ProjektiMaa:Tau Ceti

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Tau Ceti on auringonkaltainen tähti noin 12 valovuoden päässä maasta.

Ihmiskunta vieraili Tau Cetin tähtijärjestelmässä jo ennen hyperajon kehittämistä. Tuolloin sieltä löydettiin yksi kuuton kaasujättiläinen, ja kaksi kiviplaneettaa, joista toinen oli merkuriuksen kokoinen, ja liian lähellä tähteä kelvatakseen asutettavaksi. Toinen oli maan kokoinen, ja elinkelpoisella vyöhykkeellä. Elinkelpoisen vyöhykkeen planeettaa ei kuitenkaan tuolloin otettu maankaltaistamisen kohteeksi, sillä samalla vyöhykkeellä oli myös runsas asteroidivyö.

Noin viisisataa vuotta sitten, kauppiaat Sunin suvusta ostivat Tau Cetin väliasemat, asteroidikaivokset, antimaterian tuotantolaitokset, sekä oikeudet koko suhteellisen arvottomaan tähtijärjestelmään. He laskivat kaikkien tunnettujen kappaleiden liikeradat tuhansiksi vuosiksi eteenpäin, ja muuttivat toisen planeetan kanssa törmäyskurssilla olevien ratoja. Kiertoradalle asetettiin tarkkailu- ja puolustusjärjestelmiä siltä varalta, että jotain jäi huomioimatta.

Toista planeettaa, jolle annettiin nyt nimi 花畑 (Hanahata), alettiin maankaltaistaa, ja sille tuotiin yksi kookkaammista asteroideista kuuksi. Ensimmäiset kuvuttomat asumukset Hanahatan pinnalle luotiin noin kolmesataa vuotta sitten. Nykyään se on hyvin maankaltainen, ja sen pinnalla asustaa noin neljä miljardia ihmistä. Hanahatan kuussa, jolle on suoritettu vain alueellisia maankaltaistamisia, on paljon raskasta teollisuutta, joka olisi liian saastuttavaa täysin maankaltaisen planeetan pinnalla. Lisäksi planeetan kiertoradalla on useita telakoita.

Hallinnollisesti Tau Ceti on käytännössä Sunin suvun hallussa, ja suvulla on hyvin merkittävä asema järjestelmän taloudessa.