KoExalted:713 Paatta

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Seitsemänsataa ja Kolmetoista Paatta

Tämä Nathirista itään oleva hyvin piilotettu alue on kasvava Varjomaa. Etelä-pohjois-suunnassa kooltaan reilut parisataa mailia, Itä-Länsi-suunnassa lähes tuhat (Nathirin reunoilta Kivi-joelle asti). Alue on piilotettu erittäin jäykästi, eikä sitä kuolevainen voi käytännössä huomata (Diff 10). Ylevöitetyillekin yhtä vaikeaa muuten, mutta jos anima on selkeästi näkyvissä (11+) niin mahdollista (Diff 3). Rajalla Varjomaan ja Luomakunnan välissä on jotain Villeysmäistä. Alueella on myös kymmenittäin oikeita, näkyvästi Varjomaisia läikkiä, joiden avulla on helpompi kulkea Alamaailmaan.

Paadet

Paadet ovat mattapintaista, hiukan karheaa mustaa kiveä, erittäin kovaa, ja niiden päällä ei kasva mitään luonnollisia kasveja (joskin aavejäkälää kylläkin) eivätkä tavalliset eläimet koske niihin. Ulkomuoto vaihtelee vähän sijainnin mukaan siten, että ne ensisilmäyksellä ovat samankaltaisia kuin ympäröivät kivet, mutta eroja huomaa kyllä pienen tutkimisen jälkeen. Useimmat muistuttavat jollain tavalla hampaita, osa ehkä enemmän kynsiä, suurin osa on teräviä ja kaikki tuntuvat haluavan purra, repiä tai muuten irroittaa takanaan olevaa aluetta Luomakunnasta. Paadet on sijoitettu hiukan synkempiin paikkoihin, ja ne keräävät ympärilleen usvaa ja ajan mittaan kuolleita pöheikköjä. Vaikeus löytää on tuoreiden paasien kohdalla 2, vanhempien 3. Paaden irrottaminen saa puolivarjomaan "valumaan" luomakuntaan, mutta samalla varjomaa heikkenee. Syväiset ja epäkuolleet lähistöllä huomaavat kyllä asian.

Nurja Palatsi

Kauempaa näyttää isolta lammelta. Ympärillä olevat puut ovat kuihtuneet, ja kasvillisuus on aavemaista jäkälää; ohut outo usva leijuu ringissä noin puoli mailia paikan ympärillä, ja aurinko ei vaan oikein paista kunnolla. Itse palatsi on "lammessa", jonka pinta näyttää sileältä lasilta. Lammen päällä ei ole mitään, mutta heijastuksessa näkyy upea, jonkun verran koristeltu kalpea palatsi.

Paikat