Absalon/24. pelikerta

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Absalonin 24. pelikerta pelattiin 24. elokuuta 2009.

Juonittelua

Keskustellaan jälleen Oikeamielisyyden seuran toimintatavoista, tavoitteista ja periaatteista. Sotilas haluaisi rakentaa kymmentuhatpäisen Kansanvartioston (2 % Absalonin koko väestöstä) ja tehdä sillä vallankaappauksen, mitä Lindon ei oikein sulata. Sen sijaan Lindon näkee Kansanvartioston suurimman potentiaalin – tietysti sen lisäksi, että se toimii lyhyellä tähtäimelläkin Oikeamilisyyden seuran rautaisena nyrkkinä – olevan oikeanlaisten miesten rekrytointialustana toimiminen.

Syntyy ajatus Havelockin ritarikunnasta, joka olisi valan vannoneiden Havelockille, Absalonille ja Lindonille uskollisten paladiinien joukko. Päätetään tarkkailla Kansanvartioston miehiä, jotta sieltä löydettäisiin mahdolliset paladiiniainesta olevat nuorukaiset. Pohditaan myös Havelockin uskonnon tuomista mukaan Kansanvartioston toimintaan. Harkitaan Amya ensimmäiseksi Havelockin paladiiniksi, mutta tämä ajatus tyrmätään nopeasti.

Kähmintää

Emilio junailee hiljakseen Huutajien killan perustamista ja yrittää samalla löytää mesenaatteja tukemaan Kansanvartioston toimintaa. Ei löydy.

Kansanvartioston toinen värväystilaisuus ei oikein tuota tulosta. Paikalle saapuu lähinnä vanhempia deekuja ilmaisen oluen toivossa. Ne harvat lupaavat nuorukaiset, jotka deekujen joukosta saadaan eroteltua, integroidaan ensimmäiseen joukkueeseen.

Alexander etsii parempia sopimuksia Kansanvartioston varustamiseen ja yrittää löytää panimon tai ravintolan ostettavaksi.

Operaatio Vankkuri

Karjanajajia saapuu Karjaportin piiriin ja toteutetaan Sotilaan Operaatio Vankkuri. Alkuillasta piirissä on suhteellisen rauhallista: pieniä kahnauksia esiintyy ja Kansanvartiosto lopettaa ne. Sana alkaa kiertää ja piiri rauhoittuu nopeasti.

Myöhemmin illalla eräässä majatalossa puhkeaa kapakkatappelu, jonka Kansanvartiosto tukahduttaa nopeasti murskaavalla ylivoimalla. Sotilas esittäytyy häkeltyneelle kapakanpitäjälle Kansanvartioston nimissä ja vakuuttaa, että ulos heitetyistä rettelöitsijöistä ei ole enää tänä iltana häiriötä.

Loppuyö sujuu rauhallisesti karjanajajien hiljalleen oppiessa, että Kansanvartioston ollessa paikalla rettelöinnistä saa pampusta.

Kolme Kansanvartioston miestä sai kapakkatappelussa eritasoisia vammoja, jotka Alexander myöhemmin parantaa varastolla. Tätä varten Sotilas käskee hänen pukeutua yövartion mustaan tunikaan ja esittelee hänet "Hauptsturmführer Grossmagenina" miehilleen.

Operaatio Vankkurin tuoman näkyvyyden turvin pidetään pari värväystilaisuutta lisää. Värväystilaisuudet ovat jymymenestys ja Kansanvartioston vahvuus saadaan nostettua kolmeen täyteen joukkueeseen. Uudet joukkueet varustetaan ja koulutetaan, ja niille vuokrataan ja kalustetaan tilat. [-6 AKM]

Operaatio Muuri

Valmistaudutaan Operaatio Muuriin. Viitta kertoo kaikki tietonsa Klaanista, sen piilopaikasta, puolustuksista ja johtajista, ja Emilio suorittaa tiedustelua Klaanin huudeilla.

Charlees valmistaa naamiointihatun [-9,3 AKM], jonka avulla Emilion on tarkoitus naamioitua operaation aikana lyhyenlännäksi ihmisvartiomieheksi – nachrichtenobermann Ragdar "Pätkä" Kurtiksi. Kharum on varustanut Kansanvartioston tositilannetta varten lyhytkeihäillä [-1 AKM].

Operaatio päätetään toteuttaa auringonnousun aikaan, kun Klaanilaiset ovat krapulassa, aineissa tai unessa. Pari päivää ennen suunniteltua toteutuspäivämäärää Sotilas ja ryhmänjohtajat käyvät tiedustelemassa ulkokaupungilla yöpymispaikat noin kymmenen miehen ryhmille.

H-hetkeä edeltävänä iltana Kansanvartiosto jakautuu ryhmiin, joita johtavat luutnanttien ja veteraanien lisäksi ensimmäisestä joukkueesta valitut ryhmänjohtajat. Ryhmät marssivat erikseen ulos kaupungista ja majoittuvat yöpymispaikkoihinsa pitäen vartiovuoroja läpi yön.

Aamulla rytisee.

Henkilöitä

Raza Onson on Viitan vanhan jengin, Klaanin, pomo ja "kova jätkä". Hänellä on oikean silmän yli kulkeva hurja arpi kasvoissaan. Onson kurmoottaa niin vihollisiaan kuin alaisiaankin rumalla nuijalla.

Raza Onsonilla on kaksi luutnanttia, Hama Zargad ja Bralda Haran. Bralda on muuten nainen.

Vahvuus

  • Kansanvartiosto
    • 1. joukkue, obersturmführer Kharum
      • 30 miestä [+10]
    • 2. joukkue, untersturmführer Norfan
      • 30 miestä [+30]
    • 3. joukkue, untersturmführer Aulari
      • 30 miestä [+30]
    • 1 luottomies
    • 2 veteraania

Varallisuus

  • Ennestään 64,35 AKM
  • Kansanvartiosto -16,30 AKM
  • Happotuotanto +1,5 AKM
  • Jää 49,55 AKM

[+ 1000 XP]