Purp:Verestä Noussut

Takaisin

Muinaisina aikoina syntiset ihmiset tekivät sopimuksia demonien kanssa / nyt syntiset demonit tekevät sopimuksia ihmisten kanssa.
Mitä se kertoo meistä hyvyyden olentoina? / Onko meistä todellakin tullut jotain demoneitakin pahempaa?
Tuskin kykenen enää katsomaan peiliin
-Weteraanikirkon piispa Agapito

Maailma on harhautunut papiston opeista, he tarvitsevat ylipapin johdatusta, Lothedrijarin viisautta. Lohikäärmeet, epäkuolleet, demonit ja muinaiset hirviöt johtavat tätä maailmaa, ja miksi? Koska ihmiset ovat heikkoja ja eivät uskoneet jumalan paluuseen / Nyt on aika puhdistaa maailma pahuudesta lopullisesti, ajaa nuo saastaiset hirviöt pois ihmisiä kahlitsemasta ja saattaa maailma jälleen ylipapin alaisuuteen, yhdistää ihmiset pyhäksi kansaksi, jossa ei pahuudella ole jalansijaa / Me olemme vahvoja, ja me kannamme Lothedrijarin sanan kaikkialle maailmaan!
-Auguuri Turin

16.11.2010 Yhdeksäs

Joku yrittää vesittää suunnitelmani, joku tietää minusta. Arvelin aluksi niiden kirottujen tehneen kerrankin jotain järkevää, mutta en saanut mitään viitettä asiaan. On tietenkin mahdollista, että tämä oli vain sattumaa, ja että joku onnekas varas olisi onnistunut viemään Repinin kartanon kassakaapin sisällön, mutta se on hyvin epätodennäköistä, että tämä kaikki tapahtuisi juuri nyt, kun olin itse valmistautunut tekemään omia siirtojani. Tämä tekee valitettavasti kaikki väärät henkilöt tällä hetkellä hyvin varovaisiksi ja sitoo käteni hyvin tiukasti, sillä riskit ovat kasvaneet aivan liian suuriksi. Jos teen jotain, vaarannan kaiken. Tilanne on jo suistunut epätoivon rotkoon, ja pian alkaa tapahtua asioita, jotka ovat peruuntumattomia: ihmisiä tulee kuolemaan, veri tulee virtaamaan ja valtataistelu polkee allensa viattomia sieluja - ja minä en voi tehdä yhtään mitään. Ihmisten historia puhuu rohkeudesta ja kunniasta, mutta ne ovat ehkä suurin valhe mitä jumalat ovat heille ikinä syöttäneet, ja silti minun pitäisi yrittää valita tässä kunniallisen ja pelkurin tien välillä. Ei ole minun aikani kuolla, mutta ei ole myöskään monen muu aika elää, ja se on minun tehtäväni korjata tällaiset vääryydet. On aika riisua naamiot, paljastaa kaikkien todelliset luonteet -Lilian

7.12.2010 Kymmenes

Piispa Agapito murhattiin verisesti katedraalissa Coraxen miekalla. Hän oli pidetty mies ja tapahtuma herättää varmasti levottomuutta kansan keskuudessa, varsinkin kun piispa ei hyväksynyt alunperin auguuri Turinin saapumista kaupunkiin - joko oman vallansa ylläpitämiseksi tai sitten ihan oman uskomuksensa vuoksi. Mutta Corax tappamassa piispaa? Sitä ei usko kukaan, mutta veto sai ainakin ihmisten kielet kalkattamaan ja mielipiteet asioista liikkumaan. Sattumankauppaa tai ei, ne kirotut löysivät portaalin demonien pesään - keskeltä hautuumaata, ja tämä episodi päättyi siihen, että Renato ampui haudasta löytyneen pikkupojan haudankaivajan nähden varsijousella. Siitä ei kauaa mennyt, että sana kiiri eteenpäin ja nyt kaikki ovat kuulleet viimeisimmät uutiset: Corax surmasi piispan - Coraxen jäsen ampui pikkupojan. Ketään ei tunnu kiinnostavan tosiseikat siitä, että miekka oli luultavasti varastettu, ja että pikkupoika kuului demonikulttiin. En tiedä mikä korkeampi voima vihaa tällä hetkellä minua niin paljon, että haluaa tuhota kaiken tekemäni työn: jos demoni olisi löytynyt ajoissa ja ilman välikohtauksia, kukaan ei olisi tietänyt mistään mitään. Nyt kaikki leviää käsiin ja tilanne muuttuu rumaksi, kuten uumoilinkin. En vielä kerennyt toimia, mutta nyt tiedän, etten voi enää viivytellä. Varjelkoot jumalat niitä, jotka eksyvät tielleni -Lilian

11.12.2010 Yhdestoista

Olen elänyt tässä kaupungissa pitkään, mutta en voi sanoa ikinä edes kuvitelleeni mitään tällaista tapahtuvan, tuntuu kuin kaikki kaupungin piilotetut salaisuudet ja kaappien luurangot pomppaavat yhtäaikaa esiin ihmisten nähtäville. Toisaalta, ehkä hyvin kierossa mielessä, se on ihan virkistävää; kerrankin täällä tapahtuu asioita, joista kenelläkään ei ollut mitään aavistustakaan. Joku tai jokin kaivelee tällä hetkellä menneitä, isolla lapiolla ja syvälle välittämättä pätkääkään siitä, että kuinka paljon sontaa sieltä löytyy. Sanotaan, että vain yksi asia voi saada aikaan tällaisen tapahtumaryöpyn: vallankaappauksen yritys, korkeiden tahojen valtataistelu, mutta ketkä tässä ovat pelaajina? Tapahtumavirta ei ole paljastanut selkeitä osapuolia, epäiltyjä riittää loputtomiin, mutta ketään ei pidä osoittaman. Kuningasperhe ei kuitenkaan ole suoranaisesti vaarassa ulkopuolisilta uhilta, sen sijaan olen kuullut jotain ikäviä huhuja sisäisistä ristiriidoista. On myös sanottu, että tällaisissa tilanteissa on parempi pysytellä matalalla, ja antaa muutosten tuulen viuhua ylitseen. En todellakaan itse halua ottaa sitä riskiä, että levittäisin purjeen ja kokeilisin myrskyn virtauksia - ne veisivät minut vain kuolemaan ja manalaan. En suosittele sitä kenellekään muullekaan. No, kuitenkin, anteeksi paasaukseni, mutta mielentilani on tällä hetkellä hyvin hämmentynyt. Asiaan.

Suosittelen seuraavaa: Corax häädetään kaupungista, tai siis siirretään muihin tehtäviin, ainakin väliaikaisesti. Järjestöllä ei ole tällä hetkellä ainakaan Merselburgissa kansan tukea, ja auguurilla on omat turvaajansa katedraalissa. Ajan myötä asiat unohtuvat, tai he löytävät paremman paikan itselleen muualta. Safiirit saavat julkisen huomautuksen viimeaikaisten tapahtumien suuresta määrästä, ja siitä, että ne hämmentävät ja pelottavat kansaa. Missä on varovaisuus? Missä on hallinta? Näin voimakkaiden mahdinkäyttäjien tulisi kyetä pitämään asiat poissa ihmisten näköpiiristä. Herttua Renzo de la Alesandron pojan Donaton, uuden Veriruusun ritarin murha nostetaan suuresti näkyville, yritetään peittää hänen veljensä Salvatoren teot ja herttuaperheen sisäiset riidat piilotetaan kansan näkyvistä. Emme halua aatelishaaskalintujen iskevän kuolevaan herttuaan. Veriruusun ritarikunta tulee ottamaan murhan selvittämisen hyvin vakavasti, ja kansa tulee vaatimaan tuomiota - on tärkeää että molempien tarpeet tyydytetään. Noitavainojen tulee loppua, mikäli eräisiin huhuihin on uskominen. He voivat olla suurempi uhka kuin luulemme, ja mikäli noidat päättävät siirtyä avoimeen toimintaan, voi kahakka äityä veriseksi. Vartiosto on saatava lopettamaan käskyttä toimiminen heidän suhteen. Viimeisenä tärkein kaikista: Radavarien ihannointi julistetaan laittomaksi. Näytelmät, näyttelyt, laulut kielletään. Historiaa emme voi muuttaa, mutta sen käyttäminen härskisti hyväksi kulttuurin saralla tulee poistaa kansan näköpiiristä. Monet aateliset, varsinkin Repin, tulevat olemaan tästä hyvin loukkaantuneita, mutta emme voi antaa vanhojen painajaisten herätä eloon. Repinin toimia tulee muutenkin tarkastella lähiaikoina suurennuslasin kanssa, mutta minä tulen ottamaan täyden vastuun näiden asioiden järjestämisestä. Purppurakuninkaan kultista, "Viidennen" palvojista, ja noitien suorittamista verimurhista tulee levittää huhua ihmisten keskuuteen, että kultin päämaja on löydetty, tuhottu ja safiirit ovat poistaneet ongelman lopullisesti. Kontrolloimattomien huhujen kulku kaupungissa on saatava päättymään, muuten kansa tuntee olonsa täysin turvattomaksi outojen ja odottamattomien tapahtumien edessä. Mielikuvitukselliset kapakanisännät ja kaupunginaukioiden juoruämmät keksivät kyllä kaikkea mitä sylki suuhun tuo, eivätkä häpeä levittää sitä ollenkaan eteenpäin muitten päänvaivaksi. Käsissämme voi olla lähitulevaisuudessa pahimmillaan kapina ja massahysteria. Jo nyt sanotaan, ettei kauppa käy kaupungissa entiseen malliin ja kaikki ottavat asioita varman päälle, ostavat varastoon ja lukittautuvat koteihinsa piilottamaan pennejään lattianrakoon. Ihmiset tekevät typeriä päätöksiä ja kaupunki on vaarassa vajota kehityksessään väärään suuntaan. Me tarvitsemme suurta, vahvaa ja ennen kaikkea näkyvää johtajaa kansalle, mutta älkää tehkö sitä virhettä, että tukeudutte armeijan tuomaan pakkokuriin kaupungissa. Silloin menetätte vallan vain heidän käsiinsä. Toivonkin, että auguurin saapumisen ja uuden uskonnon myötä voimme pönkittää kuninkaan tuolia korkeampaan statukseen varsinkin nyt, kun viimevuosina porgalibannot, safiirit ja mitkä lie muut pyrkyrit ovat sitä hiljalleen nakertaneet. Valta kuuluu teille, kuninkaani, yksinoikeudella. Teidän hartain palvelijanne -Leglain Barevarite, Laaksohaukan oppipoika kirjeessään Pondothay VII:lle

20.12.2010 Kahdestoista

Kultti on löytynyt ja tuhottu, joskin safiirit olivat vielä salamyhkäisiä siitä, mitä maan alla oikeasti tapahtui. Sen he varmistivat, että kaupunki on nyt turvassa demoneilta ja tuolta murhanhimoiselta palvojakultilta. Tapahtumien kulku on hyvin monisyinen, mutta olen selvittänyt sen pääpiirteittäin. Kaikkihan alkaa muinaishistoriasta, mutta hyvä kuninkaani on varmasti sivistynyt valtion syntytarinasta ja Purppurakuninkaista, Radavareista. Kuitenkin, heidän sukunsa viimeiset rippeet onnistuivat löytämään kätketyt aarteet ja sitä kautta tuomaan vaikutusvaltansa kaupunkiin. Tärkein pelaaja pelissä oli, niinkin selvä vaihtoehto kuin olettaa pystyi, vapaaherra Repin, joka ilmeisesti oikealta sukunimeltään oli Radavar.

Repin saapui kaupunkiin muutama kuukausi sitten ja alkoi levittää kaupungin kulttuurielämään purppurakuninkaitten tarinaa, ja teki sen ovelasti. Aatelisto oli jo kuollakseen kyllästynyt jokavuotisiin tapahtumiin ja kisoihin, joissa samat vanhat naamat voittivat aina toisensa, samat laulut laulettiin ja samat tarinat kerrottiin. Repin tarjosi jotain täysin uutta, kiellettyä hedelmää - muinaishistoriaa, josta ei puhuttu. Tyranneista puhuminenhan oli vielä kauan sitten laitonta, mutta nykyään ei, taino, riippuu teidän tulevista päätöksistänne. Kuitenkin, noiden lakien vuoksi aateliston tai rahvaankaan keskuudessa ei juurikaan tiedetty purppurakuninkaista, joten se oli vastustamaton syötti kaupungin ihmisille. Repin kirjoitti perussurkean näytelmän aiheen pohjalta, mutta aiheeltaan se herätti kaikkien mielenkiinnon ja sai heidät lumottua - siis kuvainnollisesti. Sen jälkeen hän otti rohkeamman askeleen ja järjesti näyttelyn tyrannikuninkaitten kulttuuriesineistöstä, joita hän oli itse keräillyt vuosien mittaan yrittäen löytää kaiken mahdollisen sukunsa historiasta. Eikä aikaakaan, kun tämä uusi, äkkirikastunut ja kaupunkiin vastamuuttanut mies, josta kukaan ei tiennyt mitään, oli kaikkien tapahtumien keskipisteessä ja aateliston suosikki.

Samaan aikaan muut suvun jäsenet alkoivat muodostaa kulttia, "Viidennen" palvojia, jolla siis viitataan viimeiseen purppurakuninkaaseen, Durante Radavariin, hänestä vielä lisää myöhemmin. Repin oli suosittu mies, joten hän sai vastustamattoman tarjouksen eräältä kauppiaalta, joka oli valmis myymään suuren salaisuuden kaupungista ilmeisesti yhtä isoon hintaankin. Sotien aikaan, siis kauan ennen edes Pondothayn suvun historiaa, Merselburgin alle rakennettiin turvapaikka helvetin armeijan vyöryessä maan päällä, tuhoten kaiken tieltään. Sen ajan mahdinkäyttäjät kaiversivat käsin ja mahdilla nuo käytävät peruskallioon turvaksi itselleen ja tärkeille henkilöille. Sodan jälkeen nuo tunnelit kuitenkin unohdettiin, kunnes Vershatski löysi ne - miten, tai milloin, en tiedä. Tunneleihin kuljettiin niinkin yksinkertaisella mekaniikalla kuin liidulla eräänlaisista voimakohdista, kuten safiirit kertoivat, mutta kultti ja Repin sotkivat porttimahdin demonitaikuudella niin, että vain kultille uskolliset pääsivät kulkemaan porteista. Sitä, miksi safiirit eivät ole koskaan löytäneet näitä maagisia portteja tai tunneleita, ei kukaan antanut vastausta. Yritin kaikkeni, mutta he eivät hiiskahtaneetkaan asiasta. Safiirit ovat tunnetusti salamyhkäistä väkeä ja syystäkin, mutta tämä vastauksettomuus jäi kalvamaan - olisiko safiireillakin ollut sormensa pelissä? Tuskin, mutta joku on jättänyt asioita kertomatta.

Kultti sai jossain vaiheessa selville, missä Radavarien hauta sijaitsee. Löysimme kartan Repinin kartanosta, jossa haudan paikka on ilmaistu varsin selkeästi erään Nmartelo-nimisen kylän lähettyville. Safiirithan löysivät paikan sattuman kautta jo aikaisemmin tutkiessaan Balokiksi kutsutun hirviön olemassaoloa. Kultti oli kuitenkin jo käynyt haudassa, ilmeisesti kahdesti, ja he olivat tuoneet mukanaan Duranten pääkallon. Safiirien mukaan he eivät olleet ottaneet loppuja jäänteitä mukaansa, sillä Durante oli kuollut mestaajansa käsissä tämän rakkaudesta silloiseen kuningattareen, ja mestaaja oli leikannut kuninkaansa pään irti. Pääkallon avulla heidän oli tarkoitus herättää kuningas eloon ja tuoda purppurakuninkaitten valta takaisin Ul Ythanguun, ja sen jälkeen koko Porganuistaan, tosin en usko, että näin olisi voinut käydä missään tapauksessa, mutta he olivat onnistuneet jo siihen mennessä niin monessa asiassa niin vaivattomasti, että heidän unelmansa olivat ajaneet heidän järkensä edelle. Hyvä niin, sillä muuten emme olisi koskaan saaneet kulttia ja Radavarien suvun viimeisiä kiinni.

Repin pyöritti kulttia kaikessa hiljaisuudessaan ja kaupungista alkoi kadota ihmisiä. Noita epäonnekkaita annettiin veriuhreina muinaiselle demonille, jonka nimeä en halua tähän kirjoittaa, ja tuo demoni antoi heille vastalahjana voimia, joilla he kykenivät hallitsemaan ihmisiä, ja aiheuttamaan yliluonnollista kipua ja pelkoa. Se mihin kultti kuitenkin keskittyi voimankeruussaan, oli purppurakuninkaan henkiinherättäminen. He halusivat antaa kuninkaalleen uuden ruumiin, joten he olivat luoneet yhdestä valitusta jäsenestään safiiriakin voimakkaampaa miestä vastaamaan kuninkaan tarpeita, ja tuo valittu kultisti oli Legiaro. Olet ehkä kuullut hänestä joskus, vanttera vartiostonkapteeni, mies täyttä rautaa, mutta joka taannoin rampautui työtehtävissään. Hän ei kestänyt rampana olemista ja päätti elämänsä varsin pian, tai näin hän antoi ymmärtää. Todellisuudessa hän siirtyi kultin palvelukseen saadakseen terveytensä takaisin, ja nousi nopeasti kultin henkiseksi johtajaksi, demonin siunaamaksi. Legiarosta piti tuleman Duranten uusi ruumis, koska kuninkaan pääkallo ei riittänyt suoranaiseen henkiinherättämiseen. Legiaro oli voimakas ja pelottava mies kulttinsa johtohahmona, joten tuleva kuningas olisi ollut kyllä suurissa voimissaan. Repin oli tehnyt suuren suunnitelman kuninkaan herättämiseksi, sillä se olisi vaatinut valtavan määrän ihmisuhreja, mutta hänellä oli siihen juuri sopivat suhteet ja keinot.

Repin aikoi järjestää valtavat juhlat aatelistolle. Hän oli liehitellyt heitä jo pitkään pienemmillä juhlilla, joissa alkoholi virtasi ja usvasuitsukkeet euforisoivat vieraita. Kaikki tämä oli johdattelua suurille juhlille, joihin hän oli kutsunut vielä teidän poikannekin, Caritaksen, ja jonne rakas prinssimme olisi mennytkin tietämättään pahemmasta. Nuo juhlat olisivat tapahtuneet kartanonvaltauksen jälkeisenä päivänä, ja purppurakuningas olisi herätetty henkiin. Safiirit saivat estettyä tämän kaiken juuri ajoissa, kultti tuhottiin ja ihmiset pelastuivat. Legiaro, Repin ja paljon kultin johtohenkilöitä surmattiin verisessä taistossa, mutta yksi tärkeä vanki saatiin, jonka safiirit, totta kai, omivat itselleen kuulusteluja varten. He eivät ole vielä antaneet tietoa minulle asti ja heidät tuntien, he tuskin sitä kauhean mielellään edes tarjoavat. Osa kultisteista katosi kuin tuhka tuuleen tapahtumien jälkeen, enkä ihmettele. Kaupunginteatterin näyttelijäkaarti oli mukana Repinin suunnitelmissa, ehkä rahasta, ehkä vallanhimosta, ja safiirien mukaan he olivat yksi joukkio kaupungissa, joka kaappasi väkeä kultin veriuhreiksi. Kultin käyttämä maanalainen kompleksi on nyt kuitenkin turvattuna ja safiirit, yhteistyössä auguurin kanssa, puhdistavat sitä demonitaikuudesta. Kruunu ottaa Repinin kartanon huostaansa, Radavarien näyttely siirretään safiirien varastoihin pölyyntymään, teatterinäytelmä kielletään kaikkialla ja Repinin kerrotaan julkisesti olleen valtion vihollinen ja julma mies, joukkomurhaaja, joka yritti tavoitella kruunua.

Joitain kysymyksiä on kuitenkin, jotka jäivät vaivaamaan jäätyäni saamatta vastausta tai syytä asioille. Miksi piispa surmattiin? Se liittyy selkeästi tapahtumasarjaan, mutta hän ei kyllä suoraan ollut millään tavalla kultin vihollinen - safiirit ja auguuri kylläkin. Mitä Duranten pääkallolle tapahtui? Safiirit eivät antaneet vastausta kuninkaan jäänteistä joskin vakuuttelevat vain asian olevan hallinnassa, ja kultin olevan kukistettu lopullisesti. Lisäksi, keitä ovat nämä viisi henkeä, jotka saapuivat kaupunkiin tapahtumaketjun keskipisteeseen ja siirtyivät safiirien palvelukseen kaiken tämän ajaksi? Jotain heistä tiedän, yksi heistä on se ruoskittu Coraxen mies, toinen Kultasataman herttuan poika, jonka nostimme perimään isänsä vallan, kun hänen aikansa tulee, kolmas on jokin metsäläisnainen, neljäs täysin tuntematon palkkasoturi - liiankin tuntematon, ja viides auguurin uusi henkivartija, josta selvisi, että hän on Radavarien perillinen, mutta tietämätön asiasta, koska eksyi orpona orjana Lapokseen lapsuudessaan. Safiirien mukaan tuo viisihenkinen ryhmä oli suurena tukena heidän toimilleen, mutta miksi he tekivät niin kuin tekivät? Tuskin omaa hyvyyttään, tai edes safiirien pakottamana, mutta se on varmaa, että he tietävät paljon näistä tapahtumista - turhankin paljon. Luulen, että joudun laittamaan veitset pitämään heitä silmällä...

Lyhyesti sanottuna, vanha pahuus heräsi ja se kukistettiin. Radavareista ei pitäisi olla enää vaaraa kuningassuvulle ja valtion turvallisuus on taattu. Voimme jälleen keskittyä tärkeitten asioiden äärelle tekemään päätöksiä tulevaisuudesta, mahdollisesta punaisesta uhasta lohikäärmeen armeijoiden muodossa. Kirjoitan uuden kirjeen aiheesta, kunhan olemme lakaisseet nämä entiset asiat maton alle piiloon, ja saamme jotain tietoa Punaisesta Ristiretkestä ja Porganuistan virallisesta kannasta asioihin.

Toivon, että olette harkinneet edellisen kirjeeni sisältöä, mutta haluaisin lisätä vielä muutamia asioita. Ensinnäkin usva on tehtävä laittomaksi kaupungissa. Aatelisto sai jo tarpeeksi villejä tapahtumia Repinin vaikutusvallan myötä, ja emme tarvitse yhtään enempää laittomuuksia tässä kaupungissa tällä hetkellä. Toki aatelisto pistää vastaan, onhan se heidän käyttämänsä tuote, mutta se turruttaa heidän ajattelukykynsä, se huomattiin jo. Toisekseen purppurakuninkaitten minkäänlainen ihannointi on tehtävä laittomaksi. Lait eivät tietenkään olisi liian ankaria, mutta tämä riesa on kitkettävä valtakunnasta vielä, kun pystymme siihen. Toivottavasti tämä kirjeeni selvensi asioita, ja olen pahoillani, että joudun kirjoittamaan kaiken tämän - mestarini on kieltänyt minua ottamasta teihin puheyhteyttä, meidän molempien turvaksi. Teidän hartain palvelijanne -Leglain Barevarite kirjeessään Pondothay VII:lle