ManseExalted:Tulevaa

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Sivu enenmmänkin muistiinpanoja varten, eli mitä hahmojen lähitulevaisuudessa pitäisi tapahtua, oli ne sitten sovittuja tapaamisia tai omia suunnitelmia.

Yleistä:

  • Lookshyn väki halunnee puhua Tammelle ja Aderynille.
    • Kolmannen Kenttäarmeijan väestä löytyy kymmeniä henkilöitä, jotka muistavat Tammen; suurin osa kuolevaisia mutta seassa joitain lohikäärmeverisiäkin (todennäköisimmin Gens Mahekaa, ScavL s.53, MoEP:DB s.74, mutta voi olla muistakin Genteistä). Tuntee väkeä satunnaisesti muista organisaatioista, 4. Kenttäarmeijasta ja kotivartiostosta vähän paremmin kuin muista.
    • Haicheina (ja myöhemmin varmaan Shonaina) toimiessaan Aderyn on varmasti painunut monen laivaston jäsenen mieleen niin hyvässä kuin pahassa. Tuttavien kirjo kulkee tusinoista Niteistä muutaman rennomman Chuzein kautta Gens Teresun Lohikäärmeveriseen Kazeihin, Laineen setään nimeltä Kurimus, joka pian virkaan ylennyttyään kimpaantui Aderynin epävirallisuuteen ja on hyvin pitkälti syy Aderynin lähtöön.
    • Yhteisiä henkilöitä, joka tuntevat sekä Tammen että Aderynin:
      • Aikoinaan 4. Kenttäarmeijan Chuzei (nykyään jo varmaan Taizei), nuori lohikäärmeverinen Teresu Laine. Jutteli muutaman illan Tammen kanssa kun Tammi oli tutustumassa 4. Kenttäarmeijan toimintaan, aiheet koskivat enimmäkseen satamavarustuksia ja Tammen mahdollisuudesta saada siirto. Aderyn taas toimi jonkin aikaa Laineen alaisena 4. Kenttäarmeijan ja Laivaston yhteisoperaatiossa, jossa laiva, jolla Aderyn palveli kuljetti Laineen joukot pitkälle Rolling Riverin alajuoksulle.
      • Tammen isällä on ollut kauppiastuttuja, joista Matheras Ka-Zheng oli myös laivanomistaja, ja on tavannut Aderynin kun tämä eräänä iltana ilmestyi hänen satamarakennukselleen, tarjoten vaihtokauppaa vaatimattoman maallisen omaisuutensa ja erään Matherasin pienen laivan välillä. Tällä laivalla Aderyn karkasi Lookshysta.
      • Tammen isä on voinut Lookshysta häipymisensä jälkeen tavatakin Aderynin esim. Nexuksessa, jossa Aderyn vietti muutaman vuodenajan kerätäkseen varoja kunnolliseen laivaan.

Olki

Alkuperäisen dojon tyypeille voitaisiin tehdä jotain (lisää).

Tammi

ToDo

  • Työläisten hankinta
    • Orjien vapauttaminen / vapaaksi ostaminen?
    • Myös pajalle suostuvaisten apulaisten / vartijoiden etsintä; koulutusta voidaan hoitaa ainakin osittain.
  • Suurhaarojen rakennusbisneksen valtaus
  • Valtakunnan perustaminen
    • Armeija, byrokratia, talous
  • Orikalkumin teko, artefaktien valmistus
    • Myös eksoottiset ainesosat kelpaa. Kertalähteet hyvä, pysyvät lähteet parempi.
    • Artefaktien rakennusohjeet kiinnostavat myös, nopeuttaa hommaa.
  • Muu Mansenrakennusta edistävä
    • Rakennusartefaktit kiinnostavat, paras olisi Builder Bugs mutta myös esim. joku heikonnettu Singing Staff kelpaisi.

ToFindOut

  • Martial Arts Enlightenment-tenhot
    • Mieluiten 1. aikakauden versiot
  • Mortal Enlightened Essence-hankinta
    • rituaali, tenho, aretfakti, loitsu, jumala.
    • Oiva, Oljen oppilaat

Muut suunnitelmat:

  • Oadenol's Codex-kirjassa kerrotaan (s.125), että Lookshy haluaisi enemmän thaumaturgeja. Jos suostuvat, voidaan kouluttaa ainakin Per,Int,Lor,Craft(Fire,Air). Jos saadaan hyvä sopimus aikaiseksi niin tulevaisuudessa myös Occult, Craft(Magitek), mutta vaatii Legendary Scholar Curriculum:in.
    • Lookshyn kansalaisuus voisi olla kiva asia. Ei ehkä silti jaksa kovin voimakkaasti ajaa.

Ragnar

Ratsun ruokkimiseen voisi koittaa keksiä jonkun ratkaisun.

Oriel

  • Iselsin huoneen lohikäärmeveristen tavotteiden selvittäminen.
  • Suurhaarojen alamaailman kanssa sähläily.

Yleiset

  • Pitäiskö tehdä jotain Walker in Darkness:ille ja/tai sen varjomaalle?
  • Talven Naamion ja Mnemonin huoneen suunnitelmien estäminen.

Joskus myöhemmin tulevaisuudessa

  • Pohjoisessa oleva lvl 1 manse, jossa lvl 2 demesne alla, suunniteltava uusiksi (Tammi).

Pääsivu