Kesädawn:Tarinat, osa 2
Sisällysluettelo
Matka Marrekin kautta Seitsemän Sulun Satamaan
Gideon oli muiden Harmaiden Vartijoiden luokse mennessään ottanut mukaan joitain Ban'hinistä löytyneitä kirjoja, jotka tekivätkin vaikutuksen. Hän myös pääsi tapaamaan, Soriman, Vartijoiden johtajan tyttären. Ilmeisesti Gideonin kertomukset vakuuttivat Vartijat, sillä he olivat valmiit palkkaamaan meidät tekemään jotain hommia. Lähdimme lähetystöön puhumaan asiasta, ja kävi ilmi, että seuraavat tehtävämme löytyisivät heidän päätukikohtansa ympäriltä, lähellä Tuulinummea! Olin hiukan epäileväinen, sillä Vartijoiden mukaan paikka jopa houkutteli Kauhuja, mutta meille vakuutettiin että alkuun löytyisi vähemmän vaarallisia tehtäviä. Keräsimme varusteemme, kävimme hoitamassa viimeiset ostokset, otimme mukaan matkamuonaa lähetystöstä, ja lähdimme kohti pohjoista Soriman johdolla.
Vaarallisten oravien metsä
Sorima olikin varsin pätevä tiedustelija, ja vaikka hän tuntui suhtautuvan kunnioittavasti isäänsä, hän ei ilmeisesti kuulunut Vartijoihin. Matkanteko oli silti helppoa, kunnes päästyämme päivämatkan päähän Suuren Käärmejoen ylityspaikasta koilliseen saavuimme metsään, jossa Vartija Rhodda asui. Lähestyessämme hänen asumustaan Sorima rupesi olemaan varuillaan, ja huomasimme muun muassa kuolleen lampaan raadon puussa. Ihmettelimme asiaa hetken ja olimme jatkamassa varovasti Rhoddan majaa kohti, kun Illian huomasi puussa jättimäisen oravan mutta ampui siitä ohi sen puikkelehtiessa kohti latvuksia. Vedimme aseet esille, toivottavasti valmiina metsän vaaroihin, mutta päästyämme laavulle, meidät kohtasi surkea näky: Rhodda oli kuollut, viilleltynä hiukan kuten Marionin kirjassa oli kuvailtu, ja köytetty raajoistaan X:n muotoon. Ja yläpuoleltamme kuului uhkaavaa säksätystä...
Sorima jäi järkyttyneenä katsomaan kuollutta ystäväänsä. Samalla kuin Illian vartioi puiden latvoja, kävin katsomassa olisiko laavussa jotain jälkiä. En löytänyt mitään erityistä; paikka oli tutkittu, ja ilmeisesti jotkin eläimet olivat sen jälkeen myös tonkineet ympäriinsä. Leikkasimme Rhoddan ruumiin irti, keräsimme puut hautaroviota varten ja suoritimme viimeiset riitit, Azarian luvatessa Sorimalle kostoa tällaisen pahuuden tekijöitä kohtaan. Sitten lähdimme seuraamaan jälkiä; Rhodda oli kuollut melko varmasti edellisenä päivänä, joten meillä oli mahdollisuus saada tekijät kiinni.
Oravat säkättivät yhä yläpuolellamme puissa, mutta äänet jäivät taakse vain muutaman sataa jaardia kuljettuamme, ja pian edestä kuului kova karjaisu. Rupesimme varovasti silmäilemään eteenpäin, kun kuulin kauempaa edestä vasemmalta myös jotain kilisevää ääntä. Hetken päästä edessä näkyi troajin, kynsiään isoa puuta vasten teroittaen, ja pian sen seuraan liittyi toinen. Päätimme lähteä kiertämään niitä kohti kilkatusta, ja kohta edessä näkyi pieni aukio. Aukiolla seisoskeli orkki, ympärillään muutama troajin lisää ja vieressään pieni pantterin näköinen otus. Lähestyimme, ja samalla troajinit muodostivat rintaman meidän ja orkin väliin. Tervehdimme pidättyväisesti, mutta orkki käski meidän vain häipyä metsästä. Kun yritimme kysellä Rhoddasta, tyyppi antoi melko selvästi ymmärtää että oli vastuussa Rhoddan kuolemasta. Rupesin kutomaan Rautakäsi-loitsua, samalla kun orkki ärjäisi kissoilleen ja heitti maahan kiven, josta ponnahti esiin isohko mäyrä! Troajin-rintama ryntäsi meitä kohti, ja Gideon, Azaria, Jorr'las sekä Kendra valmistautuivat ottamaan otuksia vastaan.
Ennen kuin ensimmäinenkään otus pääsi luoksemme Illian ehti kaataa yhden maahan hyvin tähdätyllä nuolella. Troajinit eivät olleet kovin vaarallisia, ja niitä rupesi tippumaan piankin, mutta kun mäyrä pääsi lähellemme, rupesi yhtäkkiä sen ympärille noin kymmenen jaardin alueelle muodostumaan huurretta, ja kova kylmyys tunkeutui meidänkin ihollemme. Samalla kävi selväksi, että pikkuinen pantteri oli karmaiseva vihollinen; se kynsi, raapi ja puri voimallisesti, ja liikkui niin nopeasti että siihen oli miltei mahdotonta osua aseilla. Mielitikarini onneksi purivat otukseen, ja Azaria rupesi keräämään sen huomiota, puolustautuen kovasti. Mäyrän kylmyys ei onneksi tuntunut jäähtyvän paukkupakkasiin asti, joten taistelun kiivaus piti meidät lämpiminä, mutta valitettavasti pantteri sai lopulta Gideonin tajuttomaksi. Illianin nuolet ja Jorr'lasin miekka pudottivat lopulta petomestari-orkin, mutta lopulta mäyrän kylmyys rupesi puremaan, ja Illian meni pelastamaan Gideonin sen läheltä, valitettavasti aavistuksen liian myöhään. Azariakin meni tajuttomaksi pantterin iskuista, ja Jorr'las siirtyi kiinnittämään sen huomion. Sorima ja Kendra saivat lopulta mäyrän pois pelistä, ja pantterikin tajusi yrittää pötkiä pakoon, mutta säntäsin perään ja viime hetkellä tiputin sen mielitikarillani. Taistelu oli ohi, ja olimme voitokkaita.
Mäyrä tavanomaisen kuolemisen sijaan katosi takaisin kiveen, josta se oli ilmaantunutkin. Kendra meni varomattomasti poimimaan kiven, ja jähmettyi paikalleen. Samalla Joor'lasin silmät muuttuivat punaiseksi, hän otti minusta kummallakin kädellä kiinni, ja lausui oudon ennustuksen:
- Te, jotka seuraatte häntä jonka vuoksi Marrek sortui. Tulette kokemaan Mestarin voiman. Hän palauttaa valtakunnan takaisin loistoonsa ja pyyhkii tieltään kaikki jotka tukevat orjuuttajia!!
Jorr'las tippui polvilleen, ja näytti vähän taintuneelta. Katsahdin nopeasti astraalinäölläni, ja kivi näytti yllättäen maagiselta. Käskin Kendraa olemaan varovainen ja poimimaan sen jonkin kankaan sisään, samalla kun rupesin katsomaan Azarian ja Gideonin vammoja. Azaria toipui nopeasti taas kohtuulliseen kuntoon juotettuani hänelle tehostujuoman, jonka jälkeen rupesin hieromaan pelastussalvaa Gideoniin — heti se meni. Illian kävi varmistamassa, että kaikki otukset olivat kuolleita, ja sotasaaliksi nappasimme aukiolla olevan kellosauvan ja petomestarilta saniaishaarniskan.
Palasimme metsän reunalle ja parantelimme haavojamme. Azaria toipui nopeasti, Jorr'las hiukan hitaammin, mutta Gideon ei vielä seuraavana aamuna ollut mielestäni kovin hyvässä kunnossa. Hän kuitenkin kuittasi inhottavan näköiset vammat olankohautuksella, ja lähdimme sitten reippaasti taivaltamaan kohti Marrekin Harmaiden Vartijoiden luostaria kohti. Samana iltana hoitelin hänen vammojaan paremmin, ja seuraavana päivänä hän näyttikin olevan jo toipumassa. Kova mies. Sorima oli matkan alkuajan Rhoddan kuoleman johdosta varsin hiljaa, mutta kun viiden päivän matkan jälkeen pääsimme linnakkeelle, oli hän jo ehtinyt melko lailla piristyä ennalleen. Linnake hiukan yllätti meidät; se oli ihan komea ottaen huomioon aution ympäröivän seudun. Itse arvostin kovasti seikkaa, että se oli rakennettu puusta, joskin täytyy myöntää että se olisi läheskään niin vahva piirittäjiä vastaan kuin kivestä rakenenttu. Toisaalta, eipä lähialueilta ketään vihamielisiä Nimenantajia ollutkaan.
Marrekin Harmaiden Vartijoiden luostarilinnake
Ovivahdin vuorossa oleva Derrat otti meidät melko rennosti vastaan, ja lähetti palvelijan ilmoittamaan Suurmestari Otamalle vierailijoiden saapuneen paikalle. Otama itse tuli toivottamaan meidät tervetulleeksi, ja päivällinen sujui tutustumisen ja tilanteen selvittämisen merkeissä. Kendra muotoili aiemmat tekomme varsin vetäväksi tarinaksi, ja Otama olikin varsin kiinnostunut löydöistämme, mutta toisaalta myös erittäin huolestunut Soriman tiedoista, kuinka Harmaita Vartijoita oli kuollut. Peraltasin ja perustaja-Gideonin suhteesta saimme hiukan uudenlaisen kuvan, kuten varmasti Otamakin. Keskustelimme myös Tuulinummista ja siellä käynnistä, sekä saimme kuulla, kuinka Otama oli itse rakentanut koko linnakkeen aikoinaan. Varsin vaikuttava tarina, joskin se oli silloin mielestäni hiukan epäuskottava...
Seuraavat kolme päivää kulutimme kehittäen taitojamme, hiukan myös linnakkeeseen ja Harmaisiin Vartijoihin tutustuen. Koko organisaatio on varsin pieni, mutta hyvin voimakkaasti asialleen — orjuuden sekä taikuuden väärinkäytön vastustamiselle — omistautunut. Neljännen päivän lounaalla olimme pohtimassa, mihin jatkaa tästä eteenpäin. Harmailla Vartijoilla ei ollut heti antaa meille mitään selvää tehtävää, ja vaikka Soriman raportit ja meidän kertomamme tarinat Marionista huolestuttivat, asiaan emme olleet keksineet parempaa reagointitapaa kuin mennä selvittämään Marionin yhteyksiä shamaani Grikiin. Muut pohtivat ajatusta mennä Tuulinummelle, mutta itse olin sitä mieltä että kauhuja houkutteleva paikka ei vielä meille näin aloitteleville seikkailijoille oikein sopisi.
Yhtäkkiä Jorr'las päästi valtaisan huudon pelästyttäen vastapäätä istuneen vartijan takapuolelleen maahan, löi tuoppinsa pöytään säpäleiksi ja lähti marssimaan ulos. Hätkähdimme, ja Kendra jäi selittelemään jotain samalla kun minä, Illian ja Gideon lähdimme seuraaman peikkoseppämme perään. Ulkona Jorr'las olikin ruvennut yhtäkkiä keräämään erilaisia työkaluja ja rakennusmateriaaleja, ja laittanut pari palvelijaa samoihin hommiiin. Nopean selvityksen jälkeen kävi ilmi, että hän halusi ruveta kunnon töihin, valmistamaan jotain, ja Illianin satunnainen kommentti nuolenpäistä sai Jorr'lasin pohtimaan niiden valmista, aloittaen ahjon rakentamisesta. Siirryimme nopeasti sivuun keskustelemaan asiasta, kun Otama ja loput toverimme saapuivat sisäpihalle. Otama katsoi hiukan Jorr'lasia, ja tiuskaisi nopeasti Drak, ulos! Jorr'las jäi pöllämystyneenä katsomaan tyhjyyteen samalla kun me muut jäimme katsomaan hänestä pullahtanutta henkeä.
Drak oli kummallinen, hiukan uhkaavan mutta kovin littanan näköinen savupilvi. Azaria ei jäänyt katsomaan kauempaa, vaan nopeasti meni juttelemaan sille, meidän muiden kuunnellessa vierestä. Alkuun kesti vähän aikaa, että henki ja t'skrang pääsivät jyvälle toisistaan, mutta pian meille kävi ilmi iso ongelma: Jorr'lasin kuviossa oli jokin isompi vika, hän jotenkin "huusi" astraalitasolla niin, että hän veti kaikkea taikuutta sekä myös henkiä ja valitettavasti kauhuja puoleensa. Ruvettuani tarkemmin tarkastelemaan tilannetta, pystyin Drakin ja Otaman avustuksella näkemään ongelman. Kummallisinta oli, että ongelma oli ilmeisesti vanhempaa perua, Drakin mielestä Jorr'lasin adeptiksi oppimisen aikana tapahtunutta. Samalla kävi ilmi, että Otama ja Drak olivat jo vanhoja tuttuja, ja että Otama oli aikoinaan hengen avustamalla vimmalla tosiaan yksin rakentanut koko linnoituksen. Vaikka kuulemma Jorr'las olisi vähemmän äänekäs taikuudelle jos hänellä olisii henki ohjaimissa, totesimme yhdessä ettei se olisi hyvä ratkaisu, ja päätimme lähteä suoraan Seitsemän Sulun Satamaan selvittämään Jorr'lasin opettajalta, että mitä oikein oli tapahtunut.
Matka etelään
Gideonin halusi lähteä matkaan heti, mutta toppuuttelin häntä hiukan ja selvitimme ensin Jorr'lasin ja Soriman kanssa sopivaa reittiä Seitsemän Sulun Satamaan. Ensimmäinen osa, yli puolet matkasta, tulisi olemaan erämaata, joka olisi tietysti hitaampaa ja vaivalloisempaa. Toisaalta, päästyämme Käärmejoen varrelle meidän pitäisi ruveta varovaiseksi, sillä Jorr'lasin tila voisi herättää epäilyä ja jopa väkivaltaa meitä kohtaan jos kylien väki saisi siitä tietää. Täytimme matkamuonavaramme ja lähdimme marssimaan kohti etelää.
Alkumatka sujuikin helpohkosti. Ainoa merkittävä tapahtuma oli, kun toisena päivänä vastaan tuli yksinäinen Ruhomies, joka Jorr'lasin piiloutumisesta huolimatta tuli suoraan häntä kohti. Poistimme onnettoman nopeasti päiviltä ja jatkoimme matkaa. Viisi päivää linnakkeelta lähdön jälkeen leiriydyimme pienelle kukkulalle, Käärmejoen jo paikoitellen siintäessä horisontissa. Muiden asetuttua jo makuulle Azaria huomasi yllättävän musta läikän, joka siirtyi hiilloksemme päälle, sammuttaen sen. Utelias t'skrang ei kuitenkaan herättänyt muita, vaan seurasi kuinka läiskän ampaisi poispäin, samalla kun toinen läiskä ilmaantui ja päätti siirtyä jalkani päälle. Heräsin ylättäen, kun jalkaani pisteli viiltävä kylmyys, ja rääkäisylläni sain jo hiukan hälytettyä muitakin hereille. Kun huomasin, mistä oli kyse, nappasin sauvani ja läimäytin nopeasti läikän maahan, jossa se aukesi sihahtaen, päästäen sisältään höyryä. Nopeasti havaitsimme ympärillämme kymmeniä muita läiskiä ja asetuimme puolustavaan ympyrämuodostelmaan.
Pienet varjoläiskät lähestyivät hitaasti, ja saimme melko helposti tuhottua niitä reilun tusinan; minulla ja Jorr'lasilla ei ollut vaikeuksia lämpönäkömme ansiosta, ja haltiasisarukset näkivät laikut edes joten kuten, mutta Azarialle ja Gideonille ei ollut helppoa erottaa otuksia syvässä iltahämärässä. Onneksi otukset olivat heikkoja, ja kuolivat yhdestä iskusta, ja pian tutkin niiden raatoja mielenkiinnolla. Ne näyttivät olevan tyhjiä säkkejä, jotka osasivat imeä lämpöä, samalla muuttuen merkittävästi nopeammaksi. Koska otuksia ei näyttänyt olevan lisää, siirryimme varovaisesti takaisin yöpuulle.
Oman vartiovuoroni loppupuolella, aamuyöllä, huomasin kuinka lähistöllä olevalla maatilalla valoja sytyteltiin, ja myös kuinka ne hetkeä myöhemmin sammuivat pelottavan tutulla tavalla. Herätin äkkiä muut, selittäen tilanteen, ja päätimme koittaa isolla nuotiolla houkutella otukset meidän luoksemme. Temppu onnistui osittain; lyhyen ajan päästä iso lauma varjoläiskiä tuli meitä kohti. Väistimme niitä, ja muutama kymmen otusta imaisi ison nuotion hetkessä kylmäksi ja lähti kiitämään etelään, hiukan toiseen suuntaan kuin maatila, samalla kun muut läiskät rupesivat harhailemaan ja me lähdimme auttamaan maatilan väkeä. Päästyämme tilalle meitä kohtasi kuitenkin surullinen näky: tilan emäntä, sammunut soihtu kädessään, kuoliaaksi jäätyneenä päärakennuksen portaiden edessä. Tutkimme alueen nopeasti, mutta mustat läikät olivat ehtineet tappaa myös isännän ja kolme lasta. Peittelimme kuolleet, Gideon nappasi mukaan muutaman jäädytetyn porsaan, ja lähdimme varoittamaan naapureita tilanteesta. Seuraavan talon isäntä oli varovaisen oloinen, mutta Azarian kanssa onnistuimme nopeasti vakuuttamaan hänet tilanteen vaarallisuudesta. Jätimme yksinkertaiset ohjeet, ja lähdimme seuraamaan aiemmin kuumentuneiden läiskien laumaa.
Lauman seuraaminen oli hiukan hankalampaa kuin oletimme, sillä mitään selviä jälkiä ne eivät olleet jättäneet. Muutama jäätyneen eläimen löytäminen piti meidät kuitenkin vakuuttuneena asiasta, ja pian huomasimme edessä olevan rotkon pohjalla hehkuvan kuuman kasan olioita. Kiersimme jyrkänteen ympärille katsomaan lähemmäs, ja huomasimme samalla lähellä virtaavan puron. Kuumien läiskäotusten keskellä näkyi jokin ison munan kaltainen, ja päättelimme että olisi tarpeen saada saada läiskät pois sen ympäriltä, mutta niitä oli satoja. Pikaisen neuvottelun jälkeen päätimme lähteä katsomaan, saisimmeko äkkiä padottua puroa sekä kaivettua sille uutta uomaa. Lyhyen matkaa ylävirralla löysimme mahdollisen kohdan, ja ryhdyimme vauhdilla työn toimeen. Nopeasti väsäsin muille puusta työkaluja, mutta kun kävi ilmi, että työssä kestäisi hetken pitempään, lähetin Jorrlasin ja Kendran takaisin jyrkänteen päälle, keräämään sieltä kiviä heitettäväksi kasaan mikäli puron uudelleenohjaus kestäisi liian pitkään. Uusi uoma oli jo melkein valmis, kun munasta rupesi kuulumaan raksahtelua. Nopeasti väänsimme padon paikalleen, ja tarkkailimme tilannetta minkä työltämme kerkisimme. Kun munasta yhtäkkiä purkautui kivinen lonkero, huusin Jorr'lasille Kivet alas! Puro lähti kyllä virtaamaan uuteen uomaan, hiljalleen maata kuluttaen, kun jyrkänteeltä tuli pieni kivivyörymä, joka rusensi läiskiä kymmenittäin, mutta samalla munasta kuoriutui iso olento.
Emme halunneet kohdata edes nuorta Kauhua, joten lähdimme kiertämään rinteen päälle. Höyryn ja savun keskellä otus lähti kävelemään hitaasti meistä poispäin, mutta surkeita sankareita olisimme jos emme edes varmistuisi vihollisen tasosta ennen perääntymistä. Kyselin, oliko kukaan halukas käymään otuksen kimppuun, mutta Azaria ja Gideon eivät osanneet vastata suoraan, joten Illian ampui sitä muutaman kerran. Pari ensimmäistä nuolta kimmahtelivat sen kivisestä kuoresta, mutta yksi osui vähän paremmin, ja saimme sen huomion, ja se kääntyi katsomaan suuntaamme. Liekit yhä pyörivät otuksen ympärille, mutta sillä näytti olevan neljä kättä ja kaksi jalkaa, melko lailla humanoidimaisesti. Samalla otuksen käsiin syttyivät selkeät liekit, ja tunnistien että se rupesi tekemään jotain loitsun kaltaista, joten käskin kaikkien hajaantua. Hetken päästä otus paiskasi Jorr'lasia päin tulipallon, joka onneksi pysähtyi pieneen puuhun, sytyttäen sen tuleen. Olimme todistaneet otuksen voimallisuuden, joten päätimme perääntyä, mutta otuksella oli muuta mielessä. Läksiäislahjaksi koitin sitoa sen maahan Köynnös-loitsullani, mutta se lähetti peräämme pari Tulihurttaa. Gideon, Azaria ja Jorr'las taistelivat samalla perääntyen, joka toimikin aika hyvin kunnes ensimmäinen otuksista sai tulisella hönkäyksellään kaadettua Azarian, joka koitti kieriä maassa sammuttaakseen liekit. Saimme onneksi sen poistettua päiviltä hetken sen jälkeen kun toinen pääsi kimppuumme. Inhottavasta puremisesta, kynsimisestä ja tulihönkäyksistä huolimatta toinenkin kuoli pian, ja lähdimme perääntymään kohti Käärmejokea.
Rauhalahden kylän pelastaminen
Ehkäpä sata jaardia peräännyttyämme otimme hetken hengähdystauon, ja totesimme että ehkä olisi kuitenkin parempi seurata otuksen jälkiä; vaikka emme siitä olleetkaan vastuullisia, voisimme ehkä pelastaa väkeä jos se yrittäisi käydä niiden kimppuun. Palaneita jalanjälkiä olikin helppo seurata, ja pian selvisi myös, että otus liikkui melko hitaasti ja että saisimme sen varmaan kiinni. Päätimme seurata ehkä neljännesmailin päähän ja lähteä sitten kiertämään sen edelle. Ennen tätä pääsimme kuitenkin peltojen laidalle, ja näimme pienen väkijoukon lähestyvän etuoikealta. Lähdimme nopeasti heidän suuntaansa, ja Azaria tavanomaiseen tapaansa nopeasti sai heidät vastaanottavaisiksi. Väki, noin tusinan verran ihmisiä ja t'skrangeja Käärmejoen varrelta, Rauhalahden kylästä, oli ymmärrettävän varuillaan, mutta emme oikein saaneet mitään selvää suunnitelmaa aikaan. Sen sijaan paikalle saapuva joukon perään juossut t'skrang-tietäjä, Ezekiel, osasi kertoa kylän historiasta, ja tunnisti otuksen Bretaksi, tuliseksi kauhuksi jonka kylän perustajasankari Ortega oli aikoinaan voittanut ja sitonut. Eze ei tosin tiennyt, miten otus voitaisiin tarkalleen voittaa, joten Jorr'las nappasi hengästyneen Ezen kyytiinsä ja lähdimme juoksemaan kohti kylää ja Ezen kirjastoa. Juostessa käydyn keskustelun aikana kävi ilmi, että otus oli kulkemassa kohti kylän hautuumaata, jonne Ortega oli haudattu pyhän sidontavadin kanssa. Eze laskettiin takaisin jaloilleen, ja lähdin hänen kanssaan kohti kylää sillä välin kun muu ryhmä lähti avaamaan hautaa.
Myös hautausmaan luona kyläläiset vaikuttivat hiukan epäluuloisilta, mutta Azarian ja Kendran puhutuksen jälkeen tarjosivat pari lapiota kaivuuta varten. Illian lähti hidastamaan Bretan tuloa sillä välin kun Gideon ja Jorr'las rupesivat kaivuuseen. Illianin nuolet eivät aluksi tuntuneet tehoavan, mutta yhden hyvän osuman jälkeen kauhu reagoi, katsahti Illianiin päin, ja rupesi nopeuttamaan kulkuaan. Kovalla työllä hauta saatiin auki, ja lopulta sen pohjalta löytyi ensin vadin puolikas ja sitten toinen. Bretan ollessa jo huolestuttavan lähellä ryhmä päätti häipyä takaisin kylään — ja hyvästä syystä, sillä päästessään hautakummun kohdalle kauhun ympärille rupesi syntymään tulinen pyörremyrsky.
Sillä välin olin koittanut auttaa Ezeä kirjastossaan, mutta t'skrang-trubaduurin tapa järjestellä kirjojaan ei siinä kiireessä auennut minulle, joten menin pois tieltä rauhoittelemaan kyläläisiä, ja varasuunnitelmina keräämään vettä ja valmistelemään venettä, mikäli kauhu olisi tulossa kylään tai vadin perään. Tällä välin Eze oli löytänyt kirjan, josta minun piti etsiä runoja, mutta sekin oli vähän vaikeaa. (Mistä ne oikein pitäisi tunnistaa, jos niitä ei ole kirjoitetty selkeästi eri tavalla kuin muuta tekstiä?)
Muun ryhmän saapuessa kylään Eze oli kuitenkin onnistunut keksimään oleelliset osat menneistä suorituksista. Vati oli aikoinaan tehty kauhun syntypaikan maasta, Käärmejoen vedestä, kerran palaneesta puusta, elävän lämmön syöjistä sekä aamun ensimmäisestä tuulesta. Tutkin vadin kappaleita hiukan Astraalinäöllä, ja esine oli selkeästi maaginen, vaikka sen kuvio olikin vähän puuttellinen. Gideon lähti heti hakemaan maata kivimunan luota, ja käskin samalla napata mukaan elävän varjoläiskän, sillä mukanani olevat raadot eivät varmaan kelpaisi. Veden saanti ei ollut ongelma, mutta puu ja tuuli aiheuttivat pohdintaa. Metsäpalon polttamaa puuta ei ollut saatavilla, mutta ulkona tietoja odottava väkijoukko osasi tarjota kylän tervetuliaiskylttiä, johon teksti oli kaiverrettu polttamalla. Kutsuimme paikalle kylän parhaan savenvalajan ja selvitimme tilannetta. Kyltin puusta otimme nopeasti palaneet osat ja jauhoimme ne hienoksi, samalla kun Kendra ja Eze pääsivät tulokseen, että ehkä joen alavirralla sijaitseville tuulisille kallioille Vadin vieminen voisi kelvata tuulen keräämiseksi. Illian lähti seuraamaan tulitornadon tilannetta.
Gideonin palattua aloitimme suunnitelman toteuttamisen. Muutama kivimunan kappale pilkottiin korvaamaan puuttuvat Vadin palat, munan ympärillä olleesta savesta, joen vedestä ja tuhkasta sotkettiin tahnaa, jolla sementoimme Vadin jotenkuten ennalleen. Illian palasi kertomaan, että tulimyrskystä oli ilmaantunut pari hurttaa. Pakkasimme Vadin pariin koriin, otimme mukaan sopivan kattilan kannen sekä pussissa tempoilevan varjo-otuksen ja lähdimme kohti kalliota Ezen ja parin kylän rohkeimman soturin kanssa.
Matkalla kalliolle tulihurtat huomasivat meidät ja lähtivät kimppuun. Kyläläiset siirtyivät taka-alalle kun siirryimme puolustusasemiin. Onnistuin hyvin sitomaan yhden hurtan köynnöksiin heti alkuun, samalla kun Illian ampui toista ja muut löivät niitä. Melko pian saimme kummatkin maahan, tosin Jorr'las menetti myös tajuntansa. Päätin nopeuttaa prosessia, ja nakkasin varjoläiskäotuksen pussista Vatiin ja yritin pusertaa siitä lämpöä irti kattilankannella, mutta se ei oikein onnistunut, joten paukautin sen sitten kuoliaaksi Mielitikarilla. Sehän toimi, ja hölkkäsimme kalliolle. Illian pisimpänä piteli Vatia samalla kun Kendra ja Eze lausuivat muinaista runoa. Samalla huomasimme tulitornadosta ilmaantuvan savumaisen henkilön, jonka kimppuun tornadosta irtoili valtaisia lieskoja. Onneksi tuuli myös rupesi nousemaan, ja Vati tuntui hetken hehkuvan kuin itse Aurinko. Päättelimme, että pikaisesti kokoon kyhätty rituaali oli ainakin jotenkin toiminut, ja Illian suoraviivaisesti huudahti savuaaveelle: Ortega, haluatko vatisi!?
Savuinen aave näytti viittilöivän meitä luokseen, joten Illian etunenässä lähdimme lähestymään sitä. Samalla Jorr'las heräsi, ja aave kiljahti Hiljentäkää tuo!, joten nopeasti Gideon ja Azaria napauttivat Jorr'lasin takaisin unten maille. Päästyämme tulisen pyörremyrskyn luo Ortega rupesi jollain tuntemattomalla kielellä messuamaan, ja tuli rupesi kerääntymään tornadosta Ortegan läpi Vatiin. Valtaisten lieskojen saattelemana tuli imeytyi Vatiin, vieden lopulta aaveen mukanaan, paljastaen surkeat kauhun jäänteet. Illian nopeasti laski polttavan kuuman Vadin maahan. Silti, vieläkin oli eloa Bretassa. Hitaasti ja vaivalloisesti otti se askeleita kohti meitä ja Vatia. Nopeasti juoksimme sen luo, muiden piirittäessä sen samalla kun heittelin sitä Mielitikareillani. Taistelu oli kova, ja kauhunretale sai iskettyä Azarian maihin, mutta lopulta saimme sen (toivottavasti) kuoliaaksi.
Palasimme muutaman sadan jaardin matkan kylään, jossa kiitolliset asukkaat ottivat meidät vastaan, kunhan olimme vakuutelleet, että eiköhän kauhu ollut nyt hoidettu hengiltä. Jorr'las, Azaria ja Gideon vietiin toipumaan, ja muutkin lepäilimme loppupäivän rasituksistamme. Jouduimme valitettavasti keksimään tosin pienen valheen peikkojen kunniantunnosta, kun kyläläiset kysyivät miksi olimme muksauttaneet Jorr'lasin tajuttomaksi. Illalla nautimme kyläläisten järjestämistä juhlista, mutta jo seuraavana päivänä lähdimme kyläläisten tarjoamalla venekyydillä kohti Seitsemän Sulun Satamaa, jossa Jorr'lasin opettaja voisi toivottavasti auttaa hänen tilansa korjaamisessa.
Jorr'lasin ongelma ja sen ratkaiseminen
Saavuimme siis ryhmätoverieni kotikylään, ja vaikka kotiväki epäilemättä heidät halusi nähdä, marssimme suorinta tietä Jorr'lasin opettajan, aseseppä-kääpiö Sternin luo. Tilannetta selitellessä meni useampi tunti, mutta saimme hänet vakuutettua ongelman vakavuudesta. Stern ei heti osannut paljoa sanoa, mutta päätti ruveta koettamaan Jorr'lasia. Me muut järjestimme kiertävän vuoron, jotta aina joku meistä olisi lähellä, ja lähdimme pyytämään opetusta edetäksemme adeptiuden tiellä. Seuraavana päivänä Stern lähti jonnekin, ja me jatkoimme harjoittelua. Gideon pyysi opettamaan Astraali-avaruuden puolelle katsomisen taitoja, ja mielelläni sen opetinkin — ihmisten luontaisen omaksumiskyvyn käytöstä tähän olisi varmasti hyötyä, jos tarvitsisi tutkia asioita ja en olisi paikalla. Muutamaa päivää myöhemmin Stern palasi, mukanaan vanha tuttunsa, Tansiardan kirjastonhoitaja, ihmisvelho Elijah, joka Jorr'lasin tutkimisen välissä auttoi minua etenemään Velhon uralla.
Taas muutama päivä kului, kun yhtäkkiä Jorr'las rupesi höpertelemään jotain. Illian nopeasti kutsui minut ja Gideonin katsomaan, mutta onneksi Jorr'las sai tällä kertaa hengen pois kimpustaan. Tällä kertaa hänen luoksensa oli ilmaantunut Seitsemän Sulun Sataman eräs vartiohenki, Negik. Tarinan saaminen irti hengestä vaati hiukan työtä, mutta lopulta saimme selville, että Jorr'lasin kuviossa oleva reikä muistutti hiukan ennen Vitsausta tänne saapuneen peikon, Hopeasarven, vastavaa vammaa, ja että hän oli tuonut tänne jonkin aseen nimeltä Kauhujenkerääjä. Elijah rupesi heti tutkimaan paikallisia kirjoja ja kääröjä, ja koitin parhaani mukaan auttaa. Hopeasarvi paljastui peikon heimon nimeksi, ja että tämän Argosk Hopeasarven mukanaan tuoma miekka oli käynyt Marrekin kuninkaallakin ja aiheuttanut jonkin tragedian siellä. Saimme myös selville, että miekka oli sijoitettu jonnekin syvälle piiloon, ilmeisesti kylän Kaerin alle. Vaikka nimi Kauhujenkerääjä kuulosti hyvin huolestuttavalta, loppujen lopuksi päädyimme siihen, että sen löytäminen olisi ensisijainen tehtävämme, ja mikäli se ei auttaisi Jorr'lasia, vasta sitten lähtisimme Hopeasarven heimon luo tutkimaan asioita. Stern hankki meille kylältä luvan avata Kaer, pakkasimme reppumme kevyesti ja kävelimme lyhyen matkan Kaerin oville. Ovien avautuessa syvyydestä kuului matala, kylmäävä huuto, ja tiesimme, että tehtävästä ei olisi tulossa helppo...
