Sumuyön sankarit:Pangretor

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Tausta

Pangretor syntyi pienellä saarella maahisten valtakunnassa. Saarella oli vain muutama kylä, ja Pangretorin vanhempien tilukset olivat kaukana niistä kaikista. Rakastavien vanhempien, kauniin luonnon ja ystävällisten palvelijoiden ympäröimänä hän kuitenkin kasvoi onnellisena, joskin toisista lapsista eristäytyneenä. Pienessä maailmassaan nuorta poikaa ilahdutti erityisesti vanhempien tarinat nuoruutensa sattumuksista ja muinaiset kansansadut.

Tarinoiden kertomiseen riittikin aikaa, sillä perhe ei paljoa työskennellyt elantonsa eteen. Totuus nimittäin oli, että Pangretorin isä Evaristus oli läheistä sukua maan kuninkaalle. Saadakseen hänet ulos valtapelistä suku oli tarjonnut Evaristukselle mukavan pikku tiluksen kaukaa vallan keskuksesta, paikan jossa mies voisi huolehtia vaimostaan Sostrateesta ja elellä leppoisasti sotkematta poliittisia juonitteluja. Tämä sopikin pariskunnalle erittäin hyvin.

Ollessaan nuori mies Pangretor vietti monet illat lähisaarten kylissä. Kulkien perheensä pikkuruisella veneellä hän tapasi ystäviä, vaelteli öisiä katuja ja kertoi viinituvissa sekä rakastettuja eepoksia että kaskuja elävästä elämästä. Näinä aikoina hän myös kiinnostui enenevissä määrin kauppiaista, joita virtasi päättymättömänä jonona kylien läpi mukanaan aina uusia tarinoita seikkailuista ja vieraista maista. Matkustuksenhimo kasvoi hänessä, ja läheisillekin oli pitkään selvää että oli vain ajan kysymys milloin Pangretor tapaisi sopivan kapteenin ja säntäisi matkaan ympäri merta.

Tämä kapteeni oli lopulta herra Basilio, aseita myyvän Burleigh & Stronginthearm-yrityksen luotettu toimittaja. Hänen kanssaan Pangretor seilasi useita vuosia, käyden niin Bleivassa, Konnussa kuin Jakoninvuorten juurellakin. Eräs epäonninen retki tehtiin jopa Barbaariniemelle, mistä jäi käteen uuden ystävän Heruwulfazin lisäksi vain arpia. Kokemuksen myötä Pangretorin asema on kohonnut, entinen kansipoika ja kanttiinimuusikko on kohonnut neuvottelijaksi jonka teot saattavat määrätä koko lastin kohtalon. Naiivisti hän ei ajattele työnsä moraalisia puolia; myyntityö on kuin peliä ja aseet varmasti menevät itsepuolustukseen tai taisteluun hirviöitä vastaan.

Tulevaisuus

Riesanaan Pangretor kantaa halua kokeilla jatkuvasti rajojaan ja etsiä uusia vapauksia kasvattamalla valtaansa. Hän on leikitellyt ajatuksella perustaa oma kauppayritys muutaman luotetun kumppanin kanssa. Kenties kilpailun voisi välttää myymällä maailman nurkkiin haudattuja salaperäisiä ja muinaisia aarteita... Toisaalta kapteeni Basilio tuntuu saavuttaneen huomattavan omavapauden yrityksen sisällä. Vaaditaan aikaa ja tilaisuuksien tarkkailua, ennen kuin Pangretor pystyy sanomaan mikä reitti olisi kannattavin.

Pangretorin lopullinen toive elämälleen on päätyä osaksi rakastamiaan myyttejä ja historioita. Jos hän kykenee vaikuttamaan jonkinlaiseen historian käännekohtaan, niin että hänen nimensä muistetaan vielä satojen vuosien päästä, on elämä saavuttanut korkeimman potentiaalinsa. Kohtalo ei kuitenkaan välttämättä saavu Pangretorin luoksi, joten Pangretor aikoo olla valmis ryntäämään kohtalon luo.

Ulkonäkö

Pangretor on kasvoiltaan komea ja ylhäinen, mutta luonnostaan kalju. Antaakseen positiivisen vaikutelman hän pukeutuu sivistyksen keskellä hienostuneisiin ja tahrattomiin vaatteisiin. Vaatteet ovat kuitenkin hänen mielessään vain osa edustusroolia, niinpä tuttaviensa keskuudessa hän ei kiinnitä lainkaan huomiota pukeutumiseensa vaan saattaa esiintyä mitä rikkinäisimmissä rääsyissä.

Pangretorin tärkein aarre on hänen soittimensa, litteä noitarumpu. Isältä lahjaksi saatu rumpu oli alun perin hienostuneen yksinkertainen, käytännöllisen kokonsa vuoksi annettu lahja. Barbaariniemen tapahtumien jälkeen Pangretor on vähä kerrallaan koristellut rumpua. Heruwulfazin opastamana hän kirjaa ylös saavutuksia, valoja ja muita elämänsä merkkipisteitä Hariwaldaz-heimon perinteisin merkinnöin.

Statit

Gnome Bard

  • str 11 dex 18 con 12 int 13 wis 10 cha 14
  • favored class +1 skill
  • skills: bluff, disguise, knowledge geography, perception, perform orate, perform percussion, sleight of hand, stealth
  • spells lvl0: Lullaby, Mage Hand, Message, Summon Instrument
  • spells lvl1: Charm Person, Grease
  • feat: weapon finesse
  • alternate racial traits: academician - replaces obsessive (+2 to one knowledge skill), gift of tongues - replaces defensive training & hatred (+1 bluff, +1 diplomacy, +1 language per point of Linguistics)
  • languages: common, sylvan, elven