EEP:Joannah salaiset

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun


Lapsuus

  • Kelvollinen, ihan keskiluokkainen.
  • Isä oli pastori, oma kirkko kärsi megakirkkojen kasvusta mutta isä yritti pysyä mukana, tuoda showta mukaan.
  • Pienehkö kaupunki mutta isän kirkko oli isoin siellä.
  • Kerran pienenä kävi kesäleirillä, aluksi oli kai kivaa mutta kotiin tultuaan sanoi ettei suostu enää menemään metsään. Ei muista mitä tapahtui mutta siellä oli pimeää ja pahoja petoja. Kait.
  • Joannah on vanhin lapsi, sitten veljet 16kk ja 5v nuorempia, kuopus-sisko 10v nuorempi.
  • PJ:lle:
    • Lapsuuden leirikatoaminen voi olla voimien alku tai vaan hämäys.
    • Joannah saa olla esim. vaihdokas jos se on tarpeen.
    • Ja saa tietysti keksiä lisää jos haluaa.

Nuoruus

  • Teini-iässä rupesivat voimat näkymään. Kesti jonkun aikaa ennen kuin isä tajusi, mutta rupesi sitten käyttämään hyväksi uskonnollis-taloudellisessa mielessä. Kirkon väkimäärä kasvoi, seurakuntaan liityttiin kauempaakin, ja perhe rikastui.
  • Homman katkaisi auto-onnettomuus vähän alle vuosi sitten.

Joannahilla on jo ajokortti, mutta isä oli kuitenkin ratissa kun oltiin palaamassa liittolaiskirkolta takaisin kotikaupunkiin. Tien poikki loikkasi valtava (vaalea?) hirvas, ja auto meni mutkalle puun kylkeen. Isä oli hengissä mutta jumissa, joten Joannah joutui kävelemään metsän läpi kuutamoyönä takaisin edelliselle maatilalle. Metsässä olo oli outo, yhtä aikaa pelottava, rauhallinen mutta myös kukkuroillaan energiaa. Maatilalle päästyään jumaluus tuli Joannahiin ensimmäistä kertaa täysin voimin. Emäntä väitti että valtava enkeli oli räjäyttänyt oven sisään ja heittänyt hänen ukkonsa ulos ja seivästänyt navetan seinään. Olihan se aina vähän … vaikea mies, mutta silti, ja ehkä hän oli itse pitänyt liikaa meteliä… Valkeuden kadottua Joannah oli ollut kyyryssä pihalla, täysin tajuamatta mitään seinällä viruvasta miehenjäänteestä, ja pyytänyt puhelinta lainaan että voisi soittaa poliisit.

  • Vähemmän yllättäen, seurasi vaikeuksia perheessä ja yhteisössä.
    • Jonkun aikaa Joannah onnistui väistelemään kysymyksiä ja aneluillaan pitämään perhettä koossa.
    • Kun jotkut huumepoliisitkin kävivät kysymässä asioita, isälle tuli sellainen raivari että Joannah ei enää kestänyt, vaan karkasi.
  • Ensin harhailua pois omasta osavaltiosta. Rukoilu ja enneunet rupesivat ajamaan itään päin.
  • Pysähtyi useammaksi kuukaudeksi matkalla, kun tuli vastaan mukavan oloinen kirkko.
    • Pastori vaikutti mukavalta, ei painostanut kysymyksillä, antoi pienen kellarihuoneen jossa nukkua, aputytön paikan soppajonossa ja niin paljon aikaa rukoilla kirkossa kuin Joannah vain halusi.
    • Muutaman kuukauden jälkeen Joannah rupesi rentoutumaan … jolloin pastorin serkku iski. Yritti ihan fyysisestikin, mutta päätyi nopeasti puuhun.
    • Pastori ei pystynyt heti tuomitsemaan serkkurakastaan, joka oli häntä nuorempana auttanut. Joannah hyppäsi bussiin samana iltana.
  • Nyt Joannah on päätynyt Evergreen Hills:iin.
    • Mukavan rauhallinen paikka. Vähän erilainen kuin kotikaupunki, mutta jotain samaakin.
    • Rahat rupeavat taas olemaan lopussa, joten jotenkin niitä pitäisi kerätä. Kirkossa rukoileminen on usein ennenkin auttanut, joten sinne siis...

Voimat

  • Kaikki move-voimat aina käytössä, mutta ei välttämättä sitä tajua.
  • Jumalallinen ase ja panssari voivat tulla hitaasti tai nopeasti, mutta ovat sivustakatsojille hyvin selkeitä.
    • Joannah ei itse yleensä tajua niiden ilmaantumista.
  • Käyttää parannusta mielellään eikä vältä karkotusta jos tilanne yhtään sopii. Siirtymistä ei halua myöntää, mutta on käyttänyt useasti paetakseen vaikeita tilanteita.
  • Rauhoitus ja Ylempi Pomo todennäköisesti myöhemmin.

Tulevaa

  • Joannah on 17-vuotias, eli ei vielä täysi-ikäinen. Periaatteessa isä (tai muu sukulainen) voisi koittaa pakottaa palaamaan…
  • Sisäisesti pahoja ristiriitoja, luultavasti paine kasvaa ja jossain vaiheessa räjähtää. Sitten tullee vahvoja tunteita, esim. ehkä masennusta, maniaa, kyynisyyttä tai "kaikki pönttöön, ryyppään ja panen kun millään ei ole mitään väliä" -tyyppisiä.


Joannah, julkiset