Saragadin Fuksit

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Lyhyt kuvaus

Hahmot ovat pikkukaupunki Saragadin kasvatteja, jotka kukin syystään osoittavat aktiivisuutta ja halua ratkaista kaupunkia kohtaavia ongelmia.
Todennäköisesti pelejä ainakin lähes viikottain syksyn ajan, pituudesta voidaan sopia pelaajien kesken (tod.näk. 3-5h). 3-5 pelaajaa. Koitetaan aloittaa fuksisaunan jälkeisellä viikolla. Ensimmäinen peli on kylän juhla, jossa hahmot tapaavat kokeneempia sankareita ja saavat päättää, mihin suuntaan lähtevät elämässään kulkemaan.

Teema

Ei mitään mullistavia filosofisia visioita, enimmäkseen hyväntahtoista fantasiaseikkailua. Loppupuolella varmaan nousee esiin se, haluaako hahmo jäädä puolustamaan rakasta kotikylää vai ryhtyä kohottamaan itseään maanlaajuiseksi voimatekijäksi.

Systeemi

D&D:n viidennen edition testi; ei kovin vaikea systeemi mutta hiukan opeteltavaa hahmojen erikoiskyvyissä. Luolamestari selittää kyllä. Tulostenippu löytyy takahuoneesta Oton hyllystä jos haluaa etukäteen katsella.

Hahmot

  • Jaakko: Kurt "Pyhä", kääpiöpappi
  • Juha: Tumppi, ihmismaagi
  • MP: Juomme, "Se suippokorva", haltiavaras
  • Juuso: Dan, ihmisvelho
  • Jan: Neighar, haltianoita
  • Otto, Luolamestari

Hahmonnimi

Neighar

Neigharin isä työskentelee erään suurehkon kaupungin maagisessa kirjastossa arkistonhoitajana ja tekee samalla jotain omaa tutkimustaan muinaisesta taikuudesta, keskittyen erityisesti erilaisiin vartiointikehiin kylien tai muiden suurehkohjen rakennelmien ympärillä. Neighar on usein seurannut mielenkiinnolla isänsä tutkimusta ja oppinut siinä samalla yhtä ja toista taikuudesta, niin nykyaikaisesta kuin muinaisestakin, jopa hieman taikuuden kielletyistä haaroista. Jälkimmäinen rajoittuu tietenkin vain historiaan, sillä isä ei olisi ikinä sallinut Neigharin käyttää näitä tietoja. Sen sijaan hän opetti paljon lukko- ja vartioloitsuista joilla saa kiellettyä tai vahvistettua taikuuden osa-alueita. Näihin vartioloitsuihin kuului myös sellaisia, joilla saatettiin eristää alueita niin, ettei niille voinut astua rinnakkaismaailmoista peräisin olevia olentoja.

Neigharin äiti työskenteli lääkärin apulaisena ja päätyy usein tekemään valmisteluja vaativampiin toimenpiteisiin, kuten vaikeisiin leikkauksiin tai maagisten vammojen hoitoon, missä tarvitaan esimerkiksi tietyiltä taikuuden aloilta lukittu alue, jotta vahingot eivät pahenisi. Näin ollen hän voi joutua olemaan joskus päiväkausia yhtäjaksoisesti suorittamassa puhdistus- ja rajoitusrituaaleja. Äitinsä toimia Neigharin ei juurikaan annettu seurata koska ne ovat sen verran tarkkoja että hänestä olisi vain haittaa siellä.

Milloin Neighar ei ollut seuraamassa isänsä tutkimusta, juoksemassa isänsä tai muun kirjastohenkilökunan asioita tai viettämässä aikaa muiden saman kaupunginosan lasten ja nuorten kanssa, hän vietti paljon aikaa läheisessä puistossa. Puistossa oli lampi, joka oli rajattu haltiakirjaimin koristelluilla kivillä, mutta koska kirjaimet olivat vanhan kirjoitustavan mukaisia, Neighar ei osannut lukea niitä eikä hän myöskään kehdannut kysyä keneltäkään kirjoituksia paremmin tuntevalta.

Eräänä päivänä Neighar oli lähtenyt muutamien tuttujensa kanssa metsään puolen päivämatkan päässä kaupungista. Heidän oli tarkoitus poimia marjoja ja palata kotiin seuraavana päivänä. Illan hämärtyessä marjoja olikin löytynyt jo kohtalaisesti; jos seuraavana päivänä löytyisi yhtä paljon, olisi niitä helposti talven puoliväliin. Näin ollen he lopettivat marjojen poiminan ja etsivät itselleen sopivan yöpymispaikan. Löydettyään mukavan aukion he etsivät kuivia oksia ja alkoivat tehdä nuotiota. Muiden sytyttäessä tulta Neighar lähti kiertelemään metsässä leirin ympärillä. Yhtäkkiä hän kuuli jotain outoa ääntä joka ei selvästi tullut leiriltä päin eikä voinut olla kenenkään mukana olevan aiheuttama. Hän lähti ääntä kohti selvittääkseen mikä se oli, etsien käsiinsä puukkonsa. Ääni alkoi loitota ja Neighar joutui juoksemaan pysyäkseen kuuloetäisyydellä. Sitten ääni lakkasi kuulumasta. Yhtäkkiä joka suunnasta alkoi kuulua rapinaa ja pensaat vapisivat. Rapina vaihtui murinaan joka sai maan tärisemään vaimeasti. Rapina keskittyi yhteen yksittäiseen pensaaseen ja lakkasi. Sitten pensaasta hyppäsi isokokoinen varjo Neigharia kohti ja paiskasi hänet hänen takanaan olevaa puuta päin. Varjo pysähtyi tarkastelemaan Neigharia lähempää. Se muistutti hieman karhua, mutta oli jotenkin aineettoman oloinen, kuin haamu tai elementaali. Hetken ihmeteltyään olento hyökkäsi. Neighar huitaisi sitä puukollaan, muttei osunut koska kompastui juureen. Juuri nappasi häntä nilkasta ja heitti hänet lähimmän pensaan läpi sivuun. Neighar katsoi puuta ihmeessään kun siihen ilmestyi kaksi kultaisena hehkuvaa silmää ja siitä kuului ääni "sinun ei pitäisi olla täällä, tämä on minun metsäni." Varjo katsoi puuta kuin lumottuna. "Tämä on minun aluettani. Mene tiehesi!" puusta kuuluva ääni jyrisi. Varjo empi hetken mutta toisen juuren temmmatessa sen ilmaan ja iskiessä taas maahan se hajosi kuin savuna ilmaan ja savu leijaili pois kuin metsässä tuulisi kovastikin. Neigharin nilkkaan tarttunut juuri ei ollut irrottanut otettaan vieläkään. Nyt se nosti hänet puun rungon lähelle ja roikotti häntä siinä. "Ja mikäs sinä olet?" kysyi ääni puusta. "Haltialta sinä ainakin näytät..." "Olen haltia, nimeltäni Neighar", Neighar vastasi "Mutta ketä saan kiittää pelastamisestani?" "Onpas tässä rohkea haltia kun uskaltaa puhua tammiprinsessalle", ääni nauroi. "Minä olen Verenestra. Huomaan että olet ollut kosketuksissa taikuuden maailmaan ennenkin. Tuo olento hyökkäsi luultavasti juuri siksi." Neighar nyökkäsi. Hänen pyynnöstään Verenestra lupautui auttamaan häntä vastakin. "Mutta", hän sanoi, "Minun avullani on hintansa." Neighar nyökkäsi. Juuri hellitti otteensa hänestä ja Neighar putosi tömpsähtäen maahan. "Hyvästi tällä erää ja vielä kerran kiitos avusta", hän sanoi. Verenestra nauroi ja katosi metsän siimekseen. Neighar palasi muiden luo, jotka eivät olleet kiinnittäneet hänen puuttumiseensa juurikaan huomiota. Neigharilla kun oli tapana hakeutua omille teilleen aina välillä.