4ep:4e-projekti (eli Faerûnin ympäri 30 levelissä)

Kohteesta ExcaliburWiki
(Ohjattu sivulta 4ep:4e-projekti)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Yleistä

Nyt on kyse Rikkinäinen peruna -kampanjan kaltaisesta konseptista, mutta tällä kertaa systeeminä käytetään 4th editionia, ja setting on Forgotten Realms. Seuraavat pointit ovat konseptissa oleellisia:

  • Pelinjohtaja kiertää. Yksi pelinjohtaja vetää tyypillisesti vain 2-4 session mittaisen seikkailun kerrallaan.
  • Hahmot vaihtelevat. Eri sessioille osallistuvat hahmot vaihtelevat paljon jopa saman seikkailun sisällä sen mukaan, keitä pelaajia milloinkin mukana sattuu olemaan. Yhdellä pelaajalla voi olla myös monta hahmoa, joista hän valitsee haluamansa sessiolle (seikkailun tason sallimissa puitteissa toki). Itse asiassa on suorastaan suotavaa, että kullakin pelaajalla on useampi hahmo, jotta kaikki eivät tunge samalle sessiolle mukaan esim. strikerilla.
  • Sessiot sovitaan enemmän tai vähemmän ex tempore. Eli ideana ei ole käyttää fiksattua pelipäivää tai edes välttämättä sopia sessioita päiviä etukäteen. Tarkoitus on, että pelata voisi milloin vain, kun tarpeeksi monelle sattuu sopimaan ja intoa löytymään.
  • Pelisysteeminä käytetään Dungeons & Dragons 4th editionia kaikin WotC:n tuottamin lisämateriaalein.

Kampanjan irc-kanava IRCnetissä on #4e-projekti.

Hahmojen tämänhetkinen taso: 15

Kampanjaan liittyvät sivut alkavat tässä wikissä "4ep:"-tunnuksella.

Adventurer Posse

Rahataulukko

Sessiohistoria

Ohjeita pelinjohtajille

Matkasuunnitelma

Alla on hahmotelma siitä, miten matka voisi edetä noin 30:een etappiin jaettuna (tässä oletetaan, että tulee noin yksi leveli per seikkailu). Läpikäydyt etapit on vahvennettu. Käynnissä oleva etappi on kursivoitu.

Waterdeep-Sword Coast North-The Silver Marches-Anauroch-Cormyr-Sembia-The Dalelands-The Moonsea-Impiltur-Damara/Vaasa-Narfell/The Great Dale-Thesk-Rashemen-Thay-Aglarond-Mulhorand-The Golden Water-Luiren-Dambrath-Halruaa-Jungles of Chult-Calimshan-The Lake of Steam-The Shaar-Unther-Chessenta-The Vilhon Reach-Tethyr-Amn-Western Heartlands/Sword Coast South-Waterdeep

Faerun route.JPG

Sovittu

  • Maailma on 3e-Faerûn 4e-kosmologialla siten, että jumalat ovat kuitenkin 3e-kosmologiasta. Käytännössä kosmologian muutos vaikuttaa siis ulkotasoihin, hirviöihin ja niiden alignmentteihin.
  • Kampanjaidea: Shaundakul antoi hahmoille tehtäväksi kiertää "viestikapulan" kanssa Faerûnin ympäri erinäisten etappien kautta. Tämän tehtävän suorittaminen takaisi hahmoille kuolemattomuuden ja samalla matkustusmagian estävä panna poistuisi.
  • Aloitustaso: 1.
  • Kaikki hahmot saavat jokaisen etapin jälkeen levelin.
  • Loottia tulee levelöimisen yhteydessä. Rahataulukossa on tarkempia tietoja.
  • Käytetään Sakrin house ruleja, paitsi että milestoneista ei saisi lisäekspaa, mikäli ekspaa laskettaisiin.
  • Kuolemasta nostattamisen jälkeinen penalty lähtee pois seuraavan levelöitymisen yhteydessä.

Sovittavaa

Osallistujat

Viktor "Victor0" Haimi

Sakari "Sakri" Lahti, hahmot: Tívadara (eladrin avenger|swordmage)

Toni "Trehek" Ojanen

Ossi "Ozie42" Toivonen

Juko "Juxu" Vähätiitto

Joni "KukaKumma" Väisänen

Veli "Helle" Myllylä