Viitta, Frances

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Tausta&Ulkonäkö

Syntymänimekseen Viitta sai Francesin, mutta jo pienenä poikana hän valitsi jenginimekseen Viitan. Tällä nimellä hänet tunnetaan. Viitta pukeutuu nimensä mukaisesti tummaan viittaan, jonka alla hänellä on jengitunnuksin varusteltu topattu nahkapanssari. Viitta ei koskaan kanna reppua. Kaikki tarpeelliinen on sidottu vöin ja remmein ympäri kehoa. Onnistuneen ryöstökeikan jälkeen hän saattaa kantaa ryöstösaalista säkissä. Vähemmän loistokas elämä jengin parissa on muokannut Viitan kehon hoikaksi ja jänteväksi. Hieman keskivertoa lyhyemmän nuoren miehen silmät ovat tumman ruskeat, lähes mustat. Hänen lyhyeksi trimmatut hiuksensa ovat korpinmustat. Viitta on oppinut ketteräksi kiipeilemällä talojen katoilla murtovarkaan ammattia harjoittaessaan ja on oppinut luottamaan siihen tilanteessa kuin tilanteessa. Viitan taistelukokemus on jäänyt vähäiseksi hänen ilmiömäisen ketteryytensä ja luontaisen valehtelukykynsä ansiosta. Viitta on tottunut saamaan kaiken tarvitsemansa heikommilta tai typerämmiltä varastamalla ja pitää sitä täysin oikeutettuna. Hänellä on kuitenkin tietty varsin vääristynyt kunniakäsitys. Hän ei esimerkiksi ikinä pettäisi toista jenginsä jäsentä ilman hyviä perusteita tai varastaisi joltakulta, jonka uskoo ansainneen omaisuutensa.

Alignment Change?

Oikeamielisyyden seuraan liityttyään Viitta on oppinut yhtä sun toista oikeasta ja väärästä, jos ei muuten niin ainakin kaiken "väärän" tekeminen tuntuu todella vaikealta, kun Lindon on paikalla. Pikku hiljaa tämä käsitys on alkanut juurtua. Vaikka Viitta ei vieläkään vierasta kyseenalaisia keinoja edistääkseen Seuran päämääriä, ei hän enää voisi varastaa elääkseen, ennen kuin pakon edessä. Satunnainen varastelu, joka ennen oli suurtakin hupia, on jäänyt vanhaksi tavaksi.

Työtilanne

Liityttyään yövartiostoon Karjaportin piirin Viitta on huomannut vartijoidenkin olevan "hyviä jätkiä" ainakin osittain, eikä enää näe heitä vihollisina. Hele, Viitan vartiopari, on varsinkin osoittautunut mukavaksi. Muut vartioston jäsenet ovat kuitenkin edelleen lähinnä työkaluja Seuran toimien edistämiseksi.

Uskollisuus

Viitan lojaalisuus Oikeamielisyyden seuralle perustuu paitsi alkuperäiseen palvelukseen, jossa Viitta pääsi päästämään päiviltä vanhan vihollisensa, myös Seuran nykyisin tarjoamaan maja- ja turvapaikkaan hänelle itselleen ja Arielille. Myös Lindonin ja kumppaneiden ystävällisyys ja tapa välittää yhteisistä asiosta on tehnyt vaikutuksen Viittaan ja herättänyt ennen tuntemattomia lojaliteetteja, jos ei henkilöihin niin ainakin turvapaikkaan ja päämäärään.

Ariel

Ariel on pieni noin 5-vuotias tyttö. Viitta pelasti Arielin pari vuotta sitten ollessaan ensimmäisillä murtokeikoillaan muiden nuorten jengiläisten kanssa. Jokin tytössä vain vetosi Viittaan, kenties muistot pienenä kuolleesta pikkusiskosta tai pieni elämän kunnioituksen pilke. Pistäen peliin kaiken luontaisen karismansa ja oppimansa valehtelun ja diplomatian hän sai puhuttua Arielille turvapaikan jengin päämajassa. Ympäristö ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen lapsen kasvaa ja ennen pitkää lapsi sairastui. Viitta ei nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin tuoda Ariel entisten tovereidensa protesteista ja väkivaltaisestakin vastustelusta huolimatta Oikeamielisyyden linnakkeeseen. Linnake oli ainoa paikka, josta Viitta uskoi saavansa apua Arielin taudin hoitoon. Ariel parantuikin ja jäi asumaan linnakkeeseen samoin kuin Viitta. Nyt Viitta on kiitollisuuden velassa Oikeamielisyyden seuralle ja on päättänyt käyttää kaiken potentiaalinsa Seuran tavoitteiden edistämiseen.

Pääsivu