Ero sivun ”KoExalted:Damien” versioiden välillä

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
 
(18 välissä olevaa versiota 2 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
 
== Damien ==
 
== Damien ==
<big>ja se kuvainnollinen lisänimi</big><br>
 
sekä mahdollisia muita titteleitä
 
----
+
[[KoExalted:Damien_Statit|Hahmolomake]]
Nonih, eli korjatkaa yllä olevaan otsikkoon se nimi, ja ruvetkaa täyttämään alla olevien otsikoiden alta, mutta tekstikappaleita eikä tuommoisia pistelistoja. (Ärr, Mika.) Ensiksi alkuun on linkki hahmolomakkeeseen, koska se on kuitenkin kätevä olla sivun alussa. (Linkki hahmolomakepohjaan on tän sivun lopussa.) Muuten ei tarvi tosiaan kaikkeen vastata, mutta tuolla on suuntaviivoja asioista joista voisi kirjoittaa. Kirjoittaessanne muistakaa käyttää jonkunlaisia kappalejakoja (ei tarvi olla noiden listojen mukaisia, ja yksi kappale per otsikko riittää aluksi jos ei enempää keksi), ja voi lisäillä alaotsikoita (ja lisää samantasoisia, tosin tietty yhtenäisyys hahmosivujen kesken olisi plussaa). Haluan myös ainakin yhden lauseen jokaista Background-palloa kohti. (Voi merkata vaikka <u>alleviivauksella</u> jos haluaa.) Lisäksi on tosiaan Yksityiset-sivu, jonne voi merkata niitä asioita jota haluaa pitää muilta kuin PJltä salassa; siellä ei pitäisi juuri olla Kuvaus-kohdan asioita, mutta Luonteesta, Motivaatiosta ja Tapahtumista voi olla enemmän ja Historiasta (erityisesti aiemmat elämät) hyvinkin paljon.
 
Koko homman jälkeen pitäisi olla seuraavat sivut:
+
=== Kuvaus ===
*Nimi (tämä sivu, toivottavasti on paljon tekstiä :-)
+
 
*Nimi_Statit (ajan tasalla pidettävä hahmolomake)
+
Ulkonäkö: Tummat, erittäin lyhyet hiukset, vihreät silmäät, vaalea, mutta huomattavan ruskettunut iho (välimeren rannikko) lihaksikas, noin 2 metriä pitkä, ei selkeitä ulkonäköön liittyviä erityisiä tuntomerkkejä.
*Nimi_Yksityiset (vain PJlle kuuluvat jutut)
 
*Nimi_Alkustatit (kopio hahmolomakkeesta heti hahmonluonnin jälkeen)
 
*Nimi_Expankäyttö (hahmon statinkehityksen seuranta)
 
----
 
[[Nimi_Statit|Hahmolomake]]
+
Vaatetus: Vaatetus on armeijamaista. Käytössä olevat vaatteet on valittu tilanteeseen sopiviksi, mutta myöskin siten, että vaatetuksesta riippumatta niissä on mahdollista taistella tarvittaessa. Tavallisten käyttövaatteiden väritys on usein vihreän ja ruskean sävyistä, mutta juhlatilaisuuksissa käytössä on vaaleammat ja kirkkaammat värit. Tavallisesti matkustaessa päällä on Lamellar panssari, jonka päällä on pitkä takki ja matkaviitta. 'Kotona' panssari on normaalisti näkyvissä. Mukana oleva 'näkyvä' aseistus matkoilla on veitsi ja 'self bow'. Kotona asustukseen kuuluu aina välillä tavallinen miekka. Suurdaiklave on aina ''Toisaalla'' säilössä.
  
=== Kuvaus ===
+
Käyttäytyminen: Liikehdintä on hallittua ja tarkoituksenmukaista. Yleensä käyttäytyminen ei ole huomaamatonta ja olettaa, että saa tarvittaessa kiinnitettyä muiden huomion helposti itseensä. On viime aikoina harjoitellut huomaamattomammin liikkumista. Suuttuu helposti etenkin, jos joku keneen hän kokee omaavansa käskyvallan, ei tottele hänen käskyjään.
  
* Ulkonäkö: Tummat, erittäin lyhyet hiukset, vihreät silmäät, vaalea, mutta huomattavan ruskettunut iho (välimeren rannikko) lihaksikas, noin 2 metriä pitkä, ei selkeitä ulkonäköön liittyviä erityisiä tuntomerkkejä.
+
Anima on kultainen sotilasyksikön osoittava banneri. Bannerissa kuvastuu horisontista nouseva aurinko. Banneri näkyy selkeästi katsoo sitä mistä suunnasta tahansa. Bannerin kuva näyttää aluksi olevan 2D kuva, mutta jos sitä katsoo tarkemmin tai siihen on käytetty enemmän moteja se alkaa näyttää todellisemmalta (3D). 16+ versiossa banneri on selkeästi 3D ja alkaa liehumaan hillitysti tuulen ja liikkeen seurauksena.
* Vaatetus: Vaatetus on armeijamaista. Käytössä olevat vaatteet on valittu tilanteeseen sopiviksi, mutta myöskin siten, että vaatetuksesta riippumatta niissä on mahdollista taistella tarvittaessa. Tavallisten käyttövaatteiden väritys on usein vihreän ja ruskean sävyistä, mutta juhlatilaisuuksissa käytössä on vaaleammat ja kirkkaammat värit. Tavallisesti matkustaessa päällä on Lamellar panssari, jonka päällä on pitkä takki ja matkaviitta. 'Kotona' panssari on normaalisti näkyvissä. Mukana oleva 'näkyvä' aseistus matkoilla on veitsi ja 'self bow'. Kotona asustukseen kuuluu aina välillä tavallinen miekka. Daiklave on aina muualla säilössä.
 
*Käyttäytyminen: Liikehdintä on hallittua ja tarkoituksenmukaista. Yleensä käyttäytyminen ei ole huomaamatonta ja olettaa, että saa tarvittaessa kiinnitettyä muiden huomion helposti itseensä. On viime aikoina harjoitellut huomaamattomammin liikkumista. Suuttuu helposti etenkin, jos joku keneen hän kokee omaavansa käskyvallan, ei tottele hänen käskyjään.
 
*Anima on kultainen sotilasyksikön osoittava banneri. Bannerissa kuvastuu horisontista nouseva aurinko. Banneri näkyy selkeästi katsoo sitä mistä suunnasta tahansa. Bannerin kuva näyttää aluksi olevan 2D kuva, mutta jos sitä katsoo tarkemmin tai siihen on käytetty enemmän moteja se alkaa näyttää todellisemmalta (3D). 16+ versiossa banneri on selkeästi 3D ja alkaa liehumaan hillitysti tuulen ja liikkeen seurauksena.
 
=== Luonne ===
 
=== Luonne ===
  
*Yleisluonne: iloinen, rauhallinen, impulsiivinen mutta osaa myös suunnitella toimintaa välillä, luottavainen, sosiaalinen
+
Yleisluonne: iloinen, rauhallinen, impulsiivinen mutta osaa myös suunnitella toimintaa välillä, luottavainen, sosiaalinen
*Ihmissuhteet ja suhtautuminen: Damienin kanssa on hankala ystävystyä kunnolla, sillä hän suhtautuu
+
 
 +
Ihmissuhteet ja suhtautuminen: Damienin kanssa on hankala ystävystyä kunnolla, sillä hän suhtautuu lähes kaikkiin ihmisiin kunnioittavasti ja etäisesti. Jotta hänen kanssaan voisi ystävystyä kunnolla pitää ensin saada hänen luottamuksensa ja osoittaa olevansa ystävyyden arvoinen. Ystäviensä puolesta Damien on valmis tekemään melkein mitä vaan ja vastaavasti olettaa, että hänen ystävät ovat valmiita tekemään melkein mitä vaan hänen puolestaan. Helpoimpia tapoja päästä Damienin viholliseksi on huijata häntä, tai olla sodassa häntä vastaan. Myöskin itseään heikompien huonosti kohteleminen saa Damien suuttumaan helposti. (orjuuttaminen, kiduttaminen, yms...)
 +
 
 +
Asiat joista pitää / ei pidä: Pitää kunniallisista ja täsmällisistä ihmisistä ja kunnioittaa heitä, vaikka he taistelisivat häntä vastaan. Ei pidä ihmisistä, jotka huijaavat, tai joiden sanaan hän ei usko voivansa luottaa. Purppuraimperiumin tai kaukaa idästä tuleviin ihmisiin suhtautuu huomattavasti epäileväisemmin kuin muihin.
  
ystäviin, muihin Ympyrän jäseniin (ei välttämättä ihan sama kuin edellinen), sukulaisiin, vihollisiin, rakastettuihin; alaisiin ja palkollisiin; satunnaisiin kuolevaisiin; muihin maagisiin(, edellisessä elämässä tuntemiinsa?); auktoriteetteihin, eläimiin,  tietyn ammatin harjoittajiin, lapsiin, vanhuksiin, jne...
+
Virtuet Valor & Conviction: Damien uskoo asiaansa ja erityisesti käyttäytyy kunniallisesti ja urhoollisesti. Ei valehtele, tai muuten huijaa. Nykyään saanut Mihaililta sen verran opetusta, että jos joku kysyy suoraan "Oletko solari?" niin osaa vastata "En." Ei kieltäydy kaksintaisteluista tai peräänny taisteluista kuin murskaavan ylivoiman edessä. Limit breakissä alkaa hakeutumaan kaksintaisteluihin tai muihin taisteluihin, joissa voi todistaa urhoollisuutensa.
*Asiat joista pitää / ei pidä: esimerkksi joku väri, maku, luonteenpiirre ihmisessä, rotu, jonkun kulttuurin edustajat, tietty elementti, käytöstapa, nimi... ja tietysti, kuinka voimakkaasti ja näkyvästi tykkää, vihaa, välttelee tai muuten suhtautuu.
 
*Virtuet ja miten ne näkyy käyttäytymisessä, milloin Virtue Flaw tulee mukaan. Limit Break, miten silloin käyttäytyy.
 
=== Motivaatio ===
 
=== Motivaatio ===
  
*Motivaatio: Suuri, suorastaan eeppinen pyrkimys. Alussa sopivan kokoisia ovat esim. jonkun riittävän ison valtion hallitseminen, jonkun Deathlordin ajaminen takaisin Alamaailmaan, oman Drgonblood-sotilasyksikön muodostaminen tms. Ottakaa vaan huomioon, että jos tämän saa toteutettua, niin sitten hahmolle nopeasti kehittyy samansuuntainen, paljon isompi tavoite.
+
Motivaatio: Ajaa Realmin joukot pois Haaskamailta.
*Intimiteetit: Daiklave
+
 
 +
Intimiteetit: ''Sarasteen näyttö'' (se daiklave)
 +
Neudornin armeija (erityisesti eliitti yksikkö)
 +
Mihail, Allum
  
=== Historia ===
 
=== Historia ===
  
*Elämä ennen Exaltoitumista; Lapsuus, mitä muutoksia tapahtunut sen aikana, onko ollut jossain töissä sitä ennen, onko vielä ystäviä tai tuttuja siltä ajalta
+
==== Elämä ennen Exaltoitumista ====
*Perhe; onko vanhemmat ja sisarukset elossa, millaisia henkilöitä; kaukaisempi suku, onko jotain tiettyjä muistettavia tapauksia.
+
Syntynyt idässä, ei muista paljoakaan ihan varhaisimmasta lapsuudestaan, myytiin orjaksi noin kuusi vuotiaana varakkaalle kauppiaalle (dragon blooded?). Oli kauppiaalla orjana viisitoista vuotiaaksi, jolloin karkasi ja pakeni itään päin. Muutamassa kaupungissa käytyään huomasi, että ei oikein sovi muiden joukkoon, ennen kuin viimein eräässä kaupungissa huomasi, että oli mahdollista tulla hyväksytyksi ja ansaita muiden kunnioitus liittymällä armeijaan. Palveli armeijassa menestyksekkäästi noin kymmenen vuotta ja yleni sinä aikana scalen johtajaksi.
*Exaltoituminen; mitä tapahtui, miltä tuntui, miten muuttui siinä
+
Ystäviä lapsuusajoilta ei juuri ole, ainoat ihmiset joihin olisi voinut ystävystyä ovat armeija tuttuja siltä ajalta kun Damien palveli Mereshin kaupungin armeijassa.
*Aiemmat elämät
+
 
 +
Missäs päin Meresh sijaitsee? Näkyy haaskamaiden kartalla.
 +
 
 +
==== Perhe ====
 +
Vanhemmista ei ole tietoa, koska heistä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun Damien myytiin orjuuteen. Vanhempia veljiä tai siskoja Damienilla ei hänen tietääkseen ole, mutta lapsuudestaan hän muistaa pikku siskon. Sisko oli noin vuoden ikäinen kun Damien myytiin ja hänestäkään ei ole kuulunut mitään sen jälkeen.
 +
 
 +
==== Exaltoituminen ====
 +
Damien oli kaukana kotoaan komentamansa yksikön kanssa jahtaamassa tunnettua rosvojoukkoa, kun hän virheellisen tiedustelutiedon takia johdatti yksikkönsä erääseen [[KoExalted:Yksinkertaisen Harjoittelun Sali|hylättyyn rakennukseen]] Denandsoria ympäröivällä arolla. Rakennusta ehdittiin tutkia hetken, ennen kuin havaittiin, että se ei ollut niin autio, kuin miltä se vaikutti, vaan siellä liikkui jotain. Pian se jokin paljastui rakennuksen suojelemiseksi rakennetuksi isoksi patsaaksi, joka kävi sotilaiden kimppuun suurella voimalla. Tämän havaitessaan se osa sotilaista jotka kykenivät pakenemaan, pakenivat paikalta mahdollisimman nopeasti, mutta osa sotilaista oli liian pitkällä talossa sisällä paetakseen. Tässä tilanteessa Damien päätti, että on hänen velvollisuutenaan pelastaa mahdollisimman suuri osa taloon vangiksi jääneistä sotilaista ja palasi taloon etsimään sinne jääneitä sotilaita. Etsittyään hetken hän sai muutamia sotilaita pelastetuksi, mutta huomasi itse joutuneensa patsaan hyökkäyksen kohteeksi. Tässä tilanteessa hän yritti puolustautua parhaan taitonsa mukaan, mutta patsaan voimalle ja kestävyydelle hän ei mahtanut mitään. Lopulta nurkkaan ahdistettuna hän tarttui viereisellä jalustalla olevaan liian isoon miekkaan, siinä toivossa, että hän jaksaisi edes hieman liikuttaa sitä ja vielä häiritä patsaan hyökkäystä, kun viimeiset hengissä olevat sotilaat pakenevat. Damienin koskiessa miekkaan hän exaltoitui. Tässä vaiheessa Damienin anima välähti täyteen loistoonsa ja hän onnistui viimeisillä uusilla voimillaan lyömään patsaan rikki muutamalla iskulla ja sen jälkeen lysähti maahan voimattomana. Muutaman päivän kuluttua palattuaan tajuihinsa Damien tajusi muuttuneensa.
 +
 
 +
=== Aiemmat elämät ===
 +
 
 +
Kun mystinen sideerinen kysyi Alyssalta? onko hän nähnyt warstrideriä, niin Damien alkoi miettimään asiaa ja tajusi nimen kuullostavan tutulta. Tämä johtui siitä, että Damien on joskus aikaisemmassa elämässään kouluttanut ja johtanut suomun kokoista yksikköä, jossa kaikilla on ollut warstrider.
 +
 
 +
Asiaa. (Jos keksit enemmän niin osa ainakin varmaan menee Yksityisiin.)
  
=== Tekemiset ===
 
=== Tekemiset ===
  
*Tänne voitte sitten ruveta listaamaan hahmon saavutuksia, erityisen muistettavia hetkiä yms.
+
Vaihtoi löytämänsä tähtimetallisen suurdaiclave ''Tähtien kostaja''n saman kokoluokan orichlacumista tehtyyn ''Sarasteen näyttö''ön.
 +
Tutustui Neudornin ympäristöön -> ei purppuraimperiumia tai ristiriitoja, tehdään yhteistyötä.
 +
 
 +
=== Suunnitelmat ===
 +
 
 +
Seuraavana tavoitteena on saada Neudorn ja sen lähinaapurit (ne kolme isoa) muodostamaan nykyistä huomattavammin tiiviimpi yhteisö, joka pystyy tarvittaessa vastustamaan purppuraimperiumin meitä vastaan suuntautuvaa hyökkäystä. [[KoExalted:Neudorn_laajentuminen|Tarkempi suunnitelma]].
 +
 
 +
=== Neudornin armeija ===
 +
* Luottohenkilöt, tietävät solareista
 +
** Kasimir, eliitti yksikön komentaja
 +
** Kreso, eliittiyksikön varakomentaja
 +
 
 +
* suomun (25 miestä) kokoinen erinomaisila (exceptional: acc, dam, def) sekalaisilla ensimmäisenajan aseilla ja panssareilla (reinforced buff jacket) varustettu elitti yksikkö
 +
**magnitude || 2
 +
**drill || 3
 +
**endurance || 7
 +
**might || 0
 +
**attack || 3
 +
**damage || 3
 +
**armor || 2 || -2 mobility || 2 fatigue
 +
**morale || 4
 +
* suomun (30 miestä) kokoinen ratsuväki
 +
* suomun (50 miestä) kokoinen perusyksikkö
 +
* suomun (50 miestä) kokoinen perusyksikkö
 +
* suomun (50 miestä) kokoinen alokasyksikkö
 +
* suomun (50 miestä) kokoinen alokasyksikkö
 +
* kynnen (7 miestä) kokoinen Neudornin kaupungin militia (sheriffin apulaisia, ei vakituisia)
  
----
+
'''Vanha armeija''' (ennen Damienin mukaantuloa)
'''Älkää vielä k/täyttäkö hahmolomaketta, saatan muuttaa sitä panun löytämän version suuntaan.''' Tarkoituksena siis on, että myöhemmin päivitätte tuota ja expankäyttöä riittävän tiheään, ja tuon voi sitten tulostaa kun vanha hahmis on liian rähjäinen.
 
Ok, erikseen on siis [[EsimExaltedHahmolomake]] sekä [[EsimExaltedHahmolomakeAlkuperäinen]] jossa on statit ja joka on kohtuullisen näköinen tulostettuna versiona (pieniä tulostusongelmia tosin vielä on), eli kopioikaa siitä omalle sivullenne ja muuttakaa vastaamaan hahmoanne. Oman kastin ulkopuoleiset hyvät taidot voi merkata alleviivauksella (tai kursiivilla), samoin kuin alussa olleet backgroundit. Kun hahmolomake on täytetty, kopioidaan talteen hahmon alkutila ja luodaan myös muutossivu; formaaatti on sitten suurinpiirtein  === Hahmonimen expankäyttö ===  ja perään tähti-luettelolla joku "n expaa, Ominaisuus 3 -> 4" jne. Sinne voi myös tehdä expankäyttösuunnitelmia ja merkata treenaukseen kulutettua aikaa.
+
* 2 suomua (joukkue, n. 30 miestä) kevyttä jalkaväkeä
(Ehkä näidenkin alkuun pitäisi laittaa "KoExalted:" mutta ei perunailijatkaan ole tainneet niin tehdä... Sivujen nimet voi jo laittaa kohdalleen vaikkei lomakkeita vielä ole.)
+
* 1 suomu (n. 20-30 miestä) kevyttä ratsuväkeä
 +
* kynsi (7) kaupunginvartijoita
  
Ja poistakaa näiden viivojen välissä olevat ohjeet ennen kuin hahmo on valmis.
+
Alokasyksiköt on ok, perusyksiköt on äskettäin kasvaneet kokoa mutta varmaan muotutuvat parissa kuukaudessa kunnollisiksi ilman mitään Tenhojen käyttöä, ratsuväen voit lisätä noihin. Keksi riittävä selitys, miten olet päätynyt armeijan pomoksi.
----
 
*[[Nimi_Statit|Hahmolomake]]
+
*[[KoExalted:Damien_Statit|Hahmolomake]]
*[[Nimi_Yksityiset|Salaisemmat jutut]]
+
*[[KoExalted:Damien_Yksityiset|Salaisemmat jutut]]
*[[Nimi_Alkustatit|Alun Hahmolomake]]
+
*[[KoExalted:Damien_Alkustatit|Alun Hahmolomake]]
*[[Nimi_Expankäyttö|Expankäyttöhistoria]]
+
*[[KoExalted:Damien_Expankäyttö|Expankäyttöhistoria]]
  
[[KoExalted|Pääsivu]]
 
[[KoExalted|Pääsivu]]
 +
[[Luokka:Exalted|Damien]]

Nykyinen versio 18. marraskuuta 2011 kello 01.48

Damien

Hahmolomake

Kuvaus

Ulkonäkö: Tummat, erittäin lyhyet hiukset, vihreät silmäät, vaalea, mutta huomattavan ruskettunut iho (välimeren rannikko) lihaksikas, noin 2 metriä pitkä, ei selkeitä ulkonäköön liittyviä erityisiä tuntomerkkejä.

Vaatetus: Vaatetus on armeijamaista. Käytössä olevat vaatteet on valittu tilanteeseen sopiviksi, mutta myöskin siten, että vaatetuksesta riippumatta niissä on mahdollista taistella tarvittaessa. Tavallisten käyttövaatteiden väritys on usein vihreän ja ruskean sävyistä, mutta juhlatilaisuuksissa käytössä on vaaleammat ja kirkkaammat värit. Tavallisesti matkustaessa päällä on Lamellar panssari, jonka päällä on pitkä takki ja matkaviitta. 'Kotona' panssari on normaalisti näkyvissä. Mukana oleva 'näkyvä' aseistus matkoilla on veitsi ja 'self bow'. Kotona asustukseen kuuluu aina välillä tavallinen miekka. Suurdaiklave on aina Toisaalla säilössä.

Käyttäytyminen: Liikehdintä on hallittua ja tarkoituksenmukaista. Yleensä käyttäytyminen ei ole huomaamatonta ja olettaa, että saa tarvittaessa kiinnitettyä muiden huomion helposti itseensä. On viime aikoina harjoitellut huomaamattomammin liikkumista. Suuttuu helposti etenkin, jos joku keneen hän kokee omaavansa käskyvallan, ei tottele hänen käskyjään.

Anima on kultainen sotilasyksikön osoittava banneri. Bannerissa kuvastuu horisontista nouseva aurinko. Banneri näkyy selkeästi katsoo sitä mistä suunnasta tahansa. Bannerin kuva näyttää aluksi olevan 2D kuva, mutta jos sitä katsoo tarkemmin tai siihen on käytetty enemmän moteja se alkaa näyttää todellisemmalta (3D). 16+ versiossa banneri on selkeästi 3D ja alkaa liehumaan hillitysti tuulen ja liikkeen seurauksena.

Luonne

Yleisluonne: iloinen, rauhallinen, impulsiivinen mutta osaa myös suunnitella toimintaa välillä, luottavainen, sosiaalinen

Ihmissuhteet ja suhtautuminen: Damienin kanssa on hankala ystävystyä kunnolla, sillä hän suhtautuu lähes kaikkiin ihmisiin kunnioittavasti ja etäisesti. Jotta hänen kanssaan voisi ystävystyä kunnolla pitää ensin saada hänen luottamuksensa ja osoittaa olevansa ystävyyden arvoinen. Ystäviensä puolesta Damien on valmis tekemään melkein mitä vaan ja vastaavasti olettaa, että hänen ystävät ovat valmiita tekemään melkein mitä vaan hänen puolestaan. Helpoimpia tapoja päästä Damienin viholliseksi on huijata häntä, tai olla sodassa häntä vastaan. Myöskin itseään heikompien huonosti kohteleminen saa Damien suuttumaan helposti. (orjuuttaminen, kiduttaminen, yms...)

Asiat joista pitää / ei pidä: Pitää kunniallisista ja täsmällisistä ihmisistä ja kunnioittaa heitä, vaikka he taistelisivat häntä vastaan. Ei pidä ihmisistä, jotka huijaavat, tai joiden sanaan hän ei usko voivansa luottaa. Purppuraimperiumin tai kaukaa idästä tuleviin ihmisiin suhtautuu huomattavasti epäileväisemmin kuin muihin.

Virtuet Valor & Conviction: Damien uskoo asiaansa ja erityisesti käyttäytyy kunniallisesti ja urhoollisesti. Ei valehtele, tai muuten huijaa. Nykyään saanut Mihaililta sen verran opetusta, että jos joku kysyy suoraan "Oletko solari?" niin osaa vastata "En." Ei kieltäydy kaksintaisteluista tai peräänny taisteluista kuin murskaavan ylivoiman edessä. Limit breakissä alkaa hakeutumaan kaksintaisteluihin tai muihin taisteluihin, joissa voi todistaa urhoollisuutensa.

Motivaatio

Motivaatio: Ajaa Realmin joukot pois Haaskamailta.

Intimiteetit: Sarasteen näyttö (se daiklave) Neudornin armeija (erityisesti eliitti yksikkö) Mihail, Allum

Historia

Elämä ennen Exaltoitumista

Syntynyt idässä, ei muista paljoakaan ihan varhaisimmasta lapsuudestaan, myytiin orjaksi noin kuusi vuotiaana varakkaalle kauppiaalle (dragon blooded?). Oli kauppiaalla orjana viisitoista vuotiaaksi, jolloin karkasi ja pakeni itään päin. Muutamassa kaupungissa käytyään huomasi, että ei oikein sovi muiden joukkoon, ennen kuin viimein eräässä kaupungissa huomasi, että oli mahdollista tulla hyväksytyksi ja ansaita muiden kunnioitus liittymällä armeijaan. Palveli armeijassa menestyksekkäästi noin kymmenen vuotta ja yleni sinä aikana scalen johtajaksi. Ystäviä lapsuusajoilta ei juuri ole, ainoat ihmiset joihin olisi voinut ystävystyä ovat armeija tuttuja siltä ajalta kun Damien palveli Mereshin kaupungin armeijassa.

Missäs päin Meresh sijaitsee? Näkyy haaskamaiden kartalla.

Perhe

Vanhemmista ei ole tietoa, koska heistä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun Damien myytiin orjuuteen. Vanhempia veljiä tai siskoja Damienilla ei hänen tietääkseen ole, mutta lapsuudestaan hän muistaa pikku siskon. Sisko oli noin vuoden ikäinen kun Damien myytiin ja hänestäkään ei ole kuulunut mitään sen jälkeen.

Exaltoituminen

Damien oli kaukana kotoaan komentamansa yksikön kanssa jahtaamassa tunnettua rosvojoukkoa, kun hän virheellisen tiedustelutiedon takia johdatti yksikkönsä erääseen hylättyyn rakennukseen Denandsoria ympäröivällä arolla. Rakennusta ehdittiin tutkia hetken, ennen kuin havaittiin, että se ei ollut niin autio, kuin miltä se vaikutti, vaan siellä liikkui jotain. Pian se jokin paljastui rakennuksen suojelemiseksi rakennetuksi isoksi patsaaksi, joka kävi sotilaiden kimppuun suurella voimalla. Tämän havaitessaan se osa sotilaista jotka kykenivät pakenemaan, pakenivat paikalta mahdollisimman nopeasti, mutta osa sotilaista oli liian pitkällä talossa sisällä paetakseen. Tässä tilanteessa Damien päätti, että on hänen velvollisuutenaan pelastaa mahdollisimman suuri osa taloon vangiksi jääneistä sotilaista ja palasi taloon etsimään sinne jääneitä sotilaita. Etsittyään hetken hän sai muutamia sotilaita pelastetuksi, mutta huomasi itse joutuneensa patsaan hyökkäyksen kohteeksi. Tässä tilanteessa hän yritti puolustautua parhaan taitonsa mukaan, mutta patsaan voimalle ja kestävyydelle hän ei mahtanut mitään. Lopulta nurkkaan ahdistettuna hän tarttui viereisellä jalustalla olevaan liian isoon miekkaan, siinä toivossa, että hän jaksaisi edes hieman liikuttaa sitä ja vielä häiritä patsaan hyökkäystä, kun viimeiset hengissä olevat sotilaat pakenevat. Damienin koskiessa miekkaan hän exaltoitui. Tässä vaiheessa Damienin anima välähti täyteen loistoonsa ja hän onnistui viimeisillä uusilla voimillaan lyömään patsaan rikki muutamalla iskulla ja sen jälkeen lysähti maahan voimattomana. Muutaman päivän kuluttua palattuaan tajuihinsa Damien tajusi muuttuneensa.

Aiemmat elämät

Kun mystinen sideerinen kysyi Alyssalta? onko hän nähnyt warstrideriä, niin Damien alkoi miettimään asiaa ja tajusi nimen kuullostavan tutulta. Tämä johtui siitä, että Damien on joskus aikaisemmassa elämässään kouluttanut ja johtanut suomun kokoista yksikköä, jossa kaikilla on ollut warstrider.

Asiaa. (Jos keksit enemmän niin osa ainakin varmaan menee Yksityisiin.)

Tekemiset

Vaihtoi löytämänsä tähtimetallisen suurdaiclave Tähtien kostajan saman kokoluokan orichlacumista tehtyyn Sarasteen näyttöön. Tutustui Neudornin ympäristöön -> ei purppuraimperiumia tai ristiriitoja, tehdään yhteistyötä.

Suunnitelmat

Seuraavana tavoitteena on saada Neudorn ja sen lähinaapurit (ne kolme isoa) muodostamaan nykyistä huomattavammin tiiviimpi yhteisö, joka pystyy tarvittaessa vastustamaan purppuraimperiumin meitä vastaan suuntautuvaa hyökkäystä. Tarkempi suunnitelma.

Neudornin armeija

  • Luottohenkilöt, tietävät solareista
    • Kasimir, eliitti yksikön komentaja
    • Kreso, eliittiyksikön varakomentaja
  • suomun (25 miestä) kokoinen erinomaisila (exceptional: acc, dam, def) sekalaisilla ensimmäisenajan aseilla ja panssareilla (reinforced buff jacket) varustettu elitti yksikkö
    • magnitude || 2
    • drill || 3
    • endurance || 7
    • might || 0
    • attack || 3
    • damage || 3
    • armor || 2 || -2 mobility || 2 fatigue
    • morale || 4
  • suomun (30 miestä) kokoinen ratsuväki
  • suomun (50 miestä) kokoinen perusyksikkö
  • suomun (50 miestä) kokoinen perusyksikkö
  • suomun (50 miestä) kokoinen alokasyksikkö
  • suomun (50 miestä) kokoinen alokasyksikkö
  • kynnen (7 miestä) kokoinen Neudornin kaupungin militia (sheriffin apulaisia, ei vakituisia)

Vanha armeija (ennen Damienin mukaantuloa)

  • 2 suomua (joukkue, n. 30 miestä) kevyttä jalkaväkeä
  • 1 suomu (n. 20-30 miestä) kevyttä ratsuväkeä
  • kynsi (7) kaupunginvartijoita

Pääsivu