Purppurakuninkaan Saleissa

Uudelleensyntyneen jumalan palatessa maailmaamme alkaa jälleen sankareiden aikakausi ihmisten tarvitessa johdatusta ja turvaa. Vain harva kuolevainen uskaltaa ottaa tuon rohkean askeleen, ja silloinkin useimmiten kohtalon kuljettamana, tahtomattaan ja pakotettuna. Kaikesta huolimatta, ne ovat nuo yksilöt, sankarit, jotka määräävät historian kulun. -Asturbis, Suuri Näkijä

Anten peluuttama kamppis, jonka pohjalla toimii pelimaailmaan sopivaksi modatut Riddle of Steelin säännöt (lisäosinensa), ja Ummãn myyttinen maailma.

Pelaajat ja hahmot

• Glowie - Renato - Coraxen "noidan- ja muun vastaavan polttaja", Huomenta
• Culka - Nicolo - Äpärämiekkaa kantava peloton kirkonmies, ainoa omantunnon omaava
• Mantle - Angelo - Palkkasoturi, hiljainen tekemisistään, ansanlaukoja
• Jaale - Raul de la Alesandro - Kultasataman herttuan nuorin poika, utelias luonteeltaan
• Maryjane - Elena - Mannunvartija Glanvenin suunnalta, sidoksissa noitiin
• Ossi - Diego Devigo - Mahdinkäyttäjä, sidoksissa Safiireihin, heitteli sahlamia

Muuta

Sääntö- yms. selvennykset linkkeineen tulee tänne.

• Tiedosto:TROS Taitoij.pdf

"Naked Dwarf" Syndrome (High toughness indistinguishable from armour mechanically).

• Solution: Toughness cannot reduce a weapon strike below a first level wound.

"Dragon Tap" Syndrome (High strength guarentees amputations and instant-death from glancing blows).

• Solution: The final wound level can never be more than double the margin of success.

PJ kiinniotto-ohjeet:

• ante@irc
• antesarj ättt hotmail
• 1390719 <- 045

Tapahtuma- ja pelikirjaa

29.3. hahmosketsaus, maailmaan tutustuttautuminen.

Pahuuden Jalanjäljillä

18.4. Eka pelikerta

Kolmeen Näätään saapui viisi rohkeaa hirviönmetsästäjää, miekastaan eläviä sotureita taitavat olla kukainenkin. Kuten arvelin ja odotinkin, yksi Coraxen noidanpolttajistakin oli eksynyt paikalle, ja ilmeisesti onneksensa vain minä huomasin miehen todellisen luonteen - tavallinen kansa olisi voinut hätkähtää moisesta ilmestyksestä. Muut olivat tuppisuita outolintuja, joku outo kirkonmies kantamassa äpärämiekkaa, parrakas nuorimies utelemassa kaikesta mahdollisesta, ynseä ja hiljainen uhkapeluri, ja ehkä joukon oudoimpana lyhyt nainen, metsänvartija lie. Enempää en onnistunut kenestäkään utelemaan, mutta pientä lupausta sain jo siitä, että saisin kuulla päivän tapahtumien kuulumiset suoraan heiltä. Pahoin pelkään silti, ettei tästä mitään sankarilaulua tulekaan muuten kuin sepittämällä suurimman osan tapahtumista, kun tuo viisikko ei ilmeisesti ollut kunnian vaan kullan perässä, tylsimykset mokomat. Kaupungin ihmisten tähden toivon kuitenkin heidän onnistuvan, kun viides kuollut löydettiin tänä aamuna ja varsin läheltä kaupungin keskustaa, toria ja majataloakin. Pelkään jo omankin henkeni puolesta, sillä jos tuo Balok on se tarujen hirviö, josta kerrotaan, en usko tämän kaupungin näkevän valoista tulevaisuutta. Nimen jo kuitenkin laululleni keksin, "Pahuuden Jalanjäljillä", ja mikäli onnetar suo, sitä tullaan laulamaan vielä monien ja monien musikanttien toimesta minun jälkeenikin -Lochlyn, kiertelevä trubaduuri

25.4. Toinen

Kaupunki vajosi kaaokseen viimeisimmän uhrin myötä ja huomio kääntyi sankareihin - paikalliseen vartiostoon oli menetetty usko jo vuosikausia sitten. Viinanhöyryiset tapparanheiluttajat eivät herättäneet kunnioitusta kenessäkään, mutta nyt heidänkin silmissään oli nähtävissä jotain pelonsekaisia tunnelmia; tosi oli kyseessä. Surmaajat katosivat omille teilleen, enkä kuullut heistä hetkeen. Siitä johtuen taisin kadota itsekin omille teilleni, lohduttamaan kaupungin pelokkaita neitosia ja niin, krhm. Sitä en varmaan lauluuni kirjoita... Kuitenkin, yöllä tapahtuikin; joku yritti ilmeisesti polttaa majatalon ja Balokinsurmaajat sen estivät - ja sitten ilmenikin, että yksi heistä on aatelismiehiä! Mokoma oli käyttänyt tekopartaa, en kyllä keksinyt miksi hän identiteettiään halusi peitellä, mutta oli tehnyt sen varsin tehokkaasti. Kultasataman herttuan poikia, varmaankin titteliään ansaitsemassa. Yöllä saatiin myös kiinni pari autioituneiden talojen ryövääjää, ja tämän em. pyromaanin ohella heidätkin aiotaan tuomita kenttäoikeudenkäynnissä huomenna! Kansalle huvia, ilmeisesti pitäydytään perinteisen tylsässä hirttosilmukassa, koska viimeaikaiset kuolemat muistuttavat pyövelin hommia, ja se toisi huonoa onnea. Tiedä sitten tyydyttääkö se kansan verenhimoisia aikeita, kuulema aikovat noidan käydä hakemassa roviolle - ja mikäli villit huhut pitävät paikkansa, noitia olisi jopa kaksikin! Sankarit itse painuivat jollekin helvetin suolle sinne keskelle metsää. Mutta jos ymmärsin oikein, he ovat löytäneet vihjeitä hirviön olinpaikasta ja pääsevät siitä eroon tämän päivän aikana. Olisin kuollakseni halunnut olla heidän mukanaan, mutta sen suon kerrotaan olevan pahojen henkien vallassa, enkä minä ole kuuluisa rohkeudestani. He eivät myöskään pidä minusta, mutta enköhän saa jonkun kynsiini, että voisin kysellä asioita tarkemmin... -Lochlyn

11.5. Kolmas

Ilta saapui lopulta ja varkaat telotettiin julkisesti, ainakin se tyydytti lynkkaushenkisen väkijoukon verenhimot tälle päivää. Pyromaania ei jostain syystä lynkattukaan tänään, ilmeisesti hänet jätetään kreivin käsiin myöhempää tuomitsemista varten. Noh, balokinsurmaajat siinä palasivat ennen auringonnousua, mutta en löytänyt heitä käsiini. Tuli pyörittyä jälleen jossain ihan väärässä paikassa ja väärään aikaan. Kuitenkin, heräsin yöllä hälytyskellojen kilkkeeseen ja myöhästyin hieman, enkä päässyt todistamaan suurta tapahtunutta - ja tätä tulen kiroamaan vielä pitkään, tosin kyllä Nicolon kertomus oli sen verran värikäs, että siitä saa pienillä lisäyksillä lauluun säkeistön. Niin siis, yöllä ilmeisesti tuo "balok" oli hyökkäämässä viattomien kimppuun ja urhea sankarimme hyökkäsi yksin estämään tämän - toverinsa kun olivat nukkumassa yhä majatalolla. Lyhyen taistelun tuloksena hirviö makasi päättömänä maassa ja kansa hurrasi hetkeä myöhemmin. En ole koskaan nähnyt niin helpottuneita ilmeitä ihmisten kasvoilla, henkeä uhannut hirviö oli surmattu. Ilmeisesti tarunomaisen muinaisolennon sijaan kyseessä olikin epäkuollut mestaaja, mutta niin no, se ei kuulosta laulussa yhtä hienolta kuin balok, joten joutunen värittämään asiaa. Sanoi vielä kirkonmiehet yhteen ääneen, ettei epäkuolleet näin kuole, ja että se olisi tapettava vielä kunnolla. En tiedä mitä heidän päässään liikkui, mutta näistä sanoista ihmiset huolestuivat, kun hirviö tulisi kerran palaamaan kaupunkiin. Sain kuitenkin tietää, että he olivat seuraavana päivänä menossa tekemään hirviöstä lopullisesti selkoa, joten päätin pyytää heiltä lupaa mennä mukaan kohti tuota pahamaineista suota ja sen kätkemää pahuutta. Ilmeisesti siellä oli jotain todella järkyttävää, sillä se paatunut Coraxilainenkin oli levottoman oloinen, joi viinaa ja oli äreä. Noh luotan heidän ammattitaitoon asiassa ja teemme tästä kaupunkia piinanneesta pahuudesta lopultakin selvää!" -Lochlyn

16.5. Neljäs

Lähdimme aamulla varhain kohti metsää. Matka oli varsin tympeää tarpomista, mutta kerran halusin mukaan niin pakkohan sitä oli tunkeutua sinne risukkoon. Perillä odotti varsin erikoinen yllätys, yhtäkkinen räme, jonka rannalla odotti lautta. Kapusimme kyytiin ja räme näytti siltä, että lautta jäisi heti kiinni puustoon, kun se nytkähtäisi irti rannasta. Eikä sekään nyt vielä se suurin yllätys ollut, vaan se kuollut mies, vitivalkoinen kasvoiltaan, joka nousi kellumaan rämeen kätköistä. En ollutkaan ennen nähnyt kuollutta miestä, ja en totisesti liikkuvaa sellaista - hän sai vereni seisahtumaan ja ihokarvani nousemaan pystyyn. Olin kuitenkin päättänyt kulkea tämän matkan sankareitten kanssa loppuun asti, joten pysyin lautalla ja tuo epäkuolleeksikin kutsuttu mies lähti opastamaan meitä yli rämeen. Perillä etsiydyimme metsän lävitse haudalle, jossa tuo kaupunkilaisia murhannut mestaaja nukkui epäelävää untaan. Se näytti sen verran hirveältä ja synkeältä paikalta, etten yksinkertaisesti voinut seurata heitä hautaan, vaan jäin ulkopuolelle odottamaan. Metsänkin varoitettiin olevan vaarallinen paikka, joten pysyin vain paikallani kaikesta outoudesta huolimatta - jostain siimeksen syvyyksistä kuului etäisiä avunhuutoja, tai jokin hahmo vilahti yhtäkkiä puiden välitse. Tiesin onneksi niiden olevan vain henkien houkuttelua astuakseni syvemmälle metsään. Odotin pitkään ja näin kuinka haudan ovet sulkeutuivat itsekseen. Hetken kuluttua tosin sankarimme astuivat kalpeina ulos ovista ja komensivat minua vain hiljaisina eteenpäin hirveässä kiireessä. Joku heistä kantoi mestaajan hupullista päätä, ja kertoi, että hirviö olisi nyt surmattu, mutta heidät kaikki olisi kirottu. Siinä vaiheessa sydäntäni kylmäsi ja jotenkin pystyin jopa tuntemaan sen heistä. Ymmärsin kuitenkin, että vaikka lauluni loppuisikin nyt "balokin" surmaamiseen muinaisessa kuninkaiden hautakammiossa, se voisi saada jatkoa tämän kirouksen myötä! Eeppiset teokset ovatkin aina olleet minun makuuni, ja sellaisen tekeminen itse kuulostaakin aivan mahtavalta tilaisuudelta. Suon toisella puolen törmäsimme safiiriin, joka kertoi haluavansa haudalle. Tämän tehtyämme hän halusi ryövätä kaiken kunnian ja maineen - ja rahatkin toki - tapauksesta ja meni tutkimaan hautaa. En itse olisi halunnut kyllä vihastuttaa kuningaskunnan mahdinkäyttäjiä, miehiä jotka pystyvät tappamaan tavallista kansaa vain sormiaan heilauttamalla, mutta joukkomme päätti yllättäen lähteä välittömästi kohti Merselburgia ja Leisvedaria hakien palkkiorahat uroteosta uhmaten safiirin käskyä ja jättäen tämän röyhkeästi taakse. He palkkasivat vankkurit kuljettamaan meitä kohti pääkaupunkia toisten ratsastaessa vierellämme. Keksin matkan alkupäässä nimen toiselle säkeistösarjalleni, "Purppurakuninkaan Kirous", kuten he olivat kutsuneet haudattuja kuninkaita, Radavarin pahamaineista sukua. -Lochlyn

Purppurakuninkaan Kirous

3.8. Viides

En ole ikinä ollut näin... järkyttyneessä olotilassa. Alan epäillä tämän matkan tulevaisuutta, että tuovatko nämä balokinsurmaajat sittenkään kunniaa ja tarinoita kerrottavaksi. Sankareita? Ihmisiksi hekin paljastuivat, ja totuus oli kuin kylmä suihku vasten kasvojani. Matkan alussa, ensimmäisen päivän päätteeksi pysähdyimme yöksi eräälle maatilalle, jossa oli varsin mukavaa isäntäväkeä, kauniista tyttärestä puhumattakaan. Olivat kuitenkin kirkonväkeä ja varsin tylsiä tapauksia, liian hyveellisiä. Olipahan juttuseuraa meidän omille ristinkantajille. Päädyin nukkumaan yllättävän ajoissa, mutta heräsin pariin kertaan muiden levottomuuteen, vaikkeivat he sitä itse huomanneet - tämä kirous selvästi painaa heidän mieliään. En osannut epäillä mitään, ja jatkoimme matkaa varsin tavallisissa merkeissä. Tuona toisena päivänä kaikki muuttui. Törmäsimme matkalla maanomistajaan ja hänen kahteen orjaansa, toinen heistä huonossa kunnossa ja lähes tajuttomana. Tilanne päätyi varsin kiivaaseen sanaharkkaan, ja siihen, että Renato päätti ostaa miesorjan itselleen. En voinut uskoa, että hän jätti naisen silti omistajan käsiin, sillä orjat olivat selkeästi puolisoita - ihmisiähän hekin ovat ja heillä on yhtä suuret tunteet kuin meilläkin! En uskaltanut avata suutani tuolle vaaralliselle Coraxlaiselle, joka tyynesti vain otti sairaan mukaansa ja kylmin tuntein jätti itkevän naisen taakseen. Kukaan muukaan ei edes liikahtanut tehdäkseen asialle mitään, Nicolo ainoastaan näytti järkyttyneeltä. Sekavin tuntein kuljimme kohti myrskyrintamaa ja kastuimme läpimäräksi. Onneksi paikalla oli majatalo, jossa saimme paikan kuivatella paikkojamme ja ruokaa. Ei majatalonkaan rauhaa kauaa kestänyt, kun salissa juopotelleet palkkasoturit yrittivät ryövätä sankareittemme balokinsurmausrahoja - tosin he eivät tienneet, että rahat odottavat meitä vasta Merselburgissa. En ollut paikalla näkemässä taistoa, mutta kuulin, että ulkona makasi kymmeniä verisiä ruumiita, joista lähes kaikki olisivat kuolleet Nicolon ja Renaton miekkoihin. Näin muutaman niistä, verisiä, kylmiä, myrskyn kastelemia kalpeita ruumiita, joilla oli kivun vääristämät kasvot kuolinnaamioinaan. En olisi ikinä uskonut sankareistani, murhaajia... mutta pelkään pahoin, että huhut Coraxen julmuudesta voivat olla hyvinkin totta. Nicolosta en tiedä vieläkään, kuka hän on ja miksi hän tekee tällaista, mutta voiko se olla jopa jotain pahempaa, kuin Corax? Pystyn jo selkeästi tuntemaan sen pimeän usvan, joka pimentää sankarien mieltä - Purppurakuninkain kirous. En ikinä itse uskonut, että kiroukset voisivat tuoda ihmisistä pahimmat puolet esiin, mutta nyt olen todistanut sen omin silmin. Ja nyt minä pelkään. Pelkään, että olen nähnyt vasta alun. -Lochlyn

14.9. Kuudes

Olen hyvä unohtamaan asioita ja jättämään murheet taaksepäin. Aina on toivoa, ja takerruin tähän ajatukseen lujemmin kuin koskaan aikaisemmin. Saavuimme mahdollisuuksien kaupunkiin, Merselburgiin, tai kuninkaankaupunkiin, kuten rahvas sitä kutsuu. Itse pidän enemmän kaupungin oikeasta nimestä, onhan se perua sille kunniakkaalle ritarismiehelle, joka paikan puhdisti demoneista satoja vuosia sitten, mutta ihmiset ovat unohtaneet jo sen ja vapisevat uuden mullistuksen edessä. Luin, näin ja kuulin kaikkea uutta ja ihmeellistä, jopa pelottavaa. Kuten kuningas Pondothay VII on määrännyt, katedraali ja tätä myöten koko kuningaskunta tulee vaihtamaan uskonsa Lothedrijarille uskolliseksi - tuo ylipappi josta nousi uusi jumala entisten tuhkista. Olen itse ollut skeptinen jo pitkään näistä huhupuheista uudesta jumalasta, mutta nyt se on tapahtumassa. Pyhän maan auguuri saapuu valtavan saattueensa kanssa kaupunkiin lähipäivinä ja vanha veteraanikirkko tulee muuttumaan takaisin jumalpalvonnaksi. Pelkään, että tämä tulee viemään myös sank- ... no en ole päättänyt vielä miksi heitä kutsuisin, mutta ovat he silti balokinsurmaajia - niin uusi uskonto tulee muuttamaan paljon ja meidän kaikkien elämä ei voi olla välttymättä vaikutukselta. En tiedä, ehkä he voivat löytää jopa apua kiroukseensa auguurilta ja uudelta jumalalta, mene ja tiedä. Itse halusin vain kaupunkiin päästyttyäni unohtaa näkemäni kauhuudet ja menin Kulmaan, kiertelevien musikanttien pyhättöön tässä kuningaskunnassa ja sain puhuttua muut mukaani, Renato tosin meni kotiinsa orjansa Lugon kanssa. Sen mitä kerkesin nähdä Coraxen miehen käyttäytymisestä, ei Lugolla tule olemaan kovin hyvät oltavat. Maailma on julma. Näimme myös näytösmäisen kaksintaistelun etelästä saapuneen miekkamiehen ja Aballonin välillä, joka puolestaan on kuningaskuntamme paras miekkamies, ja pettymyksekseni Aballon hävisi. Aavikon vanhus oli pelottava vastus ja luultavasti liian eksoottinen miekkatyyleineen. Hirviönsurmaajat saivat myös palkkion Leisvedarilta, joka oli tyytyväinen, mutta kaikista näistä päivän tapahtumista eniten silmiin pisti paikallinen näytelmä, joka on ollut myyntimenestys viimeaikoina - Purppurakuninkaan Saleissa - nimi suoraan kuin omasta kynästäni! En ole sitä vielä itse nähnyt, mutta aion mennä katsomaan. Tässä tapahtuu aivan liikaa asioita yhtäaikaa liittyen samaan asiaan ollakseen aivan sattumankauppaa, joten pyrin pääsemään vaihtamaan sanoja kirjoittajan kanssa, kuulema joku historioitsija. Nyt kuitenkin palaan takaisin nauttimaan tavernan salista kaikuvista soinnuista ja taidokkaista lyriikoista ympäri kuningaskuntaa. -Lochlyn

5.10. Seitsemäs

Auguuri ja saattue olivat jotain... hämmentävää, pelottavaakin jopa. En tiennyt miten suhtautua asioihin, valtava muinainen patsas ei todellakaan ollut paras keino nostattaa ihmisten luottamusta uuteen jumalaan, Lothedrijariin. Kuningas Pondothay kuitenkin näytti suhtautuvan asiaan myönteisesti ja luottavaisin mielin, joten kansannousulta vältyttiin. Kuulin kyllä jälkeenpäin paljon kyräilyä wanhan veteraanikirkon jäseniltä asiasta - että Lothedrijar on raiskannut vanhan ideologian ja kaikki ne hyveet, minkä pohjalle tämä kuningaskunta ja koko Porganuista on rakentunut. En tiedä miten Renato ja Nicolo suhtautuvat asiaan, ristinkantajia kun ovat, mutta pitänee kysyä asiasta. Näin heitä oikeastaan vain kerran, ja tällöinkin kerroin heille vain saamistani tiedoista - kaupungissa elävä vapaaherra Repin omistaa Radavarien kuningassuvun esineistöä ja taidetta valtavan kattavan ja näyttävän kokoelman, ja hän järjestää näyttelyitä kaupungin aatelistolle tavanomaisen juhlimisen ohessa. Tämän kaiken kuulin paikalliselta historijoitsijalta, Mariukselta, mukava mies hänkin, mitä nyt kirjanoppineen harmauden alta pääsin kaivelemaan. Outoja huhuja kuulin tallipojan katoamisesta ja ohimennen näin jonkun oudon miehen keskustelemassa lauluni sankareitten kanssa. Myöhemmällä utelulla ja muutamalla oluella sain kuulla, että mies kantaa nimeä Diego, mutta muuta en onnistunut selvittämään. Toivon, että ryhmä löytää jotain kirouksesta, ja pian, jotta voisin jatkaa lauluni hiomista. Olen keksinyt jotain hienoja sointukulkujakin jo valmiiksi, mutta ette varmaan halua, että alan kuluttamaan aikaanne tässä niistä kertomalla? -Lochlyn

19.10. Kahdeksas

Vihaan tätä kaupunkia, se on täynnä saastaisia ihmisiä tekemässä saastaisia tekoja. En tiedä mikä minut tänne toi, mutta kaikella on tarkoituksensa, ja niin on tälläkin matkalla. Löysin kyllä nopeaa jotain, mistä en pitänyt - ihmisiä kantamassa demonisia merkkejä, tosin he kertoivat olevansa "kirottuja", tiedä sitten. Yritän ottaa selvää, mutta tällä hetkellä en oikein tiedä mitä heistä uskoa; kuka puhuu totuutta ja kuka kantaa likaista naamiota peittäen todellisen olemuksensa? Löysin jonkun trubaduurin, joka on kulkenut tuon viisikon mukana, Lochlyn nimeltään. Hän kertoi kaikkea ylistävää heistä, kuinka hienoja sankareita nuo demonin tahraamat ovat, surmasivat hirviön ja pelastivat kylän pelolta. Parin tuopillisen jälkeen hän kertoi kyllä lisääkin, suohon heitetystä vanhuksesta, sopimuksista epäkuolleitten kanssa, surmatuista miehistä majatalolla ja tästä eräästä nykyisin vapaasta orjasta ja hänen kohtelustaan. Lochlyn näkee silti toivoa, minä en. Minä näen kiroukseen kuolevia ihmisiä, joista en osaa sanoa, pitäisikö heidät tappaa armosta ennen kirouksen kammottavan kuoleman toteutumista. Kirouksilla kun on tapana muuttaa kohteensa täysin päinvastaisiksi ihmisiksi, ja pelkään, että he tekevät suurtakin pahuutta, ellei joku heitä pysäytä - tai mikäli he nyt sattuvat löytämään jollain ilveellä sen demonin ja vielä tappamaan sen. Epäilen, suuresti. Yksi kuollut löydettiin vartioston mukaan noitien surmaamana, toinen löydettiin melkein tämän viisikon käsistä, noidan surmaamana sekin. Silti en pidä tästä, heitä seuraa katkeamaton vana kuolleita ihmisiä, ja se ei ole hyvä merkki mistään. Niin ja ne aatelisjuhlat, yksi heistä oli siellä, demonien karkeloissa. En uskonut voivani masentua, mutta olen varmaan vihdoin saavuttanut sen inhimillisen tunteen. Vihaan tätä kaupunkia -Lilian

Verestä noussut

Muinaisina aikoina syntiset ihmiset tekivät sopimuksia demonien kanssa / nyt syntiset demonit tekevät sopimuksia ihmisten kanssa.
Mitä se kertoo meistä hyvyyden olentoina? / Onko meistä todellakin tullut jotain demoneitakin pahempaa?
Tuskin kykenen enää katsomaan peiliin
-Weteraanikirkon piispa Agapito

Maailma on harhautunut papiston opeista, he tarvitsevat ylipapin johdatusta, Lothedrijarin viisautta. Lohikäärmeet, epäkuolleet, demonit ja muinaiset hirviöt johtavat tätä maailmaa, ja miksi? Koska ihmiset ovat heikkoja ja eivät uskoneet jumalan paluuseen / Nyt on aika puhdistaa maailma pahuudesta lopullisesti, ajaa nuo saastaiset hirviöt pois ihmisiä kahlitsemasta ja saattaa maailma jälleen ylipapin alaisuuteen, yhdistää ihmiset pyhäksi kansaksi, jossa ei pahuudella ole jalansijaa / Me olemme vahvoja, ja me kannamme Lothedrijarin sanan kaikkialle maailmaan!
-Auguuri Turin

16.11. Yhdeksäs

Joku yrittää vesittää suunnitelmani, joku tietää minusta. Arvelin aluksi niiden kirottujen tehneen kerrankin jotain järkevää, mutta en saanut mitään viitettä asiaan. On tietenkin mahdollista, että tämä oli vain sattumaa, ja että joku onnekas varas olisi onnistunut viemään Repinin kartanon kassakaapin sisällön, mutta se on hyvin epätodennäköistä, että tämä kaikki tapahtuisi juuri nyt, kun olin itse valmistautunut tekemään omia siirtojani. Tämä tekee valitettavasti kaikki väärät henkilöt tällä hetkellä hyvin varovaisiksi ja sitoo käteni hyvin tiukasti, sillä riskit ovat kasvaneet aivan liian suuriksi. Jos teen jotain, vaarannan kaiken. Tilanne on jo suistunut epätoivon rotkoon, ja pian alkaa tapahtua asioita, jotka ovat peruuntumattomia: ihmisiä tulee kuolemaan, veri tulee virtaamaan ja valtataistelu polkee allensa viattomia sieluja - ja minä en voi tehdä yhtään mitään. Ihmisten historia puhuu rohkeudesta ja kunniasta, mutta ne ovat ehkä suurin valhe mitä jumalat ovat heille ikinä syöttäneet, ja silti minun pitäisi yrittää valita tässä kunniallisen ja pelkurin tien välillä. Ei ole minun aikani kuolla, mutta ei ole myöskään monen muu aika elää, ja se on minun tehtäväni korjata tällaiset vääryydet. On aika riisua naamiot, paljastaa kaikkien todelliset luonteet -Lilian

7.12. Kymmenes

Piispa Agapito murhattiin verisesti katedraalissa Coraxen miekalla. Hän oli pidetty mies ja tapahtuma herättää varmasti levottomuutta kansan keskuudessa, varsinkin kun piispa ei hyväksynyt alunperin auguuri Turinin saapumista kaupunkiin - joko oman vallansa ylläpitämiseksi tai sitten ihan oman uskomuksensa vuoksi. Mutta Corax tappamassa piispaa? Sitä ei usko kukaan, mutta veto sai ainakin ihmisten kielet kalkattamaan ja mielipiteet asioista liikkumaan. Sattumankauppaa tai ei, ne kirotut löysivät portaalin demonien pesään - keskeltä hautuumaata, ja tämä episodi päättyi siihen, että Renato ampui haudasta löytyneen pikkupojan haudankaivajan nähden varsijousella. Siitä ei kauaa mennyt, että sana kiiri eteenpäin ja nyt kaikki ovat kuulleet viimeisimmät uutiset: Corax surmasi piispan - Coraxen jäsen ampui pikkupojan. Ketään ei tunnu kiinnostavan tosiseikat siitä, että miekka oli luultavasti varastettu, ja että pikkupoika kuului demonikulttiin. En tiedä mikä korkeampi voima vihaa tällä hetkellä minua niin paljon, että haluaa tuhota kaiken tekemäni työn: jos demoni olisi löytynyt ajoissa ja ilman välikohtauksia, kukaan ei olisi tietänyt mistään mitään. Nyt kaikki leveää käsiin ja tilanne muuttuu rumaksi, kuten uumoilinkin. En vielä kerennyt toimia, mutta nyt tiedän, etten voi enää viivytellä. Varjelkoot jumalat niitä, jotka eksyvät tielleni -Lilian