KoExalted:Tarinoita
Saarnivarjo raportoi
Kolkko koputus oveen kaikui kylmistä kiviseinistä.
"Sisään..."
Eivät hiljaa aukeneva ja sulkeutuva ovi kuin ääneti liikkuva harmaa hahmokaan saaneet pimeyttä vastaan yksin taistelevaa kynttilää lepattamaan. Päästyään raskaista paasista rakennetun valtaistuimen luo hahmo otti viitan hupun päästään ja kumarsi hiukan istuvalle, yötäkin mustemmalle varjolle.
"Herrani."
"Epäonnistuit."
"Kyllä."
"Rupeaako jäykkyys jo tuntumaan raajoissasi? Koetko hetkesi lähestyvän?"
Harmaa hahmo venytteli, kuin ajaakseen ajatuksen pois.
"Se on yksi huolistani. Uskon kuitenkin, että uutiseni saavat jopa teistä irtoamaan muutaman armopalan."
"Niin... mesenaatillemme kertomasi mukaan sellainen haaste olisi melkein kenelle vain liikaa. En voi rehellisyyden nimessä sinua syyttää. Ansaitsisit tarinasi lopun, mutta..."
"Epäilenpä, ettette itsekään niin montaa vastaan lähtisi yksin, tai muutaman aaveen kanssa, käymään."
"Jos uskon tarinaasi."
"Hänelle, joka sen suostuu uskomaan, voin kertoa enemmän. Kuten työnantajalleni kerroin, merkki näkyi kahdella muulla. Se olisi liian paljon useimmalle..."
"Ilman valmistautumista, kyllä."
"...mutta se, mitä vasaraa heiluttava tyttönen minulle kuiskasi, kun näin ne kaksi muuta merkkiä..."
"Hmm... jos vannot että puhut totta. Kaltaisiesi uskominen on on viisauden loppu."
"Voin olemattoman sieluni kautta sen vannoa. Hän sanoi, että heitä on viisi."
"Viisi? Täydellinen kehä? Sitä..."
"En voi olla varma, kahdelta muulta en nähnyt. Mutta ainakin kaksi muuta paikalla olevaa olivat myös valmiita vastustamaan minua. Ja kyllä, siitä on helposti kolmatta tuhatta vuottanne kun olisin täydet viisi nähnyt. Enkä erityisesti haluaisi nähdä nytkään, riippumatta kuinka nuoria he ovat."
"Monisanaista. Ehkä minun pitää uskoa vanhempia ja vähäisempiäni."
"Runollisuus sukuni suonissa saa kyllä minutkin joskus puheliaaksi. Ja voin poistua ikuiseksi ajoiksi luotanne, jos palvelukseni eivät enää kelpaa."
"Niin helposti et valastasi pääse. Mutta myönnän, työkalu tarkoitukseensa, laitan jonkun muun seuraamaan heitä."
Vähäisessä valossa olisi voinut kuvitella harmaan hahmon yhtäkkiä pidentyvän ainakin tuuman, kuin jännittyneen jousen lauetessa.
"Työnantajani käy myös hiukan rasittavaksi."
"Hyvä on, käyn selittämässä mesenaatillemme, että ongelma on isompi kuin hän luuli."
"Kiitoksia armopalastanne, herra."
Musta varjo liikahti ensimmäisen kerran, kääntäen ilmeisesti katseensa kohti valoa.
"Pelkään, että heidän liekkinsä saavat sinut polttamaan itsesi kuin koin kynttilän ympärille."
"Se on usein ollut väkeni kohtalo. Tunteitenne kylmyys kalvaa minua."
"Mene sitten. Kerro muut tietosi palvelijoilleni. Pääset epäilemättä vielä mittelemään taitojasi heidän kanssaan."
"Se on arvoisa kohtalo. Kiitoksia."
Harmaa hahmo nyökkäsi, nosti hupun päähänsä, ja lähti noustakseen hiljaisen maan uumenista etsimään sopivaa saalista, jotain jonka odottamattomuus olisi riittävän ravitsevaa.
