Toimintakertomus 2008

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Hyväksytty maanantaina 30. maaliskuuta 2009 hallituksen kokouksessa 6/2009.

Toimintakertomus

Tarjosimme TTYY:n peleistä kiinnostuneille opiskelijoille paikan tavata muita samanhenkisiä opiskelijoita pelaamisen, keskustelun ja muun tällaisten asioiden ympärille sijoittuvan toiminnan merkeissä. Saimme pitkästä aikaa kerhon haalarimerkit valmiiksi. Annoimme myös muille opiskelijoille mahdollisuuden tutustua kerhon toimintaan, mistä esimerkkinä

  • Fuksisauna Teekkarisaunalla
  • Peli-illat Juvenes-ravintola Zipissä
  • Perinteinen wappusauna ja wappujäynä uusille jäsenille
  • Kaudenpäättäjäissauna Teekkarisaunalla

Paransimme kerhohuoneen viihtyvyyttä ja kiinnitimme erityisesti huomiota kerhon siisteyteen velvoittamalla kerhon avaimenhaltijat huolehtimaan kerhohuoneen siivoamisesta. Varmistimme oikeutemme käyttää jatkossakin opetus- ja ryhmätyötiloja sekä harjoitussaleja pelitiloina.

Näiden lisäksi otimme osaa erilaisiin yhteisiin ja muiden alan yhdistysten järjestämiin tapahtumiin, kuten esimerkiksi Herkkuwiinifestarit sekä Tracon III.

Kerhon toimintaa ja taloutta johti hallitus, johon kuuluivat

  • Joni Karvonen, puheenjohtaja
  • Janne Räsänen, varapuheenjohtaja
  • Tero Vyyryläinen, sihteeri
  • Janne Forsell, rahastonhoitaja
  • Anna-Liisa Mattila, tiedotusvastaava 01/2008-05/2008
  • Santtu Pajukanta, tiedotusvastaava 05/2008-12/2008
  • Lauri Manninen, kolavastaava
  • Erno Mäkelä, jäsen

Tampereella 30. maaliskuuta 2009

Joni Karvonen, esityksen tekijä