Lumikoira:Kirveli (salaiset)
Sisällysluettelo
Kirvelin ”salaiset” jutut
Lumikoira | Kirvelin julkinen sivu
Tausta
Jossain päin Marjalehtoa, Sirja Vitihaivenen vanhan alueen laitamilla, kasvoi ruusupensas. Se tuotti isoja, enimmäkseen hajuttomia ja kellertävän vihreitä ruusuja. Ruusupensas oli lähellä erään talon peltoa, ja talossa asui pariskunta, Niini ja Kvel Nuorsuo sekä Niinin leskeksi jäänyt täti Delila. Niini ja Kvel kävivät usein keväisin katsomassa pensasta, sillä he pitivät siitä, vaikka sen kukat eivät värinsä takia koristeeksi kelvanneetkaan.
Eräänä keväänä pensas vaikutti hieman huonokuntoiselta eikä tuottanut yhtään ruusua. Sen sijaan se kasvatti hyvin paksun pensaspallon, jonka ympärille se teki tuhottomasti lehtiä. Myöhään kesällä pensaspallon päältä paljastui yksi valtava nuppu, kun se kasvoi hieman pensaan ylimpien lehtien yli. Nuorsuot kävivät pensaan luona lähes joka päivä, sillä he eivät malttaneet odottaa, että näkisivät valtavan ruusun auenneena.
Kun he eräänä aamuna tulivat pensaan luo, he tuijottivat sitä hyvin pitkään. Pensas ja sen tekemä pallo olivat edelleen tallella, mutta valtava nuppu oli auennut. Se olisi ehkä saattanut olla valtava punainen ruusu, mutta se oli jo lakastunut niin pahoin, että heillä ei ollut aavistustakaan, oliko se oikeasti ollut ruusu. He kiinnittivät tosin suurimman osan huomiostaan outoon lapseen, joka makasi liikkumattomana lakastuneen jättikukan päällä. Lapsi oli hieman vihertävä mutta selvästi ihmisen muotoinen.
He seisoivat typertyneinä useita minuutteja.
”Mi-mi-mikä tuo oikein voi olla?” kysyi Niini.
”…Haltia?”
”Eihän se voi olla haltia!”
”Mutta sillä on suipot korvat!”
”Eiväthän haltiat ole tuolla lailla vihreitä? Ja katso sen tukkaa, sehän näyttää melkein kuin lehdiltä. Luulin ensin, että sen päällä on pensasta.”
”No, niin… Mutta minä näin kyllä kerran vihreän haltian, kun olin merellä.”
”Näitkö? Hmm… Ja hehän asuvat metsissä… Ehkä… ehkä he lisääntyvät tällä tavalla? Kasvavat pensaissa?”
”En vannoisi, mutta kai se voi mahdollista olla.”
”Jos se on haltia, meidän pitää viedä se Marjalehtoon. Se haltiapappi voi huolehtia siitä.”
”Mutta mistä se on edes tullut? Missä sen vanhemmat ovat?”
Niini haukkasi henkeään. ”Voi ei! Mitä jos lapsi on hänen ei-toivottu lapsensa? Kamalaa!”
Kvelkin pelästyi. ”Ei… eihän lasta sitten voi viedä hänelle! Ties mitä sille tapahtuu.”
”Mitä me oikein voimme… Kvel? Kvel! Me voimme ottaa sen!”
”Mi-mitä?”
”Me olemme yrittäneet saada lasta kolme vuotta! Mitä jos tämä on ainut tilaisuutemme?”
Kvel oli hetken aikaa typertynyt. ”Mutta kun… Se ei ole meidän… Se ei ole edes ihminen… Onko se edes oikeasti haltia?”
”En tiedä enkä välitä, se on lapsi joka kaipaa huolenpitoa. Emme me voi jättää sitä heitteille.”
”Tuota…”
Niini meni lapsen luo ja siivosi lakastuneet lehdet ja epämääräiset risut pois sen päältä. Sitten hän poimi sen syliinsä ja halasi sitä. ”Se tuoksuu niin hyvältä! Ah, kuulin muilta äideiltä kuinka vauvat tuoksuvat hyvältä, mutta yksikään niistä ei varmasti tuoksu yhtä hyvältä kuin tämä.”
Kvel tuijotti Niiniä hetken mutta sitten meni myös haistelemaan lasta. ”O-olet oikeassa!”
”Voi Kvel, pidetään se!”
”No… Kyllä me voimme vähintäänkin yrittää”, vastasi Kvel ja hymyili.
He kävelivät kotiinsa. Delila otti heidät vastaan tyypilliseen tapaansa.
”Missäs sitä on taas oltu? Kummallisen paljon te olette taas olleet poissa! Toivottavasti ette taas niillä haihattelukävelyillänne, kävisitte vaikka uudestaan sen noidan luona ja pyytäisitte lisää apua siihen lapsettomuuteen mikä ihme tuo on? Joko te sorruitte lapsivarkauteen? Samuela varjelkoon mitä teitte! Ei kai kukaan huomannut? Kai se edes on terve?”
”Se on haltiavauva, joka oli hylättynä metsässä! Mietin kyllä, että pitäisikö se viedä sille haltiapapille, mutta mitä jos hän on sen tänne jättänyt? Varmasti hänellä oli siihen joku syy ja sitä paitsi me olemme toivoneet lasta niin pitkään, viimeinkin meille on vastattu!” vastasi Niini.
”Onpas se todella kummallisen näköinen. Mikä lie luonnonpullistuma! Mutta se tuoksuu uskomattoman hyvältä, voi voi. Jos se ei olisi lapsi, tekisin siitä teetä!”
”Delila!” huudahti Kvel.
Kvel ja Niini riitelivät vielä siitä, mitä sukupuolta lapsi oli. Kvelin mielestä se nimittäin oli tyttö ja Niinin mielestä poika. Delila piti riitelyä naurettavana ja tuuppasi molemmat sivuun tuijottaakseen vauvaa itse. Hän tuijotti pitkään silmät pyöreinä, mutta kääntyi sitten ylpeästi Niinin ja Kvelin puoleen, selitti ummet ja lammet kukista, heteistä ja emeistä ja totesi lopulta lapsen olevan kukka.
He nimesivät lapsen Kirveliksi sen hyvän hajun mukaan. Parin kuukauden ajan he eivät tehneet muuta kuin pyörittivät elämiään Kirvelin ympärillä ja hädin tuskin saivat sadon korjattua. Alkutalvesta Niini huomasi olevansa raskaana, ja hän oli entistäkin iloisempi.
Kirveli oli talvella hyvin hidas ja niin rauhallinen, että Nuorsuot pelkäsivät hänen olevan mieleltään vajaa. Kevään tullen tilanne kuitenkin kääntyi päälaelleen ja Kirveli alkoi kasvaa ja kehittyä silmissä. Niini sai kesällä lapsen. Talven tullen Kirveli taas hidastui ja rauhoittui, mutta tällä kertaa Nuorsuot keksivät, että kysymys oli kylmästä. Jos Kirvelin piti lämpimänä ja hänelle juotti paljon lämpimiä nesteitä, hän pysyi suhteellisen aktiivisena. Talvella Niini huomasi taas olevansa raskaana.
Koska Kirveli reagoi sen verran oudosti kylmään, Nuorsuot pelkäsivät, että hänellä olisi myös jotain kummallisia kykyjä tai taikavoimia. Pariin ensimmäiseen vuoteen niitä ei näkynyt, mutta sitten he alkoivat tajuta, että Kirveli sittenkin pystyi tekemään jotain outoa. Kun Delila antoi hänelle kasveja hoidettavaksi, hän joko söi ne tai sai ne jotenkin kukoistamaan uskomattomasti. Kirveli meni usein sateella ulos ja tuli takaisin hyvin vettyneen oloisena, vaikka he eivät mitenkään ymmärtäneet, miten ihmisen kaltainen olento voisi vettyä kuin jokin puu tai paperi. Lisäksi hänellä tuntui olevan jonkinlainen hedelmällinen vaikutus, sillä Niini tuli raskaaksi lähes vuoden välein, Delila ramppasi entistä useammin etsimässä seuraa Marjalehdon baareista ja kauempaakin, ja ainut kerta, kun Kvel ei erityisemmin tuntenut haluavansa sänkyhommiin oli, kun hän oli jossain muualla kaksi kuukautta. Jopa yli neljänkymmenen vuoden ikään ehtinyt Delila huomasi eräänä päivänä olevansa raskaana.
Delila metsästi käsiinsä miehen, Ruupertin, jonka oletti olevan lapsensa isä, ja sai tämän muuttamaan luokseen. Hän selitti hyvin seikkaperäisesti ja tyhjentävästi minkälainen otus Kirveli oli ja totesi sitten, että se oli parasta hyväksyä. Ruupertti oli järkyttynyt mutta päätti, että Kirveli ei ollut hänen ongelmansa. Vaikka hän ei koskaan oikeasti oppinut pitämään Kirvelistä, hän pystyi jättämään tämän huomiotta, kun Delilan lapsi syntyi.
Eräänä iltana Kirveli oli kadonnut. Nuorsuot etsivät häntä kauhuissaan yötä myöten. Kun aamu koitti, he kuulivat Kirvelin itkun ja löysivät hänet pienestä suonsilmästä, jossa hän oli jumissa. Kun he kiskoivat hänet ylös, he huomasivat, että Kirveli oli ilmeisesti yrittänyt juurtua suonsilmään, koska hänen raajoistaan kasvoi pieniä juuria. Kvel ja Niini nyppivät ne irti, mikä vaikkuti olevan kivuliasta Kirvelille, joten koko tilanne järkytti heitä entistä enemmän. Delila taas pälätti Kirvelille kiihkeästi siitä, kuinka suonsilmä ei missään nimessä ollut sopiva paikka pienen lapsen juurtua, ties mitä sielläkin oli.
Kirveli söi useasti kaikenlaisia kasveja, mitä sattui löytämään metsästä. Hän toi niitä myös kotiin ja viljeli niitä pienissä kasviruukuissa. Kun joku perheenjäsen sairastui, hän yleensä haki metsästä jonkin kasvin ja asetti sen tämän sänkyyn. Se kostautui pahasti, kun Kirveli eräänä syysiltana löysi parhaan kasvin ikinä ja toi sitä suuret määrät flunssan kourassa kärsivälle perheelleen. Niini ja Kvel eivät todellakaan arvostaneet herätystä hullukaalin ympäröimänä ja vielä vähemmän he arvostivat sitä, että heidän neljä muuta lastaan olivat muutaman tunnin aikana onnistuneet syömään sitä. Kirveli sai piiskaa ja hänet pantiin loppuyöksi puiseen häkkiin itkemään.
Muut nukkuivat aamulla pitkään, mutta Ruupertti nousi varhain ylös. Hän oli päättänyt hankkiutua eroon kauheasta kukkalapsesta, joten hän otti puuhäkin ja kantoi sen mukanaan metsään. Hän tarpoi kauan ja pitkälle ja heitti lopulta häkin alas pieneen rotkoon.
Seuraavana keväänä Sirja suunnisti kohti outoa itkua, jonka tuuli toi mukanaan metsästä. Hän löysi Kirvelin juurtuneena rotkon pohjalle, ihmetteli hetken ja päätti sitten irrottaa lapsen ja viedä tutkittavaksi. Hän osasi irrottaa Kirvelin ja tämän juuret kivuttomasti.
Sirja sai pian selville, että Kirveli oli Nupunhuuman ja Paeriksen lapsi. Tajuttuaan, että lapsella oli joitain jännittäviä voimia, hän päätti pitää Kirvelin itsellään. Nupunhuuma oli täysin vastuuton ja Paerista ei varmasti kiinnostaisi. Nupunhuuma tietysti tajusi ennen pitkää, että Sirjan luona asui joku toinenkin suunnilleen hänenlaisensa, mutta Nupunhuuma totesi, että Kirveli ei kiinnostanut häntä lainkaan – mikä oli sinänsä hyvä, sillä Nupunhuuma ei juuri muuta kiinnostusta tuntenut kuin seksuaalista. Sirja veikkasi, että kiinnostamattomuus johtui heidän erittämiensä feromonien samankaltaisuudesta, vaikka ne eivät ihan samoja vaikuttaneet olevan.
Kirveli kukoisti paremmin Sirjan luona. Sirja onnistui opettamaan hänelle jonkin verran taikomista, paransi hänen tietämystään kasveista ja opetti häntä vastuuntuntoiseksi ja ottamaan erilaisia asioita huomioon. Kirvelin ainut ongelma oli se, että hänellä oli tylsää. Metsässä vaeltelu oli suunnilleen jännintä, mitä hän kykeni tekemään, ja hän tekikin sitä aika paljon. Liian kauas harhailu oli kuitenkin selvästi liian vaarallista, kuten hän totesi jouduttuaan kerran karhun yllättämäksi. Karhu oli hypännyt hänen päälleen ja nuollut häntä niin kauan kunnes hänen kauhunhikensä katkerampi aromi viimeinkin voitti maustekirvelin tuoksun, jolloin karhu lähti vähemmän kiemurteleville apajille.
Koska Kirveli hieman kasvettuaan ja muusta maailmasta jotain juttuja kuultuaan välttämättä halusi nähdä kyseisen muun maailman, Sirja opetti häntä naamioitumaan auttavasti ja vei hänet Pohjanporttiin tai johonkin Tomaran pohjoispuolella olevan kylään joko varhaisin aamulla tai myöhään illalla, jolloin ihmisiä ei ollut ihan niin paljoa liikkeellä. Kirveli oli haltioitunut kaikista ihmeellisistä jutuista, joita hän näki, ja vaati Sirjaa kertomaan niistä lisää. Sirja kertoi jotain mutta painosti Kirveliä unohtamaan moiset hömpötykset, sillä suurin osa ihmisistä ja heidän ”hienoista” keksinnöistään on vain haitaksi luonnolle ja usein muille ihmisillekin. Kirveli väitti vastaan ja mitä enemmän Sirja häntä painosti, sitä suuremmaksi Kirvelin uhma kasvoi.
Murrosiän kynnyksellä 12-vuotiaana Kirveli lähti Sirjan luota ovet paukkuen ja sammalmättäät lennellen. Hän vaelsi uutta tietä pitkin Pohjanporttiin eikä yrittänytkään naamioitua. Häntä tuijotettiin ja ihmeteltiin jonkin verran, mutta koska Pohjanportissa ravasi harva se päivä jotain vieläkin ihmeellisempiä seikkailijoita, häneen ei kiinnitetty liikaa huomiota. Kirvelistä tuntui, että Sirjan toistelemat varoitukset pahoista ihmisistä olivat vähintäänkin osaksi pelkkää kuumaa ilmaa.
Kirveli ei oikein tiennyt mitä tehdä, joten hän käveli päivän ympäriinsä ja löysi sitten jonkun alkemistin pikku kaupan. Hän ei uskaltanut mennä sisään vaan pyöri sen ympärillä ja kritisoi mielessään sen vieressä olevan pienen puutarhan kuntoa.
Illalla hän näki kaupasta ulos tulevan hyvin pukeutuneen ja pönäkän keski-ikäisen naisen, joka myös näki hänet ja kiinnostui silmin nähden. Nainen tuli välittömästi hänen luokseen.
”Ooh, en ole ennen nähnyt sinun kaltaistasi olentoa! Minä olen Sunna Herzenwerde …taikaesineiden kauppias! Mikä on nimesi? Saanko kysyä, mitä rotua edustat?”
”Öh… Nimi on Kirveli. Kai minä olen joku haltia-kukkakeiju.”
”Voi, onpas erikoista! Haluaisin mielelläni kuulla lisää. Ovatko vanhempasi täällä?”
”En minä tunne heitä.”
”Voi ei! Oletko siis orpo? Miten surullista… Mutta mitä sinä täällä ihan yksin teet? Tämä paikkakunta vaikuttaa vähän vaaralliselta.”
”No en minä ole mikään lapsi enää.”
”Et tietenkään, mutta keskenkasvuinen varmaan kuitenkin? Voi, anteeksi, enhän minä tiedä mitä osaat! Ehkä pystyt pitämään vallan mainiosti huolen itsestäsi.”
”Öm…”
”Asutko täällä?”
”Öm…”
”No tuota… Sopisiko sinulle, jos juteltaisiin enemmänkin? Haluaisin kovasti tietää mitä sinulla on kerrottavanasi!”
”En minä oikein tiedä mitä kertoa…”
”No ei se haittaa, kyllä sitä aina jostain voi puhua. Tulisitko minun ja hänen kanssaan majatalolle?” Sunna osoitti yhden vankkurin vieressä olevaa sotilaan näköistä miestä.
”Majatalolle? Eikö siellä ole hirveästi ihmisiä ja kaikkea? En minä oikein…”
”Ah, tietenkin, se ei ehkä ole kovin sopiva noin nuorelle. Ai niin, täällähän on se yksi kuppila, voisimme mennä sinne! Se menee kiinni ihan näillä main, joten siellä ei varmasti ole liikaa väkeä mutta ehdimme silti jutella vähän.”
”Öm… No kai minä voin.”
Sunna johdatti vankkurinsa ja Kirvelin Pohjanportin karvan verran paremmalle alueelle. Sieltä löytyi aikaisin kiinni menevä kuppila, joka oli rauhallisten vanhusten ja naisten suosiossa, ja kävipä siellä moni hieman rikkaampikin henkilö. Sunna osti Kirvelille maustettua teetä, joka oli kerrankin erilaista kuin Sirjan ainaiset keitokset.
”Minähän sanoin, että olen taikaesineiden kauppias. Sitä varten olen opiskellut jonkin verran taikatutkimusta, jotta voin selvittää, ovatko esineet todellakin taikaisia ja millä tavalla ne ovat taikaisia!” Hän otti taskustaan kynän. ”Esimerkiksi tämä kynä on taikakynä, koska siitä ei koskaan lopu muste. Sillä voi kirjoittaa ihan niin kauan kuin haluaa! Mutta siinä se ei tietysti auta, jos tekee virheitä, ne pitää korjata ihan itse!” Sunna nauroi. Kirvelikin oli hieman huvittunut. ”Osaatko sinä tehdä jotain taikatemppuja?”
”No… Haisen kuulemma hyvälle enkä välitä myrkyistä. Mutta jos on kylmä, niin menen horrokseen. Ja olen hyvä kasvien kanssa ja voin vähän liikuttaa niitä. Ja osaan melkein puhdistaa maata.”
”Hienoa, mielenkiintoista! Sinähän voisit tehdä ties mitä, jos opiskelisit vähän lisää taikuutta.”
Kirveli hymyili.
”Mitä ajattelit tehdä isona?”
”Ööö…”
”Etkö tiedä? No ei se mitään, en minäkään tiennyt sinun ikäisenäsi! Haluaisitko opiskella lisää taikuutta?”
”Kyllä minä varmaan.”
”Minä voisin ehkä auttaa siinä. Olen nimittäin lähdössä täältä ja menossa Maran velhokaupunkiin myymään näitä esineitä, jotka olen saanut. Ja hakemaan lisää, jotka voin myydä täällä, kun palaan! Voisin viedä sinut Maraan ja voisit mennä jonkun velhon oppiin.”
Kirveli oli hieman epäluuloinen kuullessaan Marasta, sillä Sirja ei ollut puhunut siitä mitään kovin hyvää. Toisaalta koska Sirja nyt oli muutenkin niin kireä ja eleli vain siellä savuisessa mökissään, niin mitäpä hän siitä oikeasti voisi tietää? Kirveli päätti uhmata Sirjaa. ”Joo! Se olisi hienoa.”
Sunna oli iloinen (saadessaan uuden kauppatavaran) ja osti Kirvelille toisenkin teen. He lähtivät seuraavana aamuna vankkureilla kohti Maraa.
Tie Maraan oli pitkä. Sunna selitti, että koska Kirveli oli niin oudon näköinen, hänen kannattaisi pysyä piilossa ja olla vetämättä huomiota itseensä. Kun joku tuli liian lähelle ihmettelemään, Sunna selitti, että Kirveli oli sairastunut haltialapsi, joka oli menossa Maraan tutkittavaksi.
Kun he viimein saapuivat Maraan, Kirveli vietti muutaman päivän Sunnan yhteistyökumppaneiden kaupassa ja sai testata monia jännittäviä taikaesineitä. Sunna esitteli hänet neljälle velholle, jotka olivat kuulemma kiinnostuneita hänestä. Yksi heistä lopulta otti Kirvelin.
Velhomestari oli Vares Viistorni, yllättävän nuori velhomestariksi. Hän oli lipevä, hyvännäköinen ja hieman turhamainenkin. Hänen viisitorninen asumuksensakin oli lähinnä selvää näyttämisenhalua. Jotkut vääräleuat huhusivat, että hän oli saanut velhomestarin tittelinsä muilla avuilla kuin velhoudellaan, mutta ei hän silti mikään huono velho ollut, jos ei erityisen hyväkään. Hän halusi päteä ja tietää kaikesta kaiken. Hän oli myös hyvä kohtelemaan ihmisiä juuri sillä tavalla kuin he halusivat, jolloin hän sai heidät pelaamaan hänen pussiinsa.
Vares antoi tornistaan Kirvelille oman parvekkeellisen huoneen, jonne tämä asettui. Kirveli sai luvan kasvattaa myrkyllisiäkin kasveja huoneessaan ja parvekkeellaan ja muita kasveja tornin vieressä pienessä puutarhassa, jota hän myös sai hoitaa. Tornissa pyöriskeli muitakin, joihin Kirveli ajan myötä tutustui. Useimmiten Kirveli näki useita palvelijoita, jotka eivät juuri kiinnittäneet häneen huomiota, joten Kirveli jätti heidät rauhaan. Kirveli tosin lähes ystävystyi kokki Dina Kummaluksen kanssa, koska ensimmäistä kertaa (hänen muistinsa mukaan) hän sai oikeasti hyvää ruokaa.
Vares kehotti Kirveliä keksimään itselleen sukunimen, koska se on kuulemma Kuikon tapojen mukaista. Kirvelillä oli jotain hämäriä muistikuvia syntymäpaikastaan ja valitsi sen takia sukunimekseen Kuusilehto.
Vareksella vaikutti olevan kolme lempioppilasta (Palanius, Riikko ja ”Hohtokyy”), joiden kanssa hän vietti eniten aikaa ja joille hän antoi vaikeita tehtäviä. He asuivat myös Vareksen tornissa. Lisäksi välillä paikalla kävi muitakin nuoria velhonalkuja opiskelemassa tai jotain vanhempia tapauksia, jotka olivat paikalla päivästä muutamaan viikkoon.
Kirveli oli tyytyväinen, sillä hänellä oli kerrankin helppoa; Vares vietti hänen kanssaan melkein yhtä paljon aikaa kuin lempioppilaidensakin mutta ei vaatinut häneltä mitään kovin vaikeaa ja oppitunnitkin olivat kovin helppoja tai sitä, että Vares antoi hänelle kirjan luettavaksi. Kyllä Kirveli ne luki omalla ajallaan, mutta yleensä ei kovin nopeasti. Joskus jopa Vareksen muut oppilaat, jotka olivat opiskelleet jo kauemmin, selittivät Kirvelille joitain asioita. Usein Vares myös teki kaikenlaisia jänniä kokeita Kirvelin kanssa, jolloin Kirveli usein sai tietää jotain omista kyvyistään. Joskus he kokeilivat, kuinka paljon vettä Kirveli pystyi imemään itseensä. Joskus hän söi erilaisia ruokia ja myrkkyjä ja kertoi miten ne vaikuttivat. Joskus hän kokeili, kuinka paljon kaljaa hän pystyi imemään itseensä (vähemmän kuin vettä ja hieman erilaisin seuraamuksin). Joskus hän antoi tukastaan lehtiä, joilla Vares teki jotain kokeita. Joskus Kirveli sai jonkin taikajuoman juotavaksi. Talvella he kokeilivat, kuinka kylmässä Kirvelin keho alkoi valmistautua horrostamaan. Vares myös kerran onnistui suostuttelemaan Kirvelin yrittämään juurtumista puutarhassaan. Kirveli ei pitänyt siitä, sillä kokeeseen meni kolme viikkoa parhainta kesäaikaa ja hän oli enimmäkseen tajuissaan toisin kuin kuusivuotiaana talvella. Vares kuitenkin kannusti häntä, käski oppilaidensa pitää hänelle seuraa ja otti jopa avuksi luontotaikuuden asiantuntijan irrottamaan häntä, jotta se ei varmasti sattuisi.
Kirveli seurusteli enimmäkseen Vareksen muiden oppilaiden kanssa. Kaksi Vareksen lempioppilaista, Palanius ja Hohtokyy, olivat kiireisiä opintojensa kanssa eivätkä juuri seurustelleet muiden kuin joskus perheidensä kanssa. Riikko sen sijaan otti rennommin ja vietti joskus vapaa-aikaansa Kirvelin kanssa pelaillen, jutellen, soitellen ja kaupungilla huvitellen. Myös Vareksen luona harvemmin käyvät nuoret ottivat Kirvelin toisinaan mukaansa kaupungin iltaan ja yöhön.
Pian Kirveli oppi, että Sirjan varoituksissa oli ollut enemmän perää kuin hän oli ensin kuvitellut. Hän sai usein kuulla kommentteja ulkonäöstään, perimästään, hengenlahjoistaan ja ties mistä, yleensä ikävään mutta vähintäänkin päivittelevään sävyyn. Useimmat ihmiset vain tuijottivat häntä tai jättivät rauhaan, mutta oli myös niitä, jotka suhtautuivat häneen mukavasti. Hänen oppitoverinsa selittivät, että muualla Kuikossa tilanne olisi luultavasti huonompi. Hän tajusi myös, että jos joku ikävän oloinen ihminen lähestyi häntä mutta ei voinut alkaa heti kritisoida häntä, jo muutamien sekuntien odotus aiheutti joskus ikävyyden lieventymistä ja jopa poistumista. Kirveli kysyi asiasta Varekselta, joka oletti, että se johtui varmaankin hänen hyvästä hajustaan.
Marassa oli eräs yökerhon tapainen anniskelupaikka, joka näytti todella kummalliselta paikalta, sillä sen omistaja antoi ihmisten kokeilla taikatemppujaan koska vain, myös läpällä ja kännissä. Paikan nimi oli Taianomainen Uni. Yksi paikan ikkuna oli pysyvästi jäätä ja ihmisten kielet ja nenät jäivät siihen yhtenään kiinni. Yksi tuoleista oli dramaattinen: se siirtyi usein pois ihmisten takamusten alta, mutta oli sitäkin vakaampi, jos joku nousi sen päälle seisomaan ja vaahtoamaan jostain. Paikan etuoven edessä sisällä kasvoi lattian läpi jokin pallomaisia lehtiä tekevä pensas. Useat tuolit olivat jollain mystisellä tavalla vääntyneitä, hiiltyneitä tai värjääntyneitä. Katossa oli luukku, joka houkutteli kissoja suunnattomasti, joten niitä kykki siellä jatkuvasti muutama seuraamassa paikan menoa. Lisäksi paikalla oli useita, usein pian ohi meneviä efektejä, kuten tanssivia syömävälineitä, katon rajassa pööpöilevä minipallosalama, valaiseva lautanen tai nurkassa kytevä puutuopin jäänne, jonka päälle heitettiin aina välillä tuopillinen vettä, koska se ei millään meinannut sammua.
Eräänä iltana Kirveli oli mennyt paikkaan oppilasporukan kanssa. Paikalla oli yksi Kirvelin parhaimmista kavereista, Tillon Kauratyyny, vesitaikuutta opiskeleva puolituinen, joka oli myös alkoholin ystävä. Ilta eteni jossain vaiheessa siihen pisteeseen, että he kaikki olivat juoneet hieman liikaa ja alkoivat esitellä taitojaan. Tillon pani baaritiskillä olevat juomat hyppimään edestakaisin tuopista toiseen, jolloin niiden omistajat alkoivat protestoida ja syytellä toisiaan tai nauraa. Eräs oppilas sytytti Tillonin tuolin palamaan tuliloitsulla, ja toinen sammutti sen jääloitsulla. Kolmas asetti metalliset syömävälineet pöydälle ja kietoutti ne toistensa ympärille. Kirveli otti ja päätti liikuttaa oven edessä olevaa pensasta. Se hytkyi paikallaan hetken kuin tutiseva hyytelö, minkä jälkeen hän onnistui jotenkin muuttamaan sen lehdet soikeiksi. Jotkut paikallaolijat protestoivat, koska nyt he eivät enää voineet kutsua sitä pallopensaaksi.
Kirveli ihmetteli, mitä tapahtuisi, jos entisen pallopensaan lehtiä söisi. Kukaan seurueesta ei tiennyt, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi usuttaa Kirveli syömään niitä. Kirveli meni ja söi muutaman. Hän totesi, että ne maistuivat marjaviinalta. Tästä innostuneena muutama muukin paikalla olija meni syömään lehden. Tillon yritti mennä väliin ja selitti, että ne voisivat olla myrkyllisiä, mutta häntä ei uskottu. Pian paikan omistaja kuitenkin onnistui keskeyttämään aikeet ja selitti, että pallopensaan lehdet aiheuttivat väliaikaista palloutumista eli torson muuttumista hyvin pallomaiseksi. Tosin hän epäili, että nyt ne saattoivat aiheuttaa vain soikenemista. Jotkin paikallaolijat epäilivät Kirveliä myrkytykseen yllyttämisestä, mutta suurin osa siitä jäi känniseksi spekulaatioksi.
Myöhemmin Taianomaisen Unen vakioasiakkaat (ne sillä hetkellä hieman enemmän kännissä olevat) vaativat Kirveliä ja jotain toista luontotaikojaa korjaamaan pallopensaan, koska he eivät kestäneet kutsua sitä soikiopensaaksi. Kirveli ja toinen sitten yrittivät, ja hieman juoneina eivät onnistuneet niin hyvin kuin olisivat voineet haluta: pensaan lehdet kyllä palloutuivat taas, mutta heillä oli karkea erimielisyys siitä, pitäisikö lehden ”alapuolen” vai ”yläpuolen” olla pallolehtien sisäpinnalla. He sitten väänsivät ja säätivät pensasraukkaa niin pitkään, että lopulta sen lehdet olivat puolipallon muotoisia ja osa niistä kaareutui yläpinta ulospäin ja osa alapinta ulospäin. Lisäksi pensas oli hädissään vaappunut ympäriinsä, kaapannut läjän tuoleja ja sulauttanut ne jotenkin itseensä niin, että ne muodostivat sen ympärille suojaavan kehän. Nyt pensaan luo ei ollut enää yhtä helppo päästä, ja sen lisäksi tuolit tukkivat nyt pääsyn sisään. Paikalle piti rakentaa uusi, laajennettu eteinen. Ainakin asiakkaat olivat sitä mieltä, että puolipallopensas oli aivan tarpeeksi hyvä nimi.
Kaupungilla humputellessaan Kirveli huomasi parin vuoden aikana, että ihmiset alkoivat vähitellen koskettaa häntä useammin, joskin aika varovasti, ja kyselivät häneltä usein, kuinka vanha hän oli. Samoihin aikoihin Kirveli huomasi ihokarvojensa muuttuvan yllättävän piikikkäiksi ja hänen tukkansa kasvoi hieman pidemmäksi. Vares tutki asiaa hieman ja totesi, että nekin olivat murrosiän merkkejä.
Eräänä iltana 15-vuotiaana Kirveli tuli aikaisin kotiin baarikierrokselta ja meni Riikon luo valittamaan. Riikko oli huoneessaan tekemässä huomisen läksyjä.
”Riikko, yyh! Olin äsken Rautakatossa ja siellä oli yksi tosi ällöttävä tyyppi, joku känninen kisälli. Se tuli ensin seisomaan viereen ja teki sellaisen puolihalauksen, tiedäthän, mutta rupesi sitten lääppimään ihan hirveästi! Yyh! Hyvä kun ei tunkenut vaatteiden alle! Löin sitä tuopilla naamaan.”
”No hyi olkoon! Olipa todella inhottava tapaus, hyvä että mottasit. Mitä sitten tapahtui?”
”Ei hirveästi mitään… Pari muuta tyyppiä poimi sen klähmäräpylän ylös ja sanoivat, että ei niin saa tehdä ja veivät sen johonkin pöytään rauhoittumaan. Mutta minua suututti niin paljon että tulin kotiin!”
”Et tiedä minkä niminen se tyyppi oli?”
”En…”
”Harmi, et voi kannella hänestä… No, varmaan joku muistaa sen.”
”Minä kyllä vähän mietin… että miksi se teki niin? En ole koskaan aiemmin nähnyt ihan sellaista ja minusta tuntuu muutenkin, että ihmiset koskevat minuun paljon useammin kuin muihin.”
”Öm, no, hm.” Riikko vaikutti hieman vaivaantuneelta. ”No, se johtuu siitä, että olet jotenkin kutsuva. Siis, yleensähän ihmiset karttaisivat olentoa, joka näyttää erilaiselta kuin tavallinen ihminen – paitsi no, ei niin usein Marassa! Mutta siis, ihmisten tekee mieli tulla lähellesi ja koskea! Itse asiassa minun ja muidenkin tekee mieli tehdä niin, siksi me halaamme sinua niin usein.”
Kirveli oli hieman yllättynyt. ”Ihanko totta? Mutta tehän halaatte toisiannekin?”
”Niin, nyt! Me emme tehneet sitä ollenkaan ennen kuin sinä tulit tänne! Sitten kun tulit ja me rupesimme halaamaan sinua, niin päätimme, että halataan samantien toisiammekin.”
”Öm… Mutta siis, teidän muidenkinko tekee mieli klähmiä sillä tavalla…?” kysyi Kirveli hieman huolestuneena.
”No ei nyt sillä tavalla, emmekä me ainakaan tekisi niin! Se on tosi epäkohteliasta ja sitä paitsi sinä olet vielä tosi nuori.”
”Saisiko niin muka tehdä, jos olisin vanhempi?”
”Eeeeei, siis… no se olisi edelleen tosi epäkohteliasta.”
”No sitä minäkin.”
”Mutta luultavasti tilanne menee vähän huonommaksi, kun olet vanhempi, koska sitten ne muut olettavat, että osaat ja kykenet seksiin. Sitähän ne kuitenkin haluavat.”
”Yyh. En minä sitä nyt ihan kenen tahansa kanssa halua tehdä! En ole vielä nähnyt ketään, joka olisi minusta hyvä.”
”…Etkö yhtään? Edes yhtä?”
Kirveli oli hieman epävarma siitä, mitä Riikko haki takaa. ”E-en kai…”
”Et edes minua?”
Kirveli oli sanaton. Ei Riikkokaan häntä siinä mielessä kiinnostanut, mutta hän oli varmasti yksi harvoista, joiden kanssa hän luultavasti suostuisi sänkyyn. No, nytpä sitä näköjään saisi kokeilla.
Riikon läksyt jäivät tekemättä.
Kirveli päätyi myös Hohtokyyn ja Tillonin sänkyihin. Vaikka sänkypuuhat ihan kivoja olivatkin ja kaikki kolme hänen kumppaniaan olivat mukavia ja kiintyivät häneen entistä enemmän, hän ajatteli silti usein, että heidän suhteistaan puuttui jotain. Asia ei kuitenkaan tuntunut vaivaavan ketään muuta eikä Kirvelinkään mieliala sen takia huonontunut, joten he jatkoivat samaan malliin. (Palanius oli kuulemma siveä ja odotti avioliittoa.)
Myös jotkut muut Kirvelin tuntevat lähestyivät häntä siinä mielessä, mutta eivät päässeet yli Kirvelin erilaisuudesta – joko hän oli liian haltiamainen, liian kasvimainen, väriltään liian vihreä, sukupuoleltaan liian kukka, liian piikikäs ja niin edelleen. Sen sijaan jotkut vanhemmat aikuiset eivät välittäneet siitä niin paljoa, mutta Kirveli taas oli sitä sieltä, että he olisivat liikaa niskan päällä.
Pari vuotta kului. Palanius valmistui ja myös Hohtokyy ja Riikkokin alkoivat olla lähellä valmistumista. Kirveli sen sijaan ei.
Eräänä päivänä Riikko pelmahti Kirvelin huoneeseen hyvin huolestuneen näköisenä.
”Voi ei! Kirveli, minä aloin vähän miettiä kun sinä et ole edistynyt kovin paljoa täällä ollessasi… Tietysti selvästi jonkin verran, mutta et niin paljoa kuin olisi voinut olettaa, kun kerran olet selvästi ihan tarpeeksi fiksu ja osaat taikoa. Minä rupesin epäilemään, että eikö Vares muka opeta sinua kunnolla! Niinpä minä vähän kaivelin hänen päiväkirjojaan ja minä… Hän ei tosiaan ole opettanut sinua kunnolla! Hän vain antaa sinulle jotain kirjoja luettavaksi ja opettaa jotain helppoa ja yksinkertaista! Eikö hän ole antanut sinulle paljoa läksyjäkään tai mitään! Ja sain selville että hän oli joskus monta vuotta sitten ostanut sinut joltain ihme kauppiaalta! Ja että olit kuulemma joku ’koeyksilö’! Kyllä minäkin muistan että hän teki kaikkia kokeita kanssasi jotta saisi selvitettyä miten kykysi toimivat, mutta sitten hän vain jatkoi niitä ja ja ja hän tekee tukallasi jotain ihmeen… Hän myy sitä jollekin alkemistille hyvään hintaan! Sehän on suorastaan törkeää! Hän on käyttänyt sinua pelkkänä koekaniinina!”
Lusikka tipahti Kirvelin suupielestä tuoppiin, kun hän vain tuijotti Riikkoa. Hohtokyy oli kallistanut tuoppiaan niin paljon, että osa sen sisällöstä oli valunut lattialle.
Kun Riikko huomasi, että Hohtokyykin oli paikalla, hän järkyttyi. He olivat puoli minuuttia täysin hiljaa.
”…T-tähän on pakko olla jokin looginen selitys!” aloitti Hohtokyy. ”Siis… Sinähän tiesit tästä jo, eikö? Ja olit hyväksynyt sen?” hän spekuloi epätoivoisesti.
”N-no en!” vastasi Kirveli.
”Mutta, mutta siis… Jos olisit oikeasti pelkkä koekaniini, niin eihän Vares kai opettaisi sinulle mitään? Tai kohtelisi niin hyvin? Tai antaisi sinun juosta kaupungilla?”
”No, niin…”
”Älä nyt yritä kaunistella hänen tekosiaan, Hohtokyy! Vares on vain hyväksikäyttänyt häntä! Ehkä hän ei ole ollut selvästi ilkeä, mutta hän on valehdellut ja… ja ties mitä! Emmehän me edes tiedä mitä kaikkea Vares on tehnyt enkä minä ehtinyt lukea kaikkea”, sanoi Riikko.
”No siis, niin, ei hän ole minua kai oikeasti satuttanut mutta… minä luulin että se yksi kauppias vain antoi minulle kyydin tänne! En minä… kyllä minä välillä ihmettelin, että miksi niitä joitain kokeita piti tehdä niin monta kertaa ja jotkut niistä olivat vähän epämiellyttäviä tavallaan ja mistä hän oikein saa tukkaani? En minä sitä hänelle niin usein anna!”
”Hän käy kai hakemassa sitä täältä! Katso nyt, tuossakin on yksi lehti.” Riikko osoitti lattialle Kirvelin sängyn viereen.
Kirveli kauhistui ja meni poimimaan sängyn viereen tipahtaneen lehtihiuksensa. Hän ei tiennyt mitä olisi sille tehnyt, joten hän söi sen.
Hohtokyy köhähti järkytyksestä. ”Ö-öm, oletko nyt kannibaali?”
”Se on vain kasvi!”
”Mutta jos sinä olet osittain kasvi…”
”Ei nyt mietitä sitä!” tuhahti Riikko. ”Meidän pitäisi yrittää ratkaista tämä ongelma…”
He olivat taas hiljaa jonkin aikaa.
”En kyllä ole ihan varma, onko tässä ongelmaa, tai ainakaan niin isoa sellaista”, sanoi Hohtokyy ja katsoi Kirveliin. ”Siis jos sinulla ei oikeasti ole täällä paha olla eikä Vares ole ollut oikeasti ilkeä, niin… eivätkö asiat voisi jatkua kuten ennenkin?”
”Hän on kyllä selvästi laiminlyönyt Kirvelin opetuksen! Ainakin se pitäisi korjata”, sanoi Riikko.
”Ja en minä haluaisi niitä kokeita niin usein tehdä, minua alkaa jo kyllästyttää se jatkuva nesteiden imeskely ja sen koko touhun tutkiminen, se on vähän nöyryyttävää. Ja muutama muukin koe on vähän… mutta eivät kaikki, mutta…”
”No, mutta, sinullahan on oikea oppisopimus, eikö olekin? Yritä vedota siihen ja pyydä kunnon koulutusta. Ja kai jos sanot hänelle, että et halua enää tehdä niin paljon niitä kokeita, niin hän suostuu lopettamaan ne?” jatkoi Hohtokyy.
”Minä… Tässä on niin paljon ajateltavaa… E-ehkä niin pitäisi tehdä”, sanoi Kirveli.
”Ehdottomasti! Kyllä tässä on jo aiheellista valitettavaa! Mene vain esittämään asia hänelle asiallisesti, niin kyllä se selviää. Ja jos ei selviä, niin minä voin vaikka viedä sinut valittamaan hänen vanhalle mestarilleen!”
Kirveli vitkutteli asian kanssa kolme päivää. Sitten hän totesi sen liian vaikeaksi eikä uskonut pystyvänsä vaikuttamaan karismaattiseen Varekseen. Hän märehti huoneessaan yhden päivän, kirjoitti sitten kirjeet Varekselle ja Riikolle ja lähti Marasta.
Varekselle hän kirjoitti käyvänsä vierailulla ”kotonaan” Pohjanportissa, jos hän vaikka saisi jotain selville vanhemmistaan, pahoitteli ja sanoi tulevansa niin pian takaisin kuin kykeni, mutta että siihen kuitnekin menisi jonkun aikaa, kun Pohjanportti oli niin kaukana.
Riikolle hän kirjoitti olevansa peloissaan ja ettei tiennyt mitä tehdä, joten hän lähti Pohjanporttiin tapaamaan Sirja Vitihaiventa. Hän kirjoitti myös, ettei tiennyt koska tulisi takaisin ja pyyteli anteeksi, ettei ollut uskaltanut tehdä Vareksen suhteen mitään.
Kirveli käytti hyväkseen erätaitojaan (jotka eivät olleet kovin hyvät, mutta Kirveli toisaalta pystyi käyttämään jos jonkinmoista kasvia ravinnokseen) ja käveli Kettutassujen alueen läpi Kaurakiviin. Hän törmäsi matkalla muutamaan hiiteen, jotka halusivat nuolla häntä. Hän heitteli hiisiä mutakönteillä ja juoksi karkuun. Kaurakivissä ja matkalla Pohjanporttiin hän käytti oppimiaan naamioitumistaitoja ja teki vaivihkaa matkaa pohjoiseen.
Viimein Pohjanporttiin päästyään hän ei ollut enää ollenkaan varma, mitä olisi halunnut edes tehdä. Hänellä ei ollut harmaintakaan aavistusta, mitä hän voisi sanoa Sirjalle. Hän ei uskaltanut etsiä Paeristakaan käsiinsä, eikä hän ollut edes koskaan nähnyt tätä. Hän yritti jopa palauttaa mieleensä hyvin hataria muistikuviaan Nuorsuon perheestä eikä päätynyt mihinkään järkevään lopputulokseen.
Voimat
- Voi juurtua paikalleen kuin puu kasvattamalla pieniä juuria raajoistaan. Parin vuoden aikana saisi mukavan lehtipeitteen.
- Ei kuole nälkään, janoon tai kylmään, mutta silloin pitää juurtua.
- Vaipuu kylmässä horrokseen. Jos lämpötila on jatkuvasti yli 8°C, Kirveli ei hidastu. Jos lämpötila on jatkuvasti 8–-2°C, hän alkaa käydä hitaammalla. Jos lämpötila on jatkuvasti alle -2°C, hän hidastuu niin kauan kunnes ei enää herää nukuttuaan. Lämpötilojen vaihtelu sään ja sisä- ja ulkotilojen takia sotkee pakkaa, mutta pienellä tai kohtuullisella vaivalla hän pysyy toimintakykyisenä läpi talvenkin, kunhan hän voi nukkua lämmitettävässä talossa.
- Erittää maustekirvelin hajuista aromia, josta useat pitävät. Mukana on yleensä myös kutsuvia feromoneja. Saattaa rauhoittaa joitakin ikäviä ihmisiä.
- Karkeammat ihokarvat ovat pieniä piikkejä, silittäminen vastakarvaan saattaa olla ikävää ja/tai naarmuttavaa.
- Hyönteiset kelpaavat ravinnoksi, mutta muu liha aiheuttaa vatsavaivoja tai jopa myrkytysoireita.
- Hyvä kasvien hoitamisessa.
- Kelluu vedessä puisevuuden takia.
- Jos hän saisi noin kolme päivää putkeen auringonvaloa, hänen tukkansa puhkeaisi kukkaan (kellanvihreitä ruusuja).
Persoonallisuus
Kirveli tuppaa juoksemaan pakoon hänen mielestään liian isoilta ongelmilta. Pienempien kanssa hän sen sijaan on yllättävän vastuuntuntoinen ja yrittää muutenkin miettiä tekojensa seuraamuksia – jos se osoittautuu liian hankalaksi, hän pakenee paikalta eikä ainakaan siis aktiivisesti pahenna tilannetta. Tai ainakin hän haluaa kuvitella olevansa pahentamatta sitä.
Hän on hieman varuillaan muun väen suhteen, sillä hän harvemmin tietää, milloin joku pitää hänen tuoksustaan ja milloin joku tulee uhoamaan siitä huolimatta. Yleisesti ottaen hän kuitenkin pitää muista ja olisi mielellään ystävällinen. Häntä harmittaa hieman se, että jotkut tuppaavat tulemaan liiankin lähelle ja haluavat jopa sänkyyn hänen kanssaan, kun taas häntä eivät ainakaan ihmiset tai puolituiset juurikaan kiinnosta. Periaatteessa hän kyllä tykkäisi läheisyydestä, mutta jotain tuntuu vain puuttuvan.
NPC-suhteet
Viimeksi nähnyt 5-vuotiaana (asuvat Marjalehdon länsipuolella):
- Niini Nuorsuo, ottoäiti, Haariosta kotoisin oleva maanviljelijä, muutti tätinsä mukana Marjalehtoon kun tädin mies kuoli.
- Kvel Nuorsuo (”Pätkä”), ottoisä, entinen merirosvonpuolikas. Oli teininä Topi Punaisen aluksella ja sai lisänimen ”Pätkä” pituutensa takia. Nykyään 191 cm.
- Delila Nuorsuo, ottoisotäti, puutarhanhoitaja, hyvin sanavalmis ja menevä täti, joka menetti nuoruudenihastuksensa keuhkokuumeelle alle kolmekymppisenä ja sai ensimmäisen lapsensa päälle nelikymppisenä.
- Ruupertti, Delilan uusi mies, ei ihmeemmin pidä Kirvelistä. Vei Kirvelin syvälle metsään ja hylkäsi sinne.
- Niinin lapset: Tuija (1 vuoden Kirveliä nuorempi), Tammi (2 vuotta nuorempi), Pinja (3 vuotta nuorempi), Kataja (4 vuotta nuorempi). Delilan lapsi: Yrja (5 vuotta nuorempi).
Viimeksi nähnyt 12-vuotiaana:
- Sirja Vitihaiven: otto”äiti”, kasvatti Kirveliä 5-vuotiaasta 12-vuotiaaksi. Opetti Kirvelille jotain luontotaikuudesta ja kasvitietoa. Kirveli pitää hänestä yleisesti ottaen, mutta jotkut asiat risoivat pahasti:
- Sirja painosti häntä kovasti pysymään erossa muuta ihmiskunnasta.
- Mökissä haisi jatkuvasti savulle.
- Sirja ei suostu tekemään metsän liian pelottaville eläimille mitään.
- Sirjan pöperöt eivät olleet kovin hyviä.
- Jatkuva pihkan pureskelun mässytys ärsytti.
- Nupunhuuma: molemminpuolinen epäkiinnostus.
- Gurpo: Kirveliä ei kiinnosta, Gurpoa kiinnostaa (tykkäsi mm. pitää Kirveliä sylissä, jopa muodostaen sitä mukavammaksi, ja tykkäsi epäilyttävän paljon kun Kirveli pari kertaa juurtui häneen). Sirja teki jotain rituaalia Gurpoon sen hillitsemiseksi, toimi jonkun aikaa mutta oli taas heikentynyt kun Kirveli lähti pois.
Viimeksi nähnyt Marassa:
- Sunna Herzenwerde, ystävällinen ja utelias kauppias. (Kauppasi Kirvelin Maraan.)
- Vares Viistorni, karismaattinen velhomestari ja monialainen wannabe-pätijä. (Piti Kirveliä ”oppilaanaan” ja teki tällä kokeita.)
- Riikko, alkemistioppilas, avulias ja tykästynyt Kirveliin. Hyvin itsenäinen, Kassburgista Maraan 15-vuotiaana omin päin matkustanut palvelijaperheen tytär. 4 vuotta vanhempi kuin Kirveli.
- Tillon Kauratyyny, puolituinen, demonologistioppilas, tykkää mm. alkoholista ja Kirvelistä. 8 vuotta vanhempi kuin Kirveli.
- Palanius, kohtelias ja aika uskonnollinen, opiskelee vähän kaikkea. Marassa asuvan pikkuaatelisen toiseksi vanhin poika. 7 vuotta vanhempi kuin Kirveli.
- ”Hohtokyy”, ongelmanratkaisija-parantajaoppilas (kuin House, mutta ei yhtä kaikkitietävän katkera ja ilkeä), pitää oikeaa nimeään (Hannu Virta) ja elämäänsä ennen velho-opintoja uskomattoman tylsänä. 6 vuotta vanhempi kuin Kirveli.
- Dina Kummalus, Varekselle työskentelevä kokki.
- Jotain muita Maran velhoja ja velho-oppilaita (lähinnä Vares Viistornin tuttuja).
Pohjanportti:
- Thamior: S-setä? J-ja lähettää Viistornille noottia feikkioppisopimuksesta? Öö ää öö?
