Absalon/Spinoffit

Absalon: The Next Generation

Absalon on puhdistettu, mutta kuinka sitten kävikään? Sotilas natsiarmeijoineen hallitsee rautaisella kädellä Absalonia paha velho Charlees ja alamaailman valtias Viitta kätyreinään. Kaupparuhtinas Alexander paisuu bisnestensä mukana. Havelockin kirkon ylipappi Lindon Esekiel on sulkeutunut norsunluutorniinsa pohtimaan filosofian, teologian ja kosmologian syvyyksiä, ja kansan hätä kaikuu kuuroille korville.

Emilio, "Oikeamielisyyden seuran ainoa todellinen hyvis", on kuollut salamurhaajan tikariin. Hänen perintönsä elää kuitenkin yhä Absalonissa! On tullut aika Emilion ja lohikäärme Abbraxas Valkoisen liitosta syntyneiden lasten, puoliksi puolituisten ja puoliksi lohikäärmeiden, asettua puolustamaan Absalonin kansaa. Lohikäärmeverensä suomin voimallisin taikavoimin he käyvät taisteluun Sotilasta ja pahaa Imperiumia vastaan...

Absalon: Raiteilla kulki lichi

Tuhat vuotta Lindonin kuoleman jälkeen taikuus ja teknologia ovat käsi kädessä nostaneet Absalonin ennennäkemättömään loistoon. On tullut aika avata rautatie Absalonin ja Meso-Granarian pääkaupungin Hestonian välille. Rakennustyö on saatu päätökseen ja ensimmäistä junavuoroa odotetaan pian lähteväksi Hestoniasta kohti Absalonia.

Junaan nousee satoja tavallisia ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista. Kaikkein köyhimmät matkustavat tavara- ja karjavaunuissa alkeellisissa oloissa; keskiluokka taittaa matkaa toisessa luokassa. Ensimmäisen luokan mukavuuksista nauttivat vain aateliset ja rikkaimmat kauppiaat.

Ensimmäisessä luokassa on kuitenkin yksi osasto, johon ei kukaan uskaltaudu. Pastellin vihreän ja violetin sävyin koristeltu osasto, jossa maaginen asiasto osaa itse hoitaa tarjoilun. Siellä istuu ylhäisessä yksinäisyydessä pitkään punamustaan kaapuun pukeutunut luiseva hahmo, jonka kasvot eivät erotu hupun alta. Tämän henkilöllisyys ja aikeet ovat aihe, josta kuiskaillen juoruillaan läpi junan käytävien.

Eräs onneton konduktööri erehtyi kysymään tämän tuntemattoman matkalaisen matkalippua. Kaavun suojista paljastui kuin pelkkää luuta oleva käsi, joka puristi kiiltävää tussaria. Pumm – tussari laukesi, sitä pitelevä käsi vei sen takaisin kaavun suojiin, ja konduktööri kaatui kuolleena vaunun lattialle.

Sitten konduktööri nousi ja jatkoi työtään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hänen työtoverinsa kuitenkin ihmettelivät, miksi ennen niin eloisa ja iloinen veikko vaikutti nyt kovin hiljaiselta ja harmaalta. Myöhemmin matkalla junassa kiersi huhu, että useita liputtomia salamatkustajia oli joutunut mitä kauheimman kohtalon uhriksi.

Oikeamielisyyden seuran hajotessa tuhat vuotta sitten yksi sen jäsenistä tavoitteli kuolemattomuutta ja sai sen. Syntynyt olento oli niin kauhea ja musta, että vasta viimeisellä hengenvedollaan Havelockin ylipappi Lindon sai sen karkoitettua Absalonista:

"Absalonin lordi Havelockin nimeen minä käsken sinua, epäsikiö! Poistu Absalonista äläkä koskaan palaa - älä jalan äläkä ratsulla, älä merten taikka ilmojen halki saati vankkureilla! Kaikkoa!"

Amyn, lichiruhtinattaren, mukana pimeys palasi Absaloniin. Junalla.