Purp:Elena Priore

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Maryjanen hahmo Purppurakuninkaan Saleissa-pelissä.


Elena ja Tessa

Elena Priore on vajaa kolmikymppinen mannunvartijanainen Glanvenin lähimetsistä. Hän lähti alunperin Balokinmetsästysreissulle rahan ja erään henkilökohtaisen syyn vuoksi. Nyt häntä pitää porukan mukana Purppurakuninkaiden kirous, jonka selvittelyä parhaillaan jatketaan. Tärkeinpänä työtoverina ja ystävänä hänellä on Tessa niminen hevonen.

Ulkonäkö

Elena on ulkonäöltään vähän äkäisen näköinen, lyhyt (150cm) ja pituudesta hitusen tanakan oloinen, mutta selvästi ennemmin lihaksikas kuin lihava. Elenalla on hiekan väriset puolipitkät hiukset, ja pitkäksi venähtäneet etuhiukset. Hän pukeutuu käytännöllisesti nahkaan ja maanläheisiin väreihin, eikä hän yleensä panosta itsensä laittamiseen. Hän kuitenkin osaa myös sen taidon, ja voi halutessaan laittautua oikein kivan näköiseksi. Harvoin hän kuitenkin näkee laittautumisen sen kaiken vaivan arvoiseksi.

Luonne

Elena on vieraiden seurassa hiljainen, ennemmin kuuntelija- ja tarkkailijatyyppiä. Hän ei mielellään paljasta itsestään juuri mitään, eikä ole kovin helposti lähestyttävä. Elenalla on tapana puhuessaan puhua ennen kuin ajattelee, ja siksi hän pitää vieraassa seurassa mieluumin suunsa kiinni. Hän ei ole kovin taitava puhuja, usein hän keksii nasevan vastauksen vasta kun tilanne on jo ohi. Elena puolustaa sutena rakkaitaan, mutta ulkopuolisten suhteen hänen asenteensa on usein lähinnä välinpitämätön, niin kauan kuin tilanne ei ole hänelle haitaksi. Hänellä on hyvin luonnonläheinen maailmankatsomus, eikä hän usko kirkoissa palvottaviin jumaliin.

Erityistaidot ja aseet

Elena on loistava ratsastaja, ja työssään oppinut hyväksi jousen ja puukon käyttäjäksi. Hänellä on laaja tuntemus eri kasveista (Herbalist), ja hän on myös osaava metsästäjä (Hunting) ja jäljittäjä (Tracking). Hänellä on käytössä lyhytjousi (Shortbow), sekä puukko. Jousta hän käyttää tarvittaessa myös ratsailta.

Perhe

Ystävä: Tessa

Tessa on Elenan hevonen, hänen paras ystävänsä ja perheenjäsen. Tessa on voikko 154cm korkea kymmenvuotias tamma. Tessa on tyypiltään ponimainen, ja se muistuttaa reaalimaailman Quarterponia, vaikka onkin hevoskokoinen. Tessalla on suora profiili, ja vahva takaosa, ja se on varmajalkainen ja ketterä. Se on myös sitkeä ja karaistunut, kuten paljon ulkona ja liikkeessä aikaa viettävät ponit yleensäkin. Tessa on naisten hevonen, se toimii parhaiten hellällä otteella eikä se siedä kovakouraista käsittelyä. Tessa on ollut Elenalla lähes varsasta asti, eikä hän anna mielellään hevostaan muiden käsiteltäväksi. Tessan emä oli Elenan entisen miehen hevonen.

Poika: Remi Priore

Elenalla on nuori noin kahdeksanvuotias poika, Remi, joka ilmestyi hetkeksi keskelle tapahtumia ikävöityään äitiään. Isoäidin kuoltua Elenalle tuli eteen suuri päätös siitä, kuka huolehtisi pojasta ja opettaisi häntä kun Elena ei sitä itse voisi tehdä. Hänen oma yhteisönsä suunnitteli kostoiskua Safiireja vastaan murhan johdosta, ja siitä ei varmasti hyvää seuraisi. Elena halusi Remin kauas mahdollisesta sodasta, joten ratkaisu oli vaikea ja jopa yllättävä.

Äiti: Adela Kallohaukka

Elenan äiti oli vanhempi noitanainen. Pian sen jälkeen kun Elenan seikkailutoverit saivat tietää hänestä (Adela tuli karanneen Remin perässä), hänet kuitenkin murhattiin. Elena selvitti äitinsä murhaajan mutta saa tietää myös äidistään hyvin odottamattomia asioita. Elena tuntee itsensä petetyksi, ja epäilee onko tuntenut äitiään ollenkaan.

Sisar: Violeta Priore

Elenan perheestä tunnetaan myös nuorempi sisar, Violeta, joka on pidempi, ja muutenkin ulkonäöltään ja käytökseltään viehättävämpi kuin sisarensa. Violeta on myös kaikkea muuta kuin hiljainen ja juro. Violeta pukeutuu mielellään näyttävästi violettiin, ja kääntää kyllä miesten päät.

Erityistä

Elena tuntuu olevan erityisen kiinnostunut noituudesta ja noidista. Hänellä saattaa olla myös jotain yhteyksiä näihin, mutta itse hän ei ole osoittanut mitään taikaominaisuuksia.