Epilogi-Overlords

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Epilogi kampanjaan Overlords

Kapteeni Mustaparran puheen jälkeisen salaperäisen katoamisen jälkeen merirosvot valitsivat uudeksi johtajakseen Hortensian, joka oli päässyt sankarien suosioon. Hän oli ollut laivallaan Enderversen avautumisen aikaan.

Sloth löytyi viimein Dark Junglesta. Hän ei ollut tehnyt elettäkään joukkojensa evakuoinniksi. Näin kaikki demonimaat saatiin lopulta yhdistettyä yhteisen hallitsijan alle.

Viimeiset kristallisodasta selvinneet goljatit pakenivat Fire Mountainiin, mutta mitä he eivät tienneet oli se, että demoniarmeijat olivat jo valmistumassa hyökkäämään sinne.

Fire Mountain kaatui nopeasti ylivoimaisen vihollisen edessä, ja sen johtajat otettiin kiinni ja vangittiin.

Kristalloidut goljatit ja heidän kylänsä jäivät paikoilleen ja paikasta levisi pelottavia huhuja. Kun demonit valtasivat pohjoisten vuoria, he rakensivat ison muurin Old valleyn alle eikä kukaan uskaltanut sitä pohjoisemmaksi.

Tosin Thamul, henkiolento ja Kavavoi olivat ainoat vapaat goljatit ja he hallitsivat pohjoisen lumisilla kentillä.

Arleen kuningaskunnan hallitsija pari hallitsi vielä joitakin vuosia, kunnes kuninkaan kuoleman jälkeen heidän lapsensa Dora nousi valtaan ja meni naimisiin Maskin kanssa.

Muskettisoturit jälleenrakensivat järjestönsä ja neljästä sankarisoturista tuli aikansa legendoja, varsinkin nuoresta Dartanjanista. Rochefort tuomittiin vankilaan loppuiäkseen.

Porthos puhdisti Villandryn ja kaupungista tuli musketöörien uusi kakkostukikohta ja Marie majakanvartijasta sen komentaja.

Pääkaupungin vallankaappauksen läpi kuolleet kirjattiin ylös, mutta luvut eivät täsmänneet ja monia ihmisiä ilmoitettiin kadonneeksi. Syynä oli Lustin omaan pesäpaikkaansa Versaissa dominoimansa ihmiset. Täällä syntiluolassa Devolorkin vieraili usein ja monet asukkaat poikkesivat siellä säännöllisesti ja paikasta tuli myöhemmin kuuluisa salabordelli.

Parkes päätti metsästää loput yliolennot, mutta Devolor osoittautui ovelaksi vastustajaksi. Huhuja liikkui myös yliolennosta, joka oli päässyt karkuun Enderversen auetessa.

Kultaisesta papittaresta, eikä imperiumin Bellasta ja Lizasta kuultu mitään valkoisen aukon romahtamisen jälkeen.

Vito, mafiajohtajan mainarikilta Ikikristalli löysi goljattien vuorilta suunnattomat määrät arvomineraaleja ja nousi hyvin vaikutusvaltaiseksi killaksi.

Eternal Glory puolestaan menetti arvovaltaansa, kun heidän suurimmat sankarinsa osoittautuivat pelkureiksi ja oman edun tavoittelijoiksi.

Sininen puolikuu taasen Oswaldin johdolla sai mainetta teoistaan vallankaappauksen aikana. Myös heidän ykköstiiminsä palasi Imperiumista huimien seikkailujensa jälkeen ja toivat kunniaa killan nimelle.

Maailmankiertäjien kadonneet tutkimusmatkailijatkin löytyivät. Livingstone Dark Junglesta ja Vinly jostain syvältä Greed Islandilta.

Cardif perusti oman Mindflayeryhteiskunnan Greed islandille ja sai luvan viedä sinne pahamaineisia vankeja. Huhujen mukaan yhdestä Mindflayerista kehittyi ajan myötä elder brain.

Rantojen Legendat pitivät Versain lahdet puhtaina, tosin monet kysyivät: Puhtaina mistä?

Katujen Kamut nousi kaikkein suurimmaksi ja legendaarisimmaksi killaksi. Heidän tukikohtansa Chateussa ja salaperäinen pyramidi Versaissa olivat suuren ihmetyksen ja kunnioituksen kohteina.

Haltijat saivat haltuunsa Imperiumin mantereen itäosan ja Morrista tultiin pitämään vielä pitkään suurena legendojen sankarina. Mutta, kun joku yritti ottaa hänestä enempää selkoa, sitä ei löytynyt, eikä Yksinäisiä ritareita ollut kiltajärjestelmässä.

Pyramidin tuhosta selvinneet assassiinit Filian johdolla, Smaug, Machimon kapteenit, Larry, Pirjo, kaksi mindflayer-kapteenia sekä Plater ja Scarlet jatkoivat eloaan mantereella kukin tavallaan.

Haltijakuningatar Quelenna hallitsi pitkään ja piti huolta ettei imperium tunkeutunut enää haltijametsiin.

Darkmir sai tehtävän hallita Bosraa, jossa kasvoivat pian taas haltijapuut ja paikka nimettiin Katajantaimeksi.

Haltijamailla havaittiin bonedevil, joka osoittautui Boneyksi, joka oli karannut kahdeksannesta kerroksesta. Haltijat eivät tosin onnistuneet nappaamaan viekasta otusta.

Keisarin lähtöä ei kukaan tuntunut Imperiumissa kukaan huomanneen, mistä asioista perillä olevat tahot saattoivat päätellä, että joku oli vallan kulisseissa ottanut vallan. Yllättävän nopeasti Imperium alkoi saada uusia uskonnollisia piirteitä ja kaiken keskellä tuntui pyörivän nimi Carn.

Machimo tosin aikoi päästä uudeksi keisariksi ja saatuaan yksinoikeuden kauppaan valtakuntien välillä lähti hän sinnepäin. Mutta tietämättään hän kantoi mukanaan Quin "phylacterya", jonka oli jäänyt jäljelle lichistä.

Imperiumin sotahalutkin vähenivät hiljalleen. Bosran menetyksen ja haltijoiden kasvaneen vastarinnan myötä metsät saivat jäädä rauhaan.

Myös Crimson Ocean valtavat meritaisteluvat vähenivät, sillä aluksia upposi salaperäisesti ja alettiin puhua valtavasta krakenista, joka väijyi aluksia meren pohjasta.

Orvius Oranssi pakeni Imperiumin viereiseen metsään ja perusti salaisen haltijasiirtokunnan aivan Imperiumin nenän alle entisten haltijaorjien kanssa.

Portinvartija joutui Enderverseen, jossa hän alkoi kukistaa muita hirviöitä tahtonsa alle aikoen vielä joskus paeta ja kostaa kaikille.

Mutta eräänä päivänä tapahtui jotain erikoista. Etelästä Loputtomalta mereltä saapui suuri määrä valtavia ennennäkemättömiä laivoja. He olivat selvästi tulossa kaukaiselta ennennäkemättömältä mantereelta.Heidän laivansa olivat suurempia ja kehittyneempiä sekä kykeneviä suurten valtamerten ylitykseen. Lipuissa komeili kristallin kuva.