MeriExalted:Jadekartan arvoitus

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Jadekartan arvoitus

Keisarikunnan sotabireme (Vesilaivasto?) tuhoaa kyytialuksemme Liljankukan, kaappaa mukaansa pari tyyppiä, pelastumme kolmistaan veneeseen. Pian horisontissa näkyy purjeita, mietimme ovatko vihamielisiä. Paljastuu olevan Denzikin kaupunkilaiva, ohjaamme heidän luokseen. Meidät poimitaan kyytiin, kerromme että laivamme tuhottiin muttei että oli Keisarikuntaa. Denzik saapuu kolmen päivän päästä Kirkkaintyössä. Etsimme ravintolan, Tuuli tarjoaa köyhemmilleen. Tärkeämpi heppu (Faizel) saapuu, kyselee tilanteesta, kerromme että oli Realmin tyyppejä. Saamme majoituksen, seuraavana päivänä Jin parantaa kätensä loukanneen, Veli ja Tuuli tutustuvat kulttuuriin muuten.

Faizel tulee pyytämään meitä mukaan Makrilli-laivaansa ottamaan vastaan Kultakukkaroa, palaavaa kauppalaivaa. Melko pian matkan aloittamisen jälken vastaan tulee isompi punapurjeinen laiva, jonka kapteeni Rahman tulee juttelemaan. Haluaa saada selville, tietääkö kukaan Liljankukka-laivasta; Jin astuu esiin ja kertoo arvioistaan. Rahman kyselee vähän ja lähtee sitten Liljankukan kaappauspaikan suuntaan. Jin arvelee että asia on Rahmanille tärkeä mutta että itsekkäitä motiiveja on kyseessä.
Jatkamme matkaa kohti tapaamista, ja saamme Kultakukkaron näkyviin, mutta huomaamme samalla läheiseltä saarelta hyökkäävän neljä piraattilaivaa. Nopeampina kolme piraattialusta neljästä pääsee ohi, viimeistä yritetään puskea mutta onnistuu mokoma väistämään. Piraatit hyökkäävät laivaan, Jin rupeaa loitsimaan tulilintua ja Merisaukko puolustaa häntä. Tulilintu räjäyttää ensimmäisen laivan, Merisaukko nopeasti hoitelee merirasvoja, Tuulen linko ei oikein iske. Loput kaksi piraattilaivaa pakenevat, Jin parantaa haavottuneita mutta rupeaa loistamaan joten Merisaukko rauhoittelee väkeä. Faizel kiittää tunteikkaasti mutta pyytää myös lähtemään Denzikistä kun seuraavaan satamaan päästään; näin tehdään, ja myydään samalla vene.
Keskustellaan Kirkkaanteoksessa mitä tehdään seuraavaksi, Jinin kannustamana todetaan että ehkä kaapattujen tyyppien kohtaloa voitaisiin selvittää. Tuuli esittelee mystistä karttaansa, Jin liittää siihen osan jonka kiinnittämistapaa Tuuli ei ollut aiemmin tajunnut. Jin kerää opetusta ja tutkii karttaa, Tuuli kerää tietoja Keisarikunnan laivoista ja piraateista, Veli käy puhumassa siskolleen ja hoitelee töitään. Sykäyksessä käydessään Veli huomaa laivan joka kovasti näyttää siltä joka upotti Liljankukan; laivan nimi on Harhaileva Hai ja se on (kuulemma) menossa kohti Uuskiveä. Jinin taikoilut etenee hitaasti.

Eräänä yönä Tuuli herättää Jinin, näyttää kastimerkin ja kysyy Aurinkoisuudesta. Pohditaan keinoa päästä Harhailevan Hain perään. Todetaan että Autere on satamassa ja mennään pyytämään siltä kyyti. Veli puhuttaa hyvin, on sympaattinen; Jin huomaa että Tuulensilmän sekä miehistö että kapteeni on jänniä. Saamme kyydin Uusikiveen ja tutustutaan matkalla Autereeseen.
Uuskivessä kukin kerää tietoja tavallaan, Hai oli täällä muutama päivä sitten. Illalla Jin ilmoittaa Autereelle kaikesta taikaisesta laivalla, Autere ei vastaa. Seuraavana päivänä Tuuli pääsee Liljankukasta kaapatun naisen jäljille, nähty pienessä arvotavarakaupassa. Kerrotaan että oli ollut vastahankaisen oloisena varakkaan oloisen tyypin kanssa; kysyivät mielenkiintoisesta kartanpalasta jonkalainen saattaisi olla Azuurin kaupungissa. Nopea purjehdusmatka Azuuriin, serkun kaupasta oli ehditty jo ostaa jadepala. Päivän seurannan aikana laivassa ei näy mitään, mutta Jin loitsulumoaa yhden merimiehen ja saa tietää minne kapteeni on mennyt.
Mennään tutkimaan majataloa. Kimalle ei löydä tyyppejä, mutta Tuuli menee asiakkaana ja löytää nopeasti oikean huoneen, jossa puhutaan vanhaa kieltä. Jin kuuntelee Kimalteen kautta parin miehen pohdintoja jostain tytöstä, kartanpaloista, ja tyypistä nimeltä Loistava Aalto. Pohditaan missä kohdassa on parasta käydä kapteenia vastaan, ja mennään lopulta majataloon Autereen jäädessä ikkunan alle. Kapteeni on tyytymätön sisään työntymisestä, ja Jin rupeaa tivaamaan kapteenilta miksi tämä upotti Liljankukan. Kun kapteeni ei kadu, Jin toteaa että ei varmasti ainakaan nyt auta kartan kanssa. Kapteeni vetää esiin sinijadeisen miekkansa, vie sen Jinin kurkulle, Jin vislaa – ja sisään ponkaisee Autere!

Kapteeni vetää miekastaan irti toisen ja asettaa sen Autereen suuntaan. Pientä sohimista tapahtuu puoleen ja toiseen, mutta Autere ja Tuuli nopeasti pistävät tyypin hengiltä, kapteenin täyttäessä huoneen vedellä ja Autereen loistaessa aurinkoisen meren lailla. Tapahtuu pikainen sotasaaliin keruu ja siirtymä toiseen huoneeseen odottamaan Autereen loisteen laskeutumista. Keskustellaan tilanteesta ja minne seuraavaksi. Kun päästään satamaan, todetaan että Harhaileva Hai on lähtenyt soutaen pois ja lähdetään perään.
Alkuun on hiukan myötätuulta, saadaan vähän Haita kiinni, sitten tyyntyy. Yöllä lillutaan, aamulla vähän, sitten nousee myrsky. Autere pitää laivan kasassa ja lähestytään Haita. Veli käskee huutaen pysähtymään, eivät tottele, Jinin tulilinnun jälkeen antautuvat (ja hylkeetkin auttoi). Laivalta löytyy Hopeahelmi ja dynastihytillinen arvotavaraa. Malik otetaan mukaan, käskee Haita palaamaan Kerkeisille. Koitetaan kuulustella Malikia, Hopeahelmi kertoo köyhästä lapsuudestaan ja kuinka kulki Lefteriksen kanssa ympäriinsä. Jin koittaa muttei onnistu lumoamaan Malikia, joten dumpataan se pikkusaarelle ja palataan Kirkkaanteokselle.

Kirkkaanteoksella harjoitellaan paremmiksi ja Jin jatkaa tutkimuksia. Jahkaillaan että mihin suuntaan lähdetään, mutta Tuulen vahva mielipide kartan suhteen lähtee viemään länteen. Useamman päivän jälkee ohitetaan Amphiro ja päädytään pienen kivisen saaren lähelle. Autere huomaa hyvän luonnonsataman, ja aurinkoistiimi lähtee tutkimaan saaren keskustaan. Rannalta lähtee jonkunlainen polku, ja pienen kiipeämisen jälkeen löytyy lämpimämpi viidakko. Alue on myös Villimpi, onneksi ei kovin voimakkaasti, ja lähdetään kävelemään merenpohjan tavalla käyttäytyvän metsän läpi, villeyden hiukan kasvaessa. Jin vetää joukkoa eteenpäin, vaikka polku takaa katoaakin. Jonkun matkan jälkeen Autere ehtii huomaamaan pantterikiipijän, joka kumppaninsa kanssa hyökkää ryhmän kimppuun. Otukset ovat selvästi vaarallisia mutta neljä aurinkoista hoitelee ne nopeasti hengiltä. Hengähdystauon jälkeen jatketaan, kunnes yhtäkkiä villeys loppuu. Lyhyen matkan jälkeen myös metsä loppuu, ja edessä aukeaa isompi aukio jonka reunalla on ränsistyneitä majoja ja keskellä ihme laite joka Jinin arvion mukaan aiheuttaa luonnollisemman alueen. Tuuli löytää etsityn viimeisen jadeisen kartanpalan eräästä majasta, jossa oli myös kolme luurankoa. Tuuli yrittää asettaa sen ensin paikalleen, mutta olan yli riittävästi kurkittuaan Autere saa vuoron ja hoitaa sitten palan paikalleen. Kartta asettelee itsensä paikalleen ja esittää sen jälkeen saarta jolla ollaan. Koitetaan, sen voi järjestää eri asentoihin, joista useimmat on turhia mutta muutamat esittää joitain muita paikkoja. Palataan Tuulensilmälle ilman ongelmia.

Tutkitaan karttaa, se osaa näyttää attunoituja asioita. Jinin manse näyttäisi olevan lähellä, joten purjehditaan sinne. Paikalliset vaikuttavat ystävälliseltä, kertovat paikan olevan Wan Jiru. Lähdemme sisämaahan kiipeämään korkeimmalle kohdalle. Heti ei löydy mitään, mutta kallion laki on kahdeksankulmaisen symmetrinen. Jin asettuu oikeaan kohtaan keskelle, sydänkivi rupeaa humisemaan ja keskelle aukeaa kuoppa. Tuuli ja Jin hyppää kuoppaan, Tuuli rupeaa kaivamaan ja Jin loitsii ympärilleen liekin. Noin tuntia myöhemmin saadaan aikaan pieni aukko ja Tuuli kiipeää alas. Muut seuraava eteishalliin hetkeä myöhemmin. Jin etsii ohjauspaneelin ja käskee valoja päälle, jonka seurauksena kaikki mansen päällä ollut maa räjähtää ympäriinsä estämästä. Veli rupeaa etsimään paikan nimeä ja saa kohta pikakurssia Jiniltä Vanhasta Kielestä. Miltei koko paikka on tehty hyvin kestävästä lasista, ja joka kerroksesta näkyy taivas, ikään kuin ylempiä kerroksia ei olisi olemassa. Muut hyväksyvät Jinin ehdotuksen pysyä paikalla päiviä, muttei välttämättä viikkoja, ja Veli lähtee hakemaan lisävarusteita. Matkalla vastaan tulee kyläläisten partio, mutta Veli puhuu ne takaisin.
Seuraavana päivänä muu Kehä attunoituu myös manseen ja kylän shamaanit tulee merkitsemään mansen tabuksi, Veli yrittää hiukan rauhoitella mutta epäluuloisia ovat. Sitä seuraavana päivänä Korpinveri ilmaantuu näkyviin, joten sännätään kylään ottamaan Rahman vastaan. Juttelu on varovaista suuntaan ja toiseen, eikä mitään merkittävää paljastu. Mennään laivalle, Rahman palaa omalleen, päätetään että Jin voi lähteä vielä tutkimaan mansea, muut jäävät laivalle vartioimaan jos Rahman tulee laivan kimppuun esim. Hopeahelmen perässä.

Yön aikana tulee kummallinen sumu ja kaikki paitsi Autere nukahtaa. Veli herää kun "Autere" herättää ja käskee katsomaan Hopeahelmen perään. Pienen unisekoilun jälkeen Veli herää oikean Autereen tönimiseen ja käy taklaamassa kannelta unissakävelevän Hopeahelmen. Loppuyö sujuu ilman lisäongelmia. Seuraavana päivänä Jin analysoi loitsua ja keskustellaan Hopeahelmen kanssa. Rahman tulee taas käymään, nyt myönnetään Hopeahelmen paikallaolo. Rahman yrittää vakuuttaa Helmeä mukaansa, Veli pyytää tarkempaa selostusta mihin Helmeä tarvitaan. Rahman kertoo että haluaa yhden tietyn esineen Hopeahelmen edesmenneen isän aarteista ja että Helmeä tarvitaan jotenkin tähän. Kun Helmi on yhä epäileväinen, Veli ehdottaa Rahmanille että mennään yhdesä. Pienen tinkimisen jälkeen Rahman suostuu. Selvitetään että paikka on noin viikon-parin päässä kaakossa ja lähdetään seilaamaan.
Matkalla harjoitellaan ja Jin kutsuu itselleen ukkoslinnun (ilmalementaali) kumppaniksi ja suojelijaksi. Etsitty paikka vaikuttaisi olevan avointa merta, saaria on näkyvissä muttei vieressä. Rahman tulee Tuulensilmälle, Hopeahelmi ei heti tajua mitään mutta vähän ajan päästä kävelee keulaan, silmät rupeaa loistamaan turkoosia valoa, tukka leijumaan ja laivan alle ilmaantuu pyörre. Pyörre vie pohjaan asti; siellä on huippu, siitä avautuu ovi ja laiva syöksyy siitä sisään pimeyteen. Kootaan itsemme ja todetaan olevamme pienessä, aivan tyynessä vesialtaassa. Yhdellä reunalla on laituri, veneillään sinne, näyttää olevan pari rakennusta ja kuolut puutarha. Jin toteaa että on taikainen paikka, tosin vähän irti Luomakunnasta; vesiallas rupeaa hiljalleen valaisemaan turkoosilla hehkulla. Tutkitaan isompaa rakennusta, Tuuli saa avattua ainoan kiinni olevan oven ja Rahman löytää haluamansa kaulakorun. Tutkitaan paikkaa yleensä, kerätään arvoesineitä, Hopeahelmi tuntee yhteyttä paikkaan ja näyttää saaneen jotain voimia asian suhteen, mutta ei saa selkeää kontrollia. Lastataan laiva arvoesineillä, laitetaan Hopeahelmi keulaan ja sisäinen taikuus vie laivan pinnalle. Korpinvereltä tulee vene, hyvästellään Rahman ja lähdetään kohti lähintä telakkaa korjaamaan Tuulensilmää.


Henkilöitä

  • Denzikin joku Satamamestari Bassam Ismat.
  • Faizel Shander, Denzikin partiolaivaston varakomentaja.
    • Intimacyt: Huolehtia Denzikin turvallisuudesta
  • Kapteeni Rahman Punainen (laiva Korpinveri)
    • Punainen iho, pujoparta, erittäin siistit vaatteet. Ilmeisesti tunnettu piraatti Aallonharjan alueella, eikä aivan normaali ihminen.
    • Hyvin tärkeä kaulakoru, "ei tee enää mitään" kun sai takaisin.
  • Hopeahelmi, Liljankukalta kaapattu nainen. Sininen, läpikuultava tukka. Ihossa kimaltelee valon leikkiä vedenpinnalla vedellä ollessaan.
    • Lefteris oli toveri, katosi johonkin satamaan (Kerkeis?) melkein heti kaappauksen jälkeen.
    • Isä Loistava Aalto: "Poistunut keskuudestamme" (sanoi Rahman). Oli ehkä jotain tekemisissä jadekartan palan kanssa.
  • Perämies, Peleps Malik
    • Kapteeni Peleps Gervasis, kuollut