Kesädawn:Galenn
Galenn kertoo
Koko nimeni on siis Galenn Tremanicus Kivipelto, ja kuten tapoihimme kuuluu, ensimmäinen nimeni on vanhemmiltani ja toinen isovanhemmiltani. Kivipellon suku on vanha ja kunniakas, vaikka nimeä ei suurimmilta sankareilta löydykään. Ensimmäinen nimen haltija oli Tharod Hamronias Kivipelto, joka sai nimensä jo satoja vuosia ennen Vitsausta. Hän oli elementalisti, joka monin eri tavoin auttoi maanviljelijöitä saamaan satoa köyhiltäkin alueilta. Monet suvun jäsenistä seurasivat hänen jalanjäljissään, ja Kivipellon elementalistit auttoivat pitämään Throalin seinät vahvoina, ilman ja veden puhtaana sekä ruoan kasvamassa läpi Vitsauksen.
Itse synnyin 2x vuotta sitten, Throalin vuonna 14xx. Lapsuuteni oli aika tavanomainen, kuljin isoisäni Dagnusin mukana ja opin häneltä kaikkea tärkeää, joista eniten kiinnostivat puukäsityöt ja historia. Isoisä ei ollut loitsija, mutta kykyjäni elementalismin saralla testattiin muutaman muun sukulaisen taholta, näin jälkikäteen katsoen, aika selvästi useammankin kerran, mutta enhän sitä toki silloin pienempänä niin tajunnut. Neljäntenätoista ikävuotenani kohtaloni sen sijaan avautui minulle. Eräänä päivänä Dagnusin serkku, isosetäni Norin, sattui kyselemään aika kinkkisiä kysymyksiä historiasta, ja vielä käyttäen vanhaa murretta. Vastailin kuitenkin innostuneesti ja vielä riittävän oikein, joten pari viikkoa myöhemmin siirryin opettelemaan hänen opastuksellaan Velhouden perusteita.
Norin oli jo aika vanha, ja opintoni eivät edenneet kovin vauhdikkaasti. Vietin tietysti aikaa myös Dagnusin kanssa, mutta pidin myös yhteyttä lapsuuden aikaisiin leikkitovereihini ja sain uusiakin ystäviä. Suurin osa oli tietysti kääpiöitä, mutta merkityksellisimmiksi kohosivat Jolentiar ja Mark, haltia- ja orkkipojat. Seitsemäntoistavuotiaana, vuosi aikuistumiseni kesän jälkeen, Mark kuoli komeasti puolustaessaan pientä Leppänotkon kylää Theralaisia orjuuttajia vastaan. Käydessämme osoittamassa surunvalittelujamme hänen perheelleen, minua vavahdutti kuinka onnellisilta he vaikuttivat, vaikka heidän poikansa elämä oli katkennut niin aikaisin. Minulle ja Jolentiarille heidän kykynsä ottaa kaikki mahdollinen irti lyhyestä elämästä tuntui kovin vieraalta, vaikka he jaksoivatkin hyvin kohteliaasti selittää monia merkittäviä asioita orkkien kulttuurista. Tuon päivän jälkeen kävin pitkiä keskusteluja, sekä vanhempien sukulaisteni että Jolentiarin kanssa, ja yritin etsiä kaikista mahdollisista kirjoista ja teksteistä selityksiä asiasta. Valitettavasti kykenemättömyyteni ymmärtää asiaa rupesi aiheuttamaan vaikeuksia opiskelujeni etenemisessä, jolloin Norin huomasi asian ja ehdotti taukoa. Päätin lähteä käymään Leppänotkossa.
