KoExalted:Neudorn

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Sijainti

Neudornin kaupunki sijaitsee Keltaiseenjokeen laskevan Urrutia-joen varressa, lyhyen matkaa Rokka-koskien alapuolella. Urrutia on sateisina (ainakin Kukoistavasta Vedestä Kukoistavaan Puuhun, useimmiten kuukausi lisää kumpaankin suuntaan) aikoina kuljetuskelpoinen Keltaiselle asti. Kaupungin vesihuollon turvaamiseksi Neudornin ja Karamorin rajalle on tekeillä uusi järvi, josta tulee Urrutian alkulähde. Urrutian seita (pieni mökki, itse asiassa) on nelisenkymmentä mailia alavirtaan kaupungista, suvantokohdassa jossa kaksi isompaa puroa yhtyy jokeen, ja josta alavirtaan joki on kulkukelpoinen ympäri vuoden.

Neudornin tärkeimmät naapurit ovat Marita lännessä, Nathir kaakossa ja Karamor pohjoisessa. (Idässä ovat pienemmät Therun kylät sekä Heilann.) Neudornista viedään malmia ja sinne tuodaan sekalaisia kulutustavaroita, mutta Neudornin kautta ei kulje merkittäviä kauppareittejä.

Neudornin hallitsema alue on noin 100 mailia Urrutian vartta etelään Keltaisenjoen rannalle, liittymäkohdassa sijaitseva Tshammalin kylä on nykyään osa Neudornin ja Karamorin liittoa (ja siirtynee osaksi Neudornia lähivuosina), noin 50 mailia pohjoiseen Urrutian ylävirtaa pitkin, ja vaihdellen 30-80 mailia muihin suuntiin. (Jonka jälkeen on karua ei-kenenkään-maata ennen naapureita.)

Mihailin oma tila, Laiskaruoho, sijaitsee noin 10 mailin päässä Neudornin kaupungista. Tilan ympärillä on useampia pieniä laaksoja, joista osa on maatalouskäytössä tai jonne voi sijoittaa yksityisyyttä halajavia vieraita.

Noin puolessa välissä Neudornin kaupungin ja Mihailin tilan välissä kohtuullisesti sivussa yleisestä kulkureitistä sijaitsee Neudornin alueen armeijan kasarmi ja harjoittelualue. Tämän lisäksi johonkin hieman syrjäisempään laaksoon on ilmaantumassa Neudornin armeijan erikoisyksikön majoitus- ja harjoitusalue.

Parikymmentä mailia kaupungista luoteeseen on pieni kylä, jossa sijaitsee Punaisen pippurin kapakka, jossa lähialueen väki käy joskus viettämässä iltaansa. Lähialueella on Comarron kaivos, muutaman mailin päässä päätieltä sivussa, jossa oli jotain ongelmia (jotka Mihail selvitti) 768 Laskevan Puun puolessavälissä.

Neudornin kaupunki

Laajentunut voimakkaasti viime vuosina. Pinta-ala kaksinkertaistuu, kun joen toiselle puolelle valmistuu peilikuva vanhoista kaupungin muureista. Ennen muurien valmistumista Urrutian yli vievät sillat ovat puisia, jotta ne voidaan tarvittaessa nopeasti tuhota. Uudessa kaupunginosassa on kuitenkin jo paljon rakennuksia.

Antaristeen temppeli on lähes 20 jaardia korkea rakennus vanhassa kaupungissa, lähellä satamaa. Alin puolikas pitää suuren kokoontumistilan sekä reunoilla muita tiloja kahdessa kerroksessa. Ylimmät kaksi kerrosta vievät paljon pienemmän alan, ja jumala itse asuu näissä, täällä on myös pääsy Seitaan.

Talous

Merkittävin maan ulkopuolelle näkyvä elinkeino on kaivostoiminta, lähes neljäsosa väestöstä saa siitä elantonsa, loppujen tuottaessa ruokaa tai muita perustarpeita. Malmeista pää-asiallinen on hopea, mutta myös kuparia ja alavirran suunnassa rautaa louhitaan.

Neudorn on syntynyt luonnostaan paikkaan, jossa kaivoksilta tulevat vankkurit voidaan lastata proomuihin. Rokkakoskissa on muutama mylly ja pari pientä pajaa, mutta koska ympäristössä ei ole ollut riittävästi polttoainetta, ei malmia yleensä jalosteta vaan se kuljetetaan eteenpäin. Muuten alue on ainakin perustarpeiden suhteen kohtuullisen omavarainen. Muilta alueilta Neudorniin kuljetetaan yleellisyystavaroita, kuten kahvia, tupakkaa ja suklaata, sekä myös muita tarvikkeita

Luonto

Neudornin maasto on alavaa, joskin joitakin virstoja Urrutialta maa rupeaa nousemaan loivina kumpujonoina, joiden välillä virtaavat Urrutiaan laskevat pikkujoet. Ylävirran suunnassa (~pohjoisessa), on hiukan korkeampia kukkuloita, joilla sijaitsevat Neudornin monet kaivokset. Kasvillisuus jokivarsien vieressä sijaitsevien peltojen ympärillä on heinää ja pensaikkoista, monien pienten metsikköjen täplittämää, joskin muutamissa laaksoissa on isompiakin metsiä.

Ilmasto Neudornissa on samankaltainen kuin Mustanmeren ympärillä, joskin vähän kuivempi ja hiukan venytetyllä keväällä. Ilman aikana sää viilenee mutta pysyy kuivana, joskin loppupuolella rupeaa satamaan, ja sateet yltyvät Veden aikana. Veden alussa voi joskus tulla lunta, mutta se ei pysy maassa montaa päivää ennen kuin se loskaantuu ja sulaa pois. Maan aikana sateet hellittävät hiljalleen ja lämpötila nousee keväiseksi, ja hitaasti Puun kuluessa siten että Tulen alussa ollaan päästy kesään. Lämpötila on tällöin korkeimmillaan ja tyypillisesti kuluu pari kuukautta ilman yhtään sadetta; monet purot kuivuvat ja joetkin madaltuvat merkittävästi. Kuivuuden loppupuolella iskee sitten Kalibraatio, jonka jälkeen uusi vuosi alkaa.

Maaperä on karunpuoleista, ja tilat harvemmassa kuin hedelmällisemmillä alueilla. Puut kasvavat hitaammin ja lyhyemmiksi kuin näin idässä yleensä.

Ainakin eläimet ja kasvit vielä...

Ihmiset

Historiaa ja lukuja

Montanon suku on hallinut Neudornia jo melkein 400 vuotta, valtaanpääsy tapahtui Arczeckhien hyökkäyksen kukistumisen jälkeen, Samiz Montano oli suvun ensimmäinen päämies. Hän saapui etelästä jonkunlaisen sotilasporukan johdossa ja asettautui asumaan, naiden paikallisen vaimon. Seuraava päämies on aina löytynyt suvusta, asemasta tappelu on yleensä ollut poliittista eikä sotilaallista. Muita hallitsijoita ei pahemmin ole, vaan valtaan on päästy lähinnä naimalla sukuun, yleensä paikallisten joukosta mutta ei aina. Väki on kohtuullisen suopeaa ulkopuolisia kohtaan, kun kaksi merkittävää kauppareittiä (Keltainen Joki ja Suuri kauppatie Harmaaputouksille) kulkee kummaltakin puolelta muttei läpi.

Ihmisten lukumäärä
Kaupunki nyt jo yli 10 tuhatta asukasta, ympäröivä seutu noin 150 tuhatta?

Yhteiskuntarakenne

Väki on suhteellisen tasa-arvoista; köyhiä ja kerjäläisiä toki on, samoin rikkaita, mutta jälkimmäiset ovat ehkä tavanomaisen valtakunnan yläluokkaa vähemmän pröystäileviä. Ihmiset arvostavat ahkeruutta ja työntekoa, ja kun oikeastaan ainoat valtaapitävät ovat Montanon suku (jossa myös kannustetaan työntekoon eikä juhlintaan), alue on kohtuullisen varakasta ottaen huomioon että maa ei ole erityisen rikasta kaivosten tai maanviljelyn suhteen. Menetelmät ovat kuitenkin melko alkeellisia, sillä täällä ei ole kukaan tietäjä ole koskaan yrittänyt parantaa työtapoja tai menetelmiä.

Neudornin tapojen mukaan avioparin nuorempi osapuoli liittyy vanhemman osapuolen sukuun. Tämä tapa on varmaankin tukenut Montanojen pitkää valtakautta.

Kulttuuri

Kulttuuri arvostaa raskasta työtä, mutta huvitukset eivät silti ole karkeita. Neudornin kulttuuriin kuuluvat hitaat ja matalat laulut ja musiikkit, monipuoliset perkussio- ja puhallinesitykset, sekä laulut ja näytelmät jotka kuvaavat vuodenaikojen kiertoa. Useimmat Neudornilaiset pystyvät laulamaan nuotilleen kovassakin humalassa, joskin laulujen sävelala on aika kapea. Myös tarinankerrontaa arvostetaan, ja Neudorniin tulevilta ulkopuolisilta kysellään uusien tarinoiden lisäksi muutenkin paljon tapahtumista. Uteliaisuus näkyy myös aktiivisessa juoruilussa, joka tosin on enemmän teorioita kehittelevää kuin syyllistävää paheellisuuksien kaivamista.

Saa keksiä vielä lisää kulttuuria, sitä on kuitenkin kohtuullisesti - kaksi palloa performancea.

Neudornin "high society"

Neudornissa on tyyppejä, jotka haluaisivat elää paljon fiinimpää elämää kuin elävät, tai muuten vaan haluavat leveillä. Yleisesti ottaen tähän kuuluu yhteiskunnan "kermaa" (mutta myös muutakin, varsinkin sellaista joka haluaisi olla "kermaa"). Eli siis: tilallisia, onnistuneita kaivoksenomistajia ja -johtajia, kauppiaita, jne.

Alyssa on tutustunut hyvin Neudornin sosiaalisiin suhteisiin ja on tätä nykyä monen ystävä, varsinkin "high societyn" yhteydessä. Tästä kerrotaan tarkemmin Alyssan julkisissa projekteissa.

Historia

Ilmeisesti lähellä on ensimmäiselläkin aikakaudella ollut asutusta. Vai onko se silloin ollut syrjäinen piilopaikka, kätkö jonne on jätetty vähän arvotavaroita? (Jolloin tänne on ollut sen jälkeen hyvä asuttaa kun ei ole anateemojen jälkiä.) Piilotettu loma-asunto? Julkinen loma-asunto? Rauhallinen paikka työ-pajalle, kauas suurkaupunkien hälinästä? Vai onko jossain syvällä isompi kompleksi, josta Mihail on löytänyt vain jonkin yläkerroksen / reuna-alueen (hei, Realmin puolustusjärjestelmä aiheutti isoja maanjäristyksiä...) huoneen?

Lähihistoria

Kalibraatio 765-766

Ilmeisesti melko estottoman juhlimisen jumala possessoi kuolevaisen ja tätä kautta teki kuolevaisten juhlista hyvät ja mahtavat. Paljoa ei näistä juhlista juteltu. Yhdeksän kuukautta myöhemmin oli kätilöillä kiirettä (ja ihmetystä), mutta Alyssa oli onneksi auttamassa.

Kalibraatio 766-767

Kaksi anateemaa esiintyi kaupungilla, mutta siitä on ollut todella vähän juttuja liikkeellä.

Aluelomake

Attributes


Military WWDots2 NoAlpha.png Culture WWDots1 NoAlpha.png Government WWDots2 NoAlpha.png
WWDots3 NoAlpha.png WWDots0 NoAlpha.png WWDots0 NoAlpha.png

Abilities


Abilities Virtues
Awareness WWDots2 NoAlpha.png Occult WWDots0 NoAlpha.png Compassion WWDots3 NoAlpha.png
Bureaucrazy WWDots2 NoAlpha.png Performance WWDots2 NoAlpha.png Conviction WWDots3 NoAlpha.png
Craft WWDots0 NoAlpha.png Presence WWDotX NoAlpha.pngWWDotX NoAlpha.pngWWDotEmpty NoAlpha.pngWWDotEmpty NoAlpha.pngWWDotEmpty NoAlpha.png Temperance WWDots2 NoAlpha.png
Integrity WWDots2 NoAlpha.png Stealth WWDots0 NoAlpha.png Valor WWDots2 NoAlpha.png
Investigation WWDots0 NoAlpha.png War WWDots2 NoAlpha.png Limit Break
Specialities Willpower WWSquareX NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png
Form Committee, Religious Conversions WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png Virtue Flaw
WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png WWSquareE NoAlpha.png tekstiä flawista
Magnitude
WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png


Paikat

Pääsivu