Colve
Hahmo kuuluu henkilölle nimeltä Veini Lehkonen.
Colve on hiljainen puolituisrosvo.
Ulkonäkö: Colve on 22-vuotias, 90 cm pitkä, painaa 16 kg ja omaa suhteellisen terveen ruumiinmuodon työnteostansa johtuen. Hänellä on suora, musta tukka, joka elää usein omaa elämäänsä – Colve leikkaa sen lyhyeksi silloin, kun se alkaa olla tiellä. Hän omistaa myös kaksi harmaata silmää ja suhteellisen terävät kasvonpiirteet. Hänellä on muutama satunnainen arpi ympäri kehoaan nuoruuden kahakoinnin tuloksena, mutta ei mitään kovin erikoista.
Persoonallisuus: Colve on tätä nykyä suhteellisen itsekeskeinen kaikkitietävä pelkuri. Hänen itsevarmuutensa lisääntyy ja egonsa kasvaa sitä mukaa, kun hänen mielestään vähemmän älykkäät oliot arvostelevat häntä epämääräisistä epätäydellisyyksistä. Hänestä on mukavaa, kun maailma pyörii hänen ympärillään, joskin hän ei todellakaan pidä huomion keskipisteenä olemisesta. Hän on myös vahva, vaikka menneet tapahtumat ovat jättäneet hänen mieleensä katkerat ja arat arvet. Colve kunnioittaa suurinta osaa perheestään edelleen, mutta ei voisi välittää muista olioista paljoa vähempää. Hän osaa ja jaksaa myös tehdä työtä, vaikka mieluummin luistaakin siitä, mikäli vain mahdollista. Vahva ja itsevarma kun on, hän ei kovin usein livistä kesken tappelun pelkuruudestaan huolimatta, ellei vastassa ole selvä ylivoima. Normaalioloissa Colve on usein joko hiljainen ja katkera, äänekäs ja ärsyttävä tai yksi iso kaikkitietävä ego, mutta osaa toki käyttäytyä kunnolla silloin, kun tarve sitä vaatii – onhan hän ainakin suhteellisen usein tarpeeksi älykäs tajutakseen sen. Hän kuitenkin yrittää välttää kovaa katkeroitumista, sillä liika itsesäälissä ryömiskely tuppaa tekemään hänestä arvostelukyvyttömän ja arvostelua sietämättömän itkupillin. Niinsanotusti tynnyrissä kasvaneena Colve on aika naiivi eikä tiedä juuri mitään suuren maailman menosta, vaikka hän usein ainakin yrittää peittää sen – paljastuessaan tietämättömäksi Colve on hyvin nolo ja tuppaa tasoittamaan tilit joko älyään tai aseitaan käyttämällä. Viimeaikainen erossaolo läheisistä on tehnyt hänet herkäksi intiimille arvostelulle, mutta koska kukaan ei tiedä hänestä mitään, vaaraa siitä ei juuri ole.
Tausta: Colve syntyi 500 asukkaan puolituisyhteisöön, Mildasiin. Tämä kartalle merkitsemätön kylä sijaitsi vähän suuremman kaupungin, Lerethin, läheisyydessä. Monet Mildasin asukkaista eivät juuri välittäneet kaupungista, jossa asui enimmäkseen ihmisiä – yhteensä siellä oli asukkaita noin 3000. Kaupungin armeija tai sen epämääräinen maine piti vakavamieliset valloittajat tehokkaasti loitolla; vastustajat eivät juuri uskaltaneet hyökkäillä, joten puolituisyhteisökin eli suhteellisen rauhallista elämää kaupungin ympäristössä.
Useat Colven sukulaisista olivat puu- ja metalliseppiä ja erilaisten asioiden rakentajia, joten luonnollisesti Colvekin kasvoi erilaisten työkalujen ja vimpaimien seassa opetellen rakentamaan erilaisia asioita, lähinnä kuitenkin ansoja, aseita ja yleistä puutavaraa.
Kaikesta huolimatta Colve kasvatettiin kuvaannollisesti jos ei kirjaimellisesti tynnyrissä, sillä hän oli suhteellisen omalaatuinen henkilö. Hän oli nimittäin kaksineuvoinen, ja vaikka hänen vanhempansa Adaleni ja Gerro ja ne sukulaisista, jotka syntymästä tiesivät, olivat hieman poissa tolaltaan, eivät he kuitenkaan edes ajatelleet hankkiutuvansa lapsestaan eroon. He olivat joka tapauksessa peloissaan siitä, että miten muut suhtautuisivat tähän luonnonoikkuun, sillä osa sukulaisistakin oli sitä mieltä, että olisi ehkä paras kaikille, jos lapsi päästettäisiin päiviltä nyt, kun se oli vielä pieni. Niinpä he päättivät kasvattaa lapsen enemmän tai vähemmän erossa muista, ja hänet opetettiin tekemään sitäkin paremmin töitä ja hoitamaan nuorempia sisaruksiaan sitten kun sen aika tuli.
Näin Colvesta kasvoi itsenäinen, vahva ja tietyssä suhteessa itsekeskeinen yksilö. Vaikka hän piti huolta sisaruksistaan ja teki töitä, kun hänen piti, hän kunnioitti vain omaa perhettään eikä ottanut hyväksyäkseen muiden hyväksymättömyyttä. Colve oli ollut pienestä lähtien hyvin kaikkitietävän oloinen, ja vaikka hän ei kyseenalaistanut vanhempiaan ja opetti sisaruksensa kuuliaisiksi, kanssakäynti muiden kanssa osoittautui usein hankalaksi, jopa riitaisaksi. Niinpä Adalenin ja Gerron mielestä oli parasta, että Colve teki työnsä kotona eikä ollut tekemisissä muiden kanssa – ja vanhin lapsi kun oli, hänellä oletettiin olevan kädet täynnä töitä ja vastuita, mikä oli muidenkin helppo ymmärtää.
Vaikka Colve joutui joskus hankaluuksiin ja kähnäsi harvakseltaan muiden kyläläisten kanssa, mitään vakavaa ei sattunut, kunnes eräänä päivänä pari ihmistä tuli kylään vierailulle. Jotkut lähellä olevasta kaupungista kävivät silloin tällöin kylässä jos mistäkin syystä, eivätkä monet heistä olleet mitään kummallisia ilmestyksiä kylällä päin. Tähän saakka kukaan ei vain ollut huomannut Colvea.
Kolme ihmistä tuli Colven kotiin ostamaan ansoja, joita Colve ja hänen perheensä valmistivat, mutta tällä kertaa vain Colve ja kaksi hänen nuorempaa sisarustaan, Jali ja Talgo, olivat paikalla, joten hänen piti hoitaa kaupankäynti yksin. Ihmiset olivat hieman kummissaan ja kysyivät pari epämääräistä kysymystä, joihin Colve ei omahyväisyydessään (ja pelossaan, joskaan hän ei sitä myöntänyt) kuitenkaan vastannut. Kauppa sujui siitä huolimatta, eikä Colve uskonut siitä olevan mitään harmia.
Yhden edellä mainitun ihmisen mielenkiinto kuitenkin syttyi, ja siitä päivästä lähtien hän ja hänen pari kaveriaan varjostivat Colvea jonkin aikaa. Kun he olivat saaneet selville, mitä Colve milloinkin teki ja milloin hän oli yksin ja olivat varmoja siitä, että heitä ei yhdistettäisi mihinkään, he pitäytyivät suunnitelmassaan ja nappasivat Colven hänen kotinsa lähettyviltä hämärän aikaan. He varmistivat, etteivät jättäneet jälkiä ja veivät nyt tajuttoman Colven Lerethiin.
Aamulla Colven perhe tietenkin huomasi, että Colve oli poissa, ja lähtivät etsimään häntä. Ihmiset olivat peittäneet jälkensä tarpeeksi hyvin, sillä vaikka oli selvää, että he olivat menneet kaupunkiin, viimeistään kaupungin porteilla jäljet muuttuisivat mahdottomiksi jäljittää. Onneksi Jali ja Talgo muistivat hieman kummalliselta tuntuneen tapauksen parin viikon takaa ja uskoivat pystyvänsä tunnistamaan ne ihmiset. Niin suuressa kaupungissa siihen olisi kuitenkin mennyt tajuttoman kauan, joten Colven perhe huolestui pahoin.
Colve heräsi suhteellisen pimeästä kellarista sidottuna ja päänsärkyisenä. Ei kestänyt kovin kauaa, ennen kuin kellariin tuli joukko olioita, joita Colve ei kyennyt kunnolla tunnistamaan, tokkurainen kun oli. Suurin piirtein ihmisen muotoisia ne kuitenkin olivat. Joku otti Colven päältä pois huovan, joka hänen päälleen oli laitettu, ja sitten tökki häntä sillä aikaa, kun muut ilmeisesti tuijottelivat häntä hämmästyneinä. Oliot puhuivat keskenään kielellä, josta Colve ei tajunnut kuin pari sanaa. Selvästi Colvekin oli hämmentynyt ja peloissaan, ja alkoi ennen pitkää vaatia itseään vapautettavan. Kun hänen ininäänsä kyllästyttiin, hänet läimäytettiin hiljaiseksi.
Ennen pitkää oliot lähtivät ja Colve jätettiin pimeään. Kun hän oli toipunut tokkurasta ja järkytyksestä, hän keskittyi muistamaan ne tärkeät asiat, eli kuinka ansat, tai tässä tapauksessa siteet vapautettaisiin. Colve sai kuin saikin olla rauhassa tarpeeksi kauan saadakseen siteet auki. Sen tehtyään hän tutki huoneen, jossa oli, ja ilmeisesti se oli vain tyhjä kivihuone, jossa oli epämääräisen pieni ikkuna jossain korkealla minne Colve ei ikinä ylettyisi. Niinpä Colve kiinnitti huomionsa oveen, josta muut oliot olivat menneet. Oven alta ei näkynyt lainkaan valoa, mutta Colve oli sitä joskus nähnyt, joten luultavasti oli yö ja joku vartija kulki ulkopuolella soihdun kanssa. Colve kääriytyi huopaansa ja tiirikoi oven lukon auki terävillä puutikuilla, jotka oli jalkapohjistaan löytänyt.
Ulkona käytävässä ei ollut ketään. Colve seisoi jonkin aikaa neuvottomana ja lähti sitten kävelemään. Pian hän huomasi vartijan ja suunnitteli liikkeensä niin, että hän olisi koko ajan vartijan edellä tai takana. Parin kierroksen jälkeen Colve oli saanut selville, että käytäväjärjestelmä oli neliön muotoinen eikä sieltä ollut tietä ulos. Niinpä hän alkoi kokeilla ovia summamutikassa, ollen kuitenkin kokeilematta niitä ovia, joiden takaa kuului kuorsausta. Hän osui kerran vaatevarastoon, josta hän löysi omat vaatteensa, ja kerran kirjavarastoon, joka ei kuitenkaan häntä kiinnostanut. Kolmas osuma oli jonkinlainen museo, jossa oli lähinnä täytettyjä eläimiä. Koko ajatus oli karmiva ja Colve sai yrittää parhaansa, ettei huutanut kuin syötävä. Peremmällä oli vieläkin kummallisempia otuksia, mutta niillä näytti olevan joku yhteinen tekijä. Vaikka Colve ei ollut ikinä nähnyt suurinta osaa näistä hirviöistä, ne olivat selvästi kaiken maailman kummajaisia ja luonnonoikkuja. Hän ei kuitenkaan tajunnut kaikkein pahinta, ennen kuin näki täytetyn ihmissekasikiön, epämuodostuneet siamilaiset kaksoset kaikessa kauhussaan. Colve tajusi, että nämä sairaat hirviöt tekisivät tämän hänellekin ja pistäisivät hänet näytille.
Colve rojahti kasaan ja käpertyi pieneksi palloksi huovan sisään. Kesti noin kymmenen minuuttia, ennen kuin hän kykeni raahaamaan itsensä takaisin ovelle. Hän odotti, kunnes vartija oli mennyt ja lähti taas liikkeelle. Neljäs huone oli varasto, ja viides paljasti lisää käytäviä.
Colve vaelsi käytävissä aikansa, eikä lopultakaan kyennyt löytämään tietä ulos. Vihdoin ja viimein hän löysi tien katolle, ja epätoivoinen kun oli, meni katolle ja oli tyytyväinen, että oli edes päässyt ulos. Hän käveli hiljaa katolla etsiskellen jotain tietä alas tai edes toiselle katolle. Ennen pitkää hän löysi toisen katon, sieltä kolmannen ja neljännen, kunnes hän viimein pääsi alas kaduille. Oli melkein aamu ja kadut olivat tyhjiä, vaikka törkeän sekavia. Colve oli hyvin väsynyt ja lähes pakokauhuinen, joten hän vain juoksi pois, yrittäen päästä mahdollisimman kauas siitä paikasta, missä nyt oli ollutkin, ja myöhemmin häntä harmittaisi hirveästi, että hän ei ollut edes yrittänyt painaa mieleensä mitään tunnistusmerkkejä. Lopulta Colve ei enää jaksanut kulkea, vaan vajosi ohueen uneen kujalle.
Lerethin katujärjestelmästä ei hullukaan ottanut selvää, tai ehkä juuri hullut saivat siitä jotain selkoa. Katuja meni missä sattui, kattojen yli, rakennusten läpi ja ties mistä muualta paitsi yleisesti eri talojen väleistä. Kului viikko ennen kuin Colve uskalsi etsiä käsiinsä edes jonkun lainvartijan. Hän oli ensin yrittänyt puhua niille puolituisille, jotka elivät kaupungissa, mutta useimmat heistä olivat sen verran sienihöyryissä, että Colve ei tuhlannut heihin kovin paljoa aikaa. Siellä Colve kuuli ennen pitkää, että jotkut sanoivat joskus Lerethiä varkaiden kaupungiksi – eikä ihme, vaikka muut näyttivät olevan kovin salailevia asian suhteen. Hän arvasi, että asian levitteleminen tuskin tekisi kaupungin maineelle mitään hyvää. Lainvartijoille ilmoittautumisen jälkeen asiat kuitenkin alkoivat sujua paremmin. Kahdessa päivässä Colve vietiin lainvartijoiden päämajaan, jossa hänet heti tunnistettiin siksi kadonneeksi puolituiseksi, jota oli käyty etsimässä viikko sitten. Colven kokemukset kuulostivat ihmisistä hyvin epäuskottavilta, samoin kuin koko otus itsessään, joten he eivät oikein ottaneet häntä tosissaan, mutta olivat sen verran uteliaita, että halusivat viedä Colven kotiin ja kysyä tarinan todenperäisyyttä hänen vanhemmiltaan.
Mildas oli hiljainen, vaikka oli mukava ilta. Colve näki silti useita kodeissaan, mutta ei tajunnut, minkä takia he eivät olleet ulkona. Kotona Colvea odotti kertakaikkisen hirveä näky. Kaikkein silmäänpistävin kammottavuus oli verinen ihmisen ruumis lähellä pihan reunan puita, mutta sitäkin järkyttävämpiä olivat muutamat Colven sisarusten ja sukulaisten ruumiit lähellä taloa. Joukko jäljelle jääneitä ja muita oli kokoontunut hieman kauemmas talosta, ja he kiinnittivät heti huomionsa Colveen ja kahteen vartijaan. Noin puolet joukosta alkoi osoitella Colvea vihaisesti huutaen, että tämä verilöyly oli hänen syytään. Toinen puoli, kaikki Colven sukulaisia, oli hiljaa ja hyvin järkyttynyt. Ihmisvartijat olivat täysin hämmentyneitä.
Lopulta asioita kuitenkin saatiin selvitettyä. Kolme ihmistä, joista yksi oli ollut ostamassa tavaraa kolme viikkoa sitten, oli ilmestynyt aamulla kylään ja olivat kyselleet Colvesta hyvin uhkailevasti. Kun muut olivat vakuuttaneet, että he eivät tienneet missä hän oli, ihmiset olivat suuttuneet ja alkaneet tappaa Colven sisaruksia. Muut olivat luonnollisesti heti puolustaneet itseään ja yhden ihmisen kuoltua kaksi muuta juoksivat karkuun, mutta kolme Colven sisaruksista ja yksi sukulainen kuolivat. Toinen sukulainen kuoli vammoihinsa hieman myöhemmin. Colve oli aika varma, että ne kolme olivat tulleet etsimään häntä, koska hän oli paennut "kauhutalosta" eivätkä ihmiset olleet löytäneet häntä kaupungista.
Vartijat ottivat asian tosissaan ja sanoivat aloittavansa etsinnät tämän kauhutalon, sen omistajien ja niiden kahden ihmisen löytämiseksi. He vakuuttivat kertovansa jos ja kun henkilöt löydetään, jotta asianomaiset puolituiset voisivat vahvistaa syyllisyyden ja ihmisiä voitaisiin rangaista. Lähtiessään he veivät ihmisen ruumiin mukanaan ja sanoivat lähettävänsä kaksi tai kolme vartijaa pitämään silmällä kylää, jos ne epäilyttävät ihmiset palaisivat.
Vaikka Colve oli kovin helpottunut selvittyään kaupungista hengissä, muut suhtautuivat häneen nyt erittäin varautuvaisesti. Monet olivat jo luulleet hänen kuolleen, ja vaikka sukulaisen menettäminen riipaisee aina, Colven kuolema olisi myös ratkaissut monta hänen olemassaolonsa aiheuttamaa ongelmaa, jotka olivat totta kai muiden pelkojen rakentamia. Muut kyläläiset ja osa Colven sukulaisista olivat hyvin katkeria siitä, että viiden henkilön kuolema olisi voitu vaihtaa Colven katoamiseen, vaikka he suurimmaksi osaksi myönsivätkin, mikäli Colvea uskoivat, että hänen kuolemansa ja näytteillepanonsa olisi ollut vastoin kaikkia arvoja ja olisi tuonut vielä enemmän hankaluuksia ja häpeää. Asiaa ei auttanut se, että osa kyläläisistä ei vieläkään tiennyt Colven tarinaa eikä ymmärtänyt, mistä tarkalleen oli kyse.
Colven syyttelyä jatkettiin, ja hänestä tuli yhä katkerampi ja ilkeämpi, mikä ei todellakaan auttanut häntä asioiden selvittelyssä. Tämän sotkun lisäksi Colvea painoivat ne asiat ja pelot, joihin hän oli törmännyt ollessaan poissa kotoaan. Hän kysyi vanhemmiltaan, että olivatko hekin toivoneet hänen olevan kuollut, ja muutaman hätäisen kiellon ja selittelyn jälkeen sai selville, että se olisi kyllä helpottanut heidän elämäänsä, koska heidän piti muka pitää Colve piilossa. Colve meni sen jälkeen vähän hiljaiseksi, sillä hän ei tiennyt, mitä voisi tehdä ilman vanhempiensa tukea, eikä hän ymmärtänyt, minkä takia asiat piti tehdä niin hankaliksi. Hän oli koko ikänsä arvostanut vanhempiaan ja tehnyt kaikkensa heidän hyväkseen, ja oli selvää, että Gerro ja Adaleni arvostivat sitä, mutta ilmeisesti Colven olisi pitänyt olla "täydellinen", mitä ikinä sekin sitten merkitsi. Kaksi vanhinta Colven jäljelle jääneistä sisaruksista olivat hekin vähän hiljaisia, mutta he olivat oppineet arvostamaan Colvea hänen pitäessään heistä hyvää huolta silloin, kun he olivat pieniä ja vielä sen jälkeenkin. He eivät myöskään ottaneet käsittääkseen mikä hänessä oli muka vialla ja pitivät hänen puoliaan kun pystyivät.
Colve ei lopulta luottanut kuin nyt vanhimpiin sisaruksiinsa Geoloon ja Nilliin. Hän istuskeli yhä enemmän yksikseen ja yritti ajatella asioitaan läpi. Ennen pitkää hänen puolestaan päätettiin, sillä kyläläiset olivat levitelleet Colven tarinaa ympäri kylää ja päättäneet lopulta karkottaa hänet. Niinpä eräänä syksyisenä päivänä iso joukko kyläläisiä ilmestyi Colven kotiin ja vaati häntä lähtemään. Colve ei ollut kovin yllättynyt, mutta hänen vanhempansa ja sisaruksensa pistivät vastaan. Adaleni ja Gerro olivat turhautuneita ja ristiriitaisia, kun taas Nilli ja Geolo olivat äänekkäästi Colven puolella ja vannoivat, että jos Colven olisi pakko lähteä, muut saisivat karkottaa heidätkin. Ilkeä ja pelkurimainen kun oli, Colve jätti perheensä riitelemään kyläläisten kanssa sillä aikaa, kun hän pakkasi tarpeellisimmat tavaransa ja häipyi. Kesti todellakin kauan ennen kuin muut huomasivat hänen lähteneen, ja konflikti päättyi lähes kivuttomasti, joskin hyvin antiklimaattisesti. Colven sisarukset olivat katkeria vielä pitkään.
Colve vietti vuoden vaellellessaan kotiseutujensa ympäristössä ja Lerethissä kirjoittaen samalla perheelleen katkeraa kirjettä. Tästä vuoden pituisesta matkasta ei-mihinkään Colve sai palkkioksi vain vahvistuksen siitä, että hän ei tiennyt juuri mitään suuremman maailman menosta, koska hänen vanhempansa olivat pitäneet hänet erossa muista – toisaalta hän alkoi myös ymmärtää, miksi he olivat sen tehneet. Eräänä talviaamuna Colven kirjoittama kirje ilmestyi hänen perheensä kodin ovelle.
Pitkän kirjeen luettuaan Geolo ja Nilli menettivät viimeisenkin kunnioituksen häivänsä muita kuin lähimpiä perheenjäseniään kohtaan ja lähtivät molemmat kevään tultua kylästä.
Colve lähti kirjeensä viemisen jälkeen kauemmas synnyinmailtaan ja Lerethistä, yrittäen etsiä paikkaansa maailmassa. Hän tuli käyneeksi Urgosissa, jossa ei saanut sen siunaaman rauhaa kulttien ja kiltojen värvääjiltä. Colve kuitenkin tutustui erääseen kulttiin nimeltä Nadrak Mardoon hieman perusteellisemmin, mutta se ei osoittautunut kovin hyväksi valinnaksi, sillä saatuaan tietää Colven tietävän heistä, kulttilaiset olivat vähällä tappaa hänet siihen paikkaan. Eipä ihme, että Colve ei paikassa kovin kauaa viipynyt.
Ennen pitkää Colve poistui Greoddin valtion alueilta Domariaan. Hän tapasi Ukuleah-nimisen druidin jossain kaupungissa, josta he lähtivät yhdessä kohti isoa Bristemin kaupunkia.
Seikkailuja
