Luutnantti Ringgaardin kirjeet
Valossa kylpee maa -kampanjan kulku luutnantti Matthias Ringgaardin kihlatulleen kirjoittamina kirjeinä.
Helsingør, tiistai 4.6.497
Rakas Matilda,
Toivottavasti kirjeeni löytää sinut ja pikku Alexin hyvissä voimissa. Olen niin pahoillani, että en voinut tulla tänään päivälliselle. Jouduin nimittäin lähtemään komennukselle.
Tiedäthän HL Kalenskajan, sen suuren laivan jonka tänään piti tulla satamaan – josta eilen kerroin? Kuten oletkin jo varmaan kuullut, no, Kalenskaja ei saapunut ajallaan. Toimisto oli koko aamun täynnä vihaisia ihmisiä, jotka kyselivät laivan perään. Jopa Eisenberg, se ärsyttävä ilmalaivaheppu, sai kerrankin muuta valitettavaa kuin lentokieltonsa.
Pomo huolestui toden teolla, kun hieman ennen puolta päivää tuli tieto, että Kalenskaja oli nähty Juutinraumassa. Uskomatonta – jättää nyt tuolla tavalla satama väliin! Hän komensi heti aloittamaan tapauksen tutkinnan kaappauksena ja – voitko kuvitella – määräsi Eisenbergin valmistelemaan ilmalaivansa lähtökuntoon. Yhtäkkiä, kuin kutsuttuna, jostain ilmestyi muuan Petra Krause killasta, ja pomo suostutteli Krausen vapauttamaan Eisenbergin ilmalaivan lentokiellosta.
Pomo otti konepistoolin asekaapista. En ole nähnyt asetta hänen kädessään moneen vuoteen! Ainahan hän kulkee pistooli vyöllään niin kuin upseerin kuuluu, mutta jokin hänen ilmeessään kertoi, että hän odottaa vaikeuksia. Schmidtin kanssa otimme kiväärit – en luota konepistooliin enää, kun olen saanut sellaisen joka ainoa kerta ampumaradalla jumiin. Jos se ei toimi ampumaradalla, niin miten sen voi kuvitella toimivan kentällä?
Ja niin älyttömältä kuin se kuulostaakin, olemme nyt – pomo, Schmidt, Eisenberg, minä ja sekalainen seurakunta muita – Tanskan rannikon yllä Eisenbergin ilmalaivassa matkalla Helsingøriin Kalenskajan perässä. Mihin sieltä, minulla ei ole harmainta aavistustakaan. Toivon vain, että matka ei ole pitkä, ja pääsisin pian takaisin Lyypekkiin.
Mutta minun ei sovi valittaa. Jokin on Kalenskajalla pahasti pielessä, ja isänmaamme etu vaatii meitä kaikkia tekemään parhaamme asian selvittämiseksi. Alexin on saatava varttua turvallisessa, vahvassa Preussissa, jota vihollisen salajuonet eivät horjuta.
Kerro Alexille, että rakastan häntä, ja toivota hänelle hyvää yötä puolestani.
Rakkaudella
Matthias
Nantes, torstai 6.6.497
Rakas Matilda,
Toivottavasti viime päivät ovat kohdelleet sinua hyvin, sillä minulle ne ovat olleet kovin puuduttavia. Olemme pienin tauoin lentäneet yötä päivää pomon ja Eisenbergin vuorotellessa ilmalaivan ohjaksissa. Kesäkuu eli ei, täällä yläilmoissa on k-y-l-m-ä.
Jatkoimme Helsingørista Stavangeriin Killan tiedustelu- ja vastatiedustelukeskukseen. Olisitpa nähnyt paikan! Se oli jotain varuskunnan, teollisuuslaitoksen ja pienen kaupungin väliltä. En olisi koskaan uskonut keskusta noin suureksi! Keskus vilisi Killan sotilaita, taivasta täplittivät Killan ilmalaivat ja merta Killan alukset. Välillä pelkään, kuinka voimakkaaksi Kilta on kasvanut. Ja ajattele – Stavangerissa on vain murto-osa Killan sotavoimasta loppujen ollessa siroteltuna pääasiassa ympäri Preussia, meidän keskuuteemme!
Schmidt ja Eisenberg jäivät laivalle meidän muiden kavutessa alas jonkinlaisiin vierastiloihin. Meitä vartioitiin jatkuvasti ja sain sen kuvan, että Krause oli meistä ainoana tervetullut. Killan edustaja johdatti pomon ja Krausen Tiedustelukeskuksen pomon Aurel Grannin puheille. Vasta myöhemmin sain kuulla, että tuo harmaantuva keski-ikäinen mies oli Grann itse! En olisi koskaan arvannut. Kummallista, että Grannin asemassa oleva mies käyttäytyy noin – toisaalta ehkä hän vain halusi nähdä seurueemme omin silmin.
Palatessaan Grannin puheilta pomo ja Krause vahvistivat sen, mitä olimmekin epäilleet – Kalenskaja kulkee nykyään eetterikoneella, ja toinen eetterikone, jonka piti vain tupruttaa savua savupiipuista hämäykseksi, luo laivan ympärille sankan sumupilven. Kalenskajan eetterikone on jokin Killan kokeilu, mutta kokeiluun ei kuulunut poikkeaminen matkasuunnitelmasta, vaan Kalenskajan piti ulospäin näyttää aivan rehelliseltä höyrylaivalta reitillään. Vaikuttaa yhä olevan meistä kiinni selvittää, mitä Kalenskajalle on todella tapahtunut.
Krause sai jonkin ihmeellisen vempaimen, jonka hän sanoi kertovan Kalenskajan suunnan meistä nähden. Minusta se vempain näyttää lähinnä pistoolilta, josta rautalangan päässä roikkuu korvalaput – juuri sellaiset kuin sinulla, mutta metalliset ja no, vähemmän pörröiset. Krause pitää vempainta mustasukkaisesti itsellään eikä anna kenenkään muun koskeakaan siihen.
Krausen vempaimen ohjaamina jatkoimme matkaa Stavangerista etelään. Pysähdyimme Le Havressa tankkaamaan ja jatkoimme sitten Ranskan kärjen yli tänne Nantesiin, josta tämän kirjeen lähetän. Olen pahoillani, etten lähettänyt tätä jo Le Havresta – siellä pysähtyessämme olin umpiunessa, sillä olin tähystänyt läpi yön. Pomo sanoo meidän saavan Kalenskajan kiinni ensi yönä. Mitä sitten – en tiedä! Toivon, että saamme Kalenskajan välikohtauksitta haltuumme ja ohjattua Lontooseen. Ehkä sitten pääsen palaamaan luoksesi, ja Alexin luokse.
Viime päivät ovat herättäneet minussa enemmän kysymyksiä kuin mihin olen saanut vastauksen. Miksi Kalenskaja poikkesi reitiltään? Onko se kaapattu, vai onko kyse jostain aivan muusta? Mikä Krause oikein on naisiaan, ja miksi Kilta näyttää juuri nyt seisovan yhtenä miehenä hänen takanaan? Miksi Kilta lähetti Kalenskajan perään juuri Krausen ja meidät, eikä yhtä, kahta tai vaikka kaikkia niitä kymmeniä ilmalaivoja jotka partioivat Stavangerin ilmatilaa?
Ikävöin sinua ja Alexia. Kunhan tämä sotku on ohi, aion pyytää pomolta parin viikon loman. Ennen sitä en kuitenkaan voi antaa ikäväni horjuttaa minua suorittaessani velvollisuuttani Preussin upseerina. Kunpa saisin toverini Schmidtin ajattelemaan samoin – hän kiroaa sitä päivää, kun astui upseerikouluun ensi kerran, ja vannoo eroavansa armeijasta heti kun hänen viiden vuoden palvelussitoumuksensa on ohi. Niistä tulee hänelle pitkät kolme vuotta. Sääli, että hänen kaltaisensa lahjakas nuori upseeri on noin katkeroitunut.
En tiedä, mistä ja milloin voin lähettää postia seuraavan kerran, mutta ajatukseni ovat sinun ja Alexin luona. Schmidt lähettää myös terveisiä.
Rakkaudella
Matthias
Les Sables d'Olonne, lauantai 8.6.497
Rakas Matilda,
Viime päivät ovat olleet aikamoista pyöritystä, mutta ilokseni voin kertoa, että lähden pian kotimatkalle! Kirjoitan tätä kirjettä Preussin Ranskasta, Les Sables d'Olonnen rannikkokaupungista, johon saavuimme alkuillasta. Jos hyvä tuuri käy, saatan itse olla kotona ennen kuin tämä kirje tavoittaa sinut.
Lähdettyämme Nantesista ajoimme yhä Kalenskajaa takaa ja saavutimme sen samana yönä. Juuri kun lähestyimme laivaa, yllätti meidät mitä ihmeellisin vihollinen! Luulimme niitä ensin linnuiksi, mutta lähempää asiasta ei voinut erehtyä – ne olivat jonkinlaisia linnunmuotoisia helvetinkoneita, varmaan Killan tekoa.
Peltivarikset kävivät päälle ja Schmidt sai ruman naarmun päähänsä, mutta onnistuimme karkottamaan ne tiehensä ja saimme muutaman niistä saaliiksi. En ole koskaan nähnyt sellaista konetta! Sillä on siivet, nokka ja kynnet kuin linnulla, mutta se on rakennettu kokonaan metallista.
Juuri samaan aikaan saimme Kalenskajan näkyviimme, ja peltivarikset katosivat kuin koiran haukku olisi säikäyttänyt ne pois! Ohitettuamme laivan ensi kertaa Eisenberg valmistautui laskeutumaan Kalenskajan etukannelle, mutta hänen lennettyään ilmalaivansa hieman Kalenskajan edelle, kävivät peltivarikset uudestaan kimppuumme.
Tällä kertaa ne eivät kuitenkaan halunneet verta! Havaittuaan meidän lyövän takaisin kävivät ne pehmeämmän kohteen kimppuun. Ne tekivät reiän Eisenbergin ilmalaivan palloon, ja jouduimme tekemään pakkolaskun. Onneksi olimme valmiiksi laskeutumassa kohti Kalenskajaa, ja Eisenberg sai pallon vahingoista huolimatta tuotua ilmalaivansa alas Kalenskajan etukannelle yllättävän pehmeästi. Sen miehen lentotaitoja ei voi kuin ihailla!
Mutta jos Eisenberg yllätti minut lentotaidoillaan, niin mitä seuraavaksi tapahtui oli vähintään yhtä yllättävää! Muitta mutkitta pomo hyppäsi Eisenbergin ilmalaivasta Kalenskajan kannelle – Schmidt ja minä seurasimme – ja ilmoitti ensimmäiselle vastaantulijalle ottavansa laivan haltuunsa.
