ProjektiMaa:Teemat

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Kampanjan teemat

Teemat ovat aiheita, joita kampanjassa on erityisesti tarkoitus pohtia tai muuten käsitellä. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kampanjan johtava teema on valta.

  • Politiikka ja vallankäyttö. Byrokratia, korruptio, juonittelu, nepotismi. Ajaako vallankäyttäjä aina vain omaa etuaan? Millainen on valtavan organisaation hallinto? Vangin dilemma, päämies--agentti-ongelma.
  • Kolonialismi, tai heikompien hyväksikäyttö. Saako itsensä tai oman yhteisönsä edun nimissä tehdä ulkopuolisille mitä tahansa? Miksi näin kuitenkin käy? Mitä alienit tekisivät ihmisille, jos he todella tulisivat tänne? Omistusoikeus - onko se sillä, joka sen pystyy itselleen ottamaan.
  • Ihmiset yrityksen edustajana. Kasvottomalla yrityksellä voi olla omat tavoitteensa, mutta sitä edustavat kuitenkin yksilöt, joilla on omat tarkoitusperänsä. Tähän liittyen myös se: mitä yksilö on valmis tekemään työnantajansa käskystä? Mitä yksilö on valmis tekemään näyttääkseen hyvältä työnantajalleen?
  • Ihmisen reaktiot yllättäviin tilanteisiin. Toiminta paineen alla. Konflikti virallisen vallan ja käytännön vallan välillä. Tiedonkulun ongelmat alaisten ja johdon välillä.
  • Myös aivan tavallista, rehellistä seikkailua tuntemattoman äärellä!


Kampanjassa ei haluta käsitellä niinkään ihmissuhteita. Etenkin päälleliimatun tuntuista romanssia halutaan välttää.

Käytännön keinoja saavuttaa tavoitteitamme

Bahylin "Toivelista"

Minkä tyyppisiä asioita haluaisimme planeetalla tapahtuvan ja mitä haluaisimme hahmojemme kohtaavan?

  • Bahylilaisilla on omituisia tapoja, joista kuitenkin hahmomme (tai organisaatiomme) voisivat hyötyä. Moraaliongelmia seuraa..

Kampanja roolipelinä

Ilman systeemiä pelattavassa pelissä on tärkeää, että pelaajat pyrkivät yhteistyössä yhteisiin tavoitteisiin. Eri pelaajilla on erilaisia tavoitteita, mutta toivottavasti löydämme kaikille sopivan tavan pelata. Haluamme yllämainittujen teemojen käsittelyn lisäksi ainakin seikkailla, yllättyä, eläytyä, keskustella hahmoissa, kokea sense-of-wonderia ja luoda kiinnostavan tarinan.

Taistelussa tai muussa konfliktitilanteessa ei tällaisessa pelissä haluta simuloida tapahtumia tai oikeastaan hakea jännitystä siitä, kuka kuolee tai millaisia haavoja hahmot saavat. Hahmoille ei yritetä kerätä kokemusta tai rahaa, vaan he ovat työkaluja pelaajien tavoitteiden saavuttamiseksi: heidän kauttaaan voi kokea ym. asioita. Usein on mielenkiintoista, kun oma hahmo menettää jotain tai häntä sattuu. Kun jokainen pelaaja interaktiivisesti vie tilannetta eteenpäin mielenkiintoiseksi kokemaansa suuntaan, syntyy aina jotain yllättävää.

Tämän takia pelinjohtajan valta ei ole samanlaista kuin perinteisemmissä peleissä. Pelaajilla on oikeus vaikuttaa yhteiseen fiktioon muutenkin kuin hahmojen toimien avulla. Jos pelaajakollektiivista tuntuu, että olisi kiinnostavaa, jos jotakin tapahtuisi, miksipä niin ei tapahtuisi? Ei myöskään ole syytä rajoittua lineaariseen kerrontaan, vaan pelissä voi käyttää hyväkseen mitä erilaisempia konsteja. Ajassa voidaan liikkua hyppäyksin; on turha kysellä mitä kukin hahmo tekee illalla, kun voi suoraan mennä seuraavaan oikeasti mielenkiintoiseen tapahtumaan. Jos kohtaus tuntuu tyhmältä, se voidaan perua ja tehdä sen sijaan jotain muuta. Pelinjohtajan tehtäväksi jää pitää tempo sopivana, toimia ratkaisijana kiistatilanteissa ja ohjata peliä.

Pelinjohtajana minulla (Daemou) ei tässä kampanjassa ole tarvetta omistaa maailmaa, vaikka koordinoinkin sen luomista. Jos pelaajat keksivät sinne jotakin hienoa, se lisättäköön sinne. Tarvittaessa ristiriitojen ilmetessä voidaan paikata asia muuttamalla maailmaa tarvittavilla tavoilla; ei se ole vakavaa. Kukin pelaaja saa siis vapaat kädet etenkin oman organisaationsa asioiden määrittelyssä. Jos tarvitaan jotakin teknologiaa, sitten maailmaan lisätään se. Joitakin yleisiä linjauksia täytyy toki muodostaa yhdessä ja aina on ystävällistä tarkistaa muilta, että omissa ajatuksissa on jotain järkeä. Kuitenkin on suotavaa kirjoitella vaikkapa ihan itsenäisesti wikiin omia juttujaan ja linkata sitten kirjoitettuun asiaan muille pelaajille. Jos kollektiivisesti voidaan tehdä käyttöjärjestelmiä, niin miksei scifi-maailmaa?

Yleislinjauksia maailman suunnittelufilosofiasta on Projekti Maan pääsivulla.