KoExalted:PJn tietoja menneisyydestä

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun


Anastuksen aikaan

Jääkuningatar

(nykyinen Alyssa)

Osa kolmen hengen kehää, jonka muina osina oli kaksi miespuolista Aurinkoista, Henei & Kuiskaus, joista ensimmäinen oli myös Jääkuningattaren rakastettu. Ajautui eroon Heneistä kun Taivaan Kultainen Keihäs sai Henein pettämään Jääkuningatarta kanssaan.
Kävi tämän jälkeen Kuinen-parinsa Gian sylistä irtosuhteissa em. kehästä irtoamisen jälkeisinä vuosikymmeninä. Lopulta tämä jätti hänet todellisen rakkautensa, VSHämähäkin, takia.

Alyssan povipommi-muoto on käytännössä sama kuin Taivaan Kultaisen Keihään ulkomuoto. Miksi Raksi päätti juuri tämän muodon antaa on epäselvää (varmaan vaan ihan piruuttaan ja koska on sekaisin).

Virheettömän Sateenkaaren Hämähäkki

(nykyinen Mihail)

Oli täysin tyytymätön Kuinen-pariinsa, yritti vaihtaa siteen Giaan, johon oli hyvin rakastunut (Jääkuningattaren pari, eli vaihto päikseen). Näytti onnistuvan mutta pian nainen riutui ja kuoli muutamia vuosia ennen anastusta, syntyi uudelleen Raksi:ksi. VSH kuoli Juhlissa, onnistui lähettämään Raksin sieltä pakoon (itse juhlissa hyvä riita TKK:n kanssa).

Edellinen inkarnaatio Sateenkaaren Varastava Oppinut.
Auttoi "Allum"ia keijujen sitomisessa eteläisen tehdaskatedraalin vartijoiksi.

Taivaan Kultainen Keihäs

(nykyinen Halla)

Oli valitettavan maanisesti kiintynyt VSHämähäkkiin. Vietteli Henei:n kostoksi Jääkuningattarelle, koska Keihään mielestä oli (ainakin osittain) Jääkuningattaren syy että Gia vei kaiken VSHämähäkin huomion. Yritti tämän jälkeen palata yhteen, ei onnistunut. Riitelivät rajusti Juhlissa, kun VSHämähäkki tullut sinne juuri uudelleensyntyneen Raksin kanssa. Oli juuri nousemassa pohjoiseen vievään ilmaveneeseen, kun tajusi VSHämähäkin olevan hädässä, eikä voinut estää itseään palaamasta puolustamaan tätä. Näki, kuinka VSHämähäkin avulla Raksi pääsi pakoon. Kuolivat samassa paikassa mutta eivät yhdessä.

Ennen TKKeihästä hyvin pitkään elänyt lempeä ja viisas Kasvava Kuu, Satojen Merien Näkijä. Punertavanruskeat hiukset, vihreät silmät. Henkimuoto pitkäkarvainen ruskeatabby metsäkissa.

Oikeimmalla Tiellä Kulkija

(nykyinen Allum, eng. Walker on the Most Righteous Path)

Oli komenteleva "en-voi-tehdä-väärää" -pappi, joka käytti Aurinkoa lähes joka lausessa mutta ei oikeasti enää elänyt ohjeitensa mukaan. Teki mielivaltaisia ja käsittämättömiä päätöksiä ja komenteli kaikkia niiden mukaan. Sorti tajuamattaan kuolevaisia, heikkoja ja lapsia, ihan vaan sen takia, että nämä eivät pystyneet vastustamaan tai uudelleenymmärtämään käskyjä. Myös oma pari, Haalea Joutsen, sai kärsiä tästä.
Mainittu Marmoripalatsi, Etelässä.
Hyvin paranoidi. Joutsen vietteli ja saatettiin superkahleilla toimintakyvyttömäksi, laitettiin proto-jadevankilaan (<-PJn lisä), murtautui pois, takoi kahleensa aseiksi, Joutsen saapui paikalle, virheymmärrystaistelu, jonka jälkeen sideerit & lohhariveriset hoiti päiviltä.

Alueet Okaiden ja Kirighastin välisillä vuorilla, tuhatkunta mailia rannasta kaakkoon. Muuten mukava paikka elää, mutta 6+ Perf & Soc tenhot -> kaikki olivat UMIssa ilman vapaata tahtoa tehdä käskyjä vastaan. Joskus kuoli väkeä tämän takia, Voi voi. Hyvin jäykkä yhteiskunta.

"Damien"

(nykyinen Damien)

Kuiskaus

(Nykyinen Nelia)

Jääkuningattaren ja Henein kanssa muodostetun Kehän johtaja. SuperParanoidi, ei luottanut enää kuinen-kumppaniinsakaan, ainostaan yhteen (pronssi-ryhmittymän) Sidereaaliin. (Fail.) Muuten erittäin viksu, salajuonittelun nero, luihu.


NPCt

Gia Sobum

(Nykyinen Raksi)

Puolikuu. Aika ruskettunut, pitkä nainen, kauniit pitkät vaaleankeltaiset hiukset, mustat kynnet, kaunis ja muodokas mutta ei siinä määrin kuin Alyssan povipommimuoto. Silloinkin kykenevä velho ja hyvin pätevä tutkija, joskin jonkun verran kateellinen siitä että VSHämähäkki pystyi Solar Circleen mutta itse ei. Lisäksi kykenevä lakinainen, tuki Jääkuningattaern kehän toimia Senaatissa.

Henei

(Nykyinen Hajonneen Sirpaleen Kaksi Haavaa)

Komea, ritarillinen, suoraviivainen, lähitaistelija, käytännöllinen, rehellinen, rohkea, eli aika stereotyyppinen Aamu. Myös melko yksinkertainen. Kasvot voimakkaat ja tunteikkaat. Tukka vaalean keltainen, keskeltä kohoava jakaus, noin olkapäille asti.

Viestijäin Viisain

(Nykyinen Olemattomuuden Pyörremyrsky)

Aiempi elämä ToDo, auttoi "Allum"ia rakentamaan katedraalin, riitautuivat myöhemmin.

Haalea Joutsen

(Nykyinen HarmaaHonka)


Shogunaatin aikana

  • Raksi epäsuorasti aiheutti Harmaahongan edellisen inkarnaation kuolema olemalla kertomatta tiettyjä kohtia eräästä ennustuksesta, sen jälkeen kuin "HH" oli kohteliaan pisteliäästi kritisoinut Raksin tapoja.
  • "Halla" ja Raksi ( & "Honka") - voi kiinnostaa myös Mihailia ja Alyssaa. (ja Allumia?)
  • ToDo: Mitä Raksi teki kun keijut hyökkäsivät?

Keisarikunnan aikana

  • "Halla" ja Raksi ( & Honka) yhä

"Halla"

Sumujen Putous, joitain satoja vuosia vanha. Tunsi Harmaahongan etäisesti, tietää kuolonsyystä. Kuoli itse Ma-Ha-Suchin luona käydesään, kun yritti puhua tätä Raksin kimppuun.


PJn jutut