TuhansienVoima:Tapahtumat
Opintojen alku
Nantambun kaupunki elää ympärillämme monsuunin rankkasateessa, kun saavumme kaikki kampuksen porteille. Jonkun aikaa saadaan odotella, ohi kulkee tyyppejä puumaskien tai lasihelminauhojen kanssa; muutama tervehtii uusia tulokkaita mutta kiiruhtaa sitten eteenpäin pois sateesta. Opettaja Ot saapuu paikalle, pitää lyhyen tervetuliaispuheen ja ohjaa meidät sitten kampuksen keskelle, jossa on maaginen elementtipylväiden kannattelema katos. Asetumme istumaan mukavasti, kukin omalla tavallaan, sitten Ot pyytää meitä esittelemään itsensä. Ojilisso pääsee myös esittelemään Napan, ja Basil kutsuu esiin Humphreyn, ja vähän saadaan näistä keskustelua. Otin seuraava kysymys on että mikä kutakin kiinnostaa, ja sen jälkeen että mitä pidämme suurimpina vahvuuksinamme, ja kertoo samalla opistosta ja kaupungista. Basil on selkeästi joutunut elämänsä aikana kokemaan kovia ja opppimaan selviytymään, Kotone taas vaikuttaa elegantilta ja kiinnostuneelta musiikista. Seuraavaksi Ot esittelee meille muutaman arvoituksen, ensin kynttilän sytyttämistä ilman tuluksia tai piikiveä (esim. tulipylväästä) ja sitten käärmestä salaisuuksien selvittämistä. Sitten taas kysymys: Ot haluaa tietää että millä tavalla olemme palvelleet yhteisöjämme – Wunmilla on selkeästi vastuu painanut, ja Basililla on katumusta teoistaan ja uusi lehti käännettävänä. Takaisin vaihto tehtävään, joka tällä kertaa on luun sielun rauhoittaminen; Kotonelta ja Basililta onnistuu hautajaisvirsi ihan hyvin; Ojilla ja Savinalla vähän heikommin. Seuraava kysymys on se, että mitä haluamme tai haemme Magaambyasta; Ot onnistuu kertomaan kirjastoista ja muistuttamaan siitä kuinka Magaambya suojelee lähialueita. Tällä kertaa Ot ei kaiva tehtävää taskustaan, vaan viheltää paikalle sinisen viiriäisen, jolta pitää saada sulka nyppäisemättä; tämä onneksi onnistuu esim. pelottelemalla, soidintanssilla tai paimentamalla. Viimeisenä tehtävänä on saada kivi tanssimaan, joka onnistuu esimerkiksi loitsulla tai heittämällä se ilmapylvääseen. Viimeinen kysymys on se, mitä tavoitteita haluamme saavuttaa? Basil ja Wunmi eivät ole vielä varmoja, ja Ot kertoo että tämäkin on hyväksyttävää. Muilla toiveet ovat tietoa ja asioiden selvittämistä; erityisesti Ot muistuttaa muiden auttamisen tärkeydestä. Lopuksi Ot tekee jonkinlaisen loitsun, josta ilmaantuu kuusi erilaista symbolia ja pyytää jokaista valitsemaan jonkin: kaikki oppivat tästä vähäloitsun. Sen jälkeen Ot pitää pitemmän puheen, kannustaen meitä pohtimaan ketä olemme, omia motivaatioitamme, ja millaisiksi haluamme kasvaa. Lopuksi saamme jokainen sinikeltaisen lasihelmen jota kannattaa pitää esillä näyttämässä että olemme nyt Magaambyan opiskelijoita.
Ot antaa ohjeet asuntolallemme "Torniin", sitten lähtee toiseen suuntaan. Kävellään asuntolaan, joka itse on vain yksikerroksinen, mutta sen ympärillä on korkeampia pylväitä. Vastaan tulee nuori nainen, Esi, joka toivottaa meidän tervetulleeksi ja esittelee kuistilla makoilevan laiskamadon, Chiziren. Esi selittää hiukan kohorttina olemisesta – meillä on opiskelut ja vapaapäivät samaan aikaan – ja kertoo meille olevamme nyt Etuoikeutemme ajalla, eli alkukausi jolloin meidän pitää auttaa lähiympäristön väkeä ja hoitaa pieniä tehtäviä. Esi johdattaa meidän sisälle, mukavasti kalustettuun keskiaulaan josta löytyy lisää komeaa mosaiikkikoristeltua lattia. Oleskeluhuoneessa meitä tervehtii komea nuorimies Ignaci, jotenkin harjoitellun kohtelias alkemisti, jolta kuulemma voi hankkia alkemistisia tuotteita (paitsi ei räjähteitä). Hetken juttelun jälkeen kulman takaa taapertaa kana, jota hetken ohjaa ötököitä syömään nuori gnolli, kunnes hän huomaa meidät ja pomppaa sohvan taakse piiloon. Ankkurijuuri esittelee itsensä ja kana-eläinkumppaninsa ja pakenee pian paikalta, sitten Esi jatkaa paikkojen esittelyä: jokaiselle löytyy oma huone, jossa sänky, sohva ja kirstu. Vessat, kylpyhuone & pesula löytyy talon päästä, ruokailu tapahtuu muualla, ja Esi lupaa esitellä ruokalan sekä kampuskaupan seuraavaksi.
Ensimmäinen etuoikeuden tehtävä
Tulokkaat purkavat tavaransa uusiin, isoihin huoneisiinsa, ja Savina nopeasti tutkii paikat: useimmat ovat lukossa tai salvattuna mutta yhdestä löytyy harjoitteluaseita ja menneen pössyttelyn hajua. Palataan olohuoneeseen ja Esi johdattaa meidät kaatosateen halki ruokalaan. Ruokala on matala mosaiikein koristeltu rakennus, sisällä lämmintä ja paljon väkeä pitkien pöytien ympärillä penkeillä. Esi käy hakemassa keittäjä Lumusin, joka esittelee paikat & tavat ja antaa kaikille yhden hedelmänmuotoisen helmen merkiksi siitä että saamme käydä täällä, sitten lähdetään kauppa Jauhekasalle. Matkalla Esi esittelee rakennuksia joiden ohi kuljetaan kunnes päästään saaren toisella puolella olevalle tukevarakenteiselle kaupalla. Pitkän myyntipöydän takana on koboldikauppias Xhokan, joka katsoo meitä silmälasiensa yli, ja pyytää ensiksi jokaista muotoilemaan savesta pienen esineen, jota vasten hän sitten antaa pullistelevan säkin muotoisen lasihelmen. Sen jälkeen Xhokan jakaa opintotarvikkeita: pergamenttia, muuta sulkakynä, mustetta, yms. Saamme myös 40 kultarahaa alkukuluihin ja ensimmäisen kuukauden stipendin, 4 kultarahaa. Kysellään vähän mitä kaikkea on saatavilla, ja kaikki ostavat jonkun lukon tavaroilleen; käy ilmi että tällainen rahatalous on Ojille vähän vierasta, ja Basil pohtii korin hankintaa Humphreylle. Esi antaa loppupäivän vapaata ja pyytää tulemaan huomisaamuuna asuntolan etukuistille, jossa pääsemme aloittamaan etuoikeuden viikkomme, jolloin saamme tehdä erilaisia tehtäviä yhteiseksi hyväksi ja tutustua Magaambyan viiteen eri opintohaaraan.
Oji lähtee Esin kanssa takaisin asuntolalle, kysyen matkan varrella olevista kirjastoista ja arkistoista sekä mitkä ovat niiden aukioloajat, ja jatkaen sitten samasta aiheesta tiedonkeruuta asuntolalla. Savina käyttää loppupäivän käyen läpi kaikki löytämänsä Magaambyan rakennukset; Kotone etsii rauhallisen paikan ja harjoittelee luutunsoittoaan, ja saa kutsun Aurinko-asuntolaan harjoitteluajameihin. Wunmi menee Leshy-puutarhaan fiilistelemään ja etsimään kasvihenkiä; leshyt näyttävät kaivertavan jotain puulevyjä. Hiljalleen Wunmi saa yhteyden johonkin paikan henkeen, joskin istuttuaan jonkun tunnin hänelle tulee puhumaan paikallinen haltiapuutarhuri, joka varmistaa että kaikki on kunnossa ja kertoo että puutarhassa saa rentoutua jos pystyy (usein Leshyt ovat ilkukurisempia). Basil onnistuu etsiytymään eläintarvikeliikkeeseen, kutsuu Humphreyn, jolle etsitään hyvä pehmustettu rottinkikori ja raapimispuu, joskin selkään köyttäminen on vähän haastavampaa. Hiukan ehditään illalla tutustua lisää muihin opiskelijoihin, sitten melko rauhallisesti nukuttua yö, ja aamiaisen jäkeen kokoonnutaan kuistille.
Meitä odottaa Esin lisäksi Haibram, paikallinen Mbe'ke-kääpiö, ja kertoo että päivän haara on Sateenkirjurien tehtävä. Kafesin markkinat ei tykkää Magaambyalaisista, ja meitä ei vielä semmoisiksi tunnisteta, joten meidän tehtävä on etsiä kanoja, Ojofiri-kanoja. Bisolan maanviljelijäperhe haluaisi ruveta taas kasvattamaan kyseisiä kanoja, sillä ne osaavat kuulemma hautoa minkälaisia munia tahansa. Saamme kuvauksen kyseisistä kanoista sekä 20 kultarahaa, pyydetään mieluiten aikuisia kanoja, mutta todennäköisemmin saadaan eläviä tipuja; munat viimesijainen kun ei voi olla varma että saadaanko uros ja naaras. Wunmi ottaa rahat ja isoimman vastuun kanojen tunnistamisesta, sitten jakaudutaan etsimään markkinoita, joka onnistuukin muutaman tunnin etsinnän jälkeen (kunhan muistetaa laittaa rannehelmet piiloon). Päätetään laittaa Basil, Oji & Savina käymään kakkosvaihtoehto Seydoun luona, mutta sieltä löytyy vain melko samannäköisiä. Wunmi & Kotone pääsevät Makenan kojulle, jossa Wunmi osoittaa erinomaista kanatietämystä sekä tunnistaen tiput että varmistamaan lämpimän matkan takaisin kampukselle, saavat 5 tipua käyttäen kaikki annetut rahat. Esi & Haibram ovat tyytyväisiä, ja Ankkurijuurikin tulee ihailemaan tipuja, ja uskaltaa jäädä puhumaankin joksikin aikaa. Vaihdetaan vähän tietoja itse kunkin ja taustoista ja kyvyistä, ja erityisesti Haibram pääsee olemaan äänessä. Päästään myös tutustumaan Hohtavan Aamunkoiton Säikeiden Tzeniween ja hänen lapsiinsa Zachvaan & Zhanviin.