistui katoamaan Solonadan käsistä päätyen lopulta kauas pois safiireista ja hämärämiehistä. Sodan asetuttua rauhallisemmaksi Javier palasi takaisin Ul Ythanguun, mutta uusi sota oli jo aluillaan. Javierin omat suunnitelmat päästä mihinkään vallankahvaan olivat aina päätyneet umpikujaan mahdollisessa kohtaamisessa safiirien kanssa. Aatelispiireihin ei voinut soluttautua, safiirit itse eivät olleet todellakaan tyhmiä ja Solonada oli kadonnut kuin tuhka tuuleen Mustan Lootuksen tapahtumien jälkeen. Uusi sota oli kuitenkin tuomassa uusia tuulia ja saatuaan kuulla villejä huhuja Radavarien paluusta ja imperador du Malin aikeista kukistaa koko kurja Porganuista Javier tiesi aikansa koittaneen. Safiireilla oli ihan tarpeeksi muuta tekemistä, ja kuningaskuntakin sekavassa tilassa. Javier asettui possessoimaan kuningas Inyigon nuorinta poikaa, vielä kehittymätöntä ihmismieltä, joka on muutenkin altis nopeille muutoksille. Vidilothin serkku jäi odottamaan uuden Radavarien hallitsijan paluuta Ul Ythanguun, jotta voisi itse ottaa vallan käsiinsä.

Hahmojen tarinat jäävät Ul Ythangun ympärysalueitten historiaan ja osan kohdalla tulee vielä jatkumaan tulevaisuudessakin Totuuden Sodan alettua.

Teemulle kiitos hienosta motivaatiokuvasta :D

Noudettu kohteesta ”http://xcalibur.cc.tut.fi/mediawiki/index.php?title=Purppurakuninkaan_Saleissa&oldid=32010”