Purppurakuninkaan Saleissa

Uudelleensyntyneen jumalan palatessa maailmaamme alkaa jälleen sankareiden aikakausi ihmisten tarvitessa johdatusta ja turvaa. Vain harva kuolevainen uskaltaa ottaa tuon rohkean askeleen, ja silloinkin useimmiten kohtalon kuljettamana, tahtomattaan ja pakotettuna. Kaikesta huolimatta, ne ovat nuo yksilöt, sankarit, jotka määräävät historian kulun. -Asturbis, Suuri Näkijä

Anten peluuttama kamppis, päättyi 31.8.2011. Kamppis kesti reilun vuoden irl, pelillisesti parin kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana pelaajahahmot sotkeutuivat uskonnollisiin, poliittisiin, rikollisiin ja demonisiin ympyröihin. Saavutettuaan suurimman tavoitteensa, surmattuaan Duranten, hahmot eivät kuitenkaan selviytyneet kirouksesta (Angeloa lukuunottamatta), vaan ovat yhä vaarassa joutua demonien kynsiin sieluunsa polttomerkityn demoniriimun vuoksi. Tästä lisää viimeisessä kirjoitelmassa. Tunnelmallisesti peli oli synkeä selviytymistarina kirotun kohtaloa vastaan höystettynä juonittelulla. Pelin pohjana toimi pelimaailmaan sopivaksi modatut Riddle of Steelin säännöt (lisäosinensa), ja Ummãn myyttinen maailma.

Pelaajat ja hahmot

• Glowie - Renato Verga - Coraxen entinen jäsen, Inkvisition soturi, Huomenta
• Culka - Nicolo (Radavar) - Peloton kirkonsoturi, Lothedrijarin palvelija, auspicen henkivartija
• Mantle - Angelo Caruso - Solonadan kätyri, palkkasoturi, hiljainen tekemisistään
• Jaale - Raul de la Alesandro - Kultasataman herttua, utelias luonteeltaan
• Maryjane - Elena Priore - Mannunvartija Glanvenin suunnalta, noitasukua
• Ossi - Manoel Belenciano / Javier Radavar - Ristintien wanhan kaartin sotilas / Radavarien sukua, Vidilothin serkku, henki sidottuna miekkaan
• Ossi - Diego Devigo / Tempesta - Safiirien suurnoviisi, valtakunnan mestaaja, kuningaskunnan kuolettavin mies

Muuta

Sääntö- yms. selvennykset linkkeineen tulee tänne.

• Tiedosto:TROS Taitoij.pdf

"Naked Dwarf" Syndrome (High toughness indistinguishable from armour mechanically).

• Solution: Toughness cannot reduce a weapon strike below a first level wound.

"Dragon Tap" Syndrome (High strength guarentees amputations and instant-death from glancing blows).

• Solution: The final wound level can never be more than double the margin of success.

PJ kiinniotto-ohjeet:

• ante@irc
• antesarj ättt hotmail
• 1390719 <- 045

Tapahtuma- ja pelikirjaa

29.3.2010 hahmosketsaus, maailmaan tutustuttautuminen.

Seikkailut ja pelikertain kertomukset

• NPC ja paikkalista - Tärkeät tiedettävät
• Ensimmäinen seikkailu - Pahuuden Jalanjäljillä
• Toinen seikkailu - Purppurakuninkaan Kirous
• Kolmas seikkailu - Verestä Noussut

Sankareitten kertomaa

• Renato - Pojasta ja haudasta
• Elena - Ratkaisun avaimet
• Tempesta - Mestaajan mietteet
• Nicolo - Purppurakuninkaiden sukua
• Raul - Vereen sidotut
• Angelo - :<

KARTOISTA HUOMIO! Ko. kuvat ovat pelinjohtajan käsialaa ja sydänverta, ja ovat vapaasti käytössä roolipelitarkoituksiin, kunhan ei ota raapustuksista kunniaa itselleen

Nmartelo

Radavarien hauta

Katedraali

Jäniksenkäpälä

Repinin kartano

Merselburg (kesken)

IV Seikkailu, Durante Radavar

Ihmiset pelkäävät yli kaiken epäkuolleita ja mahdinkäyttäjiä, entisiä tavallisia ihmisiä, jotka ovat yliluonnollisten tapahtumien myötä muuttuneet hirvittäviksi ihmisen epäkuviksi. Nyt huhut kulkevat kansan keskuudessa, kertomukset epäkuolleesta mahdinkäyttäjästä, purppurakuninkaasta - kieroutunein ja villein yhdistelmä, mitä kukaan tarinaniskijä on kierossa mielessään keksinyt. Ongelma on vain siinä, ettei hän ole vain pelkkä tarina... Eikä minun loputon uteliaisuuteni tule pitämään minua erossa tulevistakaan tapahtumista, olen kirottu seuraamaan kirottuja -Lochlyn

22.3.2011 Kolmastoista

Auspice saapui inkvisition jäsenineen kaupunkiin varsin näyttävästi. Huhu oli kiirinyt varmasti jokaisen kaupungin asukkaan korviin jo päiviä ennen heidän saapumistaan, ja ei helvetti sitä väkijoukon kokoa! Edes kirkon vuotuiset pyhät juhlat ei kerää niin paljoa väkeä minnekään. Komentaja Luta oli kuitenkin tullut paikalle suojaamaan uuden kirkon edustajia, joten mitään erikoisempaa ei tapahtunut - harmi. Mikäli oikein ymmärsin, niin väkijoukolla oli ollut mukanaan mätiä vihanneksia ja kananmunia, mutta armeijan läsnäolon vuoksi kukaan ei uskaltanut toimia; eivät edes fanaattisimmat weteraanikirkon jäsenet, perkeleen jänishousut! Jäi sitten näkemättä sekin kansanviha, jota he muka olivat yrittäneet keräillä pitkin viikkoa, uhonneet koko ajan asiasta. Tätä menoa kyllä uusi uskonto tulee kaupunkiin ja kovaa vauhtia, ja se voi vaarantaa minunkin majatalon olemassaolon... Noh sitä pitää murehtia sitten myöhemmin. Auspice tuli kuitenkin ystävällisesti kertomaan eilen kaupungille, että Merselburgissa pyörinyt demonikultti olisi pesiytynyt tänne. Hah, olisittepa nähneet ihmisten ilmeet siinä vaiheessa, kun tuo ihme koreileva rääpäle alkoi paasata demonien läsnäolosta ja että hänen mukanaan tullut inkvisition porukka alkaisi selvittämään asiaa. Toisin kuin rahvas en itse nähnyt asiassa mitään omituista - tämä kaupunki pitää sisällään ihan uskomattoman määrän kieroilijoita ja varjeltuja salaisuuksia, jotka on vain ovelasti piilotettu pyhiinvaelluskulissin taakse. Ihmettelisin jos mitään epäilyttävää ei löytyisi. Kansa puolestaan uskoi yhä vankasti auspicen olevan väärässä - eihän nyt pyhiinvaelluskaupungissa mitään demoneita voi olla! Kuitenkin, yöllä tuo kaupungissa oleva kultti oli päättänyt järjestää terveisiä auspicelle, ja he töhrivät Voiton Paasin verisellä demoniriimulla. Siitäkös riemu repesi, auspice varmasti hieroo tyytyväisenä käsiään: sai juuri todisteen kultin läsnäolosta. En silti voi käsittää miten uusi kirkko uskaltaa pyöriä täällä näin avoimesti - heillähän on vastassaan iso joukko wanhan kirkon vihaisia jäseniä ja kaiken lisäksi tämä demonikultti... En haluaisi olla heidän housuissaan. Taino se yksi pieni pippurinen metsäläisnainen vaikutti mukavalta haasteelta. Pitää varmaan yrittää tehdä lähempää tuttavuutta -Olavo Pisco, Eksyneen Lampaan majatalon omistaja

5.4.2011 Neljästoista

Helvetti sentään, tästä ei hyvä seuraa, ei millään tasolla. Inkvisitio kävi kreivin luona, häntäkin epäiltiin ja mikäli huhut pitivät paikkansa, oli tällä "pyhällä" joukolla syytäkin epäillä - hämäriä ostoksia, radavarien ihannointia, usvankatkuisia ja riettaita juhlia... mutta mitenpä nämä seikat eroavat tavallisen aatelisen elämästä? Ei kukaan siniverinen pysty pysymään erossa epäilyttävistä asioista, ja kreivi? Kaikella kunnioituksella häntä kohtaan, mutta en usko, että hänellä riittää rohkeus alkaa vehkeilemään demonien kanssa. Jotain kuitenkin löytyi, kun vartiostokin vei ruumista tutkittavaksi, ja mikä omituisinta, huhutaan koko kaupungin tutkinnasta demonitatuointien vuoksi. Siis mitä helvettiä! Aikooko ne riisua jokaisen vähänkään epäilyttävän ilkosilleen ja katsoa, ettei heillä ole mitään epäilyttävää kehossaan? Perkeleelläkö ne aikoo erottaa likaisista maalaisista yhtään mitään merkkiä? Kuka tahansa voi sekoittaa erikoisennäköisen syntymämerkin, sairauden tai taistelun aiheuttaman arven demoniriimuun. He saavat luultavasti käsiinsä tusinakaupalla väkeä, joilla on jotain erikoisia merkkejä kehossaan. Mutta tämä kaikki... tämä on niin käsittämätöntä, ei mikään tällainen kuulu Ristintien elämään. Demoneita, inkvisitio? Hirvittävä uusi riesa tämä Lothedrijarin kirkko, jopa minäkin haluan takaisin sen elämän, mikä meillä oli. Känni-iltoja toisen perään vartioston kanssa ilman huolta tulevasta, mutta ei, pitää sotkeutua jonkin uuden - tai siis minulle uuden jumalan juonitteluihin. Siinä pian unohtuu meidän tavallisten ihmisten elämä ja heitetään kasvot edellä mutalammikkoon tasoittamaan tietä ylemmille. Ihmiset tuskin tulevat kestämään tätä pitkään, joku varmasti tekee asialle jotain, niin kuin se hullu varsijousimies kirkolla. Jos osaisin ja voisin tehdä jotain, tekisin, mutta olen vain tämän kaupungin silmät ja korvat, en kädet -Olavo Pisco

20.4.2011 Viidestoista

Saavuin lopulta kaupunkiin, vain päivän pari laulujeni sankareitten jälkeen, mutta he olivat jo saaneet enemmän aikaan kuin mitä olisin ikinä voinut kuvitella - tai oikeastaan, enemmän mitä osasin pelätä. Kansa ei tunnu uskovan edelleenkään kuninkaan lakiin inkvisition suhteen ja ne tapahtumat, joista olen saanut kuulla Olavolta ja muiltakin, eivät varmastikaan auta asiaa. Ilmeisesti viha kulminoitui samana iltana, kun itsekin saavuin kaupunkiin: auspice Desangues joutui salamurhauksen yrityksen uhriksi. Hänen henkivartijansa - Nicolo, hämmästyksekseni - oli muiden mukana metsässä yrittämässä löytää kulttia, jolloin joku näki tilaisuutensa tulleen. Vartiosto ei hiisku asiasta mitään, mutta huhut kertovat värikästä tarinaa - että murhaa yrittänyt olisi ollut demonikultisti, tai että murhaa yrittänyt olisi ollut fanaattinen wanhan kirkon kannattaja, tai että murhaa yrittänyt olisi kuulunut jopa vartiostoon, tai armeijaan tai jotain; mene ja tiedä. Olen ollut täällä vasta yhden yön ylitse ja täällä on tapahtunut jo paljon, liikaa siihen nähden, että voisin saada luotettavan kuvan asioista ilman tarinan värittämistä muitten ihmisten osalta. Tällä hetkellä toivon kuitenkin löytäväni lauluni päähenkilöt, jotta saisin heidänkin näkemyksensä tapahtumista, ja selityksen sille, että miten he ovat ajautuneet tänne, miten he kaikki ovat saapuneet samaan kaupunkiin samaan aikaan. Talon isäntä ei vaatinut montaakaan hopeaa, että hänen kielensä alkoi kilkattaa muidenkin sankarien läsnäolosta, Elenan tunnisti välittömästi, mutta Angelosta saadut havainnot olivat epämääräisiä, hän oli ilmeisesti kasvattanut parran.

Aamulla heräsin kuitenkin majatalon levottomuuteen. Yön aikana metsässä oli tapahtunut kauheita, ihmiset olivat löytäneet ruumiita, törmänneet demoniin ja juosseet pois metsästä. Kaikki eivät ilmeisesti tulleet takaisin. Kysyessäni sitä, miksi he edes olivat metsässä, en saanut vastausta. Lynkkauspuheista ja väkijoukon mutinoista pystyi kuitenkin päättelemään heidän olleen inkvisition jäsenien perässä. Nyt kaupungin väki elää pelossa ja kaaoksessa; onko inkvisitio tullut sittenkin kaupunkiin auttamaan heitä? Auspicen murhausyritys ja inkvisition jäsenien katoaminen kuitenkin on herättänyt armeijan äkseeraamasta ja mikäli puheita uskominen, se marssii tänään kaupunkiin turvaamaan kuninkaan siunaaman uuden kirkon jäsenien läsnäoloa. Tämä ei tule päättymään ilman verenvuodatusta, ja olen jo pakannutkin tavarani valmiina äkkilähtöön. En silti vain haluaisi jättää näitä tapahtumia näkemättä -Lochlyn

29.4.2011 Kuudestoista

Eivät he mitään sanoneet, yhtä epämiellyttäviä, itseensävetäytyviä kuten aikaisemminkin. Nicolo kertoi edes jotain, kultti on todellakin kaupungissa ja ryhmä olisi sattumankaupalla ajautunut tähän kaupunkiin yhtäaikaa, kukainenkin eri syistä. En usko sattumaan, varsinkaan tällaisissa asioissa, joten kultilla täytyy olla jotenkin näppinsä pelissä - ovathan nämä, noh, sankarit käytännössä syypäitä kultin kadottamiseen Merselburgista. Hälyttävämpää oli kuitenkin varmistus siitä, että metsässä oli nähty suuri demoni, jonka Nicolo olisi päihittänyt pakoteille kaksintaistelussa. Tuo kuulosti täysin uskomattomalta, mutta en voi kieltää sen todenperäisyyttä, varsinkin kuultuani villejä huhuja Nicolon olevan jumalansa siunaama pyhä soturi. Päivä muuttui kuitenkin pian radikaalisti ennen kuin kerkesin kaivella enempää tietoja, vartiosto oli sulkenut kaupungin portit kapteenin käskystä estäen armeijan pääsyn muurien sisäpuolelle. Verenvuodatus oli varsin vähäistä, mutta vartiosto pidätti varsin suuren määrän ihmisiä kaupungista epäiltyinä osallisiksi kulttiin. Itse onnistuin puhumaan tieni ulos pälkähästä, mutta en tiedä miten pitkäksi aikaa; olin todistamassa kultin toimintaa varsin läheltä Merselburgissakin. Vartiosto yritti myös etsiä Nicoloa ja Renatoa kaupungista, ilmeisesti vain saadakseen heidät lukkojen taakse eväten uudelta kirkolta toiminnan kaupungissa. Kirkonmiehet kuitenkin katosivat, enkä kuullut heistä mitään sen koommin. Kaupungin väki on tällä hetkellä jakautunut pitkälti kahteen leiriin: niihin jotka kannattavat vartiostoa, ja ovat repineet kirkosta uuden uskon tunnukset ja polttaneet ne julkisesti torilla, ja ne muut, jotka seuraavat tilannetta sivusta peläten turvallisuutensa puolesta haluamatta ottaa kantaa valtataistoon. Kaupungin tulevaisuus vaikuttaa synkältä, armeija piirittää muureja ja ihmiset uhmaavat julkisesti kuninkaan tahtoa. Kaiken tämän takana oli tietty kapteeni, joka antoi käskyn sulkea väärän jumalan kannattajat kaupungin ulkopuolelle ja nousta kapinaan. Fanaattisimmat seurasivat häntä mutisematta, mutta moni, myös minä, huomasimme, että kapteeni oli kuin muuttunut mies - humalassa, uhoavana, välittämättä kenenkään, edes perheensä turvallisuudesta. On olemassa aivan liikaa legendoja hulluista kuninkaista ja johtajista, jotka sekopäisyydessään, tunteittensa huumaavina aiheuttavat itsensä ja alaistensa tuhon. Minä en halua joutua kapteeni Varangan tielle... -Lochlyn

Taivaan ja helvetin liekit

Sinulle annetaan kaksi vaihtoehtoa: antaudu inkvisitiolle, ja palat kuoliaaksi Lothedrijarin pyhästä vihasta; antaudu demonille, ja palat kuoliaaksi demonien ja helvetin liekeistä; valinnan edessä kaadut polvillesi ja kiroat itkien maailman ja jumalat, sillä kiirastuli on saapunut - maailma on jo liekeissä -Tuntematon kirjoitelma

Touko- ja kesäkuun kerrat

Mitä minä oikein odotin löytäväni tältä matkaltani? Pyhän Varuskunnan kaltaisia sankaritekoja pahuuden voittamisesta? Suuria, sankarillisia taisteluita helvetin joukkoja vastaan? Draamaa ja suuria tunteita valtataistelun lomassa? Tai päätöstä tälle sankaritarinalle, jota lähdin enempiä miettimättä seuraamaan törmättyäni heihin, kirottuihin? Järkeni kyllä oli huutanut pitkään, että olen kävelemässä suoraan surman suuhun keskelle poliittista ja uskonnollista valtataistelua ja vielä kuolemaan tuomittujen kultinmetsästäjien perässä uhmaten vaaraa kuolla demonien kynsissä. Miksikö kuitenkin tulin? Olin toiveikas Merselburgin tapahtumien jälkeen - uskoin heihin, kultin päihittämiseen ja valoisampaan tulevaisuuteen. Helvetti, se mitä olen nähnyt ja kokenut täällä on aivan tarpeeksi siihen, että voisin kirjoittaa maailman melankolisimman ja masentavimman säkeistön ikinä lauluni päätökseksi... Luovuuteni valuu sormieni lävitse, en osaa tarttua enää oikeisiin aiheisiin synkkyden sijaan, ympärilläni pyörivät tapahtumat jäävät kauhun ja epätoivon varjoon. Olen vain heikko ihminen, miksi edes yritän olla taiteen tai kulttuurin välikappale?

Kaupungin portit avattiin, sieur Lutan joukot vyöryivät sisään ja tappoivat säälimättömästi wanhan vartioston kapinoivat jäsenet. Varanga sulkeutui kaupungin linnakkeeseen, mutta yön aikana viimeisetkin Varangan joukot voitettiin ja vartiostonkapteeni vangittiin. Lutan armeija toimi nopeaa ja säälimättä. Oikeudenkäynti seurasi pian parin päivän jälkeen ja Varanga muiden upseerien mukana teloitettiin aukiolla varoituksena rahvaalle. Antorcha, inkvisiittori piti huolen siitä, ettei heidän poismenonsa ollut miellyttävää katseltavaa: loputtomia kivun- ja kauhunhuutoja sielun puhdistamiseksi. Myös Belencianon suvun mies kävi lavalla, mutta selviytyi sovitettuaan syntinsä ja käännyttyään inkvisiittorin tahtoon, ja hänen perässään moni muukin sotilas kääntyi uuden uskonnon komentoon. Silti fanaatikkoja riitti ja heidät teloitettiin maanpetturuudesta ja kuninkaan tahdon vastustamisesta. Kreivi Isaac de la Olaiolle tämä oli varsin vaikeaa, hän onkin piirityksen purkautumisen jälkeen ollut linnoittautuneena pitkälti vain kartanoonsa ja huhutaankin, että viimeaikaisten tapahtumien myötä hän olisi jopa kykenemätön hoitamaan sukunsa omaisuutta. Juuri kun luulin pahimman olleen ohitse, kuulin demonikultistin löytyneen kaupungista, joka teloitettaisiin Renaton, inkvisiition jäsenen toimesta aamunkoitossa. Vaan en ollut uskoa silmiäni, painajaiset heräsivät eloon, kun hän raahasi mukanaan Raulin sisaren, Celian, lavalle. Sen mitä olin ymmärtänyt, he olivat viettäneet aikaisemmin yhteisiä öitä, mutta Renaton kasvoilta paistoi kylmä tunteettomuus ja pettymys naista kohtaan. Ja yhtä tunteettomasti hän Celian teloittikin. Se oli liikaa minulle, join itseni uneen sinä iltana.

Myöhemmin Renato katosi, Nicolo ja Manoel kävivät luostarilla, jossa hänet oli viimeksi nähty. En tiedä mitä siellä tarkalleen tapahtui, mutta luostarin kaikki rakennukset olivat poltettu puurakennelmiltaan maan tasalle ja munkit tapettu käytäville - orpokodin asukit olivat kuitenkin pelastuneet, luojan kiitos, mutta puheet siivekkäistä naispaholaisista ja lapsidemoneista eivät auttaneet yhtään noiden lapsiparkojen tulevaisuutta. Kuka rahvaasta haluaisi ottaa pahaa onnea kohdanneen orpolapsen omakseen? Enkä usko, että uuden uskonkaan palvelijoina heidän elämänsä näyttäisi kovin valoisalta. Inkvisiittori asettui olemaan väliaikaisesti kaupungin linnakkeeseen ja kuulusteli, kiduttikin luultavasti siellä paljon vartioston väkeä sekä kirottujakin. Antorchan työ jäi kuitenkin kesken, kun hänet löydettiin kuolleena salistaan, demonien raatelemana - ja sen jälkeen alkoi tapahtua paljon, liikaakin. Renato, Antorcha, Angelo, suurnoviisi Oscuridad; kaikki kadonneet tai kuolleet. Kirkoltakin kerrotaan kadonneen väkeä, myös maatiloilta, ihmiset eivät usko enää turvallisuuteensa ja kaikki ovat kauhuissaan. Silti, luostarin jälkeen kukaan ei ole nähnyt mitään kulttiin tai demoneihin viittaavaa, mutta nämä yliluonnolliset tapahtumat pyhässä, tai no entisessä pyhässä kaupungissa ovat olleet liikaa ihmisille. Wanhan kirkon kannattajien kadottua ja inkvisiittorin murhan jälkeen en ihmettelisi, vaikka koko kaupunki hylättäisiin. Ristintie on aina elänyt pyhiinvaelluskohteena ja nyt kukaan ei enää usko sen turvallisuuteen tai pyhyyteen, jos edes Lothedrijarinkaan, ainoan jumalan valittu ei pysynyt täällä turvassa. -Lochlyn, viimeinen kirjoitelma ennen katoamistaan

31.8. Loppunäytös

• Elena ei halunnut kohdata kuolemaa
• Nicolo näki Lothedrijarin kuolemassa
• Kuolema oli Angelolle vain muiden kohtalo
• Raul ei piitannut kuolemasta
• Renato näki lopullisen rangaistuksen kuolemassa
• Javier ei nähnyt aikansa olleen vielä ohitse
• Durantelle kuolema oli kaikki kaikessa

Ja hän sen saavuttikin.

He eivät edes haudanneet häntä; he eivät edes yrittäneet saattaa Duranten sielua lopulliseen lepoonsa tuhoamalla pääkalloa täysin. Löysin Duranten sieltä, missä tunsin hänen olevan, keskellä palanutta metsää, palaneen mökin pihassa, unohdetttuna, voitettuna. En ymmärrä kuinka he kykenivät siihen - heillä täytyi olla apua. Durante oli turhamainen, mutta hän ei varmasti olisi ottanut sellaista riskiä, joka olisi vienyt hänet turmioonsa. Hänen voimansa olivat valtaisat ja jotta kirotut olisivat saaneet pääkallonkaan rikki, heillä täytyi olla mahdinkäyttäjä tai mahtiesine mukanaan... tai sitten he olivat tehneet sopimuksen toisen demonin kanssa. En tiedä. Yacinte on surun murtama, Radavarit olivat hänen suurin saavutuksensa ja nyt surmattu viimeiseen mieheen, Nicoloa lukuunottamatta. Mies on tosin täysi luopio, jumalorja, mutta Nelilj kielsi koskemasta häneen - hän on yhäkin Vidilothin ilmentymä.

Jäljitin Renaton ensimmäisenä, oletin sen olevan nopein ja helppo kohde, mutta olin väärässä. Mies oli ylennetty Inkvisition sotilasjohtoon kouluttamaan uusia demonintappajia täysin vanhan Coraxen tyyliin, mutta ilman inhimillisyyttä. "Ei katumusta", kuten hänen on kuultu sanovan. Lisäksi hänen surmaamisensa tekisi hänestä marttyyrin, joten tuskin voittaisin sillä mitään. Raul oli onnistunut jotenkin irtaantumaan kirouksestaan, näin huomasin päästyäni istumaan samaan illallispöytään, helvetin aateliset. Ilmeisesti hänellä on joko hyvät yhteydet safiireihin tai kirkkoon, tai sitten hän on vain törkeän rikas. En halunnut ottaa hänestäkään riskiä varsinkin, kun en olisi saanut hänestä mitään kunniaa herrani silmissä. Vaihtoehdot alkoivat kuihtua, Elena oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, enkä saanut selville hänen olinpaikastaan edes noitien keskuudesta - ilmeisesti suuri osa hänen perheestään oli loikannut rajan yli Näkijäkuntaan pakoon uuden kirkon vihaa ja inkvisitiota. Jätin palavat mustalaiskylät taakseni ja päästin armoa anovat noidat tuskistaan - helvetti, inkvisition tabardi yllä saa tehdä mitä huvittaa. Kuitenkin, saavuin tähän kuningaskuntaan hirvittävällä kiireellä vain todetakseni, etten voi saada mitään aikaiseksi kirottujen suhteen.

"Enkö varmasti?" kysyin itseltäni, ja pitkällisen pohdinnan jälkeen tiesin mitä tehdä.

Angelo oli jo kerran tehnyt sopimuksen, hän tekisi sen uudelleen. Kaikki kirotut olivat vaikeita kohteita löytää tai iskeä, eikä heidän välitön kuolemansa palvelisi ketään, mutta heidän loppuelämästään voi aina tehdä yhtä helvettiä. Yhtäkkinen sokeentuminen, rampautuminen, halvaantuminen... Kaikki tietävät ettei se ole mielekästä elämää, varsinkaan hirveissä tuskissa. Neliljillä on vielä yhteytensä kirottuihin, ja tulee piinaamaan heitä unissaan, Raulia lukuunottamatta. Angelon tarvitsisi vain murtaa heidän fyysinen kuorensa, Nelilj murtaisi henkisen olemuksen ja he valitsisivat vapaaehtoisesti kuoleman tien, ennemmin tai myöhemmin. Tai, no, mikäli Nelilj sen heille antaisi. Solonada tietää missä hän on, ja minä tiedän missä Solonada on. Angelon löydettyäni pieni suostuttelu lahjuksien kera tuskin saa häntä kieltäytymään. Tämän jälkeen täytyy enää jäljittää Elena, sieltä jostain.

Duranten matka tulee päättymään minun mukanani Mustille Maille, jossa hänen jäännöksensä pääsevät herransa valtaistuimen äärelle. Hävisimme taistelun Ul Ythangussa, mutta Nelilj tietää huomisen tuovan tullessaan uudet muutoksen tuulet. Kuudes purppurakuningas on jo herännyt -Ubaid al Hadduh, Mustien Maiden viestintuoja, Neliljin valittu

Kiitokset pelaajille!

Aftermath

Kesällä 338 Ua sankarijoukko astui Radavarien kadonneeseen sukuhautaan ja saivat kirouksen niskoillensa. Viiden hengen selviytymiskamppailu kesti kolme kuukautta, mutta he eivät pelastuneet vielä muinaisen demonin kirouksesta. Nelilj lähetti Ubaid al Hadduhin, vampyyriksikin kutsutun olennon kirottujen perään pyrkien päästämään heidät tuskistaan, mutta tämän onnistui ainoastaan löytää Angelo, ostaa hänet etsimään kirotut puolestaan ja tuomaan Neliljin käsiin. Vaikka Solonadan yksi tärkeimpiä käskyjä on olla sekaantumasta mihinkään yliluonnolliseen, Angelo otti tehtävän vastaan ilomielin - saihan hän kätensä takaisin täysin toimintakuntoisina.

Vuonna 341 Ua Porganuista päätyi sotaan Punaisen Valtakunnan, tuhon lohikäärmeen, Útu Cahanin, johtaman kansakunnan kanssa sotaan. Pian sen jälkeen myös pohjoisen naapuri Uusi Näkijäkunta julisti sodan Porganuistaa vastaan tämän kerettiläisen uskonnon vuoksi. Porganuista, Pyhä Maa ja Katen Suokunnat olivat julistaneet Lothedrijarin ainoaksi oikeaksi jumalaksi maailmassa, ja että vain hänen johdattamalla ihmiskunnalla on tulevaisuutta. Punaisen Valtakunnan näkökulmasta Lothedrijar oli tehnyt väärin ottaessaan ihmisenä kaikki jumalten voimat itselleen; Útu Cahanin sanojen mukaan "Lothedrijar on menettänyt järkensä voimien vuoksi". Sodan mukana myös kirotut joutuivat kohtaamaan uudet valinnat elämässään.

Renato

Renato päätyi Duranten päihittämisen jälkeen takaisin inkvisitioon ja kouluttajaksi. Tärkeän asemansa suojissa hän vältti kohtaamisen vampyyrin kanssa, mutta ei Angelon kanssa. Noin puolen vuoden jälkeen Renaton päästtyä asemaansa Angelo toteutti Neliljin tahdon ja soluttautuneena inkvisition riveihin hän katkoi Renaton kädet ranteiden kohdalta onnistuttuaan ensin juottamaan tämän hyvin tukevaan humalaan. Sen päivän jälkeen Renato menetti viimeisetkin ihmisyyden rippeet ja alkoi toteuttaa varsin väkivaltaista puhdistamista kansan keskuudessa kädettömyydestään huolimatta. Alkoholiin hän ei enää koskaan koskenut edes siitä huolimatta, ettei enää nukkunut öisin ollenkaan painajaisistaan johtuen. Kädetön, uneton mies toteutti loputonta vihaansa maailmaa kohtaan inkvisiition johtohahmona levittäen juuri sitä veristä ilosanomaa, mitä Nelilj juuri halusi hänen tekevän ja täysin kirkon ja kuninkaan luvalla. Sodan alettua Punaisen Valtakunnan kanssa Renato päätyi armeijan riveihin pitämään yllä sotilasrivistöjen puhtautta ja oikeaoppisuutta. Moni vakooja ja takinkääntäjä päätyi miehen käsittelyyn, kuten moni viatonkin. Renato kuoli lopulta sodan keskivaiheilla vääräuskoisen soluttautujafanaatikon käsissä ja hänestä tuli marttyyri Porganuistan ja inkvisition kertomuksiin. Kuolemansa jälkeen hän kohtasi Neliljin kasvotusten sielunvaelluksellaan kohti helvettiä. Demoni matkasi miehen mukana pitkään yrittäen puhua tätä kääntymään puolelleen, mutta Renato astui pelotta siihen pimeyteen, johon muinaisetkaan demonit eivät enää uskaltaneet kulkea. Neliljin ivallisen naurun saattelemana Renato astui pimeyteen ja kohtasi todellisen pahuuden ensimmäistä kertaa elämänsä aikana jäätyneessä helvetissä.

Elena & Tempesta

Balok otti Duranten voittamisen jälkeen Elenan mukaansa ja tämä antoi Balokille saamansa dryadinsiemenen ja pääsi sen jälkeen vapaaksi hirviön kynsistä. Hän matkusti poikansa Remin ja tämän mentorin Tempestan kanssa pohjoiseen lopun perheensä luo. Violetta ja muut mustalaiset sekä noidat olivat vaeltaneet Uuteen Näkijäkuntaan paremman elämän toivossa. Pettymys oli kuitenkin suuri - vaikka Näkijäkunnassa ei suoraan teloitettu laittomia mahdinkäyttäjiä tai kidutettu heidän apureitaan, jäivät mustalaiset ja noidat tiukkaan syyniin. Tempestan avulla Elenan ja Remin onnistui kuitenkin välttämään Näkijäkunnan syynäys mahdinkäyttäjien suhteen ja he pääsivät elämään vapaata elämää joskin hyvin askeettisessa ja rasistisessa ympäristössä. Ne noidat, jotka paljastuivat mahdinkäyttäjiksi laittomasti Näkijäkunnan alueilla vietiin vuorille luostareihin. Kaikkien Näkijäkunnan asukkien tuli noudattaa Oraakkelin oppeja ja tältä välttyäkseen mustalaiset joutuivatkin elämään jälleen kiertolaisen elämää. Leipä irtosi kuitenkin vielä huonommin Näkijäkunnan vuoristoisessa ja vähäravinteisessa ympäristössä ja moni palasikin takaisin Porganuistaan inkvisition voimistuvasta läsnäolosta huolimatta. Elena, Remi ja Tempesta pysyttelivät yhdessä varsin tiiviisti vältellen konfliktia paikallisen väestön ja Näkijöiden kanssa. Elena näki kuitenkin yhä Neliljin aiheuttamia painajaisunia ja muuttuikin hyvin epäluuloiseksi ajautuen aluksi ongelmiin sisarensa ja sukunsa kanssa. Riidat äityivät niin pahaksi, että Elena, Tempesta ja Remi päättivät jättää muun mustalaisväestön. Kahden vuoden aikana Elenan ja Tempestan välit muuttuivat todella läheisiksi ja he päätyivätkin viettämään jatkossa yönsä samassa teltassa. Juuri ennen sodan alkamista Elena synnytti tyttölapsen, Ritan, ja tulevaisuus vaikutti tavallaan onnelliselta painajaisista ja piileskelystä huolimatta. Näkijäkunnan alkaessa värvätä väkeä sotaa varten Tempestakin joutui jättämään kotinsa vakuutellen kuitenkin tulevansa vielä takaisin, varsin pian. Mutta vähänpä Tempesta tiesi Näkijöiden voimista yrittäessään itse muuttaa heidän ajatuksiaan omista voimistaan - mies vangittiin ja hänestä tuli Näkijäin neuvonantaja sodassa Safiireita vastaan. Menetettyään miehensä Elena jäi yksin kasvattamaan kahta lastaan ja epätoivo tarttui varsinkin Remiin. Yhden illan pitkällisen riitelyn jälkeen Remi päätyi vuoriluostariin päästäkseen toteuttamaan vihaansa Inkvisitiota kohtaan äitinsä tahdosta huolimatta. Sodan jälkeen Tempesta palasi takaisin kotiinsa löytäen Elenan ja Ritan, ja he elivät varsin tavallista elämää, kunnes Tempesta kuoli yllättäen vuosia myöhemmin keuhkokuumeeseen. Remistä tuli Näkijä myöhemmällä iällään. Rita ei äitinsä helpotukseksi näyttänyt omaavan mahtiperintöä isältään (tai äidiltään). Vartuttuaan täyteen ikään Rita kuitenkin jätti painajaisten riivaaman äitinsä ja alkoi elämään tavallista elämää Näkijäkunnassa. Elena elää yhä yksin vuoristoisilla seuduilla hevosiensa kanssa.

Nicolo

Nicolo palasi Duranten jälkeen takaisin Merselburgiin auguuri Turinin apuriksi, mutta Duranten voittaminen ja Vidilothin kohtaaminen jätti mieheen polttavan halun saada tietää lisää Radavarien voimasta ja perinnöstä, joka kuuluisi hänelle. Nicolo toimi aluksi kuuliaisesti kirkon riveissä, mutta lipsui hiljalleen tutkimaan sukunsa historiaa yhä enemmissä määrin. Hän päätyi käymään Radavarien haudalla, Radavarien linnan raunioilla, mutta ei löytänyt mitään. Edes Duranten kuolinpaikalta hän ei löytänyt kuin entisen palaneen aukean kasvaneena umpeen. Neliljin omituiset unet ja houkuttelut kalvasivat yhä hänen mieltä ja toisaalta Lothedrijarin kutsu oli yhä voimakkaampi - Nicolo ei tiennyt mitä tehdä. Edes titaani Eutropioksen voimat eivät kyenneet poistamaan demonin polttomerkkiä hänen sielustaan tai Neliljin otetta hänen mielestään. Demonin ote tämän miehen sielusta oli jostain syystä voimakkaampi kuin mitä kenelläkään muulla oli koskaan ollut. Titaanin ja jumalansa luvalla hän sai lähteä pois Merselburgista etsimään pelastusta kirouksesta. Nicolo tiesi minne mennä, Raul oli kertonut aikoinaan Yacinten kirjan sisällöstä ja kirjan maininnasta "Vuorten erakosta", joka oli opettanut Vidilothille kaiken tarvittavan. Nicolo suuntasi kauas pohjoiseen, Uuteen Näkijäkuntaan etsimään tietoa tuosta erakosta. Sinne hän ei kuitenkaan voinut matkustaa avoimesti kirkonmiehenä poliittisen ilmapiirin muuttuessa kokoajan vihamielisemmäksi, joten hän läksi matkaan incognito, kantaen uskollisen miekkansa lisäksi hopeista ristiä kätkettynä vaatteisiinsa. Päästyään korkeimmille vuorille vuoden matkaamisen jälkeen, Nicolo löysi vihdoin ja viimein syrjäisen paikan, jota ihmiset välttelivät, ja jossa eräs tarunhohtoinen vuorierakko oli aikanaan elänyt. Erakko oli tietysti kuollut jo aikaa sitten Vidilothin elinaikana, mutta Nicolo löysi sen luolan, jossa erakon arveltiin asuneen. Hän vietti siellä kymmenen päivää ja kymmenen yötä pohdiskellen ja pyytäen apua jumalaltaan tai Vidilothilta, mutta kukaan ei kuullut häntä kylmässä ja karussa luolassa. Yhdentenätoista päivänä totuus kuitenkin valkeni hänelle - hänen oli täytettävä löytämänsä tyhjiö. Nicolo jäi vuorelle elämään erakkona vuodeksi, laulaen järjettömiä lauluja päässä kasvavista taimista ja puista, eläen karua ja kylmää elämää täydellisessä yksinäisyydessä keskellä maailman harvimminasutetuimpia alueita. Lopulta hän koki valaistumisen, ymmärsi vihdoin kaiken ja ei mitään, ja tunsi olevansa valmis lähtemään takaisin. Vuoteen hän ei ollut ollut yhteydessä jumalaansa tai nähnyt Neliljin unia, palatessaan takaisin sivistykseen ne palasivat. Kaikki oli kuitenkin muuttunut - Nelilj oli enää vain riesa, itikan ininä korvissa, ja Lothedrijar vain kahlitseva hidaste. Eutropios oli kyllä antanut siunauksen ja yliluonnollisia voimia demonien päihittämiseen, mutta millä hinnalla? Nicolo oli ollut vapaaorja ja nyt palannut uskontonsa myötä vain takaisin orjaksi, se ei voinut enää jatkua. Nicolo palasi Porganuistaan ja alkoi etsiä keinoa ottaa ohjat omiin käsiinsä vältellen kirkkoa ja demoneita. Punaisen ristiretken aikaan hän päätyi aivan Porganuistan etelärajoille asti ja törmäsi mieheen, joka saattoi olla vastaus kaikkeen. Sodan loppuvaiheilla imperador du Piniriais oli keräämässä valtavaa armeijaa kohti Mustia Maita päihittääkseen Neliljin. Nicolo liittyi miehen mukaan, ja päätyi pitkän matkan jälkeen kohtaamaan Neliljin ja saamaan Radavarien voimat itselleen. Pian tuon jälkeen imperador du Piniriais julistettiin pannaan Porganuistassa tämän jätettyä Nelilj eloon ja muutenkin otettua Mustien Maiden voimat vain itselleen. Nicolo vannoi uskollisuutta miehelle ja Totuuden Sodan alettua aikookin yrittää takaisin Ul Ythanguun ja palata sille valtaistuimelle, joka hänelle oikeudenmukaisesti kuuluu.

Angelo

Angelo sai Neliljiltä kätensä takaisin terveinä ja Renaton löydettyään yritti saada loputkin kirotut käsiinsä. Elenan hän arveli kerenneen jo pois pohjoiseen saatuaan tietää noitien ja mustalaisten massaexoduksesta Näkijäkuntaan. Turhautuminen kasvoi entisestään saatuaan kuulla Nicolon kadonneen Merselburgista omille teilleen. Rauliin hänen ei tarvinnut keskittyä, koska tämä oli jotenkin jo saanut kirouksen niskoiltaan. Raul oli sitäpaitsi myös jo hyvin Solonadan kynsissä, eikä hänelle voinut sattua mitään. Angelo oli kuitenkin hyvin tyytyväinen sopimukseensa: terveet kädet ja vampyyrin tahto oli pyritty toteuttamaan. Angelo sotkeutui kuukausia myöhemmin hyvin kunnianhimoiseen projektiin, Mustan Lootuksen ryöstöön, ja oli mukana pitkään yrityksessä kaataa arkkiherttua Odorinin valta Porganuistassa ja estää sota Punaisen valtakunnan kanssa. Yritys päätyi kuitenkin hyvin väkivaltaiseen järjestön sisäiseen kahakkaan, jossa arkkiherttualle uskolliset tahot onnistuivat palauttamaan Odorinin voimat ja estämään vallanvaihdoksen. Angelo säilyi tapahtumasta elossa, mutta menetti luonnollisesti asemansa järjestössä. Hän päätyi lopulta oppipoikansa Carreten kanssa Mustille Maille, Ubaid al Hadduhin alaisuuteen, eläen loppuelämänsä uuden nousevan valtakunnan palveluksessa korkeassa asemassa yrittäen vältellä kuitenkaan lähempää kontaktia epäkuolleitten tai itse Neliljin kanssa. Porganuistan sodan loputtua valtaisa ihmisarmeija vyöryi Mustille maille ja heidän kenraalinsa imperador du Piniriais päihitti Neliljin ja nousi Mustien maiden uudeksi valtiaaksi. Angelo luonnollisesti liittyi Carreten kanssa kyseisen miehen palvelukseen hänen taipaleellaan kohti maailmanvalloitusta, Totuuden sotaa, ja samalla törmäsi Nicoloon tämän aikeissa palata takaisin Ul Ythanguun, mutta se on oma tarinansa tulevaisuuden kerrottavana.

Raul

Raul de la Alesandro, Kultasataman herttua selviytyi kirouksesta neuvonantajiensa kontakteilla ja isolla summalla rahaa. Palattuaan takaisin aateliselämään hän joutui varsin pian ottamaan puolison kuninkaansuvusta täysin diplomaattisista syistä. Raulin onneksi tyttö oli nuori ja alkoi kantaa jälkeläisiä varsin nopeaa. Raul yritti pysyä erossa uuden kirkon aiheuttamista valtavista muutoksista ja koko valtion diplomaattisista suhteista, mutta vuosien myötä tilanne ajautui vain hitaasti, mutta varmasti kohti täysin hallitsematonta kaaosta. Herttuankin oli valmistettava ja lähetettävä varsin valtava joukko ritarisväkeä kohti länsirajoja. Sodan alettua Oithilin torvien törähtäessä koko mantereen lävitse myös Alesandrojen ritareita kuoli kymmenittäin Punaisen Valtakunnan valtavien kotkaratsujen kynsissä. Kuningas alkoi vaatia lisää tukea sotaan ja imi herttuan varat nopeasti kuiviin. Sodalle ei näyttänyt tulevan loppua ja Uuden Näkijäkunnan hyökätessä pohjoisrajalta myös Kultasatama oli suuressa pinteessä. Näkijäkunnan harvalukuiset, mutta tehokkaat joukot valtasivat nopeasti Ristintien ja puskivat niin hirvittävää vauhtia kohti Kultasatamaa, että Raul joutui evakuoimaan suurimman osan väestöstä mukaanlukien perheensä. Herttua jäi itse kuitenkin puolustamaan kaupunkinsa kunniaa neuvonantajiensa kehotuksista huolimatta. Raul jäi pian kaupunkiin soluttautuneiden vakoojien vangiksi ja hänet vietiin Näkijäkunnan kuulusteltavaksi. Pondothay veti kuitenkin välittömästi Näkijäkunnan hyökkäyksen jälkeen pääjoukkonsa länsirintamalta ja puolusti onnistuneesti Näkijäkuntaa vastaan. Raul ostettiin myöhemmin lunnaita vastaan takaisin ja hän pääsi jälleenrakentamaan Kultasatamaa perheensä kanssa. Raul hallitsi kaupunkiaan varsin onnistuneesti vuosikymmenien ajan Totuuden sodan alkamiseen asti.

Javier

Duranten surmannut Javier Radavar miekkamuodossaan päätyi safiirien käsien kautta lopulta Solonadan käyttöön. Possessoiva taikamiekka oli täydellinen salamurhauskeino, ja Javier pääsi toteuttamaan töittensä välillä hedonistista elämää heikkomielisten ruumiissa. Safiirien ja Solonadan tiukan varovaisuuden vuoksi hän ei uskaltanut vuosiin yrittää mitään erityistä, koska pelkäsi vain menettävänsä henkensä, sillä hänen käsittelijänsä kyllä tiesivät miten miekka tuhotaan, ja miten samalla Javierin oma henki katoaisi tyhjyyteen. Parempi oli elää vain nauttivaa elämää yrittäen samalla kehittää uutta suunnitelmaa vallankahvaan pääsyyn. Odottelu ei ollut hänelle mitään uutta. Odorinin vallanvaihdonyrityksen yhteydessä Javier onnistui katoamaan Solonadan käsistä päätyen lopulta kauas pois safiireista ja hämärämiehistä. Sodan asetuttua rauhallisemmaksi Javier palasi takaisin Ul Ythanguun, mutta uusi sota oli jo aluillaan. Javierin omat suunnitelmat päästä mihinkään vallankahvaan olivat aina päätyneet umpikujaan mahdollisessa kohtaamisessa safiirien kanssa. Aatelispiireihin ei voinut soluttautua, safiirit itse eivät olleet todellakaan tyhmiä ja Solonada oli kadonnut kuin tuhka tuuleen Mustan Lootuksen tapahtumien jälkeen. Uusi sota oli kuitenkin tuomassa uusia tuulia ja saatuaan kuulla villejä huhuja Radavarien paluusta ja imperador du Malin aikeista kukistaa koko kurja Porganuista Javier tiesi aikansa koittaneen. Safiireilla oli ihan tarpeeksi muuta tekemistä, ja kuningaskuntakin sekavassa tilassa. Javier asettui possessoimaan kuningas Inyigon nuorinta poikaa, vielä kehittymätöntä ihmismieltä, joka on muutenkin altis nopeille muutoksille. Vidilothin serkku jäi odottamaan uuden Radavarien hallitsijan paluuta Ul Ythanguun, jotta voisi itse ottaa vallan käsiinsä.

Hahmojen tarinat jäävät Ul Ythangun ympärysalueitten historiaan ja osan kohdalla tulee vielä jatkumaan tulevaisuudessakin Totuuden Sodan alettua.

Teemulle kiitos hienosta motivaatiokuvasta :D