Lumikoira:Sukupolvisiirtymä

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Vuonna 509, talvella: Thamiorin ja Paeriksen vanhemmat odottavat neljättä lastaan! (Heillä on kuulemma yksi isosisko.)

Marassa tutkimuksessa ollut kirottu käärö on kadonnut. Jäljet johtivat satamaan, oletetaan varastetuksi. Joku laiva lähti etelään.

Louise on saanut paikan kuninkaan hovissa kuningattaren selänpesijänä tms. Liinu on linnassa hevostenhoitajana ja käy myös oppimassa Jorelilta hevostaikuutta.

Louisen ja Tonin häät pidetään jossain linnassa, koska kirkko ei ole vielä valmis. Koska Louise osaa järjestää, paikalla on aatelisia. Ja Oripeltoja. Toni jänistää hääaamuna ja pakenee paniikissa, mutta Sirval ottaa hänet kiinni ja saa palaamaan.

Häämatka kattaa koko Zesshin niemimaan. (Louise ihan vähän vaan rakentaa vakoojaverkkoaan…)

Myöhemmin syksyllä Linnalle tulee hyvin yksinkertainen kärry, jossa on Louise, Ogu ja Tonin toinen käsi puuarkussa. Ogun mukaan syyllinen oli varmaankin Mäyrä, teki loppuruumiista hakkelusta ja heitti ne veteen. Tonin taikaesineet ja kadonnut tikari on myös Louisen mukana. Pohjanportin hautausmaan ensimmäinen asiakas. Hänelle tehdään sinne krypta.

Oskar kerää kostopossen. Tapahtui jossain Hirvan toisella puolella. Ahma antaa resursseja mutta jää huolehtimaan linnasta ja Louisesta. Mäyrän jälki tosin kylmenee pahasti.

Louise on raskaana ja jää asumaan Pohjanporttiin. Linna valmistuu. Lotte ehtii synnyttää ennen Louisea. Louise taas synnyttää hyvin hankalasti ja lapsi ei tosiaan ole Tonin! Se on tumma ja iso mötkäle. Thamiorilla on täysi työ pitää heidät hengissä. Louise on järkyttynyt eikä halua olla lapsen kanssa tekemisissä.

Oskar on sitä mieltä, että lapsi on kirottu ja luonnonoikku ja pitää tappaa! Sirvalin mielestä sen voisi vaikka kouluttaa taistelijaksi ja lähettää Mäyrän perään! Liinu on myös yllättäen innostunut lapsen hoitamisesta.

Louise antaa sille kuitenkin nimen: Santa. Siniset silmät.

Louise lähtee takaisin Kalauniin. Käy pari kertaa Tonin haudalla.

Sirval käy vielä kerran seikkailemassa kääpiövuorilla etsimässä lisää voimaa! Hän käy nostelemassa vuoria ja kaikkea, mutta lentokengät jäävät kiinni kääpiöiden pikabetoniansaan. Niistä voi tehdä vaikka pyhiinvaelluskohteen. Nyt hän voi rikkoa fysiikan lakejakin kivasti: nostettu talo ei mene rikki eikä maa Sirvalin alla vajoa.

Ahman ensimmäinen lapsi on Säilä. Merkittävä osa hänen lapsuudestaan kuluu paeten Lottea, joka yrittää tehdä hänestä kunnollista Mensierin palvojaa. Tykkää Louisesta. Onnistuu taivuttelemaan Loten lähettämään hänet miekkakouluun Kalauniin. ”Jos nyt edes tottelisi jotakuta!” Säilä kestää melkein vuoden.

Sitten hän saa potkut monesta muustakin miekkakoulusta.

Linnart pääsee pois hoidoista ja palaa Harnigiin. Greharg on kuollut. Siellä on Arttu ja Hubert Hubertius.

Ahmasta tulee jossain vaiheessa paroni.

Kuninkaan poika Garan ja kuninkaan siskonpoika Rakaris ovat vähän napit vastakkain, mutta Kuikoon ei sentään tule sisällissotaa.

Utujen Metsästä kuuluu jotain että haltiakulttuurissa on tapahtumassa jotain mullistuksia. Thamiorin sisko pyytää käväisemään.

(Thamior aloittaa ”salaisen” projektin, jolla tehdään Kirotulle Metsälle jotain.)

Santa saa kuulla Louiselta, että hänen on nyt mentävä oppiin Louisen vanhojen tuttujen luo. Louise on ehkä hieman tärähtänyt…

12-vuotiaana Santa pääsee taas Pohjanporttiin hetkeksi. Hän ja Säilä karkailevat välillä rukouksista ja muista ja menevät treenaamaan, salil eka salil vika.

Säilä on talvisin miekkakouluissa. Yhtenä kesänä Säilä onkin karannut Dellan kanssa jonnekin seikkailemaan.

Ahma löytää Santan Tonin työhuoneesta lukemasta Tonin kirjoja ja kirjeenvaihtoa. Hän ajaa Santan pois. Seuraavalla viikolla uudestaan. Sitten Tonin tavarat saattavat siirtyä.

Oskar ja Gunillakin saavat lapsen.

Oskar tykkää kävellä kivasti Kirotun Metsän puolella ja tuo sieltä trofeita. Hän on Pohjoisen Tien Suojelija.


Hahmojen päiväkirjan pääsivu

Pääsivu