Kesädawn:Tarinat

Seitsemän Sulun viisikon ja Galennin tarinoita

Tarinat kirjannut muistiin Galenn Tremanicus Kivipelto, Norinin oppilas, Velhojen kunniakasta oppilinjaa. Suuret kiitokset kaikille kumppaneilleni avusta ja huomautuksista sekä omista valaisevista näkökannoistaan.

Kara Coravanin etsintä

Tarinamme alkaa seuraavana päivänä ryhmämme Tansiardiassa tapahtuneen ensitapaamisen jälkeen, ja pahoittelen suuresti sen puuttellisuutta, mutta kadotin osan muistiinpanoistani, enkä huomannut asiaa ennen ensimmäistä saapumistamme Throaliin. (Oman tarinani viisikon luokse olen kertonut jo aiemmin, ks. Galennin lyhyt elämäntarina, ja toivon että ryhmämme muut jäsenet kertovat myös omista taustoistaan tarkemmin jossain vaiheessa.).

Maatilalle pääsy

Joka tapauksessa, Koppavan Kukon majatalossa tapasimme, ja tutustuimmekin illalla lyhyesti toisiimme. Aamulla pääsimme tutustumaan palkkaajaamme, Velho Velak Farrim, joka lähti viemään joukkoamme pois Suuren Käärmejoen luota pohjoiskoilliseen. Muutaman seuraavan päivän matkan aikana me nuoret opimme tuntemaan toisemme paremmin, joskin Farrim ei kokenut tarpeelliseksi kertoa meille enempää tästä Barsaiven yllättävän autiosta osasta. (Tämä vähäsanaisuus hiukan harmitti minua velhona, eikö meidän tulisi yrittää auttaa muita kertomalla heille tarpeellisia tietoja?) Sen lisäksi mietimme kyllä keskenämme jonkin verran hänen vankkuriensa rakennetta — kyllähän obsidilainen vaatii tukevampaa rakennetta, mutta sen lisäksi se vaikutti melko voimakkaasti suojatulta. Noh, annoimme kuitenkin vanhemman adeptin pitää omat tapansa, eiköhän hänellä syynsä niihin ollut.

Kun pääsimme vihdoin Coravanin maatilan lähelle, jotain oli selvästi pielessä. Edessämme olevan harjanteen yli pinkoi meitä kohti porsas, ja mäen takaa näkyi nousevan savua. Nousimme varovasti harjanteen reunalle, ja edessä oleva maatila vastasi kyllä kuvauksia, mutta se oli selkeästi ryövätty. Päärakennus oli reunaltaan tulessa, ja ympäriinsä juoksenteli muitakin eläimiä pelon vallassa. Lähestyttyämme tilaa huomasimme, että päärakennuksen tulessa olevan puolen viereissä olevan aitan oven eteen oli kerätty iso kasa tavaraa. Oven takaa kuului itkua, ja Jorr'las ja Gideon rupesivat heti siirtelemään tavaraa pois sen edestä, Azarian syöksyessä päätaloon tutkimaan, oliko ketään jätetty sinne. Valitettavasti ainoa sieltä löytynyt oli kuollut renki. Aitasta löytyneen naisväen ja lapsien päästyä turvaan rupesimme äkkiä kantamaan kaivosta vettä ja kastelimme muiden rakennusten seinät ja katot, onnistuen pelastamaan ne.

Pienen neuvottelun jälkeen päätimme me nuoret lähteä seuraamaan tilalta lähteviä jälkiä, jotka oli selkeästi jättänyt iso ratsujoukko. Koska jäljet vievät tiettömään erämaahan, Farrim vannotti meidät hakemaan Karan, ja lähti itse takaisin kohti Suurta Käärmejokea pelastettujen maalaisten kanssa.

Jahti erämaassa

Lähdimme seuraamaan siis noin tusinan hevomiehen jälkiä. Jäljittäminen sinänsä ei ollut vaikeaa, mutta jo alkuun iski huoli, voisimmeko jalan saavuttaa ratsastavan joukon. Päättäväisyys kuitenkin kannatti, sillä jo toisena päivänä kaukana edessäpäin näkyi liikettä. Lähestyimme jälkiä seuraten, ja pian kohde tarkentui kahdeksi kohti juoksevaksi orkiksi, joiden perässä tuli pieniä hämähäkin kaltaisia otuksia. Kun kävi selväksi, että otukset jahtasivat orkkeja, päätimme ensiksi auttaa kanssanimenantajia ja vasta sen jälkeen kysellä, olivatko he mukana Karan kaappauksessa. Taistelu hämähäkkikauhuja vastaan oli raivokas mutta melko nopeasti hoidettu, joskin toinen orkeista heitti henkensä. Henkiinjäänyt, joka hänkin oli kovin huonossa kunnossa, myönsi osallisuutensa kaappaukseen. Hän kuitenkin kertoi lisää kahdesta tyypistä, jotka olivat "palkanneet" heidät, joten päätimme antaa asian olla, mitä nyt veimme häneltä miekan korvauksena parantamisesta.
Päästyämme metsän laitaan, jossa otukset olivat ensiksi hyökänneet kaapparijoukon kimppuun, jäimme hiukan tutkimaan paikkaa, mutta vaikka metsässä vaikutti olevan jotain mielenkiintoista, päätimme jättää sen rauhaan ja jatkoimme joukkion perään.

Lyhyesti nukutun yön jälkeen matka jatkui, ja keskipäivän aikoihin nousimme pienen mäen päälle suuren kivenlohkareen viereen. Lohkareen päältä näkyi suurempi ratsujoukko lähestymässä meitä, ja pienen pohdinnan jälkeen päätimme jäädä lohkareen taakse odottamaan, josko joukkio ratsastaisi ohi. Näin kävikin, mutta joko jälkemme huomattiin tai joku katsahti taaksepäin, sillä joukkio pian pysähtyi ja kääntyi suuntaamme. Astelimme kiven takaa esiin kohdataksemme joukon. Koska kukaan muu ei näyttänyt haluavan ottaa puhemiehen roolia, otin muutaman askeleen kohti joukkiota matkaleivän pala kädessäni ja huikkasin tervehdyksen. Orkit olivat hiukan karkeita mutta kuitnekin rehellistä väkeä, __insertnimen__ heimosta. He eivät olleet erityisen tyytyväisiä tehtävään, johon heimon shamaani oli heidät käskenyt, ja kertoivat jättäneensä erään joen rantaan Karan sekä kaksi ulkopuolista, joiden käskyjä oli pitänyt totella. Kävi myös ilmi, että ainakaan he eivät olleet sytyttäneet maatilaa tuleen. Toivotimme heille hyvää onnea hämähäkkiotusten tappamiseen ja tovereidensa pelastamiseen ja he vastavuoroisesti meille väliaikaisten käskyttäjiensä metsästämiseen.

Paha rotko

Seuraavana päivänä pääsimme joelle, ylitimme sen ja jatkoimme nyt hennonmpien jälkien seuraamista. Illalla pääsimme suuren metsäalueen reunalle, ja päätimme yöpyä metsän suojissa. Yöllä kimppuumme hyökkäsi yksinäinen ruhomies, joka nopeasti poistettiin päiviltä. Olimme hiukan huolissamme, mutta koska asiasta ei seurannut mitään muuta, jatkoimme aamulla matkaa tarmokkaasti. Iltapäivällä löysimme metsän keskeltä suuren aukeaman, jonka keskellä oli pieni rotko. Lähestyimme varovasti syvännettä, ja jälkiä seuraten kiipesimme alas. Vaikka yritimme tietenkin edetä hiljaa, erään rotkon mutkan takaa kimppuumme hyökkäsi ryhmä väkeä. Taistelu oli todella kova, ja pian paljastui että neljä edessä taistelevaa henilö olivatkin ruhomiehiä, vaikka he näyttivät ensi silmäykseltä melko eläväisiltä ja käyttivät aseita ja panssareita, kun taas takana olevat kaksi olivat ihan eläviä adepteja. Lopulta saimme lyötyä kaikki ruhomiehet maahan ja adeptit pakenivat, mutta muutama meistäkin oli tajuton. Illian kävi hyvin varovaisesti tiedustelemassa ja löysi pienen luolansuun vain muutaman kymmenen jaardin päästä sillä aikaa kun parantelin muiden vammoja. Saimme Kendran tokenemaan, mutta hän jäi huolehtimaan Gideonista sillä välin kun me muut kävelimme luolalle.

Päätin toimia suoraviivaisesti, ja huusin luolaan käskien heitä antautumaan. Luolasta kuului kuitenkin naisen kirkaisu, jolloin Azaria syöksähti mokomien ryökäleiden kimppuun. Hyvin kaoottisessa tilanteessa taistelimme sekä luolassa että sen suulla, mutta lopulta tapoimme kummatkin adeptit. Taistelun aikana jouduimme kuitenkin lyömään tajuttomaksi myös Jorr'lasin, johon jonkinlainen musta kivi tai mato oli vaikuttanut, ja tuhoamaan myös samanlaisen madon joka yritti ottaa haltuunsa Azarian. Nopeasti Illianin kanssa poistimme luolasta kaikki, sekä elävät että kuolleet, ja sitten menimme lepäämään ja koittamaan saada Karaa tajuhinsa. Muutaman tunnin levon jälkeen olimme kaikki taas tajuissamme, ja tutkimme varovaisesti luolan. Sieltä löytyi muun tavanomaisemman lisäksi epäilyttävä kirja sekä kasa amuletteja, joissa riittäisi tutkittavaa tuleviksi viikoiksi.

Paluu

Seuraavan aamuna Kara palasi tajuihinsa. Kyselimme häneltä asioista sen minkä keksimme, ja lähdimme paluumatkalle ensin haudattuamme vastustajamme. Matka sujui varsin rauhallisesti, mitä nyt suuren lohkareen luona pääsimme tapaamaan taas orkkijoukon ja kertomaan heille että ne kaksi paskiaista olivat nyt kuolleet ja kuopattu. Kirja oli __NM:n nimi__ eräänlainen päiväkirja, jossa hän höpisi "puhdistamisesta" viitaten jonkinlaiseen rituaalimurhaan, sekä jostain organisaatiosta, sen toiminnasta ja pomostaan. Lisäksi selvisi, että amuleteilla on varmaan sekä jonkinlainen suojavaikutus __insertpaikan__ kaupungissa että myös mahdollisuus muuttaa nimenantajia ruhomiehiksi. Lopulta kymmenes päivä maatilalle saapumisen jälkeen pääsimme kylään, jossa Farrim odotteli meitä. Hän oli lähtemässä etelään, ohi Ban-järven, mutta meidän apuamme ei enää varmaan tarvittaisi. Kiitoksien jälkeen menimme lepäilemään majataloon ja miettimään, mitä tehdä seuraavaksi.

Ensimmäiset tehtävät Throalissa

Saatuamme ensimmäisen tehtävämme päätökseen rupesimme luonnollisesti pohtimaan, mihin jatkaa tästä eteenpäin. Marrekin rauniot olivat yksi vaihtoehto, mutta paikka kuulosti melko vaaralliselta. Toinen olisi lähteä muiden kotiin Seitsemän Sulun Satamaan, kenties siitä Parlainthiin jatkaen. Päätimme kuitenkin lähteä Throaliin, tuohon Barsaiven jalokiveen, kahdestakin syystä. Muut olivat luonnollisesti kuulleet paljon tarinoita Throalista, ja halusivat nähdä sen omin silmin, mutta arvioimme lisäksi, että Neumanin kauppahuoneelta voisi löytyä meille jotain tehtäviä.

Matka ja Throaliin tutustuminen

Hyvästelimme seuraavana aamuna Farrmin ja Karan ja seurasimme mielenkiinnolla heidän ja erityisesti Farrimin vankkurien nousua __insertlaivannimeen__; varsinaisia menijöitä olivat kapteeni __insertnimen__ veikot. Matka Throaliin sujui sitten hyvinkin rauhallisesti ensin Suurta Käärmejokea ylävirtaan, sen yli ja Throal-vuorien länsipuolta kohti pääkaupunkia. Päästyämme perille muut olivat luonnollisesti hyvin innostuneita tutustumaan eri osiin kaupunkia, mutta sain ryhmämme pidettyä niin pitkään kasassa että saimme ensin käytyä Neumanien luona ja sitten sovittua yhteisen majatalon, josta ryhmämme voisi löytää. (Itse menin tietenkin isosetäni luokse.) Muut nopeasti katosivatkin kukin omille teilleen, mutta Jorr'Lasin kanssa saimme kuitenkin myös käytyä kauppaa, myyden turhat tavarat pois. Koulutustakin saimme kaikki tahoillamme hankittua samaan aikaan, kun Neumanin väki löysi meille tehtävän.

Hakumatka kaer Ban'hiniin

Toiseksi tehtäväksemme tuli hakea matka-arkku pienestä Ban'hinin kaerista. Paikan oletettiin olevan hylätty, mutta sen lähellä tiedettiin asuvan harpyijoita. Ensimmäiset kolme päivää menivät melko rauhallisesti kulkiessa, mitä nyt Azaria otti yhden kaksintaistelun vastaan ilmaantuneen Brithanin kanssa, voittaen tietenkin. Neljäntenä päivänä löysimme harpyijat, tai ne oikeastaan meidät. Ärsyttävät rääkyjät aloittivat pitkäkestoisen piruilunsa, mutta kun pidimme päämme kylmänä ja olimme enimmäkseen välittämättä, rupesivat ne käymään röyhkeämmiksi kunnes lopulta tuli tappelu. Kaksi haisevaa höyhenkasaa pääsi hengestään ja loput pysyivät sen jälkeen kauempana. Pian tämän jälkeen löysimmekin pienen painauman, jonka keskellä oli aukko ja portaat alas. Olimme päässeet perille.

ToDo vielä kaer...

Pääsivu