Teräskudos:K

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 13. elokuuta 2009 kello 14.27 – tehnyt KoneV (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

K on KoneVin hahmo Teräskudos-pelissä.

Varejot

Historia

Varejojen lajin löysi eräältä planeetalta Anthierren suvun tiedustelija. Anthierret halusivat käyttää planeettaa tukikohtanaan sotatoimissa, ja aluksi ilmeisesti aikoivat tuhota tai orjuuttaa varejot, mutta eivät onnistuneet siinä, vaikka he saivatkin poimittua yksittäisiä varejoja mukaansa orjiksi. Opittuaan nopeasti yksinkertaisen sissitoiminnan salat varejot ajoivat tunkeilijat kotiplaneetaltaan. Oman sotansa keskellä Anthierren suku ei ehtinyt tai halunnut kuluttaa resursseja ongelmaan, joten he jättivät muutaman kiertoratasatelliitin pommittamaan, mikäli pinnalla näkyisi suuria energia- tai viestintäkeskittymiä, ja käyttivät erään toisen planeetan kuuta tukikohtanaan. He eivät pitäneet edes varejojen käsiin joutuneita muutamia avaruusaluksiaan niin tärkeinä, että olisivat viitsineet yrittää hankkia niitä takaisin.

Varejot eivät olleet edes ajatelleet lentämistä ennen avaruusalusten saapumista, sillä heidän kotiplaneettansa ohuessa ilmakehässä ei juuri mikään leiju eikä ainakaan lennä. He kuitenkin tutkivat hylättyjä aluksia suvun jätettyä heidät rauhaan, ja ennen pitkää saivat selville avaruusmatkustuksen salat. Sodan loputtua he olivat juuri aloittaneet avaruusmatkailun, kun Galaktisen Keisarikunnan edustaja tuli ottamaan heihin yhteyttä. He ovat nykyään virallisesti osa Keisarikuntaa, ja heillä on jossain joku parlamentin edustaja, mutta hyvin rajoittavien sopimuksien ansiosta eivät tee eivätkä vaadi juuri mitään. Varejot eivät sodi ja ovat välttäneet kaikki yhteenotot naamioimalla planeettansa täysin turhan näköiseksi ja piilottamalla kaiken, mistä joku muu saattaisi olla kiinnostunut. Koko planeetalla on yksi pieni avaruussatama, jossa on kolme hyvin tylsistynyttä Keisarikunnan edustajaa.

Nimi varejo on Anthierren tiedustelijan antama nimi, sillä varejot eivät puhu, ja heidän telepaattista kieltään ei ole mielekästä ääntää eikä "erisnimiä" kääntää. Anthierren suvun murteessa "varejo" tarkoittaa 'sinistä' ja 'hiljaista'.

Kulttuuri ja psykologia

Varejoilla ei ole ollut eikä vieläkään ole minkäänlaista hallintoa. Muutama varejo kuitenkin lupasi huolehtia kotiplaneettansa ja sen asukkaiden suhteista Imperiumiin. Ainoa planeetanlaajuinen asia, joka heillä on, on heidän kehittynyt tietoverkostonsa. Psionisina olentoina he pystyivät hyvin pitämään toisiinsa yhteyttä hyvinkin pitkän matkan päästä1, mutta tiedon jakaminen oli vaikeampaa, sillä kaikki varejot eivät voi tuntea kaikkia muita varejoja, ja jos tiedon omistaja kuoli, tiedon kokonaisluonne katosi joskus hänen mukanaan. Tietoverkon ansiosta tietoa pystytään tallentamaan tehokkaasti, ja se on lähes kaikkien ulottuvilla.

Koska varejot kykenevät viestimään vaivatta toistensa kanssa, kukaan heistä ei ole koskaan oikeasti yksin. Vain tähtitieteelliset etäisyydet muista elämänmuodoista (tai jotkin erikoiset temput) vaimentavat psionisen taustametelin. Vaikka yksinolo onkin muiden seurassa kasvaneelle varejolle tuntematon käsite, useimmat avaruuden yksinäisyyteen matkustaneet tai joutuneet varejot eivät ole sitä vihanneet tai pelänneet. Tuntemattoman kanssa lähettäminen onnistuu vain, jos etäisyydet ovat hyvin pieniä tai osapuolilla on näköyhteys. Kun yhteys on kerran luotu, sitä on hankala tuhota ja lähettämisestä tulee helppoa. Varejo voi myös etsiä toisen henkilön muiden varejojen kautta ja muodostaa yhteyden siten.

Varejot ovat hyvin yksilökeskeisiä ja eristäytyviä. Jokainen varejo osaa pitää huolta omista perustarpeistaan ja muutoin he pyrkivät tekemään vain sitä, mitä he itse haluavat. Varejot eivät juuri käy kauppaa; he antavat muiden käyttää "omaisuuttaan" ja tietotaitoaan pyytämättä vastapalveluksia, jotkut suostuvat tekemään palveluksia toisilleen vaihtokaupan omaisesti tai vaihtavat keskenään fyysisiä esineitä. Monimutkaisempi kaupankäynti on lähes kaikkien varejojen mielestä liian työlästä, joten he eivät sitä harrasta.

Vuodenaikojen puutteen takia varejot eivät mittaa aikaa yleisesti vuosissa, ja vain harva varejo viitsii mitata aikaa muutenkaan. Ikä, jos se sattuu kiinnostamaan tarpeeksi, mitataan usein punaisen kuun kierroissa. Jotkut ajasta ja astrofysiikasta kiinnostuneet varejot ovat tehneet hyvin toimivan aikajärjestelmän, jota käytetään tietoverkossa.

Varejojen suurin tabu on muiden varejojen pakottaminen johonkin. Vain avuttomimpia ja nuorimpia vauvoja suvaitaan ohjailla ja hyysätä, mutta itsenäisen ajattelutavan kehityttyä on erittäin suuri loukkaus yrittää pakottaa toista varejoa tekemään jotain, mitä hän ei halua tehdä. Sairastuneita varejoja hoidetaan, jos he sitä itse pyytävät. Varejot eivät yleensä häiritse toisiaan kuin hyvin erikoisissa tilanteissa. Varejohäiriköt ajetaan pois alueilta, joilla muut varejot liikkuvat, tai jopa tapetaan.

1: Varejojen yhteydenpitokykyjä ei ole suuresti tutkittu, mutta tiedetään, että varejot pystyvät lähettämään paljon helpommin toisille varejoille kuin muille lajeille. Arvio on, että keskimääräinen varejo pystyy lähettämään muille varejoille saman aurinkokunnan sisällä, mutta ei aurinkokuntien välillä. Erityisen kyvykkäät tai heikot tapaukset voinevat pystyä kommunikoimaan kymmenien valovuosien yli tai vain saman planeetan alueella. Muille lajeille lähettämisessä etäisyydet ovat kertaluokkia pienempiä, mutta tässä on suurta vaihtelua niiden muutamien varejojen välillä, jotka planeetaltaan ovat lähteneet ja käyttäneet voimiaan muiden olentojen kanssa.

Kotiplaneetta

Varejojen kotiplaneetta Varejomaa on lähes ilmakehätön. Se vähä kaasu, jota sieltä löytyy, on enimmäkseen argonia. Planeetan ilmakehän sääilmiöt rajoittuvat lähinnä meteoriitteihin ja harvinaisiin, ilmassa mystisesti yhtenäisinä ja kokonaisina pysyviin leijuviin isoihin kaasu- ja pölypalloihin. Varejomaassa ei ole juurikaan nestettä. Suurin osa elämästä pohjautuu sähköön ja pölyyn.

Vaikka Varejomaa on lähes ilmakehätön, sen lähistölle eksyy yllättävän vähän komeettoja ja muita massatuhokappaleita, koska ulompana aurinkokunnassa kiertävät massiiviset kaasujättiläiset imevät tuhoisat kappaleet omiin painovoimakenttiinsä.

Varejomaan kallistus on korkeintaan parin asteen luokkaa eikä siellä ole vuodenaikoja. Yhdessä Varejomaan vuodessa on noin 699 päivää ja yksi päivä kestää 14,94 tuntia. Kiihtyvyys Varejomaan pinnalla on noin 7,1 m/s² ja sen säde on noin 5246 km. Sillä on kaksi suurehkoa, vaarallista ja asumiskelvotonta kuuta, joiden nimet ovat Punainen ja Musta. Punainen kiertää Varejomaan 604,2 päivässä ja Musta 68:ssa.

Varejomaan kuoren laatat ovat suhteellisen liikkuvia, joten maanjäristykset ja tulivuoret ovat yleisiä. Vakaita alueita on kuitenkin myös paljon, ja useimmat varejot asuvat vakailla alueilla. Laattojen liikkuvuuden takia Varejomaassa on paljon korkeita ja mielenkiintoisia vuorimuodostelmia. Monet varejot pitävät vuorikiipeilystä. Varejomaan keskilämpötila on 274 K.

Varejomaan biologia on aika yksipuolinen, sillä vähäinen neste ja ohut ilmakehä rajoittavat elämänmuotojen vaihtelua. Sukupuuttoon kuolleiden lajien määrä on luultavasti pienempi kuin nykyään elävien lajien määrä. Ilmeistesti vain kaikkein ensimmäiset olennot ovat kadonneet. Varejoilla on hyvin selkeä evolutiivinen polku, johon kuuluvat lajit eivät ole syystä tai toisesta kadonneet paria poikkeusta lukuunottamatta. Polkuun kuuluu 11 ei sukupuutossa olevaa lajia. Muita lajeja Varejomaassa on luultavasti 14. Näistä 25:stä lajista 21 ovat varejojen tapaisia maaeläimiä ja loput 4 hyönteisten tapaisia. 21:stä maaeläinlajista 8 ovat "munivia" ja loput 13 synnyttävät eläviä poikasia. Kaikkien lajien poikaset syövät kiinteää ruokaa (yleensä pölyä).

Kasvilajeja ei ole juuri eläinlajeja enempää. Suurin osa on pieniä puskia ja puita, jotka tunkeutuvat vahvoilla juurillaan läpi kiven ja kallion saadakseen tukea. Ruohoa ja heinää tavataan myös, ja pari puulajia on jopa levittäytynyt valtaviksi ja uskomattoman korkeiksi metsiksi Varejomaan päiväntasaajalla. Suurin osa Varejomaasta on silti enimmäkseen erämaata, jossa on vain vähän elämää. Elämää kuitenkin löytyy melkein mistä vain, vaikka sitä onkin vähän.

Fysiologia

  • http://xcalibur.cc.tut.fi/~konev/varejo.png
  • Varejot tulevat hyvin toimeen vähäpaineisessa ja paineettomassakin ympäristössä. 1 atm:n paine on heidän mielestään epämiellyttävä, mutta oikeasti haitallinen vain heidän korvilleen ja silmien kehitykselle.
  • Varejojen kuuloaisti on heidän kotiplaneettansa heikon ilmakehän takia erityisen herkkä, ja heidän on suuremmissa paineissa käytettävä jonkinlaisia äänenvaimentimia. He ovat huonoja erottamaan eri taajuuksia toisistaan, sillä heillä ei ole kuuloaistilleen juuri muuta käyttöä kuin vaaran eli kovien äänien havaitseminen. Suuremmissa ilmanpaineissa asustava varejo voisi ajan myötä harjaannuttaa korvansa hieman suurempaan paineeseen ja totutella erilaisiin taajuuksiin, jolloin herkästä kuuloaistista olisi varmasti enemmänkin hyötyä – kukaan ei vain ole tehnyt niin.
  • Varejojen näköaisti on hyvä ja he näkevät näkyvän valon aallonpituuksien lisäksi hieman infrapunaa ja ultraviolettia.
  • Varejoilla ei ole ääntä tuottavia elimiä, joten he voivat kommunikoida vain telepatiansa avulla tai elehtimällä käyttämättä apuvälineitä. Juuri kukaan ei pidä elehtimistä vakavasti otettavana kommunikaatiovaihtoehtona.
  • Varejot eivät hengitä lainkaan, vaan saavat kaiken energiansa ruoastaan, minkä takia heidän on syötävä hyvin säännöllisesti. Heillä ei ole rintakehässään keuhkoja, vaan energiakammio, johon energiaa varastoituu.
  • Varejojen ruumiinlämpö mukautuu ympäristöön eikä vaikuta suuresti heidän elintoimintoihinsa. He kuitenkin jäätyvät 201 K:ssä ja palavat 423 K:ssä, ja lämpötilat, jotka ovat lähellä ääripisteitä, ovat vahingollisia. Ihanteellinen lämpötila on 252–339 K.
  • Koska varejojen kehon toiminta perustuu suurimmaksi osaksi sähköön, voimakkaat sähkö- ja magneettikentät sotkevat varejojen kehon hallinnan ja voivat pahimmassa tapauksessa repiä kudoksia.
  • Kuten muutkin Varejomaan kehittyneemmät eläimet, myös varejot ovat karvaisia, vaikka karvoista ei näytä olevan mitään hyötyä. Se on luultavasti jokin evoluution pieni kummallisuus. Jokaisen varejon karvakuviointi on erilainen, mutta lähisukulaisilla samantapainen.
  • Varejoilla on yhteensä 12 sormea ja heidän numerojärjestelmänsä kantaluku on 12.
  • Varejot ovat suhteellisen pieniä ja kevyitä: keskimääräinen pituus on 140 cm ja massa 26 kg. He elävät keskimäärin 264 Varejomaan vuotta (315 Maan vuotta) ja saavuttavat fyysisen aikuisuuden noin 24 Varejomaan vuoden iässä. Noin kolmen Varejomaan vuoden ikäisiä lapsia ei ole enää sopivaa komentaa.
  • Kaikki varejot ovat samaa sukupuolta, kuten kaikki muutkin Varejomaan oliot. He voivat lisääntyä vain suvullisesti ja synnyttävät eläviä poikasia. Kaikki lisääntymiselimet sijaitsevat normaalisti kehon sisällä.
  • Varejot käyttävät vaatteita vain suojatakseen kehojaan, joten suurin osa varejoista ei yleensä käytä mitään vaatteita.

Hahmo

Nimi: K

Ikä: 81 (Maan vuosissa)

Tausta: K kasvoi Varejomaassa. Lapsena hän piti geometristen kuvioiden piirtämisestä, mutta totesi pian, että maa-ajoneuvojen ajaminen kiinnosti häntä paljon enemmän. K ajoi lapsuutensa aikana pyörillä, mönkijöillä ja rekoilla, jotka hän tai joku enemmän ajoneuvojen rakentamisesta kiinnostunut rakensi. Hieman vanhempana hän sai selville varejojen tietoverkosta, että lentäviäkin ajoneuvoja on mahdollista valmistaa, joten hän matkusti sellaisia vekottimia rakentavan varejon luo ja kulutti jonkin aikaa ajamalla niitä ja tutustumalla niiden tekniikkaan.

Eräänä päivänä K:n päähän pälkähti, että teoriassa ajoneuvon olisi mahdollista päästä pois planeetan efektiivisestä painovoimakentästä ja tutki asiaan liittyviä juttuja tietoverkosta. Hän sai selville, että avaruusaluksia oli kuin olikin olemassa, mutta kaikki nykyiset olivat jo varattuja, ja seuraavan valmistuminen kestäisi hänen mielestään liian kauan, kun nopeampikin vaihtoehto oli tarjolla. K matkusti seuraavan maastanousun yhteydessä avaruuteen ja lähti etsimään omaa avaruusalusta. Hän oli toki tutkinut muita lajeja tavanneiden varejojen raportteja siitä, mitä avaruudessa kannatti odottaa, mutta kulttuurishokki oli silti valtaisa. K harkitsi useaan otteeseen Varejomaahan palaamista, mutta päätti toistuvasti yrittää uudelleen.

K oppi muutamassa vuodessa intergalaktiset tavat ja jopa kaupan käsitteen, vaikka hän pitää sitä vieläkin hyvin häilyvän epämääräisenä ja aivan liian monimutkaisena ja epätasapainoisena järjestelmänä. Vaikka hän ymmärtää, että pakottaminen ei muiden lajien keskuudessa ole usein kuolemanvakava loukkaus, hän ei voi sietää ajatusta, että joku pakottaisi hänet johonkin. Hän on kyllä laskenut standardejaan huomattavasti ja ottaa nykyään vastaan jopa täysin pyytämättömiä neuvoja. Koska muut lajit eivät tunnusta pakottamisen kauhistuttavuutta, hän purkaa joskus patoumiaan yrittämällä pakottaa heidät tekemään jotain lähinnä kostoksi. Tähän mennessä suurin pakottamisen aste, jonka hän on kyennyt saamaan aikaiseksi, on ajatusten lukeminen luvatta, ja tajuttuaan kykenevänsä siihen, hän on alkanut harrastaa sitä enemmän. K on myös tottunut siihen, että hän ei välttämättä pärjää yksin missä tahansa tilanteessa, vaikka sen myöntäminen oli kova paikka.

Toimittuaan muutaman vuoden apupilottina, varalentäjänä ja ei-niin-jännittävien keikkojen kuskina K pääsi viimein itse ja yksin tärkeämmille matkoille avaruusaluksen ohjaimiin, kun Arralinn pestasi hänet miehistöönsä.

Autopilotin runsas käyttö ei juuri vähennä K:n mielenkiintoa pilotointiin, mutta sen takia hän on alkanut elvyttää vanhaa kiinnostustaan geometristen kuvioiden piirtämiseen ja suunnittelee nykyään avaruusaluksia, joita olisi mukava ohjata.

Hahmolomake

Kyvyt:

  • Puhti (2)
    • Kestävyys 0
    • Tähtääminen 1 (1 kt)
  • Vaisto (5)
    • Reaktio 2
    • Pilotointi 3 (3 kt)
    • Ajotaito (ilma-ajoneuvot) 1
    • Ajotaito (maa-ajoneuvot) 1
  • Järki (4)
    • Vastustus 1
    • Avaruusalusten suunnittelu 1
    • Alustekniikka 1 (1 kt)

Konstit:

  • Tiukan ajon konsti (tiukka paikka: 1 V; mahdoton paikka: 3 V)

Avaimet:

  • Vaarallisen kuskin avain
    • 1 KP: K valitsee tieten tahtoen vaarallisemman reitin kuin tarvitsisi.
    • 2 KP: Alus kolhiintuu vaarallisen reitin takia tai jotain muuta ikävää tapahtuu.
    • 5 KP: Alus tai miehistö joutuu suureen vaaraan.
    • Lunastus: K ei suostu ottamaan vaarallista reittiä, vaikka siitä olisi hyötyä.
  • Ajatustenlukijan avain (1 kt)
    • 1 KP: K saa suostuteltua jonkun ajatustenlukusessioon.
    • 2 KP: K lukee jonkun ajatuksia lupaa kysymättä.
    • 5 KP: K lukee jonkun ajatuksia ja saa selville jotain, josta seuraa ikäviä asioita.
    • Lunastus: K oppii lukemaan ajatuksia (suhteellisen) huomaamatta tai lopettaa sen yrittämisen.

Kokemuspisteet ja -tasot:

  • Kokemuspisteitä yhteensä: 43 (= 8 kt)
  • Käytetyt kokemustasot: 6
  • Käyttämättömät kokemustasot: 2