Lumikoira:Bert

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Perhe

Isä, keksi_nimi, on vaativa velho, ei hirveästi arvostanut pojan päätöstä lähteä seikkailemaan. Paremmat suhteet on setä keksi_nimeen, joka on semi-vaikutusvaltainen kauppias Marassa, jolle Pertti teki kirjanpitotehtäviä ennen lähtöään. Äiti, keksi_nimi, kuoli talvella keuhkokuumeeseen kun Pertti oli 12. Parantajavelhot olivat sitä mieltä että suurella määrällä synnytyksiä saattoi olla osuutensa asiaan, mutta isä on kyllä jotenkin kelvollisesti huolehtinut kaikista lapsistaan. Pertillä on kuusi nuorempaa sisarusta ja yksi vanhempi.

Lyhyt elämäntarina

  • Syntyi Maran velhokaupungissa, toinen lapsi.
  • Oli taipumuksia taikuuteen, sai koulutusta 4 vuotta.
  • 4. lapsi, pikkusisko (keksi_nimi), oli merkittävästi pätevämpi, velhokoulutus loppui.
  • Sai kirjanpitohommia.
  • Siirtyi miekkataisteluun ja käyttämään taikuutta niiden kautta.
  • Poistui perheen (ja palvelijoiden) luota seikkailemaan.
    • Koki seikkailuja, millaisia? Kuinka kaukana matkustanut?
    • Kuinka aikaisin huomannut miekkataitonsa?

Luonne yms.

Käydessään Zesshin alueella maistoi sikäläisten puolituisten jäykempää piippukessua, tottui siihen. Kokenut kerran pari viikkoa tärinöitä kun ei löytänyt lisää, sittemmin palkannut jonkun paikallisen puolituisen kasvattamaan sitä itselleen.

Ase

Loitsumiekka keksi_nimi; hyvin kevyttekoinen miekka, joka ei ilman loitsuvahvisteita kestäisi käyttöä seremoniatoimituksia enempää.


Pääsivu