Jokimetsän laulu:Armeija

Samaran sotaväki

Yleistä: Samaralaiset suosivat idässä tyypillistä sissisodankäynnin taktiikkaa: isketään metsistä, käytetään paljon jousimiehiä, ja häiritään vihollisia koko ajan. Huovit ja kaartilaiset ovat kykenevämpiä myös kenttätaisteluihin, mikä on suureksi hyödyksi puolustettaessa pääkaupunkia ja sen vauraampia lähiseutuja jokien varsilla.

Sotaväki käyttää Idässä yleistä, ensiajalta periytyvää yksikköjakoa. Viisi sotilasta muodostaa ryhmän jota johtaa kersantti; viisi ryhmää ruodun jota johtaa vänrikki; viisi ruotua komppanian jota johtaa kapteeni; kaksi komppaniaa muodostaa siiven; ja kaksi siipeä lohikäärmeen. Käytännössä komppania on isoin kiinteä sotilasyksikkö; siivet ja lohikäärmeet ovat puhtaasti hallinnollisia ryhmityksiä.

Sotaväen ylipäällikkö on Neuvoston nimittämä marsalkka; kaartilla on oma komentajansa, joka toimii myös ruotuväen ylimpänä upseerina. Kunkin suvun huoveja johtaa komentaja, joka on käytännössä kokenein ja/tai poliittisesti taitavin kapteeni.

Samaran kaarti: Yhteensä noin 500 henkeä. Yksi kaartinkomppania hoitaa poliisin tehtäviä Samaran kaupungissa, ja kolme muuta muodostavat raja- ja jokilinnakkeiden rungon. Rajavartijoilla on lyhyet miekat, pitkät jouset ja hilparit (poleaxe), kaupunginvartijoilla lyhyet miekat ja puunuijat. Molemmat pukeutuvat vahvistettuihin nahkahaarniskoihin ja avokypäriin, joiden otsassa on Samaran tunnus.

Kaartilaiset ovat Samaran ammattimaisimpia ja luotettavimpia sotilaita, joskaan eivät ehkä innokkaimpia tai hurjimpia. He ovat Neuvoston alaisuudessa, ja vastuu heidän ylöspidostaan ja varustamisestaan on koko valtakunnalle yhteinen.

Mahtisukujen huovit: Yhteensä jonkin verran yli 3000 henkeä. Korkian suvulla on kuusi komppaniaa huoveja, Hangalla, Kaukamalla ja Vaimiolla suunnilleen viisi kullakin, ja Neralla neljä. Näistä yksi kolmasosa on kevyttä ratsuväkeä, loput jalkaväkeä.

Ratsuhuoveilla on tyypillisesti rintahaarniska ja rakokypärä. Aseina heillä on peitset, lyömämiekat ja pienet kilvet. Jalkaväen huoveilla on ketjupanssaritakit ja rakokypärä, ja aseina sekoitus lyhyitä keihäitä, hilpareita ja lyömämiekkoja. Kaikilla on myös pitkät jouset ja rautakärkisiä nuolia.

Huovit, jopa isänmaallisimmatkin, ovat uskollisia ennen muuta isännilleen. He kantavat Samaran tunnuksia kypärissään ja kilvissään, mutta pukeutuvat mahtisukujen väreihin ja käyttävät näiden viirejä. Huovien upseerit ovat lähes poikkeuksetta mahtisukujen tyttäriä ja poikia, rivihuovit taas rahvasta näiden kartanoista ja itsenäisistä rustholleista tai entisiä ruotusotilaita.

Ruotuväki: Samaran ruotuväki koostuu nuorista sotilaista, jotka valitaan kyläkunnittain arvalla kolmivuotiseen palvelukseen; noin kolmannes on vapaaehtoisia, jotka havittelevat uraa joko huovina tai vartiokaartissa. Ruotuväellä on nahkahaarniskat, avokypärät, lyhytjouset ja sekoitus keihäitä, kirveitä ja nuijia. He palvelevat rajalinnoituksissa vartiokaartin vakinaisten alaisina, partioivat Sadejoella ja Pohjanhopeisella, ja auttavat eri tavoilla järjestyksenpidossa maaseudulla. Sodasta lähtien ruotuväen vahvuus on ollut historiallisesti korkea, lähellä kolmea tuhatta.

Nostoväki: Jos Samara on joutumassa todellisen hyökkäyksen kohteeksi, kutsutaan nostoväki aseisiin. Näillä ei yleensä ole muuta varustusta kuin jouset, heittokeihäät, kirveet tai nuijat ja nahkahaarniskat. Nostoväen osaamistaso on heikohko, huolimatta ajoittaisista harjoituksista, mutta puolustustahtoa löytyy hyvin. Avoimessa taistelussa nostoväki ei ole tehokasta, mutta metsissä – etenkin kotiseudullaan – käytävään puolustukselliseen sissisotaan he ovat omiaan. Teoriassa Samara voisi irrottaa puolustukseen jopa 100 000 nostoväen sotilasta. Käytännössä nostoväen maksimi olisi korkeintaan puolet tästä, ja siltikin armeijan ylläpitäminen ja koordinointi olisi vaikeaa.