The Hunt for an Ancient Evil

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 26. lokakuuta 2015 kello 17.06 – tehnyt Lahana (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

D&D 5 Editionin fuksikamppanja, joka alkoi 22.9.2015.

Pelaajat

  • Asaltar, kääpiö Cleric
  • Rafael, puolihaltija Sorcerer
  • Thamill, hobitti Monk
  • Ulfgar, kääpiö Fighter


Neljä sankaria tapasi erämaamökillä, jossa he saivat viestin saapua nopeasti läheiseen Foringin metsäkylään. Kylässä kukaan ei kuitenkaan ollut heitä vastassa. Heitä ei huolittu kylän vanhimman puheille ja yksi sankareista sai porttikiellon tavernaan. Yöllä kuului outoja ääniä ja sankarit heräsivät meteliin, kun metsän eläimet hyökkäsivät kylään. He pakenivat palavasta kylästä perässään valtava hämähäkki, joka lopulta otti ihmismäisen muodon. Sankarit onnistuivat kuitenkin kukistamaan tämän, mutta sitten he tapasivat miehen joka kertoi olevansa demoninmetsästäjä.

Des kertoi hämähäkin olleen demoni nimeltä Savage ja sankarit liittyivät Desin avuksi demoninmetsästäjiksi. He lähtivät kohti Stonedgen kaupunkia mukanaan tapaamansa kirkonmiehiä Harmaasta veljeskunnasta, joka palvoi Xanhogradia. Ennen kaupunkia joukko vartijoita hyökkäsi porukan kimppuun, mutta kuoli. Kaupunkiin päästyään sankarit seurasivat epäilyttävää aatelista, joka katosi kaivoksiin. Tämän jälkeen sankarit kolkkasivat Harmaan veljeskunnan ja löysivät heidän temppelistään epäilyttävän luolan.

Luola johti orjakaivoksiin, jota johti demoni. Asaltar meni vahingossa paljastamaan konnille oikean nimensä ja nämä hyökkäsivät. Taisteltuaan tappajakäärmettä vastaan paikka kuitenkin sortui. Kaivoksen johtaja Ikjok meinasi tappaa Asaltarin, jonka Des onnistui pelastaa. Sankarit saivat kiitosta orjien vapauttamisesta, mutta yöllä heidän Savage-demonilta saamansa jalka kuitenkin varastettiin. Aamulla he jatkoivat matkaa. Maantierosvoja tapettuaan he saapuivat Everdarkin hämyiseen kylään, jossa aistivat demonin.

Des jäi kylän ulkopuolelle telttailemaan ja sankarit menivät kaupunkiin, jossa saivat kuulla siellä sattuneen useita salaperäisiä murhia. Pormestari pyysi apua, mutta zombit hyökkäsivät. Zombien kuoltua kaupungin vartijoiden kapteeni Ironwood tuli haastamaan riitaa sankareiden kanssa, mutta heidän pelastama pormestari rauhoitti tilanteen. Sankarit päättivät tutkia kaupungissa sijaitsevan kummitustalon ratkaisun toivossa. Tuhottuaan siellä mellastaneen pahan hengen, he saivat vihiä että kylän noidalla Wivianilla saattaisi olla jotain tekemistä kaupungin tapahtumien kanssa. Mutta juuri silloin pormestarin huomattiin kadonneen!

NPC:t

  • Rick the Ranger, metsästäjä, joka pakeni Rafaelin musiikkia
  • Kummitus, outo naisaave, joka näyttäytyi Foringissa, Stonedgessa ja Everdarkissa
  • Savage, hämähäkkidemoni, joka oli vastuussa Foringin tuhosta. Sankarit onnistuivat kukistamaan hänet taistelussa
  • Des, demoninmetsästäjä
  • Douchebag, mies, jonka tehtävä oli vakoilla sankareita. Kuoli hämähäkin myrkkyyn
  • Ganieda, Rafaelin uusi ystävä, jonka sankarit pelastivat Foringista
  • Harmaa veljeskunta (Isä Eric ja veljet Benjamin, Thomas ja Alfred) palvoo suurta Xanhogradia. Tekivät sankareille seuraa matkalla Stonedgeen. Olivatkin orjakaivoksen kavereita ja pakenivat
  • Ikjok, ilkeä kääpiö, joka omistaa kaivokset, Des tappoi
  • Kjass, Ulfgarin kaveri, ihmetteli kaivoksen toimintaa. Sen paljastuttua orjakaivokseksi pääsi lordin neuvonantajaksi
  • Noble, demoni aatelisen vaatteissa, pakeni Stonedgen kaivosten tuhon yhteydessä
  • Caillic, Rafaelin uusin naisystävä, varasti sankareilta Savage-demonin jalan
  • Lordi Trueheart, Stonedgen hallitsija
  • Jasper, demoni-noblen henkivartija
  • Cornelius, Everdarkin pormestari
  • Ironwood, Everdarkin vartijoiden uusi komentaja, epäili sankareita murhista
  • Wivian, noita Everdarkissa
  • Hullu tohtori W, pääsyyllinen kaiken takana


Muut NPC:t

  • Salaperäinen pikkulapsi,joka välitti sankareille viestin saapua Foringiin
  • Farlan, portinvartija, joka kuoli Foringin hyökkäyksessä
  • Kylän vanhin, Foringin hallitsija, joka ei halunnut ottaa sankareita vastaan
  • Kyläkeskuksen vartija, mies, joka ei päästänyt sankareita kylän vanhimman puheille
  • Baarimikko, Foringin tavernan pitäjä, joka antoi Rafaelille porttikiellon
  • Galon ja Golin, Ulfgarin kavereita
  • Lhodin, Thamillin kaveri, joka vapautui orjakaivoksesta
  • Boris, orjakaivoksen vartija, jota sankarit oetkuttivat päästäkseen sisään
  • Haudankaivaja, Everdarkin ahkera puurtaja