Wamppithrallit

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Elikkä suunnitelma (koska kuitenkin jo unohdit..):

Ensin painetaan mieleen kaupungin sikarikkaat ja hankitaan uusi puhelin ja liittymä. Sitten ruvetaan juoksemaan yökerhoissa enemmän kun ois tarpeen hunttaamisen puolesta. Mukaan otetaan verta taskumatissa ja veri sitten pistetään jonkin juoman sekaan lasiin, jota sitten voi tarjota (hyödyntäen dominatea, että tarjous otetaan vastaan) näille targeteille.

Samalla kun tätä tehdään niin soitellaan yksityisetsiville joita sitten pistetään selvittämään asioita kuten "x" tai "y" ja sitten bondataan ne parhaat.

Sitten vähän niinkun sivuvaikutuksena kerätään herdiä. Elikkä lähinnä käydään uudestaan tapaamassa näitä joista on hörpitty ja katsotaan joskos niitä kiinnostais enemmänkin.

Näin kerätyt: (lihavoidut ovat siis aktiivisessa käytössä)

Rikkaat:

Barry McCready - Isukkinsa kuoltua (ja jätettyä rahat hänelle), ehdottomasti rikkainpia suurimmaksi osaksi kaupungissa asuvia. Vähintäänkin vajaasta koulutuksesta (ja yleensäkkään havaittavista älynlahjoista) huolimatta on onnistunut jopa kartuttamaan omaisuuttaan sen 8 vuoden aikana kun on niitä hallinnut. Nyt 33 ja näyttää käyttävän aikansa bilettämässä. Ei (havaittuja) pysyviä suhteita.

Oli todella helppo saalis - käveli heti toisena päivänä vastaan ja otti hörpyn verikupista ihan vaan tarjoamalla. Pari päivää myöhemmin täysin bondattuna ja sitten ruvettiin kyselemään lahjoja. Ensimmäisenä kohtuu huomaamaton auto. Sitten ruvetaan kyselemään rahaa.

Tim McDonald - Kivenkova Bisnesmies joka on nostanut perheensä nyrkkipajan isoksi muoviosien valmistajaksi. Naimisissa, mutta käytännössä asumiserossa. Kaksi aikuista lasta.

Hankalampi - ei juokse bilettämässä, joten piti pistää McCready sopimaan bisnestapaamisesta illallisen ääreen. Sitten vaan tultiin mukaan, tarjoiltiin juoma terästettynä verellä ja annettiin pieni pullo veristä juotavaa ja "ehdotus" ottaa hörppy seuraavana ja sitä seuraavana päivänä.

Luke Pitts - Pääasiassa öljyllä rikastunut wanha yrittäjä. Valitettavasti sillä on 16 lasta kolmesta avioliitosta, jotka ovat mukana perheen bisneksessä, joten oli parempi olla koskematta

Madeleine Wilson - Omistaa paljon maata kaupungista ja sen ympäriltä. Perimällä saatua omaisuutta. Vähintäänkin epävakaa ja todennäköisesti aiheuttaisi ongelmia. Matkustaa myös ympäri maailmaa paljon ja olisi... hankala thralli.

Yksityisetsivät:

Grant Bell - Oikeen kunnon veteraani: 40 vuoden kokemus asioiden selvittämisestä. Okei suurin osa puolisoiden pettämisepäilyjen varmistamista, mutta kyllä se on tehny välissä jotain mielenkiintosempaakin. Tuntee myös ihan luonnottomasti porukkaa, mutta hänellä ei näytä olevan läheisiä tuttuja. Pitää palkkalistoillaan paria apuria. Ei varsinaisesti alkoholisti, mutta juo enemmän kun olisi terveellistä.

Selvitti kaiken mitä kysyin ripeästi ja tehokkaasti joten bondasin ja kyselin muista. Palkkasin edelleen muita, mutta hänen tietonsa tuntuivat tarkoilta. Täyden bondin jälkeen selitin juttuja joita hän saa todennäköisesti tietää ja sitten annoin hänelle dominate käskyn olla kertomatta sitä eteenpäin.

Randy Kosar - Myöskin hyvin kokenut etsivä, mutta palkkionmetsästää itseasiassa päätyökseen. Hänellä on ollut ongelmia lain kanssa (on vähän liian herkkä tarttumaan aseeseen ja tilillä on myös murtoja sun muita), mutta ei ole istunut vankilassa. Entinen sotilas, joten luulisi myös osaavan jotain. Pyörittää 12 miehen firmaa, mutta hoitaa paljon hommia myös ihan itse.

Bell suositteli Kosaria kun annoin tehtäväksi löytää tuttuni raiskannut mies. Oli kuulemma enemmän Kosarin tyyppinen homma. Bondasin Kosarin ja tein saman selitys+dominate yhdistelmän kuin Bellille

Angelo Porter - Entinen erikoisjoukkojen sotilas, entinen swattilainen (opettaa swattia edelleen), kolmen taistelulajin mestari ja niin edelleen. Kuulosti tosi hyvältä ennen kuin kysyin hänestä Kosarilta ja Campbelliltä ja sitten vielä palkkasin ja varmistin: Hän ei ymmärrä hienovaraisuuden tai edes varovaisuuden päälle. Pysyy poissa vankilasta lähinnä poliisisuhteittensa takia.

Joey Palacios - Tehokas ja nykyaikainen. Pyörittää yli 20 hepun tunnettua firmaa. Hoiti tehtävänsä hyvin ja ripeästi. Valitettavasti hän on naimisissa ja sekä hänen vaimonsa, että hänen lapsensa ovat voimakkaasti mukana firman toiminnassa, joten pitäisi olla äärimmäisen varovainen tai bondata kaikki.


Herdi (jollei muuta sanota, ekan pojon bloodbondi ja käskyssä olla mainitsematta eteenpäin, että häntä käydään juomassa):

Catherine Short - Kirjastotäti, 30 vuotias. Asuu yksin.

Trish Weir - Myymäläpäällikkö McDonaldsilla. Eronnut, kaksi aikuista lasta. Rakastaa oman firmansa tuotteita.

Allison Kemper - Historian opiskelija, ei vakituista suhdetta, mutta hyvin aktiivinen sosiaalinen elämä.

Angela Davis - Matematiikan opiskelija, hieman erakko, ei vakituista suhdetta.

Ruby Drake - Kaupan kassa, innokas bilettäjä, jatkuvia yhden illan suhteita, mutta ei mitään vakaata

Maya Hoyt - Todella hyvännäköinen siivooja, 28, toipumassa todella rumasta erosta, jossa mies sai lapset.

Alyssa Noxon - Lääketieteellisen opiskelija, ei vakituista suhdetta. Lihava.

Madison Priest - Laulaja, 27, miellyttävä katsoa, mutta ei oikein kuunnella ja siten hän on aina hakemassa seuraavaa keikkaa.

Ashley Sharma - Työtön, ei koulutusta, 34 vuotias, yksi aikuinen (ja muualla asuva) lapsi.

Emma Pitts - Sähkömies, vakituinen poikaystävä, mutta suhde on ilmeisesti aika myrskyinen ja eivät asu yhdessä.

Kayla Roberts - Lääkäri. 35 vuotias ja asumiserossa. Kahden pisteen blood bondi, koska rupesi liian uteliaaksi ja hänestä saattaa olla hyötyä.

Catherine Sullivan - Insinööri, 29 vuotias ja aika erakko. Ei missään vakituisessa suhteessa.

Nikki Stein - Taksikuski, harrastaa hyvin vakavasti tennistä ja on jopa amatööriksi aika menestynyt.



Complications (en jaksanu vääntää isoa läjää ei hyväksyttyjä, joten tein vaan nää kaks hankalaa - ei oo pakko käyttää jos ei tahdo.. ;) ):

Ava Welch - Syvästi uskonnollinen (mutta ei sentään true faithaava) opettaja, joka sai ihan älyttömän kohtauksen kun hänelle selvisi mikä olen. Dominate rauhoitti.

Emily Moran - Reportteri, rupesi ihan liian uteliaaksi kun hänelle selvisi, että hänestä käydään juomassa.



Pidän henkilöllisyyteni salassa kaikilta. Esittäydyn Kevin Hilliksi ja annan kaikille sen uuden liittymän numeron. En yritä mitenkään muuttaa ulkonäköäni tai jotenkin piilottaa sitä. Pyydän McCreadyltä tosiaan lahjaksi auton (osoitan, että tommonen ja pistän sen ostamaan) ja rupean pyytelemään rahalahjoja joita pistän muutamaan tiliin (heittelen kovasti finanssia ja yritän piilottaa niitä) ja jonkun verran pidän itselläni.

Sitten menen kysymään Wexteriltä, että miten ne hoitaa henkilöllisyysongelmat. On mulla ajokortti. Briteistä. Ja se kuuluu kuollelle.