Kesäfate2015:Gertrude Aldaiss

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Aspektit

High Concept

Tietämättömyyden turvansa hukannut aatelisrouva
Jo nuorena vahvatahtoinen mutta tottelevainen ja kohtuulliset taikavoimat omaava neito nappasi itselleen hyvän puolison isommasta perheestä. Mies, Hans, on enemmän insinööri ja byrokraatti, osaten hiukan johtamis- ja organisointitaikuutta, mutta ei ole erityisesti ylläpitänyt niitä taitojaan. Gertrudella on kolme lasta, 23-vuotias tytär (jo naimisissa ja miehensä kanssa jatkuvasti menossa), 17-vuotias poika (jo pitkään poissa ensin yksityiskoulussa, ja valmistuu jonkun ajan kuluttua sotilasakatemiasta) sekä sairaalloinen 8-vuotias poika (vaikuttaa pari vuotta ikäistään nuoremmalta, ollut jo vuosia ulkomailla parantoloissa tai eksottisissa hoidoissa). Miehen eka rakastajatar saatiin torjuttua sillä, että mokoma oli vain vuotta omaa tytärtä vanhempi, mutta toista Gertrude on vain oppinut sietämään. Äskettäin saatu ymmärrystä köyhälistön todellisista oloista, ja hiukan hukassa elämänsä kanssa.

Trouble

Köyhyyden Tahrima
Miehen salasuhteiden inspiroimana päätyi viettämään muutaman tunteikkaan yön kartanon puutarha-apulaisen, salskean Jorgen kanssa. Jorgen puheet kolmannen kerran jälkeen saivat Gertruden vierailemaan Jorgen perheen luona. Kävellessään nuhjaantuneen kerrostalon portaita ylös Gertrude sympatiseerasi, mutta kuultuaan kuinka Jorgen perheellä meni oikeastaan aika hyvin, päätyi tapaamaan todellista köyhällistöä. Sen jälkeen aikaa onkin kulunut paljon heitä autettaessa, jopa siinä määrin aatelispiirit ovat alkaneet puhumaan. Toisaalta, monet köyhät epäilevät, että aatelisrouva vain slummailee tai aikoo sotkea heidät aateliston riitoihin. Ja tieto salasuhteestakin on voinut levitä piireihin...

Adventure

Hitaan kuin Pyörteilevänkin Veden Valtiatar
Riita aviomiehen kanssa, ensin köyhien parissa ajan viettämisestä ja sitten salasuhteista, päätyy siihen että Gertrude yllättää itsensäkin ja sitoo Hansin köynnöksillä. Käy puhumassa voimiensa kasvusta Johanin kanssa, joka on kysymysmerkkinä, mutta suoraviivaisesti arvaa että kyseessä voisi olla menopausaalinen siirtymä. Gertrude kiittelee, mutta pienen itsetutkiskelun (hyvin sananmukaisesti, tosin maagisesti) jälkeen arvelee että ei ole naisen "kolmas elämänvaihe" ihan vielä tulossa, ja ehkä kyseessä on vain säännöllisesti ylläpidetyn taikuusharjoittelun ja salasuhteen tuoman henkisen energian yhteisvaikutus.

Kysyi Jorgelta, missä päin pahimmat ongelmat ovat. Ei kuitenkaan uskaltanut ihan yksin slummeihin lähteä, joten Johan vinkkasi Marcuksen organisaatiosta. Jotenkin luotettavan sotilaan kanssa päätyi erään ränsistyneen kerrostalon katolle, ja kaikesta näkemästään turhautuneena päättää puhdistaa kokonaisen vesitornin vedet, jotta köyhiä vaivaava tautiepidemia saadaan loppumaan. Homma onnistuu, mutta taju lähes menee, ja lupaa itselleen olla hiukan harkitsevaisempi tulevaisuudessa. Taikavoimat siis liittyvät vahvimmin veteen, kasveihin, parantamiseen, ennustuksiin ja kotiin. Elementeistä kasvien kautta joskus maata ja kodin kautta joskus tulen lämpöä.

Crossing Paths

Voi vielä mennä uusiksi, pitää selvittää lahanan ja ymirin seikkailut vähän tarkemmin.

Koko kaupunki on perhettä, josta huolehdin
Koskapa omia lapsia ei ole juuri päässyt yli vuosikymmenen ajan hoitamaan, Gertrude on solminut laajasti suhteita kaupungissa, opettanut monia nuoria lupauksia, järjestellyt asioita sekä tunkenut nokkansa kaikenlaiseen. Voimakkaasti on jäänyt mieleen Annie Stalworth, jonka vanhempien selvittämätön murha on tahra emännän kunnialle.

Kohtalon Akka ja Neito, vaan ei Äiti
Omat ennustukset ovat sameita, joten käynyt puhumassa kuulemma voimallisen nuoren ennustajan kanssa. Amelie sai jonkun kohtauksen, ja monen muun asian lisäksi erityisesti mieleen jäi yllä mainittu huolestuttava kuvaus.

Stuntit

  • Räiskähtelevä taikuus: Saa tehdä fyysisen hyökkäyksen Will-taidolla jos on tunnekuohun vallassa ja käytettävissä on jotain taikuuteen sopivaa.
  • ToDo
  • ToDo


Taidot

Suunnitelma:

  • +4: Rapport
  • +3: Resources, Contacts
  • +2: Empathy, Lore, Will
  • +1: Deceive, Investigate, Notice, Provoke


Pääsivu