Tausta Igor

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Igor Tesla syntyi 3. toukokuuta 1963 Neuvostoliitossa, Moskovassa. Hänen isänsä toimi rahtilentäjänä, ja Igorkin pääsi ensimmäiselle lennolleen jo kuusivuotiaana. Igor on ollut pienestä pitäen kiinnostunut tekniikasta, elektroniikasta ja avaruudesta. Hän oli kuuden vanha kun Amrstrong kumppaneineen laskeutuivat ensimmäisinä ihmisinä kuuhun. Hän selitti silloin innostuneena isälleen kuinka Neuvostoliitto saisi varmasti ensimmäisenä ihmisen Marsiin. Naureskellen isä kehotti keskittymään lentämiseen ilmakehän sisäpuolella.

Avaruus ei kuitenkaan lakannut kiehtomasta Igoria. Igor osoitti häkellyttävää älykkyyttä ja silmää tekniikalle jo nuorena, ja isä järjesti pojan yliopistoon opiskelemaan tekniikkaa. Igor oli innokas oppilas, ja imi itseensä niin paljon tietoa kuin kykeni. Samalla hän opetteli lentämään isän konetta. Voimakastahtoinen ja älykäs Igor valmistui ennätysajassa vuonna 1984, ja siirtyi isän harmiksi tutkijaksi Neuvostoliiton avaruusohjelmassa.

Ongelmia kuitenkin ilmeni. KGB kiinnostui Igorin isän toiminnasta, ja se ei ollut koskaan tietänyt hyvää. Hän oli salakuljettanut amerikkalaista tavaraa kuten farkkuja ja levyjä niitä janoavalle nuorisolle. KGB:n alkaessa hengittää niskaan, Igorin vanhemmat alkoivat ripeästi valmistella pakoa maasta. He muuttivat kaiken irtoavan omaisuutensa helposti myytäväksi ja kompakteiksi tavaroiksi ja pakkasivat ne Igorin isän lentokoneeseen. KGB ehti kuitenkin ensin. Igorin ollessa auttamassa pakkaamisessa, KGB:n autot kurvasivat lentokentälle juuri kun kaikki oli valmista. Ne katkaisivat vanhempien reitin lentokoneelle, jossa Igor oli jo valmiina käynnistelemässä moottoreita. Isä ja äiti molemmat heiluttivat Igoria pakenemaan. Igor ei halunnut kuitenkaan jättää heitä. Hän oli jo hyppäämässä ulos auttamaan, kun KGB:n agentit avasivat tulen kohti lentokonetta. Nopeasti tilannetta arvioituaan Igor totesi sen toivottomaksi, ja hammasta purren ohjasi lentokoneen kiitoradalle.

Hän lensi Englantiin, missä häntä odotti uusi alku. Alunperin hän ajatteli että odottaa hieman asioiden rauhoittuvan ja palaa. Raivoissaan ja turhautuneena hän kuuli uutisia kuinka hänen vanhempansa olivat kuolleet vankilassa, Igorin asunto ratsattu ja hajotettu ja hänen silloinen heilansa kadonnut. Huhuttiin että hänet oli raiskattu ja hän oli päätynyt itsemurhaan. Kaikki taakse jäänyt paloi tuhkaksi pala kerrallaan. Neuvostoliiton sortumisen jälkeen hän harkitsi palaamista, mutta totesi ettei Venäjällä ollut hänelle mitään tarjottavaa.

Englannissa hän muutti rahaksi hänen vanhempiensa keräämän omaisuuden, osti talon Oxfordin lentokentän lähistöltä ja asettui sinne. Hän jatkoi tutkimuksiaan avaruustekniikan parissa. Erityisesti hän on kiinnostunut saamaan toimivammat, tehokkaammat moottorit tulevaisuuden avaruusaluksiin. Hän uskoi vastauksen löytyvän ydinvoimasta sen energiasisällön runsauden takia. Kevyt fuusiomoottori olisi täydellinen ratkaisu avaruuden energiapulmiin, mutta kaikki Igorin kolleegat ovat vakuuttuneita (varsinkin kylmäfuusio farssin jälkeen) että se on toiveajattelua. Igor on kuitenkin varma kykenevänsä kehittämään sellaisen.

Hän lenteli koneellaan silloin tällöin huvikseen. Hän koki ilmojen halki liitelyn rentouttavana, kun siellä ei ollut muuta liikennettä rajoittamassa. Hän myös huomasi että ajatus tuntui juoksevan paremmin lentokoneessa. Hän kokeili siirtää työpäjansa lastiruumaan, ja huomasi että keksinnöt jotka olivat ollet ongelmallisia muualla, onnistuivat jouhevasti täällä uudessa laboratoriossa. Tämän huomattuaan hän siirsi lentokoneen syrjäisempään halliin lentokentän laidalla, ja teki siitä pysyvästi työhuoneensa.

Hän tutustui piiriin Eetterin Poikia muutamia kuukausia sitten. He ottivat Igorin mukaan piiriinsä, ja opettivat hänelle joitain Eetterin Poikien käsityksiä tieteestä ja taikuudesta. Igoria ryhmään veti kaksi asiaa. Toinen oli toivo, että he kykenisivät auttamaan häntä ongelmassaan kylmäfuusion parissa. Toinen oli Ashley Redd. Skottilainen punapää kiehtoi Igoria enemmän kuin kukaan muu ennen.

Tiimin tutkimukset olivat umpikujassa, kun eräänä päivänä Igorin vanha työkaveri soitti tarjoten apua. Sovittiin tapamisesta, ja päivällisellä Vasilli Ivanov kertoi omista tutkimuksistaan ja tiimistään. Myöhemmin kun Igor kertoi Vasillista työkavereille, he tunnistivat kauhistuneena hänen olevan teknokraattien leirissä. He kielsivät Igoria ehdottomasti olemasta yhteydessä enää. Igor ei kuitenkaan pystynyt vastustamaan kiusausta, olihan fuusiomoottori jo niin lähellä. Sitä paitsi, Vasilli oli hyvä tuttu, läheisin ystävä vuosien takaa, mikä voisi mennä vikaan? Igor sai Vasillilta kojeen, jolla voitiin alentaa huomattavasti vetyatomien keskinäistä hylkimisvoimaa, ja näin ratkaista kriittinen ongelma jatkuvatoimisen fuusiomoottorin rakentamisessa. Igor esitti idean omanaan tiimille, ja sitä päätettiin kokeilla. Jotain meni kuitenkin pieleen, ja tapahtui koko laboratorion tuhonnut räjähdys. Vain Igor ja Ashley selvisivät. He tutkivat ja laskivat mikä meni pieleen, ja jäljet johtivat Vasillilta saatuun laitteeseen. Igor lipsautti vahingossa faktat tapahtuneesta julki, ja Ashley tyrmistyneenä kertoi ilmoittavansa Etterin Poikien johdolle asiasta, ja marssi ulos. Igor tuntee valtavan syyllisyyden painon harteillaan, hän on nyt jo kahdesti aiheuttanut kuolemaa siellä missä hän olisi omalla toiminnallaan voinut pelastaa henkiä. Niin hän ainakin uskoo.

Igor on todella ankara absolutisti. Hänen isänsä joi paljon, ja liikaa vodkaa ottaneena hänellä oli tapana lyödä vaimoaan, joskus jopa vieraiden läsnäollessa. Igor ei hyväksy alkoholin käyttöä missään muodossa, vähiten itseltään, mutta ei myöskään muilta.


Pelastettuaan Vasillin teknokraattien kynsistä Igor oli vakuuttunut siitä että maagien tulisi ryhtyä sotaan teknokraatteja vastaan. Igorille selvisi kuitenkin että tätä ollaan yritetty melko hiljattain, huonolla menestyksellä. Hän päätteli että teknokraateilla täytyy olla voimakkaat tukijat, joiden voimakkuus on aivan eri tasolla kuin tavallisella velholla. Igor alkoi ottaa selvää asioista. Päätettyään sotkeutua teknokraattien elämään jälleen kerran, hän tiesi että tarvitsee suojaisamman tukikohdan johon piiloutua tarvittaessa. Hän osti metsän ja kiinteistön sen laidalta ja keskeltä. Hän siirrätti ystäviensä avustuksella lentokoneensa sinne rakentamaansa halliin. Kun tukikohta alkoi olla käyttökunnossa, hän otti pitkästä aikaa yhteyttä Ashley Reddiin. Igor kertoi Ashleylle mitä Vasillin kanssa oli tapahtunut. Igor sai Ashleyn myös kiinnostumaan teknokraattien tukijoukoista. Ashley kertoi että eräitä tällaisia voimakkaita olentoja kutsutaan oraakkeleiksi.

Igor ja Ashley aloittivat tutkimustyön, ja alkoivat kuulla huhuja teknokraattien projektista johon joku todella voimakas olento on sekaantunut. He päättivät murtautua laboratorioon ja selvittää mitä siellä tapahtuu. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten piti. Laboratoriosta löytyi vain mystinen musta laatikko, jonka tarkoitus ei teknokraattien merkintöjä tutkimalla selvinnyt. Heidät yllätettiin tonkimasta papereita, ja syntyneessä kaaoksessa Ashley sai kuolettavia vammoja. Igor oli murtuntut. Hän tajusi kuinka paljon rakastikaan Ashleytä. Hän hakkasi ja paiskoi mokomaa mustaa laatikkoa sekä fyysisesti että maagisesti, syyttäen sitä kaikesta tapahtuneesta. Yhtäkkiä laatikko alkoi hohtaa jotain mikä näytti mustalta valolta, sekä humista pahaenteisesti. Igorin järkytykseksi musta laatikko leijaili Ashleyn ruumiin yläpuolelle. Ruumis alkoi atomisoitua ja hiukkaset leijailla kohti mustaa laatikkoa. Igor yritti keskeyttää tapahtuman, mutta jokin voimakenttä esti häntä pääsemästä lähelle. Kun koko ruumis oli atomisoitunut, musta laatikko sammui ja kolahti lattialle raskaasti. Igorin puhelin soi. Hän vastasi puhelimeen ja Igorin järkytykseksi Ashleyn ääni puhui sieltä.

Ashleyn henki oli jotenkin siirtynyt mustaan laatikkoon. Hän pystyy kommunikoimaan muiden laitteiden välityksellä, mutta musta laatikko painaa n. 200 kg joten he päättivät asentaa sen autoon. Igorille on vieläkin täysi mysteeri mikä musta laatikko on ja miten se toimii. Teknokraattien merkinnöistä ei ollut hyötyä ja se hylkii kaikenlaista maagista ja fyysistä vaikutusta. Igor ei edes ole varma onko laatikossa Ashleyn henki, jonkinlainen tekoäly vai jotain ihan muuta.