Heinrich Meckel

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Heinrich Meckel on Daemoun 2. hahmo Valossa kylpee maa-kampanjassa.

Heinrich on 20-vuotias preussilainen. Hän syntyi Kölnissä upseerin poikana ja on pyrkinyt seuraamaan isäänsä kohti menestyksekästä sotilasuraa. Äiti kuoli traagisessa onnettomuudessa Heinrichin ollessa kahdentoista. Muuta perhettä ei ole.

Kohtalo on viemässä Heinrichin erikoiselle uralle. Hän on toiminut jo hetken KATEn palveluksessa teknikkona, vaikka hänen koulutuksensa alalle on varsin puutteellinen. Syynä on Heinrichin kätevyys eetterikoneiden parissa, sillä ne tuntuvat tottelevan häntä, vaikkei hän ole perehtynyt edes niiden perusteisiin.

Heinrich itse on hyvin isänmaallinen ja haaveilee pääsevänsä joskus komentamaan joukkoja taistelukentällä. Eetterikoneet ovat lähes ainoa asia, joka ei häntä kiinnosta. Itse asiassa hän saa niistä vain päänsärkyä.

Heinrich on varsin naiivi ja innostuu helposti kaikesta uudesta.