SV:Elinan hahmo

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Ellen Reynolds

  • Vanhemmat alempaa keskiluokkaa, yksi veli. Mukava lapsuus ja nuoruus. Näpisteli muotivaatteita pysyäkseen yhtenä suosituista tytöistä, joskus puhumalla ja joskus kädentaidoin, ei jäänyt kiinni.
  • Näyttelijäksi pääsemisessä Ellenin vanhemmat eivät juuri voineet auttaa. Näyttelijäntaidot ja kontaktit itse hankittuja.
  • Pääsi lopulta sisälle piirehin, vielä pikkurooleihin. Alkoi pelätä, että ulkonäkö rapistuu, ennen kuin ehtii saada arvoisiaan rooleja.
  • "Löysi" Toreadorin, joka päätti, että Ellenissä on potentiaalia hyödylliseksi vampyyriksi.
  • Yksi ensimmäisistä siren antamista tehtävistä oli syöttää Alexander Youngille haluttuja tietoja vampyyreista, ja varastaa samalla jotain laboratoriosta.
  • Jatkanut vampyyrina edelleen näyttelijäntyötä.


  • Motto - itsevarmuus ja sen näyttäminen on tie menestykseen.
  • Pitää itseään erinomaisena näyttelijänä. On oikeasti ihan hyvä.
  • Haluaa saada muilta hyväksyntää ja arvostusta, ja olla tunnettu. Näyttelijäntyö on yksi tapa, politiikka kiinnostaa, mutta siihen ei ole vielä lähtenyt isommin, haluaa osata säännöt, ennen kuin pelaa.

Clan: Toreador

Age: 50 (appear 25)

Languages: Englanti, Espanja, Ranska

Height/Weight: 170cm / 60kg

Hair: Punaruskea

Eyes: Ruskea

Bloodpool: 6/10

Aspects


Menneisyys: Näyttelijä, jolla oli lupaava tulevaisuus

Ongelmia: Kleptomaani

Lähimenneisyys: Varasti vampyyri-ohjaajalta, joka tiesi että Ellen pelkää aikana nuorena ja kauniina loppuvan kesken. Ohjaaja myös arvosti Ellenin näyttelijän, valehtelijan ja näpistelyn taitoja. Nyt tuo ohjaaja on Ellenin sire.

Suhde Arnoldiin: Auttanut Arnoldia pääsemään mukaan LA:n vampyyrifilmiteollisuuspiirehin. Arnoldin näkemykset politiikasta ovat lähellä omia, ja on turvallisempaa tukea jonkun ajatuksia, kuin tuoda niitä esiin ominaan. "Use all tools available"

Suhde asetutkijaan: Oli sattumalta sirensä asialla San Diegossa, kun Alexander oli tuhoamassa Sabbatin tukikohtaa. Auttoi taistelussa, haavoittui suojatessaan Alexanderia (turhaan), jätettiin selviämään yksin, ja sire moitti osallistumisesta. Oppi läksynsä - "No gain, no work."

Abilities


Willpower (+2) Humanity
WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotFull NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png WWDotEmpty NoAlpha.png
Discipline WWDots4 NoAlpha.png Conscience WWDots2 NoAlpha.png Conviction WWDots3 NoAlpha.png


Skills 25 (+1) points


Alertness WWDots3 NoAlpha.png Athletics WWDots2 NoAlpha.png Burglary WWDots0 NoAlpha.png
Craftmanship WWDots0 NoAlpha.png Deceit WWDots4 NoAlpha.png Driving WWDots0 NoAlpha.png
Empathy WWDots1 NoAlpha.png Endurance WWDots1 NoAlpha.png Fists WWDots0 NoAlpha.png
Guns WWDots1 NoAlpha.png Intimidation WWDots0 NoAlpha.png Investigation WWDots0 NoAlpha.png
Lore WWDots0 NoAlpha.png Might WWDots0 NoAlpha.png Performance WWDots3 NoAlpha.png
Presence WWDots4 NoAlpha.png Rapport WWDots1 NoAlpha.png Scholarship WWDots2 NoAlpha.png
Stealth WWDots2 NoAlpha.png Survival WWDots0 NoAlpha.png Weapons WWDots0 NoAlpha.png


Stunts

  • Rumourmonger (+2 on efforts to spread rumours)
  • Pick-pocket (use deceit to pick-pocket)
  • Takes one to know one (catch lying with deceit)


Disciplines (+1)


Presence WWDots1 NoAlpha.png Celerity WWDots1 NoAlpha.png Auspex WWDots2 NoAlpha.png


Backgrounds (+3)


Contacts WWDots2 NoAlpha.png Status WWDots1 NoAlpha.png Fame WWDots3 NoAlpha.png Resources WWDots2 NoAlpha.png


Stress tracks


Physical WWSquareE NoAlpha.pngWWSquareE NoAlpha.pngWWSquareE NoAlpha.pngWWSquareE NoAlpha.pngWWSquareE NoAlpha.png Mental WWSquareE NoAlpha.pngWWSquareE NoAlpha.pngWWSquareE NoAlpha.pngWWSquareE NoAlpha.png Social WWSquareE NoAlpha.pngWWSquareE NoAlpha.pngWWSquareE NoAlpha.pngWWSquareE NoAlpha.png



Toreadorit yrittävät saada anarkit tappelemaan prinssin kanssa.

Elysiumin pomo, fixer, harpy x 3. Haluavat syrjäyttää prinssin ja Allonyan prinssiksi.


Takaisin kamppiksen sivulle