Ero sivun ”Travelleri:Micah” versioiden välillä

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Rivi 174: Rivi 174:
  
 
=== Tausta ===
 
=== Tausta ===
Varakas perhe, avaruussatamaan pörssivälittäjäksi, piraattien mukana pois, pako, käräytti piraatit (-> Vihollinen).
+
 
Siirtyi (joku sivistynyt maailma) yliopistoon, huonoa käytöstä, potkitiin pois.  
+
Micah Romano on kotosin Uuden Calliston varakkaammasta perheestä.  Jo lapsuudessa vanhemmat olivat huolestuneet planeetan politiikan tilasta, ja hankkivatkin ainoan poikansa töihin avaruussatamaan välittäjäksi hoitamaan kauppaa ulkomaailman kanssa.  Micah pääsi työhönsä kohtuullisesti mukaan, vaikka usein hiipiminen johonkin pois lähtevään alukseen houkuttelikin.  Valitettavasti kolme vuotta töissä oltuaan koitti suuri onnettomuus – Mustan Yksisarvisen avaruuspiraatit hyökkäsivät avaruussatamaan!  Micah jäi uteliaisuudesta katsomaan tilannetta liian pitkään ja jäi piraattien vangiksi.  Piraattien uhkailemana Micah kertoikin monien arvotavaroiden sijainnin ja rahtasi niitä piraattien alukseen.  Piraattien pohtiessa ketkä otettaisiin mukaan pakkotyövoimaksi Micah päätti vapaaehtoistua, sekä säästääkseen jonkun muun tältä kurjalta kohtalolta, että päästäkseen näkemään galaksia.  Puolisen vuotta meni piraattien laivan mukana kulkiessa, kunnes eräänä päivänä piraatit menivät varomattomasti käymään liian virallisella avaruusasemalla, jossa Micah nopeasti kävi heidät viranomaisille paljastamassa.  Piraatit pääsivät tulitaistelun jälkeen nilkuttamaan aluksellaan pakoon, ja vaikka tapahtumasta onkin kohta jo pari vuosikymmentä, varmaan on että ainakin vanhemmat Mustan Yksisarvisen piraatit haluavat yhä hänelle kostaa.
Päätyi (Konevin paikka) yliopistoon, matkustelevaa tutkimusta, palkinto, juhlallisuuksia.
+
 
Jatkoi kiertelyä, yhteydenotto Richardiin vilpin estämiseksi.
+
Pienen palkkionsa avulla Micah matkasi Eshmuniin ja sai työpaikan paikallisessa opistossa opettajana.  Matalampi teknologiataso turhautti ensin jonkun aikaa, mutta pian Micah oppi myös arvostamaan yksinkertaisemman elämän hyviä puolia, ja kirjoitteli muistiinpanoja mielenkiintoisista historiallisista yksityiskohdista.  Valitettavasti Micah kävi myös ajan mittaan ylimieliseksi ja kohteli paikallisia oppilaitaan huonosti.  Ei ole varmaa, kuka asian takana oli, mutta muutaman Micahin epäasiallisen teon tultua (ehkä hieman liioiteltuna) julkisuuteen opiston rehtori päätti erottaa opetajansa.  Rehtori oli kuitenkin myös armelias, ja lähetti Micahin suosituskirjeen kanssa lähetti ystävänsä luo Melioniin näkemään, millaista on kun korkeamman teknologiatason väki väheksyy.
Kirjoitti suositum populaari-antropologiakirjan, lyhytaikaista mainetta, sai laivaosuuksia, lähti Richardin ja (Tonin hahmo) uudelle laivalle mukaan.
+
 
 +
Hiukan epävarmana Micah saapui Melioniin, ja sai paikan yliopistolla siivoojana.  Uusi teknologia hämmensi jonkun aikaa, mutta päättäväisyyden vimmalla Micah pääsi pian opetukseen mukaan ja osoittautuikin kunnon opiskelijaksi ja nousi pian assistentiksi.  Joitain vuosia hän keräili aineistoa, järjesteli uudelleen muistiinpanojaan, matkusti muutamille planeetoille keräämään lisäaineistoa, ja onnistui lopulta kirjoittamaan suositun artikkelisarjan Väestömäärien vaikutuksesta planetaarisiin hallitusmuotoihin.  Saadessaan arvostetun tiedepalkinnon Micah tutustui aiempaan voittajaan [[Travelleri:Kairre|Kairre Koisaarleyhin]], ja seuraavien kuukausien aikana viihtyi monissaa erilaisissa juhlatilaisuuksissa, joskus jopa artikkeleistaan esitelmöiden.
 +
 
 +
* Jatkoi kiertelyä, yhteydenotto Richardiin vilpin estämiseksi.
 +
* Kirjoitti suositum populaari-antropologiakirjan, lyhytaikaista mainetta, sai laivaosuuksia, lähti Richardin ja (Tonin hahmo) uudelle laivalle mukaan.
 
 
 
=== Persoonallisuus ===
 
=== Persoonallisuus ===

Versio 10. toukokuuta 2016 kello 22.50

Tämä sivu sisältää roolipelihahmon. Pelaaja: Otto Travelleri (Traveller 2008).

Micah Romano

Nimi: Micah Rodriguez Romano
Ikä: 38

Characteristics

Characteristic Value  DM
Strength 5 (-1)
Dexterity 7 (+0)
Endurance 10 (+1)
Intellect 13 (+2)
Education 12 (+2)
Social 6 (+0)

Skills

Skill Value
Admin  
Advocate
Animals ()
Athletics ()
Art ()
Astrogation
Battle Dress
Broker 1
Carouse
Comms 0
Computers 0
Deception
Diplomat 0
Drive () 0
Engineer ()
Explosives
Flyer ()
Gambler
Gunner ()
Gun Combat ()
Heavy Weapons ()
Investigate 1
Jack of all Trades
Language ()
Leadership
Life Sciences ()
Mechanic
Medic
Melee ()
Navigation
Persuade 1
Pilot (Smallcraft) 1
Physical Sciences ()
Recon
Remote Operations
Seafarer ()
Sensors
Social Sciences (Archaeology) 1
Social Sciences (History) 1
Social Sciences () 0
Space Sciences (Planetology) 1
Space Sciences () 0
Stealth
Steward 0
Streetwise 0
Survival
Tactics ()
Trade () 0
Vacc Suit 0
Zero-G


Gear, History & People

Equipment

Comm, TL 10 (500 cr)

  • Translator, TL 9, _insert_language_ (50 cr)
  • Database, cultural (x cr)
  • Database, archaelogical (y cr)
  • Database, planetological (z cr)
  • Interface, TL 9 (0 Cr)
  • Security, TL "9", Rating 0 (0 Cr)
  • Aide, TL 9, (250 cr, Central Supply Catalogue)

Armour

  • Jack
    • Paksu nahkatakki, alunperin pölyinen punaisenruskea mutta haalistunut ajan myötä. Hankittu erään alkukantaisen planeetan alkuasukkailta luottamuksen kasvattamiseksi. Tehty Ghartous-nimisen otuksen paksusta nahasta. (Kuusijalkainen, muuten näyttää sarvikuonon ja ceratopsia-dinosauruksen välimuodolta.)

Weapons

Ei mitään merkittäviä.


Finances

  • Pension: 0
  • Debt: 0
  • Cash on hand: 70k cr - max 2k
  • Ship shares: 2
    • -50cr -500cr -250 cr

Career History

  • Merchant (Broker) Rank 0, Mishap 4 (Your ship or starport is destroyed by criminals. Gain them as an Enemy.)
  • Scholar (Scientist) Rank 0, Mishap 5 (Your work is sabotaged by unknown parties. Choice: Start again from scratch (lose all Benefit rolls from this career but you do not have to leave).
  • Scholar (Field researcher) Rank 1, Event 5 (You win a prestigious prize.), Connection KoneV?
  • Scholar (Field researcher) Rank 2, Event 8 (You have the opportunity to cheat in some fashion. Choice: refuse, gain nothing.) Connection: Helle?
  • Scholar (Field researcher) Rank 3, Event 8 (Meh.) "Life event: Good Fortune"
  • Exit, 70k + 2 ship shares.

Allies, Contacs, Enemies, Rivals

  • Enemy: The Black Unicorn Raiders
  • Contact: Kairre?
  • Contact: Lord Richard?

Kuvaus

Tausta

Micah Romano on kotosin Uuden Calliston varakkaammasta perheestä. Jo lapsuudessa vanhemmat olivat huolestuneet planeetan politiikan tilasta, ja hankkivatkin ainoan poikansa töihin avaruussatamaan välittäjäksi hoitamaan kauppaa ulkomaailman kanssa. Micah pääsi työhönsä kohtuullisesti mukaan, vaikka usein hiipiminen johonkin pois lähtevään alukseen houkuttelikin. Valitettavasti kolme vuotta töissä oltuaan koitti suuri onnettomuus – Mustan Yksisarvisen avaruuspiraatit hyökkäsivät avaruussatamaan! Micah jäi uteliaisuudesta katsomaan tilannetta liian pitkään ja jäi piraattien vangiksi. Piraattien uhkailemana Micah kertoikin monien arvotavaroiden sijainnin ja rahtasi niitä piraattien alukseen. Piraattien pohtiessa ketkä otettaisiin mukaan pakkotyövoimaksi Micah päätti vapaaehtoistua, sekä säästääkseen jonkun muun tältä kurjalta kohtalolta, että päästäkseen näkemään galaksia. Puolisen vuotta meni piraattien laivan mukana kulkiessa, kunnes eräänä päivänä piraatit menivät varomattomasti käymään liian virallisella avaruusasemalla, jossa Micah nopeasti kävi heidät viranomaisille paljastamassa. Piraatit pääsivät tulitaistelun jälkeen nilkuttamaan aluksellaan pakoon, ja vaikka tapahtumasta onkin kohta jo pari vuosikymmentä, varmaan on että ainakin vanhemmat Mustan Yksisarvisen piraatit haluavat yhä hänelle kostaa.

Pienen palkkionsa avulla Micah matkasi Eshmuniin ja sai työpaikan paikallisessa opistossa opettajana. Matalampi teknologiataso turhautti ensin jonkun aikaa, mutta pian Micah oppi myös arvostamaan yksinkertaisemman elämän hyviä puolia, ja kirjoitteli muistiinpanoja mielenkiintoisista historiallisista yksityiskohdista. Valitettavasti Micah kävi myös ajan mittaan ylimieliseksi ja kohteli paikallisia oppilaitaan huonosti. Ei ole varmaa, kuka asian takana oli, mutta muutaman Micahin epäasiallisen teon tultua (ehkä hieman liioiteltuna) julkisuuteen opiston rehtori päätti erottaa opetajansa. Rehtori oli kuitenkin myös armelias, ja lähetti Micahin suosituskirjeen kanssa lähetti ystävänsä luo Melioniin näkemään, millaista on kun korkeamman teknologiatason väki väheksyy.

Hiukan epävarmana Micah saapui Melioniin, ja sai paikan yliopistolla siivoojana. Uusi teknologia hämmensi jonkun aikaa, mutta päättäväisyyden vimmalla Micah pääsi pian opetukseen mukaan ja osoittautuikin kunnon opiskelijaksi ja nousi pian assistentiksi. Joitain vuosia hän keräili aineistoa, järjesteli uudelleen muistiinpanojaan, matkusti muutamille planeetoille keräämään lisäaineistoa, ja onnistui lopulta kirjoittamaan suositun artikkelisarjan Väestömäärien vaikutuksesta planetaarisiin hallitusmuotoihin. Saadessaan arvostetun tiedepalkinnon Micah tutustui aiempaan voittajaan Kairre Koisaarleyhin, ja seuraavien kuukausien aikana viihtyi monissaa erilaisissa juhlatilaisuuksissa, joskus jopa artikkeleistaan esitelmöiden.

  • Jatkoi kiertelyä, yhteydenotto Richardiin vilpin estämiseksi.
  • Kirjoitti suositum populaari-antropologiakirjan, lyhytaikaista mainetta, sai laivaosuuksia, lähti Richardin ja (Tonin hahmo) uudelle laivalle mukaan.

Persoonallisuus

Rento, ystävällinen, rehellinen, avoin.

Ulkonäkö

Laihahko, lukuisilla aurinkoisilla planeetoilla ruskettunut. Päällä pitkä nahkatakki ja hattu, sivistyneemmillä alueilla kangaslätsä, tutkimusmatkoilla iso kangashattu jonka rakennetta on tuettu ohuilla oksilla.


New Callisto (kotimaailma)

  • Avaruussatama: D (Eristetyllä ylätasanteella, enimmäkseen jalostettujen eksoottisten kaasujen vientiä; rajoitetut tilat, jalostamatonta polttoainetta, korjaa vain rakenteellisia vaurioita.)
  • Tukikohdat: Scout (S) (Aurinkokunnan ainoa jalostetun polttoaineen lähde, varuillaan kaikkien planeetalta tulevien suhteen.)
  • Koko: 4 (halkaisija 6400 km, painovoima 0,35 g)
  • Ilmakehä: 0 (ei ole; lämpötila 5 (lauhkea))
  • Vesikehä: 4 (Isot määrät louhittavaa jäätä, Helium-3:n ja muiden eksoottisten kaasujen lähde.)
  • Väkimäärä: 9 (noin 6.8 miljardia, erittäin ahtaat elinolosuhteet, enimmäkseen päiväntasaajalla.)
  • Hallitus: B (Ei-karismaattinen johtaja; poika sai vallan kun suosittu Kuningas-isä vanheni.)
  • Lakitaso: A ("Kaikki on kielletty"; TL 3 sallittu, ei vapaata viestiliikennettä, ei yhteydenpitoa muun galaksin kanssa. Rauhoittavat huumeet sallittu.)
  • Teknologiataso: 7 (Tietokoneita, "Kiina-internet", satelliitteja kiertoradoilla. Hiukan liian vähäinen elämää ylläpitäviä järjestelmiä varten (tarvii 8), niiden hajoilu on ongelma.)
  • Kauppakoodit: Hi, IC, In, Va (Iso väestö, Suuret napajäätiköt, Teollistunut, Tyhjiö)
  • Faktioita: ??
  • Matkustuskoodi: Oranssi, ei suositella.
  • Erikoisuuksia: Sotilas-uniformut määrittävät muodin. Armeijan eri jaostoja on satoja, sotilasarvoja tuhansia ja eri arvomerkkejä on kymmeniä tuhansia. Siviileille on oma asteikkonsa, ja asteikoiden ulkopuolella on joko merkityksetöntä yhteiskunnan pohjasakkaa tai korkealla salaisessa poliisissa. Juuri oikean takin, lakin, olkakoristeiden, nyörien ja mitallien valitseminen on olennaista.

Historiaa

Paronitar Karoliina Aurora Alexandra Girello sai Uuden Calliston läänityksen noin 110 vuotta sitten, rupesi voimallisesti värväämään väkeä kaivamaan jäästä kaasuja. Aluksi korkeampaa teknologiaa, hiljalleen tasoa laskettiin ja siirryttiin ihmistyövoimaintensiivisempään toimintaan. Noin 30 vuotta sitten ikääntymislääkkeiden teho rupesi loppumaan ja poika Maximilian Antonio Girello siirtyi pomoksi, äidin mennessä jääuneen. Pojalta kuitenkin puuttuu äidin karisma ja organisointitaidot, joten lakeja on jatkuvasti kiristetty ja tuotot vähentyneet, väkimäärän valitettavasti vieläkin kasvaessa. Äiti oli nukkumaan mennessä Herttuatar, mutta poika on sittemmin nostanut hänet Ikuiseksi Äitikuningatterksi ja itse on Suurprinssi. (Ei ole juuri auttanut pitämään kansaa uskollisena.)


Pääsivu