Kesädawn:Tarinat

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Seitsemän Sulun viisikon ja Galennin tarinoita, osa 1.

Tarinat kirjannut muistiin Galenn Tremanicus Kivipelto, Norinin oppilas, Velhojen kunniakasta oppilinjaa. Suuret kiitokset kaikille kumppaneilleni avusta ja huomautuksista sekä omista valaisevista näkökannoistaan.

Kara Coravanin etsintä

Tarinamme alkaa seuraavana päivänä ryhmämme Tansiardiassa tapahtuneen ensitapaamisen jälkeen, ja pahoittelen suuresti sen puuttellisuutta, mutta kadotin osan muistiinpanoistani, enkä huomannut asiaa ennen ensimmäistä saapumistamme Throaliin. (Oman tarinani viisikon luokse olen kertonut jo aiemmin, ks. Galennin lyhyt elämäntarina, ja toivon että ryhmämme muut jäsenet kertovat myös omista taustoistaan tarkemmin jossain vaiheessa.).

Maatilalle pääsy

Joka tapauksessa, Koppavan Kukon majatalossa tapasimme, ja tutustuimmekin illalla lyhyesti toisiimme. Aamulla pääsimme tutustumaan palkkaajaamme, Velho Velak Farrim, joka lähti viemään joukkoamme pois Suuren Käärmejoen luota pohjoiskoilliseen. Muutaman seuraavan päivän matkan aikana me nuoret opimme tuntemaan toisemme paremmin, joskin Farrim ei kokenut tarpeelliseksi kertoa meille enempää tästä Barsaiven yllättävän autiosta osasta. (Tämä vähäsanaisuus hiukan harmitti minua velhona, eikö meidän tulisi yrittää auttaa muita kertomalla heille tarpeellisia tietoja?) Sen lisäksi mietimme kyllä keskenämme jonkin verran hänen vankkuriensa rakennetta — kyllähän obsidilainen vaatii tukevampaa rakennetta, mutta sen lisäksi se vaikutti melko voimakkaasti suojatulta. Noh, annoimme kuitenkin vanhemman adeptin pitää omat tapansa, eiköhän hänellä syynsä niihin ollut.

Kun pääsimme vihdoin Coravanin maatilan lähelle, jotain oli selvästi pielessä. Edessämme olevan harjanteen yli pinkoi meitä kohti porsas, ja mäen takaa näkyi nousevan savua. Nousimme varovasti harjanteen reunalle, ja edessä oleva maatila vastasi kyllä kuvauksia, mutta se oli selkeästi ryövätty. Päärakennus oli reunaltaan tulessa, ja ympäriinsä juoksenteli muitakin eläimiä pelon vallassa. Lähestyttyämme tilaa huomasimme, että päärakennuksen tulessa olevan puolen viereissä olevan aitan oven eteen oli kerätty iso kasa tavaraa. Oven takaa kuului itkua, ja Jorr'las ja Gideon rupesivat heti siirtelemään tavaraa pois sen edestä, Azarian syöksyessä päätaloon tutkimaan, oliko ketään jätetty sinne. Valitettavasti ainoa sieltä löytynyt oli kuollut renki. Aitasta löytyneen naisväen ja lapsien päästyä turvaan rupesimme äkkiä kantamaan kaivosta vettä ja kastelimme muiden rakennusten seinät ja katot, onnistuen pelastamaan ne.

Pienen neuvottelun jälkeen päätimme me nuoret lähteä seuraamaan tilalta lähteviä jälkiä, jotka oli selkeästi jättänyt iso ratsujoukko. Koska jäljet vievät tiettömään erämaahan, Farrim vannotti meidät hakemaan Karan, ja lähti itse takaisin kohti Suurta Käärmejokea pelastettujen maalaisten kanssa.

Jahti erämaassa

Lähdimme seuraamaan siis noin tusinan hevomiehen jälkiä. Jäljittäminen sinänsä ei ollut vaikeaa, mutta jo alkuun iski huoli, voisimmeko jalan saavuttaa ratsastavan joukon. Päättäväisyys kuitenkin kannatti, sillä jo toisena päivänä kaukana edessäpäin näkyi liikettä. Lähestyimme jälkiä seuraten, ja pian kohde tarkentui kahdeksi kohti juoksevaksi orkiksi, joiden perässä tuli pieniä hämähäkin kaltaisia otuksia. Kun kävi selväksi, että otukset jahtasivat orkkeja, päätimme ensiksi auttaa kanssanimenantajia ja vasta sen jälkeen kysellä, olivatko he mukana Karan kaappauksessa. Taistelu hämähäkkikauhuja vastaan oli raivokas mutta melko nopeasti hoidettu, joskin toinen orkeista heitti henkensä. Henkiinjäänyt, joka hänkin oli kovin huonossa kunnossa, myönsi osallisuutensa kaappaukseen. Hän kuitenkin kertoi lisää kahdesta tyypistä, jotka olivat "palkanneet" heidät, joten päätimme antaa asian olla, mitä nyt veimme häneltä miekan korvauksena parantamisesta.
Päästyämme metsän laitaan, jossa otukset olivat ensiksi hyökänneet kaapparijoukon kimppuun, jäimme hiukan tutkimaan paikkaa, mutta vaikka metsässä vaikutti olevan jotain mielenkiintoista, päätimme jättää sen rauhaan ja jatkoimme joukkion perään.

Lyhyesti nukutun yön jälkeen matka jatkui, ja keskipäivän aikoihin nousimme pienen mäen päälle suuren kivenlohkareen viereen. Lohkareen päältä näkyi suurempi ratsujoukko lähestymässä meitä, ja pienen pohdinnan jälkeen päätimme jäädä lohkareen taakse odottamaan, josko joukkio ratsastaisi ohi. Näin kävikin, mutta joko jälkemme huomattiin tai joku katsahti taaksepäin, sillä joukkio pian pysähtyi ja kääntyi suuntaamme. Astelimme kiven takaa esiin kohdataksemme joukon. Koska kukaan muu ei näyttänyt haluavan ottaa puhemiehen roolia, otin muutaman askeleen kohti joukkiota matkaleivän pala kädessäni ja huikkasin tervehdyksen. Pomonsa Bozin johdolla matkaavat orkit olivat hiukan karkeita mutta kuitenkin rehellistä väkeä, __insertnimen__ heimosta. He eivät olleet erityisen tyytyväisiä tehtävään, johon heimon shamaani Grik oli heidät käskenyt, ja kertoivat jättäneensä erään joen rantaan Karan sekä kaksi ulkopuolista, joiden käskyjä oli pitänyt totella. Kävi myös ilmi, että ainakaan he eivät olleet sytyttäneet maatilaa tuleen. Toivotimme heille hyvää onnea hämähäkkiotusten tappamiseen ja tovereidensa pelastamiseen ja he vastavuoroisesti meille väliaikaisten käskyttäjiensä metsästämiseen.

Paha rotko

Seuraavana päivänä pääsimme joelle, ylitimme sen ja jatkoimme nyt hennonmpien jälkien seuraamista. Illalla pääsimme suuren metsäalueen reunalle, ja päätimme yöpyä metsän suojissa. Yöllä kimppuumme hyökkäsi yksinäinen ruhomies, joka nopeasti poistettiin päiviltä. Olimme hiukan huolissamme, mutta koska asiasta ei seurannut mitään muuta, jatkoimme aamulla matkaa tarmokkaasti. Iltapäivällä löysimme metsän keskeltä suuren aukeaman, jonka keskellä oli pieni rotko. Lähestyimme varovasti syvännettä, ja jälkiä seuraten kiipesimme alas. Vaikka yritimme tietenkin edetä hiljaa, erään rotkon mutkan takaa kimppuumme hyökkäsi ryhmä väkeä. Taistelu oli todella kova, ja pian paljastui että neljä edessä taistelevaa henilö olivatkin ruhomiehiä, vaikka he näyttivät ensi silmäykseltä melko eläväisiltä ja käyttivät aseita ja panssareita, kun taas takana olevat kaksi olivat ihan eläviä adepteja. Lopulta saimme lyötyä kaikki ruhomiehet maahan ja adeptit pakenivat, mutta muutama meistäkin oli tajuton. Illian kävi hyvin varovaisesti tiedustelemassa ja löysi pienen luolansuun vain muutaman kymmenen jaardin päästä sillä aikaa kun parantelin muiden vammoja. Saimme Kendran tokenemaan, mutta hän jäi huolehtimaan Gideonista sillä välin kun me muut kävelimme luolalle.

Päätin toimia suoraviivaisesti, ja huusin luolaan käskien heitä antautumaan. Luolasta kuului kuitenkin naisen kirkaisu, jolloin Azaria syöksähti mokomien ryökäleiden kimppuun. Hyvin kaoottisessa tilanteessa taistelimme sekä luolassa että sen suulla, mutta lopulta tapoimme kummatkin adeptit. Taistelun aikana jouduimme kuitenkin lyömään tajuttomaksi myös Jorr'lasin, johon jonkinlainen musta kivi tai mato oli vaikuttanut, ja tuhoamaan myös samanlaisen madon joka yritti ottaa haltuunsa Azarian. Nopeasti Illianin kanssa poistimme luolasta kaikki, sekä elävät että kuolleet, ja sitten menimme lepäämään ja koittamaan saada Karaa tajuhinsa. Muutaman tunnin levon jälkeen olimme kaikki taas tajuissamme, ja tutkimme varovaisesti luolan. Sieltä löytyi muun tavanomaisemman lisäksi epäilyttävä kirja sekä kasa amuletteja, joissa riittäisi tutkittavaa tuleviksi viikoiksi.

Paluu

Seuraavan aamuna Kara palasi tajuihinsa. Kyselimme häneltä asioista sen minkä keksimme, ja lähdimme paluumatkalle ensin haudattuamme vastustajamme, jousiampuja Leonin ja nethermantikko Marionin. Matka sujui varsin rauhallisesti, mitä nyt suuren lohkareen luona pääsimme tapaamaan taas orkkijoukon ja kertomaan heille että ne kaksi paskiaista olivat nyt kuolleet ja kuopattu. Kirja oli Marionin eräänlainen päiväkirja, jossa hän höpisi "puhdistamisesta" viitaten jonkinlaiseen rituaalimurhaan, sekä jostain organisaatiosta, sen toiminnasta ja pomostaan. Lisäksi selvisi, että amuleteilla on varmaan sekä jonkinlainen suojavaikutus paikassa nimeltä Pavilin kuilu että myös mahdollisuus muuttaa nimenantajia ruhomiehiksi. Lopulta kymmenes päivä maatilalle saapumisen jälkeen pääsimme kylään, jossa Farrim odotteli meitä. Hän oli lähtemässä etelään, ohi Ban-järven, mutta meidän apuamme ei enää varmaan tarvittaisi. Kiitoksien jälkeen menimme lepäilemään majataloon ja miettimään, mitä tehdä seuraavaksi.

Ensimmäinen tehtävä Throalissa

Saatuamme ensimmäisen tehtävämme päätökseen rupesimme luonnollisesti pohtimaan, mihin jatkaa tästä eteenpäin. Marrekin rauniot olivat yksi vaihtoehto, mutta paikka kuulosti melko vaaralliselta. Toinen olisi lähteä muiden kotiin Seitsemän Sulun Satamaan, kenties siitä Parlainthiin jatkaen. Päätimme kuitenkin lähteä Throaliin, tuohon Barsaiven jalokiveen, kahdestakin syystä. Muut olivat luonnollisesti kuulleet paljon tarinoita Throalista, ja halusivat nähdä sen omin silmin, mutta arvioimme lisäksi, että Neumanin kauppahuoneelta voisi löytyä meille jotain tehtäviä.

Matka ja Throaliin tutustuminen

Hyvästelimme seuraavana aamuna Farrimin ja Karan ja seurasimme mielenkiinnolla heidän ja erityisesti Farrimin vankkurien nousua Myrskyjalkaan; varsinaisia menijöitä olivat kapteeni Garin veikot. Matka Throaliin sujui sitten hyvinkin rauhallisesti ensin Suurta Käärmejokea ylävirtaan, sen yli ja Throal-vuorien länsipuolta kohti pääkaupunkia. Päästyämme perille muut olivat luonnollisesti hyvin innostuneita tutustumaan eri osiin kaupunkia, mutta sain ryhmämme pidettyä niin pitkään kasassa että saimme ensin käytyä Neumanien luona ja sitten sovittua yhteisen majatalon, josta ryhmämme voisi löytää. (Itse menin tietenkin isosetäni luokse.) Muut nopeasti katosivatkin kukin omille teilleen, mutta Jorr'Lasin kanssa saimme kuitenkin myös käytyä kauppaa, myyden turhat tavarat pois. Koulutustakin saimme kaikki tahoillamme hankittua samaan aikaan, kun Neumanin väki löysi meille tehtävän.

Hakumatka kaer Ban'hiniin

Toiseksi tehtäväksemme tuli hakea matka-arkku pienestä Ban'hinin kaerista. Paikan oletettiin olevan hylätty, mutta sen lähellä tiedettiin asuvan harpyijoita. Ensimmäiset kolme päivää menivät melko rauhallisesti kulkiessa, mitä nyt Azaria otti yhden kaksintaistelun vastaan ilmaantuneen Brithanin kanssa, voittaen tietenkin. Neljäntenä päivänä löysimme harpyijat, tai ne oikeastaan meidät. Ärsyttävät rääkyjät aloittivat pitkäkestoisen piruilunsa, mutta kun pidimme päämme kylmänä ja olimme enimmäkseen välittämättä, rupesivat ne käymään röyhkeämmiksi kunnes lopulta tuli tappelu. Kaksi haisevaa höyhenkasaa pääsi hengestään ja loput pysyivät sen jälkeen kauempana. Pian tämän jälkeen löysimmekin pienen painauman, jonka keskellä oli aukko ja portaat alas. Olimme päässeet perille.

Tutkittuamme hetken aukon ympäristöä lähdimme varovaisesti laskeutumaan portaita. Kendra kulki ensimmäisenä, kaikki aistit tarkkoina ansojen varalta, mutta ainoa löytynyt oli lanka, joka vei kasaan lommoisia kattioloita. Paljoa muuta ensimmäisessä huoneessa ei ollutkaan, mitä nyt kasa kivimurskaa joka oli siirretty romahtaneen seinän puolelle; ylhäältä kuuluva harpyijanrääkynä sentään vaimeni jo melko kuulumattomiin. Gideon ja Azaria siirtyivät ensimmäisiksi ja lähdimme tutkimaan vasemmalle vievää käytävää, josta ei kuitenkaan löytynyt muuta kuin pieniä nukkuma-alkoveja, käytävästä toinen sortuma ja sitä ennen lähteneestä haarasta tupa. Paikka oli asumaton, joskin harpyijansulkia ja -jätöksiä oli.

Eteishuoneeseen palatessamme suoraan vievästä käytävästä kuului melua. Illian kävi tiedustelemassa, ja näki isommassa salissa jonkun peikonkokoisen pitävän meteliä hakkaamalla kilpeään. Pikaisen neuvottelun jälkeen Azaria ja minä lähdimme tervehtimään metelöitsijää, joka käski meidän pysyä paikallamme ja sanoi menevänsä hakemaan jonkun vanhemman; emme ehtineet nähdä tarkkaan mutta kyseessä oli ilmeisesti ogre. Hetkisen odottelun jälkeen huikkasimme muut mukaan ja menimme tutkimaan salin. Paikalla oli iso kivipöytä ja muutama penkki ja kolme ovea. Minä ja Gideon tutkimme seinien riimuja, mutta emme mitään kovin selvää saaneet, joskin Gideonin mielestä niissä oli Marrekilaisia piirteitä. Muut löysivät ovien takaa käymälän, rojuvaraston sekä ruokavaraston, ja näiden tason perusteella asukit olivat melko sivistymättömiä.

Koska paikallisia ei vieläkään näkynyt, lähdimme tutkimaan toista sivukäytävää. Ilmeisesti ruokasalina toimineen huoneen takaa käytävä jatkui ohi asuintilojen pieneen saliin. Palasimme takaisin, ja nyt ruokasalin oven takaa kuului keskustelua, jossa epäilitiin meidän olleen vain harpyijoita. Päätimme jatkaa tämänhetkisen osan tutkimista siltä varalta että kirjasto olisi siellä. Valitettavasti tyhjennettyjen asuintilojen lisäksi löytyi vain sortumia ja vedenpuhdistamo. Kun pääsimme taas ruokasaliin, odotimme hetken kunnes kuulosti siltä, että paikalliset olisivat suuressa salissa. Sitten lähdimme taas Azarian kanssa neuvottelemaan.

Salissa olikin pienehkö ogre, jota yritin saada paljastamaan tietoja, mutta mokoma vaikutti liian tyhmältä mennäkseen lankaani. Kun samaan aikaan eteishuoneesta kuului möreämpiä ääniä, käännähdimme siihen suuntaan samalla kun Gideon tuli ruokasaliin vievään T-risteykseen vartioimaan. Hetken näytti siltä, että voisimme neuvotella itsellemme oikeuden hakea tavarat ja olla muuten häiritsemättä, mutta ketjupaitakaan ei loppujen lopuksi riittänyt korvaukseksi kun ogreille iski ahneus. Ogret lähtivät ryntäämään kohti kummastakin suunnasta ja me peräännyimme ruokasalin ovelle.

Hyvän taktisen sijoittumisen ansiosta vain yksi ogre pääsi meidän kimpuumme sillä välin kun neljä meistä pääsi iskemään sitä vastaan; Gideon ja Azaria löivät, Jorr'las oli valmiina tulemaan heidän tilalleen jos jompikumpi kaatuisi, ja Illian ampui ja minä heittelin Mielitikareita taaempaa. Vaikka ogret yrittivätkin vaihtaa lyöntivuoroja, pian ne pakenivat huutaen apuun jotakuta "Ellaa". Se, jolla oli jo ketjupaita, jäi perääntymään puolustaen, mutta Azaria säntäsi sen perään ja valtavalla miekallaan melkein irrotti sen pään. Muut jäimme miettimään, mennäkö perään, kun Azaria meni jo, joten jatkoimme hänen perässään. Muutaman käytävänhaaran jälkeen äänet veivät kaivokseen, mutta ensimmäisen kaivoksen haarauman tullessa vastaan Jorr'las muistutti varsinaisesta tehtävästämme. Palasimme kaivosalueen suulle, Gideon, Jorr'las ja Illian jäivät vartioimaan ja rakentamaan puolustusmuuria kivenmurikoista, kun me muut lähdimme etsimään kirjastoa.

Kirjasto löytyi hiukan toisesta suunnasta, ja pian löysinkin nurkassa olevan salaoven. Sen takana olevassa pienessä komerossa oli matka-arkun lisäksi pienempi arkku ja kolme nippua kirjoja. Kendra lähti hakemaan Jorr'lasia kun minä ja Azaria siirsimme tavarat ulos. Saimme rahdattua tavarat ensin lähimpään yhteiseen risteykseen, ja sen jälkeen eteiseen, ennen kun kaivoksen puolelta rupesi kuulumaan melua. Poistuimme nopeasti Kaer Ban'hinistä takaisin taivaan alle ja pikavauhtia marssimme lähimpään metsikköön, jossa tein purilaat kantamisen helpottamiseksi. Päätimme lisätä etäisyyttä meidän ja ogrejen välille, ja vasta keskiyön aikoihin menimme nukkumaan.

Valitettavasti emme saaneet levätä yötämme rauhassa, vaan Illianin vahtivuorolla hän herätti minut, ja pian tunnistinkin metsästä ogren siluetin. Kun se huomasi meidän hyökkäävän, lähti taas nuorin hakemaan Ellaa sillä välin kun me yritimme poistaa sen päiviltä niin kauan kun se oli yksin. Itse yritin sitoa ogrea köynnöksillä, mutta se ei onnistunut, mutta onneksi miekakäyttäjämme olivat pätevämpiä, ja ogre kaatuikin hetken sen jälkeen kun iso Ella saapui paikalle. Azaria taisteli kiihkeästi kuten yleensä, Gideon ja Jorr'las eivät tuntuneet osuvan. Ella oli muutenkin vaikeampi tapaus, ja Mielitikarini eivät tunteneet purevan siihen, joten Illianin ruvetessa ampumaan hännen kimppuunsa tulevaa nuorimmaista siirryin minäkin ampumaan sitä. Azarian torjunnat onnistuivat onneksi hyvin, sillä Ella oli kova pala — välillä jopa sen haavat tuntuivat katoavan, palatakseen myöhemmin pienempinä! Rupesin kovasti huolestumaan, onko vastassamme jokin kauhu tai sen vahvistama otus, mutta kun nuorempi ogreraukka tipahti, saimme ympäröityä Ellan ja lopulta sen hengiltäkin. Kun tutkimme kuolleen Ellan haavoja ja missä järjestyksessä ne oli tehty, mieleemme muistuivatkin tarinat ogre-kaksosista. Siirryimme yöpymään vähän matkan päähän, ja seuraavana aamuna pienen neuvottelun jälkeen lähdimme takaisin Throaliin.

Sivistyksen makua

Paluumatkalla Throaliin tutkiskelin hiukan kirjoja, jotka koskivat enimmäkseen Ban'hinin historiaa. Gideon kiinnostui myös, kun kävi ilmi että Ban'hinistä oli lähtenyt pois hiukan ennen sen sulkemista eräs Peraltas, joka oli myös ollut Marrekin Harmaiden Vartijoiden perustaja-Gideonin hyvä ystävä. Pohdimme myös, avatako toista arkkua, mutta emme niin tehneet. Throalissa marssimme suorinta tietä Neumanin toimistolle jossa Azarian opettaja Grindo otti meidät vastaan. Saimme lopun palkkiostamme, ja kerroimme tapahtumista, ja Grindo tarjosi ensin 200 ja sitten 300 hopearahaa toisesta arkusta. Päätimme yhdessä kuitenkin ottaa riskin ja kävimme avauttamassa sen erään sepän luona, ja arkusta paljastui neljä viestikiveä — kannattava veikkaus!

Seuraava viikko kuluikin rauhallisesti. Azaria katosi jonnekin kaupungille hummailemaan, mutta minä, Kendra ja Jorr'las tutkimme löytöjämme ja myimme osan. Yksi kirjoista oli hieno runokirja, jossa oli paljon ylistystä Peraltasin viisaudesta ja lempeydestä, ja Gideon ottikin sen talteen. Kohensimme kaikki myös kykyjämme, ja varustimme itseämme paremmin; Illian sai hankittua itselleen haluamansa haltioiden sotajousen, ja koko ryhmälle hankimme yhden annoksen todellisten seikkailijoiden perustarpeita: Hengenpelastussalvaa! Tietenkin parempi, jos sille ei tule käyttöä, mutta nyt on myös turvallisempi olo... Lisäksi kokosin nämä muistiinpanomme, ja tässä onkin ensimmäinen selonteko seikkailuistamme Throalin suurelle kirjastolle. Toivottavasti näistä on apua tulevaisuudessa jollekulle. En ole vielä varma, minne jatkamme tästä, mutta Gideon on viettänyt aikaansa Harmaiden Vartijoiden lähetystössä, ja ehkäpä sieltä löytyy seuraavaksi tekemistä...

Seitsemän Sulun viisikon ja Galennin tarinoita, osa 2.

Gideon oli muiden Harmaiden Vartijoiden luokse mennessään ottanut mukaan joitain Ban'hinistä löytyneitä kirjoja, jotka tekivätkin vaikutuksen. Hän myös pääsi tapaamaan, Soriman, Vartijoiden johtajan tyttären. Ilmeisesti Gideonin kertomukset vakuuttivat Vartijat, sillä he olivat valmiit palkkaamaan meidät tekemään jotain hommia. Lähdimme lähetystöön puhumaan asiasta, ja kävi ilmi, että seuraavat tehtävämme löytyisivät heidän päätukikohtansa ympäriltä, lähellä Tuulinummea! Olin hiukan epäileväinen, sillä Vartijoiden mukaan paikka jopa houkutteli Kauhuja, mutta meille vakuutettiin että alkuun löytyisi vähemmän vaarallisia tehtäviä. Keräsimme varusteemme, kävimme hoitamassa viimeiset ostokset, otimme mukaan matkamuonaa lähetystöstä, ja lähdimme kohti pohjoista Soriman johdolla.

Vaarallisten oravien metsä

Sorima olikin varsin pätevä tiedustelija, ja vaikka hän tuntui suhtautuvan kunnioittavasti isäänsä, hän ei ilmeisesti kuulunut Vartijoihin. Matkanteko oli silti helppoa, kunnes päästyämme päivämatkan päähän Suuren Käärmejoen ylityspaikasta koilliseen saavuimme metsään, jossa Vartija Rhodda asui. Lähestyessämme hänen asumustaan Sorima rupesi olemaan varuillaan, ja huomasimme muun muassa kuolleen lampaan raadon puussa. Ihmettelimme asiaa hetken ja olimme jatkamassa varovasti Rhoddan majaa kohti, kun Illian huomasi puussa jättimäisen oravan mutta ampui siitä ohi sen puikkelehtiessa kohti latvuksia. Vedimme aseet esille, toivottavasti valmiina metsän vaaroihin, mutta päästyämme laavulle, meidät kohtasi surkea näky: Rhodda oli kuollut, viilleltynä hiukan kuten Marionin kirjassa oli kuvailtu, ja köytetty raajoistaan X:n muotoon. Ja yläpuoleltamme kuului uhkaavaa säksätystä...

Sorima jäi järkyttyneenä katsomaan kuollutta ystäväänsä. Samalla kuin Illian vartioi puiden latvoja, kävin katsomassa olisiko laavussa jotain jälkiä. En löytänyt mitään erityistä; paikka oli tutkittu, ja ilmeisesti jotkin eläimet olivat sen jälkeen myös tonkineet ympäriinsä. Leikkasimme Rhoddan ruumiin irti, keräsimme puut hautaroviota varten ja suoritimme viimeiset riitit, Azarian luvatessa Sorimalle kostoa tällaisen pahuuden tekijöitä kohtaan. Sitten lähdimme seuraamaan jälkiä; Rhodda oli kuollut melko varmasti edellisenä päivänä, joten meillä oli mahdollisuus saada tekijät kiinni.

Oravat säkättivät yhä yläpuolellamme puissa, mutta äänet jäivät taakse vain muutaman sataa jaardia kuljettuamme, ja pian edestä kuului kova karjaisu. Rupesimme varovasti silmäilemään eteenpäin, kun kuulin kauempaa edestä vasemmalta myös jotain kilisevää ääntä. Hetken päästä edessä näkyi troajin, kynsiään isoa puuta vasten teroittaen, ja pian sen seuraan liittyi toinen. Päätimme lähteä kiertämään niitä kohti kilkatusta, ja kohta edessä näkyi pieni aukio. Aukiolla seisoskeli orkki, ympärillään muutama troajin lisää ja vieressään pieni pantterin näköinen otus. Lähestyimme, ja samalla troajinit muodostivat rintaman meidän ja orkin väliin. Tervehdimme pidättyväisesti, mutta orkki käski meidän vain häipyä metsästä. Kun yritimme kysellä Rhoddasta, tyyppi antoi melko selvästi ymmärtää että oli vastuussa Rhoddan kuolemasta. Rupesin kutomaan Rautakäsi-loitsua, samalla kun orkki ärjäisi kissoilleen ja heitti maahan kiven, josta ponnahti esiin isohko mäyrä! Troajin-rintama ryntäsi meitä kohti, ja Gideon, Azaria, Jorr'las sekä Kendra valmistautuivat ottamaan otuksia vastaan.

Ennen kuin ensimmäinenkään otus pääsi luoksemme Illian ehti kaataa yhden maahan hyvin tähdätyllä nuolella. Troajinit eivät olleet kovin vaarallisia, ja niitä rupesi tippumaan piankin, mutta kun mäyrä pääsi lähellemme, rupesi yhtäkkiä sen ympärille noin kymmenen jaardin alueelle muodostumaan huurretta, ja kova kylmyys tunkeutui meidänkin ihollemme. Samalla kävi selväksi, että pikkuinen pantteri oli karmaiseva vihollinen; se kynsi, raapi ja puri voimallisesti, ja liikkui niin nopeasti että siihen oli miltei mahdotonta osua aseilla. Mielitikarini onneksi purivat otukseen, ja Azaria rupesi keräämään sen huomiota, puolustautuen kovasti. Mäyrän kylmyys ei onneksi tuntunut jäähtyvän paukkupakkasiin asti, joten taistelun kiivaus piti meidät lämpiminä, mutta valitettavasti pantteri sai lopulta Gideonin tajuttomaksi. Illianin nuolet ja Jorr'lasin miekka pudottivat lopulta petomestari-orkin, mutta lopulta mäyrän kylmyys rupesi puremaan, ja Illian meni pelastamaan Gideonin sen läheltä, valitettavasti aavistuksen liian myöhään. Azariakin meni tajuttomaksi pantterin iskuista, ja Jorr'las siirtyi kiinnittämään sen huomion. Sorima ja Kendra saivat lopulta mäyrän pois pelistä, ja pantterikin tajusi yrittää pötkiä pakoon, mutta säntäsin perään ja viime hetkellä tiputin sen mielitikarillani. Taistelu oli ohi, ja olimme voitokkaita.

Mäyrä tavanomaisen kuolemisen sijaan katosi takaisin kiveen, josta se oli ilmaantunutkin. Kendra meni varomattomasti poimimaan kiven, ja jähmettyi paikalleen. Samalla Joor'lasin silmät muuttuivat punaiseksi, hän otti minusta kummallakin kädellä kiinni, ja lausui oudon ennustuksen:

Te, jotka seuraatte häntä jonka vuoksi Marrek sortui. Tulette kokemaan Mestarin voiman. Hän palauttaa valtakunnan takaisin loistoonsa ja pyyhkii tieltään kaikki jotka tukevat orjuuttajia!!

Jorr'las tippui polvilleen, ja näytti vähän taintuneelta. Katsahdin nopeasti astraalinäölläni, ja kivi näytti yllättäen maagiselta. Käskin Kendraa olemaan varovainen ja poimimaan sen jonkin kankaan sisään, samalla kun rupesin katsomaan Azarian ja Gideonin vammoja. Azaria toipui nopeasti taas kohtuulliseen kuntoon juotettuani hänelle tehostujuoman, jonka jälkeen rupesin hieromaan pelastussalvaa Gideoniin — heti se meni. Illian kävi varmistamassa, että kaikki otukset olivat kuolleita, ja sotasaaliksi nappasimme aukiolla olevan kellosauvan ja petomestarilta saniaishaarniskan.

Palasimme metsän reunalle ja parantelimme haavojamme. Azaria toipui nopeasti, Jorr'las hiukan hitaammin, mutta Gideon ei vielä seuraavana aamuna ollut mielestäni kovin hyvässä kunnossa. Hän kuitenkin kuittasi inhottavan näköiset vammat olankohautuksella, ja lähdimme sitten reippaasti taivaltamaan kohti Marrekin Harmaiden Vartijoiden luostaria kohti. Samana iltana hoitelin hänen vammojaan paremmin, ja seuraavana päivänä hän näyttikin olevan jo toipumassa. Kova mies. Sorima oli matkan alkuajan Rhoddan kuoleman johdosta varsin hiljaa, mutta kun viiden päivän matkan jälkeen pääsimme linnakkeelle, oli hän jo ehtinyt melko lailla piristyä ennalleen. Linnake hiukan yllätti meidät; se oli ihan komea ottaen huomioon aution ympäröivän seudun. Itse arvostin kovasti seikkaa, että se oli rakennettu puusta, joskin täytyy myöntää että se olisi läheskään niin vahva piirittäjiä vastaan kuin kivestä rakenenttu. Toisaalta, eipä lähialueilta ketään vihamielisiä Nimenantajia ollutkaan.

Marrekin Harmaiden Vartijoiden luostarilinnake

Ovivahdin vuorossa oleva Derrat otti meidät melko rennosti vastaan, ja lähetti palvelijan ilmoittamaan Suurmestari Otamalle vierailijoiden saapuneen paikalle. Otama itse tuli toivottamaan meidät tervetulleeksi, ja päivällinen sujui tutustumisen ja tilanteen selvittämisen merkeissä. Kendra muotoili aiemmat tekomme varsin vetäväksi tarinaksi, ja Otama olikin varsin kiinnostunut löydöistämme, mutta toisaalta myös erittäin huolestunut Soriman tiedoista, kuinka Harmaita Vartijoita oli kuollut. Peraltasin ja perustaja-Gideonin suhteesta saimme hiukan uudenlaisen kuvan, kuten varmasti Otamakin. Keskustelimme myös Tuulinummista ja siellä käynnistä, sekä saimme kuulla, kuinka Otama oli itse rakentanut koko linnakkeen aikoinaan. Varsin vaikuttava tarina, joskin se oli silloin mielestäni hiukan epäuskottava...

Seuraavat kolme päivää kulutimme kehittäen taitojamme, hiukan myös linnakkeeseen ja Harmaisiin Vartijoihin tutustuen. Koko organisaatio on varsin pieni, mutta hyvin voimakkaasti asialleen — orjuuden sekä taikuuden väärinkäytön vastustamiselle — omistautunut. Neljännen päivän lounaalla olimme pohtimassa, mihin jatkaa tästä eteenpäin. Harmailla Vartijoilla ei ollut heti antaa meille mitään selvää tehtävää, ja vaikka Soriman raportit ja meidän kertomamme tarinat Marionista huolestuttivat, asiaan emme olleet keksineet parempaa reagointitapaa kuin mennä selvittämään Marionin yhteyksiä shamaani Grikiin. Muut pohtivat ajatusta mennä Tuulinummelle, mutta itse olin sitä mieltä että kauhuja houkutteleva paikka ei vielä meille näin aloitteleville seikkailijoille oikein sopisi.

Yhtäkkiä Jorr'las päästi valtaisan huudon pelästyttäen vastapäätä istuneen vartijan takapuolelleen maahan, löi tuoppinsa pöytään säpäleiksi ja lähti marssimaan ulos. Hätkähdimme, ja Kendra jäi selittelemään jotain samalla kun minä, Illian ja Gideon lähdimme seuraaman peikkoseppämme perään. Ulkona Jorr'las olikin ruvennut yhtäkkiä keräämään erilaisia työkaluja ja rakennusmateriaaleja, ja laittanut pari palvelijaa samoihin hommiiin. Nopean selvityksen jälkeen kävi ilmi, että hän halusi ruveta kunnon töihin, valmistamaan jotain, ja Illianin satunnainen kommentti nuolenpäistä sai Jorr'lasin pohtimaan niiden valmista, aloittaen ahjon rakentamisesta. Siirryimme nopeasti sivuun keskustelemaan asiasta, kun Otama ja loput toverimme saapuivat sisäpihalle. Otama katsoi hiukan Jorr'lasia, ja tiuskaisi nopeasti Drak, ulos! Jorr'las jäi pöllämystyneenä katsomaan tyhjyyteen samalla kun me muut jäimme katsomaan hänestä pullahtanutta henkeä.

Drak oli kummallinen, hiukan uhkaavan mutta kovin littanan näköinen savupilvi. Azaria ei jäänyt katsomaan kauempaa, vaan nopeasti meni juttelemaan sille, meidän muiden kuunnellessa vierestä. Alkuun kesti vähän aikaa, että henki ja t'skrang pääsivät jyvälle toisistaan, mutta pian meille kävi ilmi iso ongelma: Jorr'lasin kuviossa oli jokin isompi vika, hän jotenkin "huusi" astraalitasolla niin, että hän veti kaikkea taikuutta sekä myös henkiä ja valitettavasti kauhuja puoleensa. Ruvettuani tarkemmin tarkastelemaan tilannetta, pystyin Drakin ja Otaman avustuksella näkemään ongelman. Kummallisinta oli, että ongelma oli ilmeisesti vanhempaa perua, Drakin mielestä Jorr'lasin adeptiksi oppimisen aikana tapahtunutta. Samalla kävi ilmi, että Otama ja Drak olivat jo vanhoja tuttuja, ja että Otama oli aikoinaan hengen avustamalla vimmalla tosiaan yksin rakentanut koko linnoituksen. Vaikka kuulemma Jorr'las olisi vähemmän äänekäs taikuudelle jos hänellä olisii henki ohjaimissa, totesimme yhdessä ettei se olisi hyvä ratkaisu, ja päätimme lähteä suoraan Seitsemän Sulun Satamaan selvittämään Jorr'lasin opettajalta, että mitä oikein oli tapahtunut.


Pääsivu