SW-18

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Fuksijäynä vuonna 2018.

JOS OLET FUKSI!!! ÄLÄ LUE!!!

Excalibur fuksijäynä 2018

Star Wars – Teema

by Malachite

Tässä on alustava ehdotus jäynälle. Voi vielä muuttua. Aamulla Hervannassa kaksi rastia ja iltapäivällä keskustassa n. 4.

1. Lähtö kerhohuoneelta, joka toimii työnvälitystoimistona palkkionmetsästäjille. Jedimestari on palkannut joukon galaksin pahamaineisimpia palkkionmetsästäjiä avukseen. Kaikki saavat jonkinlaiset aseet. Toistaiseksi hän pyytää heitä vain seuraamaan häntä sekä pitämään ympäristöä silmällä ja suojelemaan häntä. Tämä on vakava tilanne, kun jedit joutuvat pyytämään apua palkkasotureilta.

2. Kun lähestytään ensimmäistä rastia, joka on esimerkiksi puistossa, jedi kertoo matkalla, että jedineuvosto epäilee pahuuden nousevan galaksissa. Hän kertoo, että jedien informantti on saanut selville jotain ja nyt olemme menossa häntä tapaamaan. Pitäkää silmänne auki.

3. Informantti on hyvin hermostuneen oloinen. Hän kertoo napanneensa galaksin syrjäseuduilta salaperäisen sähkösanoman, joka on tämän hallussa, muttei osaa tulkita sitä. Fuksien pitää jonkinlainen koodi selvittää.

4. Koodista selviää, että sithit ovat palanneet ja jedien ylimestarin salamurha on suunnitteilla. Mukana oleva jedimestari sanoo, että heidän on kiireen vilkkaa mentävä varoittamaan häntä, koska kommunikaatiovälineet eivät toimi kunnolla

5. Seuraava rasti on jedineuvostossa, joka voi olla, vaikka jonkun asuntolan piha. Siellä ovat jedit, jotka ovat aistineet häiriön voimassa. He pyytävät palkkionmetsästäjiä avukseen ja näyttävät, miten he käyttävät voimaa hernepusseilla. Yllättäen jedit huomaavat, että fukseillakin virtaa voima suonissaan, ja heidän veren alkoholipitoisuutensa on suurempi kuin itse suurmestarilla. Jedineuvostossa on sitten pieni harjoittelumontaasi ja toisia heitellään hernepusseilla. Heille annetaan myös valosapelit (värjättyjä keppejä).

6. Kun kaikki osaavat käyttää voimaa kuuluu ilkeää naurua ja itse pääkonnasithi astuu paikalle. Paikalla olevat jedit käyvät taisteluun, mutta sithi kaataa heidät voimalla. Joku jedi neuvoo fukseja pakenemaan ja he näkevät kuinka suurmestari ja muut kuolevat. Fuksien mukaan pääsee pakoon vain yksi jedi. Voi olla sama kuin aikaisemmin tai dramaattisen efektin luomiseksi joku toinen.

7. Jedi sanoo, että heidän täytyy paeta Hervannan planeetalta Keskusta-planeetalle, mihin he tarvitsevat bussin, jossa on hyperajo. Onneksi sellainen löytyy.

8. Keskustassa sitten ruokatauko ja klo 12 vappurauhanjulistus. Jedit tosin tulkitsevat sen imperiumin perustamisjulistukseksi.

9. Kaikki jedit on nyt etsintäkuulutettu galaksissa. Julistuksessa kuulemma myös kerrottiin, että imperiumin uuden tuhoaseen suunnitelmia säilytetään Hämeenpuistossa, joten sinne on mentävä kiireesti ne varastamaan ennen kuin imperium voi aseen rakentaa. Mutta on toimittava hyvin varovasti varoen imperiumin sotilaita ja sithejä.

10. Paikka on vahvasti vartioitu. Rastilla fuksien täytyy vohkia suunnitelmat ja päästä pakoon.

11. Mukana oleva jedi toteaa, että fuksit ovat todellakin jediainesta ja nyt on jediseremonian vuoro, joten lauletaan vähän lauluja. Mukana voi olla myös muita selvinneitä jedejä.

12. Joka tapauksessa tuhoaseen suunnitelmat on nyt varastettu ja ne täytyy viedä selviytyneiden jedien tukikohtaan Eteläpuistoon.

13. Puistossa vaikuttaa olevan jedejä jäljellä ja suunnitelmat luovutetaan heille. Mutta VOI EI!! He olivatkin valeasuisia sithejä. Suuri perinteinen hernepussisota heitä vastaan.

14. Lopulta suunnitelmat saadaan takaisin ja ne tuhotaan, koska parempi ettei kukaan saa niitä enää koskaan haltuunsa. Pääkonnasithi saadaan kiinni, mutta tämä sanoo, että on vain oikean kaksoisolento, ja että oikea konna on nyt keisari ja häntä ette saa hengiltä. Tässä vaiheessahan on myös ollut perinteisesti jonkinlainen Excan jäsenten esittäytyminen.

15. Tässä vaiheessa jedimestari sanoo fukseille, että vaikka tuhoase on hoideltu, on keisari vielä jäljellä. Sitä varten on mentävä Pyynikin uimarannalle saamaan selville, missä keisari majailee.

16. Uimarannalla seuraava rasti, jonka perusteella saadaan selville, että imperiallinen palatsi on rakennettu Pyynikin huipulle ja on Pyynikin näkötorni.

17. Pyynikin näkötornilla sitten lopullinen kohtaaminen. Mutta keisari vai nauraa ja yrittääkin houkutella fukseja pimeälle puolelle. Jedimestari puolestaan koittaa neuvoa pysymään valoisalla puolella. Fuksit yhdistävät voimansa jommankumman kanssa ja kukistavat toisen.

18. Sithi/jedi onnittelee fukseja ja toivottaa heidät virallisesti Excan jäseniksi. Nyt he hallitsevat yhdessä galaksia. Enää jäljellä on vain voitonjuhlat saunalla, jonne siirrytään

Roolit ja vastuut

Alussa porukan saattajajedi: Malachite

Ekan rastin informantti: Jussi

Tokan rastin hernepussikoulutus: Ymir?

Tokalta rastilta mukaan tuleva uusi saattajajedi: Aaro

Tuhoaseen suunnitelmien varastusrasti Hämeenpuistossa: joku tais ilmoittautuu?

Laulurasti matkalla: ?

Hernepussisotarastin vastuuhenkilö: Cromack

Auto: Motulev?

Rannalla rasti, josta selviää keisarillinen tukikohta: kuulemma joku pariskunta?

Näkötornin bossitaistelu: Paikalla kaikki halukkaat + pääkonna

Pääkonna hernepussirasteilla ja tornilla: Kulkija