SM:Sessiohistoria

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Osa 1: Heräämisiä

30.9.2011 (lokakuu 1995)

Cambridgen yliopiston historian professori Cyrus Redblock lähetti kirjeen Edmundille, Mikelle ja Laralle kutsuen heidät luokseen. Nämä kolme hyvin erilaista henkilöä tapasivat toisensa Redblockin toimiston edessä ja menivät kaikki samaan aikaan sisään. Istuttuaan mukavasti tuoleille professoria vastapäätä, Redblockille ilmestyi reikä päähän ja Mikelle ase käteen. Lara otti Mikeltä aseen pois ja alkujärkytyksestä selvittyään Edmund kävi soittamassa poliisin ja tyhjensi kerroksen ihmisistä.

Poliisi otti kaikki kolme tutkintavankeuteen ja alkoi tutkia asiaa. Alkuun vaikutti siltä, että ainoastaan Mikea syytettäisiin murhasta tai taposta, mutta paikalla ollut sihteeri antoi todistajanlausunnon, jossa väitti myös Edmundin ja Laran olevan syyllisiä. Muutaman päivän jälkeen kaikki kolme laitettiin samaan poliisiautoon, ja aiottiin siirtää vankilaan. Matkalla poliisiautoon törmäsi kuitenkin jonkun farmarin auto, joka suisti poliisiauton tieltä. Lara, Edmund ja Mike pääsivät tässä yhteydessä karkuun, ja pienellä avustuksella farmarin autokin lähti käyntiin.

He ajoivat johonkin läheiseen kylään, missä alkoivat pohtia, mitä oli tapahtunut ja että jutussa on jotain juustoista. Mike kertoi nähneensä oudon unen, jossa oli nähnyt henkilön jota epäili syylliseksi Redblockin murhasta ja heidän lavastamisestaan syyllisiksi. Unessa hahmo oli ollut Lontoossa, joten Lontoo oli seuraava kohde. Edmund keksi soittaa ystävälleen Wilsonille, joka antoi kyydin Lontooseen ja hieman rahaa alkuun. Wilson kertoi myös, että yliopistolla ei ole ollut sellaista professoria kuin Cyrus Redblock, ja huone, jossa murha tapahtui oli ollut pitkään käyttämättömänä. Lontoossa he ostivat uudet vaatteet itselleen ja löysivät kaupungista kerrostalon, joka vastasi Miken unta. Sisälle he tosin eivät vielä päässeet.

8.10.2011 (lokakuu 1995)

Edmund, Lara, ja Mike päättivät odotella kerrostalon edustalla, kunnes heidän etsimänsä henkilö menisi ovesta sisään. Illalla heidän odotellessaan kadulla heidän luokseen tuli mystinen mies. Mies oli karismaattinen ja hieman hermoilevan oloinen ja kertoi nimekseen Andy. Hän kertoi tulleensa Miken isän palkkaamana ja sanoi vievänsä kolmikon turvalliseen paikkaan Skotlantiin. Ihmeteltyään hetken ja keskusteltuaan asiasta Edmund, Lara, ja Mike seurasivat Andya, joka vei heidät yöksi hotelliin ja tarjosi illallisen. Kaikki kolme olivat vielä aika epäluuloisia Andya kohtaan, mutta olivat kuitenkin päättäneet seurata häntä. Illalla hotellissa Mike huomasi harmikseen, että televisio oli maksullinen ja alkoi leikkiä korteilla. Hän huomasi pystyvänsä vetämään pakasta minkä tahansa kortin hän halusi, ainakin suuren osan ajasta. Edmund ja Lara tunsivat jotain outoa päänsä sisällä aina kun Mike teki niin. Andy myös vihjaili haluavansa tehdä jotakin Laran kanssa.

Aamulla kaikki neljä söivät aamupalaa yhdessä ja kävivät ostamassa lämpimämmät vaatteet. Edmund oli saanut flunssan ulkona kylmässä olosta, ja Mike oli myös hieman kipeä. Hankittuaan vaatteet he lähtivät lentokentälle, jossa heitä odotti yksityiskone. Matka sujui ihan mukavasti ja jossakin vaiheessa he vaihtoivat lentokoneen helikopteriin, jolla lensivät pienehkölle saarelle rannikon tuntumassa. Saarella oli suuren kivisen talon lisäksi autio kylä, mutta ei juurikaan muuta. Se oli halkaisijaltaan noin 500 metriä.

Saarelle päästyään he menivät kivitaloon, joka oli todella iso. Andy kertoi, että saarella ei ollut pitkään aikaan asunut ketään, eikä sinne myöskään tullut sähköä. Tämä masensi Mikea, sillä ilman sähköä talossa ei olisi televisiotakaan. Talo paljastui 2-kerroksiseksi, minkä lisäksi siinä oli vinttikerros. Sieltä löytyi paljon hyvin säilyvää ruokaa ja jonkin verran polttopuita. Sen lisäksi talossa oli vaatteita, öljylamppuja, suurehko kirjasto ja suhteellisen hieno, joskin synkkä, sisustus. Lara meni sytyttämään suuren takan ja teki hieman ruokaa. Muuten he vain puhuivat keskenään ja Mike tutki kirjastoa ja vei kipeänä makaavalle Edmundille jotain luettavaa. Hän löysi myös päiväkirjan, joka kertoi talon ja kylän kohtalosta joskus ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Päiväkirja loppui n. 20-luvulle, ja siitä kävi ilmi, että talon perilliset olivat kuolleet maailmansodassa.

Yöllä noin puoli kahdelta Mike ja Andy heräsivät outoon kylmän tunteeseen sängyissään. Andy tutki huonetta mielensä voimalla hieman rauhoituttuaan ja Mike nousi katsomaan mitä ikkunasta näkyi. Andyn huone oli tyhjä, mutta ikkunasta Mike näki jonkin mustan hahmon, jota hän ei tahtonut katsoa kovin pitkää, ettei se huomaisi häntä. Mike tuli käytävään ja kuultuaan ääniä käytävästä myös Andy ja Lara, joka oli edelleen ollut takkahuoneessa, tulivat sinne. Myös Edmund heräsi nyt ja tunsi saman epäluonnollisen kylmyyden. Kenenkään taskulamppu ei toiminut ja talossa oli hyvin pimeää. Kaikki neljä menivät takkahuoneeseen, jossa ollut tuli oli sammunut. Lara sytytti sen uudestaan, ja se roihahti palamaan kunnolla. Katolta kuului jotain ääniä. Mike halusi mennä etsimään öljylamppuja, minkä ryhmä tekikin aika pian. Lara kulki edellä pimeässä ja löysikin lamput aika nopeasti. Öljylamput sentään syttyivät normaalisti. Nyt taskulamputkin toimivat jälleen. Lara päätti jäädä nukkumaan takan eteen täksi yöksi, ja huomattuaan, että kaikkien yläkerran huoneiden ikkunat oli avattu myös Edmund jäi sinne. Loppuyöstä ei muuta tapahtunutkaan.

Seuraavana päivänä yllättäen satoi, ja ryhmä päätti lähteä tutkimaan kylää. Avattuaan kylän kirkon ovet sieltä tuli lauma kissoja ulos. Kirkossa itsessään ei ollut mitään ihmeellistä paitsi se, että ovi oli ollut lukossa ja sinne ei löytynyt muita reittejä sisään kuin ovi ja katossa muutama reikä. Miken mielestä kissat tuntuivat pahansuovilta heitä kohtaan. Seuraavana yönä Mike näki unta, jossa häntä tuijotti ikkunalaudalla kissa ja ikkuna oli auki. Kissa tuntui jostain syystä vihaavan häntä. Andy huomasi, että heidän talossaan ollut mukava kissa warppaili aina välillä pois talosta, tai oli muuten vain immuuni hänen magialleen heti kun katosi näkyvistä.

15.10.2011 (lokakuu-marraskuu 1995)

Seuraavana päivänä kaikki lähtivät tutkimaan saaren toisella puolella olevaa palanutta taloa, josta löytyi täysin vahingoittumaton hieno rituaaliveitsi, jossa oli outo symboli. Myöhemmin päivällä Edmund tutki veistä ja päätteli sen koostuvan erilaisista harvinaisista metalleista ja verestä. Edmund, Lara, ja Mike alkoivat huomata pystyvänsä tekemään tahdollaan asioita, joiden ei pitäisi olla mahdollisia. Edmund pystyi helposti tunnistamaan, mistä materiaali koostuu, Lara huomasi pystyvänsä ainakin jollain tasolla käskemään tulta ja Mike todennäköisyyksiä. Andy kertoi heille, että he ovat maageja ja että heidän pitäisi harjoitella löytämiään taitoja. Tähän suhtauduttiin aika epäuskoisesti.

Yöllä tuli taas sama kylmän tunne, ja jossakin vaiheessa takkahuoneesta kuului ääntä. Kaikki neljä menivät takkahuoneeseen. Huoneessa olevassa nojatuolissa istui vanha mies, jonka piirteitä ei voinut hänen ympärillään olevan pimeyden läpi nähdä. Mies puhui heille ja kertoi ajaneensa talosta pahansuovat kissat pois. Hän neuvoi meitä myös lähtemään saarelta ja kertoi, että meillä ei ole keinoja taistella kissaa vastaan. Mies sanoi olevansa yksi saaren asukkaista, ja että kissat eivät pidä hänestäkään, mutta eivät voi hänen läsnäololleen mitään. Kyselimme mieheltä joitain asioita, ja hän kertoi että löytämämme veitsi oli kuulunut noidalle ja sanoi kissojen johtuvan kirouksesta, jonka noita langetti, kun kyläläiset polttivat tämän taloonsa synnyttäneen naisen murhasta epäiltynä. Tämän jälkeen mies katosi.

Seuraavana päivänä Edmund alkoi rakentaa lauttaa, jotta päästäisiin pois. Menimme noidan talolle yöksi ja huomasimme, että jokin suuri kissamainen olento väijyi meitä muutaman tunnin siellä. Se ei kuitenkaan hyökännyt, emmekä keksineet mitään keinoa kirouksen poistamiseen. Päätimme myös muuttaa unirytmiä niin, että olisimme jatkossa ainakin kolmeen asti yöllä hereillä. Palattuamme takaisin kartanolle huomasimme, että siellä oli käynyt jokin olento raapimassa rikki kaiken sellaisen, minkä voi raapia. Myös lautta oli hajotettu.

Seuraavana päivänä Edmund aloitti työn uudestaan ja Mike näki yöllä unta tummasta vanhasta miehestä, jolta hän kyseli kissasta. Mies vain sanoi, että meidän pitäisi lähteä pois ja että emme voi tuhota kissaa kuin hetkeksi. Yöllä tuli jälleen kylmä ja aamulla huomasimme, että lautta oli taas tuhottu.

Edmund teki paljon työtä seuraavana päivänä ja sai lähes valmiin lautan tehtyä. Päätimme viedä sen sisälle turvaan ja jäimme vartioimaan sitä. Kissa tuli yöllä ja hyökkäsi meidän kimppuumme. Tuhosimme sen taistelussa saamatta juuri minkäänlaisia haavoja itse. Seuraavana päivänä Edmund sai lautan valmiiksi, mutta sää oli niin huono, ettemme voineet lähteä. Seuraavat kaksi päivää kuluivat odottaessa parempaa säätä ja löytämiämme taitoja harjoitellen. Kissaolentoa ei näkynyt tai kuulunut kuitenkaan.

Kun vihdoin tuli päivä, joka oli vähän tyynempi, päätimme lähteä saarelta pois. Aallokko ja tuuli suosivat meitä ja saimme kohtuullisessa ajassa soudettua itsemme maihin, vaikka rantautumisessa sattuikin kommelluksia.

6.11.2011 (marraskuu 1995)

Lähistöltä löytyi pieni stereotyyppinen skottikylä, jossa oli käynnissä tukinheittokisa. Aivan ensimmäiseksi paikannettiin puhelin, ja soiteltiin Wilssonille ja Andyn työnantajalle, jutun yksityisetsivälle. Sitten matkattiin pienehköön skottikaupunkiin, mistä busseiltiin kohti Englantia. Reissussa juteltiin tulevaisuuden suunnitelmista.

Andy sai puhelimitse työnantajaltaan ohjeita. Miken isä oli kuulemma hoitanut Mikelle paikan Shrewsburyssa, kun taas Andyn työnantaja halusi tavata Edmundin ja Laran Lontoossa. Andy saattoi Miken Shrewsburyyn, Darwinin sukukartanoon, todella prameaan paikkaan, ja lähti sitten pitkälle paluumatkalle Lontooseen.

Mike sai loppupäivän yrittämisen jälkeen isänsä vihdoin puhelimen päähän. Selvisi, kuten Mike oli pelännyt, että tämä ei ollut palkannut mitään yksityisetsivää. Mike selitti hieman tilannetta isälleen, ja pyysi tätä myös palkkaamaan ihan oikean etsivän. Hieman hätääntynyt mutta rahaton Mike yritti jututtaa kartanon puolesta tullutta miespalvelija Jamesia autoilemaan hänet Lontooseen. Kartanon kuljettaja oli valitettavasti sairaana. Mikea kehotettiin ystävällisesti pysymään kartanossa jo oman kiperän tilanteensakin vuoksi.

Seuraavana päivänä Mike saavutti puhelimitse Edmundin ystävän Wilssonin, jonka välittämän viestin ansiosta Edmund sai Andyn kiinni jo myöhemmin samana päivänä. Mike sai kuulla, että Edmund ja Lara olivat tavanneet Andyn pomon, Nathan Youngin. Edmundin kuvauksen mukaan tämä oli varsin miellyttävän mutta hieman hullun oloinen mies. Nathan oli myöntänyt esiintyneensä palkattuna etsivänä. Edmund kuvaili myös Nathanin jonkinlaista Ykseyttä palvovaa kulttia. Tapaaminen oli tapahtunut samassa mustalasisessa pilvenpiirtäjässä Lontoon ydinkeskustassa, jonka luokse Miken uni "tummasta hahmosta", joka oli mahdollisesti aiheuttanut koko murhajutun, oli kolmikon alunperin johdattanut.

Tätä seuraavana päivänä Darwinin kartanolle ilmestyi yksityisetsivä, joka esittäytyi Sydney Greenstreetiksi ja kertoi olevansa Miken isän palkkaama. Parin teepannullisen kera Mike kertoi pitkän tarinan lähiviikkojen omituisista tapahtumista, kaikkine epärealistisuuksineen ja outouksineen, mukaanlukien Nathanin, jonka Mike totesi olevan toistaiseksi jutun ainut epäilty, mahdollisesti koko jutun järjestäjä. Tämän jälkeen Mike vei etsivän ja Jamesin läheiselle raviradalle, missä Mike osoitti etsivälle ainakin melkoista onnekkuutta.

Lontoossa Edmund ja Lara asuivat Nathanin huoneistossa ja tutustuivat Ykseyteen.

Parin päivän päästä Andykin soitteli Mikelle. Suurimman osan puhelusta Andy kuvaili Ykseyttä ja siihen liittyvää ideologiaa.

Andyn välittämästä pyynnöstä vielä Larakin soitti Mikelle, ja kuulumisien vaihtamisen ja hieman kultista keskustelemisen jälkeen Mike ehdotti tapaamista. Lara kävi puhumassa asiasta Nathanin kanssa, ja tämän ehdotuksesta Lara ja Edmund lähtivät käymään Shrewsburyssa.

10.11.2011 (marraskuu 1995)

Andy päätti lähteä Laran ja Edmundin mukaan Shrewsburyyn, koska hänellä oli vielä vapaata töistä ja koska hän uskoi Miken olevan lahjakas ja halusi todistaa sen Nathanille. Shrewsburyssa James ja Mike ottivat kolmikon vastaan ja tarjosivat näille ruokaa, mm. hyviä juustoja. Syödessään he puhuivat Nathanista ja ykseyden etsijöistä ja Mike yritti saada hieman selville Laran suhtautumista kulttiin. Ruokailun jälkeen he alkoivat miettiä, että mitä tekisivät seuraavaksi ja päättivät lähteä Cambridgeen tutkimaan. James ei ollut tästä päätöksestä kovin tyytyväinen, mutta he pääsivät silti lähtemään.

Cambridgessa he kävivät ensin Laran kämpällä, josta hän otti auton, hieman rahaa ja aseensa mukaan. Seuraavaksi he kävivät Edmundin kartanossa ja jäivät Wilkinsonin luo. Yöllä he murtautuivat yliopistoon ja menivät professori Cyrus Redblockin vanhaan työhuoneeseen, josta kaikki oli alkanut pari viikkoa sitten. Huoneesta löytyi muutama oudolla kielellä kirjoitettu kirje ja kirja. Mike luki huoneessa Hercule Poirotin kirjaa, jossa oli kummasti heidän tapaustaan muistuttava kohta, jossa yliopiston professori oli murhattu. Murha oli kirjassa toteutettu hypnoosin avulla, ja hypnotisoija oli joku tappajan läheinen, jonka Poirot onnistui lopussa paljastamaan. Mike tunnisti kavereistaan jonkun hyvin samankaltaisen ihmisen, hänen lempinimensä oli kuulemma Bob. Tämän jälkeen he lähtivät yliopistosta pois.

Seuraavana päivänä he menivät käymään Miken kämpällä. Joku oli sotkenut sen ja osa Miken rakkaista videoista puuttui! Kun Mike tutki tietokonetta, hän huomasi siellä jonkin oudon tiedoston, joka oli melko iso, ja jota ei ollut ennen siellä ollut. Mike järjesti hieman tavaroitaan parempaan kuntoon ja he päättivät jäädä yöksi kyttäämään josko murtomies tulisi uudestaan käymään. Yöllä näin kävikin, joku paksu mies pikaruoan kanssa tuli ovesta sisään. Lara työnsi oven kiinni miehen takana. Huomattuaan ettei ollut yksin mies yritti karata pois asunnosta, mutta sai potkun mahaan ja pysähtyi. Mike tunnisti miehen Bobiksi. Yhdessä Laran kanssa Mike kantoi Bobin sohvalle ja alkoi kuulustelemaan Bobia, joka myönsi käyttäneensä Miken kämppää, kun oli luullut tämän olevan vankilassa ja lainanneensa videoita. Mitään muuta Bob ei kuitenkaan myöntänyt, eikä Andy onnistunut lukemaan hänen mieltään. Turhauduttuaan he päästivät Bobin menemään, koska eivät halunneet häntä vangitakaan.

18.11.2011 (marraskuu 1995)

Cambridgessa he miettivät mitä tekisivät seuraavaksi ja päättivät käydä Bobin kämpällä, kun hän ei seuraavana iltana tuonut lupaamiaan Miken videoita. Bobin luota löytyi kirje, jossa hänet käskettiin takaisin jonnekin ja sanottiin hänen käyttäneen liian voimakkaita keinoja. Alla oli merkki, jonka Andy tunnisti Nathanin merkiksi. Seuraavaksi he päättivät viedä oudolla kielellä kirjoitetut tekstit tutkittaviksi kahteen eri yliopistoon, jos niistä vaikka löytyisi jotain hyödyllistä. Kumpikaan, Oxford eikä King's College, saanut kuitenkaan ainakaan vielä tekstiä ratkottua. Mike päätti lähteä takaisin Shrewsburyyn, jonne Edmund hänet vei. Shrewsburyssa oltiin yllättyneitä ja ilahtuneita hänen takaisin tulemisestaan ja sanottiin, että hän ei ole enään pääsemässä pois. Tästä ilahtuneena Mike päättikin yrittää saman tien takaisin pois farmilta, tällä kertaa lopullisesti. Jostain tuli kuitenkin 2 gorillaa, jotka raahasivat hänen huoneeseensa ja jäivät ovelle vartioimaan. Edmund kilahti tähän ja haki autosta jakoavaimen, jonka kanssa meni vapauttamaan vangittua Mikea. Gorillat olivat kuitenkin harjoitelleet taistelemista Edmundia enemmän, ja saivat tältä jakoavaimen pois. Tämän jälkeen Edmund ajoi farmin portista läpi, soitti Andylle, kertoi tilanteen ja sanoi lähtevänsä ulkomaille.

Andy ja Lara pohtivat mitä tekisivät seuraavaksi ja päättivät käydä vapauttamassa Miken. Sisään kartanoon ei ihan helposti päässyt, koska Mikella "oli muita kiireitä". Andy sen sijaan sai Mikeen mielimagialla tavallaan yhteyden ja sai selville, että Mike aikoi karata ikkunasta seuraavana yönä. Yöllä Lara jäi tarkkailemaan Miken ikkunaa ja huomatessaan Miken lähtevän ikkunasta alaspäin liinavaateköyttä pitkin ja sen jälkeen pihan poikki hiipimään aitaa kohti, hän kiinnitti aitaan köyden ja näytti sen Mikelle. Tämän jälkeen he ajoivat Lontooseen ja päättivät kohdata Nathanin.

Kaikki kolme yrittivät päästä Nathanin puheille samaan aikaan, mutta ainoastaan Andy päästettiin. Lara ja Mike jäivät odottelemaan käytävään kahden gorillan kanssa. Noin viiden minuutin päästä gorillat vetivät taskuista aseet esiin, ja Lara ampui molempia kerran. Tämän jälkeen Lara ja Mike juoksivat Nathanin toimistoon. Nathan oli yllättynyt nähdessään heidät siellä ja totesi jotakin kykenemättömistä apureista. Nathan ja Mike alkoivat väittelemään jostain keskenään ja paljastui, että Nathan oli tullut Miken mielikuvituksesta joskus ja lähtenyt sitten omille teilleen. Nathan päätti, että Laraa ja Andya pitäisi jotenkin rankaista ja Mike sulkea johonkin varmaan paikkaan. Andy yritti siinä vaiheessa pois huoneesta, jolloin Nathan alkoi taikomaan jotakin taikaa Andyyn. Lara ampui Nathania pari kertaa, mutta luodit vain menivät harmittomasti läpi. Mike sen sijaan uhkasi tappaa itsensä, jos Nathan ei lopettaisi. Yllättäen Nathan lopetti ja totesi, että hänen pitää aloittaa uudestaan jossain muualla. Tämän jälkeen ympäristö muuttui todella kirkkaaksi ja Lara, Mike ja Andy eivät pystyneet tekemään mitään tai liikkumaan ollenkaan. Sitten tunne ja kirkkaus katosi ja Nathan oli poissa. Lähtiessään pois he huomasivat, että aikaa oli kulunut monta tuntia. Tämän jälkeen he menivät oluselle ja huomasivat ymmärtävänsä jotain enemmän lahjastaan kuin ennen.

Osa 2: Opetuksia

17.12.2011 (marraskuu 1995 - tammikuu 1996)

Bobin kämpillä käytiin vielä tekemässä tutkimuksia, mutta uusia johtolankoja ei löytynyt.

Hahmoilla oli aikaa hengähtää ja kasata elämäänsä. Mike kävi eri raveissa, ja piti huolen siitä että hänellä ja Laralla riitti käteistä elämiseen. Andyn avustuksella Mike hommasi kämpän. Lara jatkoi asumista Nathanin hommaamassa asunnossa ja alkoi käymään Miken kanssa kuntonyrkkeily-kurssilla. Mike alkoi selvittämään näkyjensä avulla murhia ja lähettämään poliisille tietoja ja piirrustuksia murhaajista.

Joulua vietettiin Andyn kotona. Lahjoja vaihdettiin, ja viihdyttiin hyvin.

Oxfordin yliopistolta otettiin yhteyttä sinne tutkittavaksi jätetyn kirjan johdosta. Tutkimusapulaiseksi esittäytynyt Moira McTaggert halusi kovasti lisätietoja kirjan alkuperästä. Hän kertoi myös kirjan alkuperästä (TODO: mitä?) ja että kirjassa kuvaillaan rituaaleja (TODO: tarkemmin mitä?). Andy kertoi löytäneensä kirjan vanhempiensa ullakolta. Muutama päivä myöhemmin Andyn vanhemmat soittivat ja kertoivat jonkin naisen käyneen nuuskimassa. Andy perheineen ja Mike lähtivät tutkimaan asiaa. Mike katsoi ullakolla menneisiin, ja näki naisen (TODO: minkänäköisen?) piirtävän liidulla pentagrammeja ja messuavan, ja lähtevän sitten pettyneen oloisena pois.

Andy soitti Moiralle, ja sovittiin tapaaminen erääseen ravintolaan. Ravintolassa puhuttiin hieman asiasta, kunnes Andy alkoi loitsimaan, jolloin Moira hyppäsi pystyyn ja koetti jonkinlaista vastaloitsua. Moira saatiin rauhoiteltua, kun Andy kertoi vain halunneensa varmistua, että Moirakin on maagi. Moira kyseli hieman, jonka jälkeen totesi ettei hänen seuralaisillaan ole käsitystä maagien yhteiskuntarakenteista, ja lupasi kutsua heidät kahden viikon sisällä Oxfordiin.

Heti tapaamisen jälkeen seurue lähti tutkimaan Oxfordissa Moiran mainitsemaa rakennusta, mutta päättivät kuitenkin olla tunkeutumatta isoon yliopistorakennukseen.

Moira soitti vielä ja sopi tarkemman ajan.

7.1.2012 (tammikuu - helmikuu 1996)

Kuukausi sujui mukavasti täti Moonik... Moiran oppitunneilla Oxfordin yliopiston erään rakennuksen kellarissa sijaitsevassa mystisessä työhuoneessa. Oppitunneilla aiheena oli Hermesetaksen Veljeskunta For Dummies (joka on muuten paras kaikista traditioista). Paljon tuli tietoa myös yleisestä taikuudesta. Oppitunnit sujuivat mukavasti, erityisesti sen jälkeen kun Andy hieman avarsi oppilaiden maailmankuvaa tehostamalla heidän aivojaan lähes yli-inhimilliselle tasolle. Parhaiten aivope... oppitunnit tehosivat Laraan, joka luultavasti aikoo liittyä Veljeskuntaan. Mike ja Andy eivät olleet yhtä helposti höynäytettävissä mukaan moiseen Merlin/Gandalf-larppaukseen.

Lara kyllästyi asuntoonsa, jossa ei enää uskalla asua poliisien pelossa ja myi sen pois ja vuokrasi Andyn nimissä uuden kämpän Oxfordista, lähempää rakasta opettajaamme ja oppitunteja.

Oppituntien lomassa Mike aloitti supersankari -projektinsa, jossa hän katsoo tulevaisuuteen ja yrittää näkemänsä perusteella estää vakavia onnettomuuksia ja murhia.

Moiran varoittelut magian vaarallisuudesta "nukkujien" ympärillä eivät menneet Andylle ihan perille ja hän koitti Miken hyvästä ehdotuksesta vakuuttaa vaimonsa siitä, että osaa magiaa. Vaimo vaikuttui näkemästään virheettömästä ajatustenluvusta siinä määrin, että avioliitto taitaa nyt olla hieman katkolla ja lapsien tapaamisoikeus evätty... Mutta muuten meni kyllä mainiosti. Päästiinpähän siitäkin...

Seuraavaksi luvassa sielujen myymistä Veljeskuntaan liittymisvalojen muodossa (jotka tosin Andy ja Mike luultavasti ehkä jättävät välistä).

21.1.2012 (helmikuu - maaliskuu 1996)

Moiran oppitunnit jatkuivat käytännön magiatestien merkeissä. Kävi ilmi, että perinteisillä fokuksilla magia on huomattavasti kevyempää kuin niillä, joihin ei ole tottunut. Testien lomassa Mike tunnusteli kohtaloiden virtaa ja huomasi, että Moiran tulevaisuudessa on jotain pahaa tiedossa. Moira ei kuitenkaan moista tuntunut uskovan, tai sitten ei välittänyt asiasta. Väitti vain, että pitää itse kyllä huolen itsestään. Lienikö käyvän ylpeyden päälle, kun oppilas osaa jotain mitä itse ei... Lara osoittautui (ainakin Moiran mielestä) varsin nopeasti oppivaksi ja nimesikin tämän jo tähtioppilaakseen. Moira myös järjesti meille testin, jossa piti päästä ulos lukitun oven takaa ja löytää piilossa oleva opettajamme tietyn ajan sisällä käyttämättä vanhoja magiafokuksiamme. Testi meni läpi juuri ja juuri määräajassa täysin Laran ansiosta. Nämä käytännön magiatestit uusilla leluilla vakuuttivat Miken ja Andyn siitä, että lienee parempi jatkaa hyväksi havaituilla metodeilla, eikä edes yrittää muokata taikomistyyliään kohti Hermeettistä Korkeaa Magiaa.

Ainiin, Andy sai kuulla, että avioeropaperit ovat jo postissa...

3.2.2012 (maaliskuu 1996)

Lara oli nähnyt erityisen merkittävän oloista unta sota-ajoistaan, ja muista Laran magia vaikutti tuhovoimaisemmalta kuin ennen.

Moira sopi tapaamisen miltei puoliyön aikaan, missä Andyn, Laran ja Miken piti tavata muita Hermeetikkoja. Tapaaminen ei kuitenkaan ollutkaan täysin yksinkertaista, alkuun piti kulkea maagisen lyhdyn luoman portaalin lävitse - ja Moira ei ollut tulossa mukaan. Huputetut sankarimme löysivät itsensä ilmeisesti Moiran työhuoneesta, mutta kaikki paitsi lasi tai muovi vaikutti olevan kuluneen loppuun. Oxfordin yliopisto vaikutti olevan raunioituneessa tilassa ja kaikkialle oli kasvanut metsää, rakennuksien lattioidenkin lävitse. Lara kiipesi korkeimpaan rauniorakennukseen, ja silmänkantamattomiin näkyi vain metsää, ilman mitään valoja yössä.

Huolista huolimatta aamu kuitenkin koitti. Lara ja Mike koettivat kohottaa Andyn synkää mielialaa, mm. yhteisellä keihäskalastuksella. Mike vaikutti olevan erityisen hyvä asioissa joita hän ei osannut, mikä ratkaisi ainakin välittömät selviämishuolet.

Oxfordin kaupunki oli samassa raunioituneessa tilassa kuin yliopistokin. Kaupungin raunioista löytyi kuitenkin alle viikon vanhan leirin jäänteet, joten oli toiveita siitä että Hermeetikkojakin kenties vielä löytyy. Muinaisen kirkon kelloa soitettiin ja sen ääntä vielä maagisesti vahvistettiinkin ja yöllä sen päällä poltettiin nuotiota huomion herättämiseksi.

Kolmantena päivänä kirkolle ilmestyi neljän miehen ryhmä, joiden varusteet ja habitus vastasivat kivikautista. Andyn mielimagian avulla miesten kanssa onnistuttiin kommunikoimaan, ja kävi ilmi että he pitivät meitä jonkinlaisina haltioina. Hermeetikkoja miehet eivät tuntuneet kuvauksista tunnistavan.

Pian tämän jälkeen Nathan poksahti paikalle, ilmeisesti tyhjästä ilmasta, kuulemma omia reittejään. Nathan väitti, että he kaikki olivat tulevaisuudessa, vieläpä varsin todennäköisessä sellaisessa. Lyhyn keskustelun jälkeen Nathan poistui paikalta.. ajasta. Whatever. Mike tutki loppupäivän aikavirtoja, myös Moiran työhuoneessa, ja kaikki vaikutti abt normaalilta.

Seuraavana iltana, varmaan lähellä puoltayötä, kirkolle ilmestyi noin kymmenen kivikautisen miehen porukka, joita johti shamaanin oloinen tyyppi. Pitkähkön messuamisen jälkeen "haltioille" annettiin lahjoja heimon suosimista ja suojaamista vastaan. Kesken shamaanin kanssa jutustelun paikalle ilmestyi tutunoloinen portaali. Andy, Mike, Lara ja myös shamaani Gnorgle kulkivat läpi portaalista, taas Moiran työhuoneeseen, tällä kertaa samannäköiseen josta aiemmin lähdettiin.

Moira alkoi tivaamaan mitä tyypit näkivät matkallaan, johon Mike vastasi lyhyellä puhuttelulla valehtelemisesta ja käytöstavoista yleensä. Moiralle kerrottiin pääpiirteittäin nähdyistä asioista, vaikkakin Nathan unohtui mainita. Moira kertoi lyhdyn yhdistävän aikataikuutta ja kohtaloa. Andy, Mike ja Lara halusivat palauttaa Gnorglen omaan aikaansa ja Moira suostui tähän, vaikkakin vasta seuraavana keskiyönä.

Aaron Octavio

Gnorglen kanssa vietettiin päivä ja hän vaikutti ottavan reissunsa haltiamaassa varsin rennosti. Kun yliopistolle palailtiin illalla, vastaan tuli mustiin pukeutunut mies, joka esittäytyi pian Hermeetikoksi nimeltään Aaron Octavio. Hän kertoi, että Hermeetikot olivat ottaneet Moiran "talteen" mm. voimakkaan artefaktin varastamisen takia. Väitti mies Moiraa psykoottiseksikin. Aaronin kanssa sovittiin tapaaminen.

Osa 3:

27.5.2012 (maaliskuu 1996)

Tapasimme Aaron Octavion uudelleen ja hän kertoi meille Moiran petturuudesta ja siitä, kuinka ikävää oli että törmäsimme juuri häneen. Sen jälkeen hän pyysi meitä tulemaan Hermeetikkojen Lontoon pyhättöön. Hän kyseli meiltä myös siitä, että haluammeko tulla Hermeetikoiksi. Ainoastaan Lara oli suoraan siitä kiinnostunut.

Pyhätössä Andy, Lara ja Mike tapasivat Igor Teslan, joka on Eetterin Poikiin kuuluva "velho", joka tutkii fuusioon liittyviä asioita. Igorilla on ongelmia muiden poikien kanssa ja hän oli sen takia tullut Hermeetikoiden pyhättöön. Igor tutuistui Andyyn, Laraan ja Mikeen tapaamisen jälkeen ja myöhemmin oppitunneilla pyhätössä.

Hermeetikot sanoivat ottavansa yhteyttä muihin traditiohin, mikäli me sellaisiin haluaisimme. Saimme myös vahvistuksen monista asioista, joita Moira oli meille kertonut. Lara alkoi saamaan tunteja Hermeetikoilta ja päätti liittyä heihin.

Igor avautui muille jostakin ongelmasta, joka hänellä oli ollut tutkimustiiminsä kanssa ja jonka takia suuri osa tiimistä oli kuollut. Tämän takia hänellä oli myös jokin väärinkäsitys Poikien kanssa. Igor pyysi Andya, Laraa ja Mikea lähtemään palavaankinkkuun kanssaan selvittämään tapaturmaan liittyvää ongelmaa.

10.6.2012 (maaliskuu 1996)

Altruismin puuskassaan Andy, Lara ja Mike lähtivät auttamaan Iikoria pelastamaan ystävänsä (NIMI) jostain mystisestä pulasta, josta hän ei voinut kuitenkaan kertoa. Pelastusoperaation piti tapahtua jossain hylätyssä tehtaassa Birminghamissa (Teollisuuskuja 2). Sankarit saapuivat paikalle ja ensimmäinen tehtävä oli päästä lukitusta portista läpi tehdasalueelle. Pienellä "huijauksella" Mike selvitti sotkun Igorin hienoiseksi tyrmistykseksi. Portti oli lukittu ketjulla, joka oli yllättävän haperoa tavaraa.

Seuraavaksi piti tutkia itse tehdasta, joka osoittautui jonkinlaiseksi entiseksi konepajateollisuuden tuotantolaitokseksi. Catwalkeille kiipeilemällä pääsimme toimistorakennukseen josta löytyi verijälkiä, jotka ilman muuta oletimme (NIMI):n jättämiksi. Samassa porukka huomasikin olevansa "mustien miesten" (siis puvut, ei iho) väijytyksen kohteena. Siitä kuitenkin selvittiin käytännössä naarmuitta lähinnä psykopaatti-Laran mahtavien ampumataitojen ansiosta. Andyn pienen sosiaalitaikuuden ansiosta sankarimme saivat jopa kuullusteltua yhtä haavoittunutta vihollista joka kertoi olevansa Kuninkaallisen Terrorisminvastaisen Agentuurin agentti jonka tehtävänä oli pidättää (ei siis tappaa) sankarit, koska he olivat terroristeja. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän mitä sankarimme olivat tehneet ansaitakseen Terroristin tittelin, kaikista vähiten sankarimme itse. Kuullustelun jälkeen, edelleen altruismin vallassa, sankarit yhdessä päättivät kuitenkin soittaa ambulanssin paikalle hoitamaan haavoittunutta agenttia. Ja sitten nopeasti karkuun paikalta.

Koska agentuuriin soluttautuminen tuntui mahdottomalta tehtävältä, päätettiin kysyä apua Hermeetikoilta. He vaikuttivat kuitenkin haluttomilta (pelokkailta?) toimimaan, koska epäilivät vahvasti teknokraattien olevan agentuurin taustalla.

Siispä vakoilut oli kuitenkin hoidettava itse. Ei muuta kuin takaisin Lontooseen etsimään Agenttikuja 2:sta. Pienen kyttäysoperaation jälkeen Andy päätti tonkia portinvartijan mieltä ja selvittää kaikki hänen muistonsa/tietonsa työpaikastaan. Selvisi, että noin alhaalla komentoketjussa ei ollut tarvetta tietää juuri mitään. Siispä piti yrittää katsoa missä päin rakennusta voisi löytyä sopivan alakuloinen ja älykäs kaveri (eli Igorin ystävä, joka on ilmeisesti vankina siellä), mutta osoittautui, että rakennus on suojattu tuollaista vakoilua vastaan. Seuraavaksi pitää siis yrittää löytää joku sopivan korkea-arvoinen agentti ja tonkia hänen päätään jotenkin ja jossakin ilman että jää siitä kiinni...


15.7.2012 (maaliskuu 1996)

Soluttautumisvalmistelut jatkuivat. Mike yritti etsiä tazereita, mutta niitä ei kaupoistä löytynyt. Tai sitten ei löytynyt oikeita kauppoja. Andy jatkoi kyttäysoperaatioita ja onnistuikin saamaan selville missä portinvartijan esimies, eli turvallisuuspäällikkö asuu. Sillä välin Igor rakenteli laitteitaan. Mike antoi meille vauhtia rituaalilla joka laittoi meidän kulkemaan 4x nopeammin kuin normaalisti. Tämä luonnollisesti aiheutti hieman hankaluuksia päivittäisissä asioissa, mutta se myös mahdollisti sen, että Igor sai näkymättömyyspuvut ja kotitekoiset tazerit tehtyä ennätysajassa. Näkymättömyyspukujen avulla Andy (Mikekin oli mukana) kävi kyttäämässä turvallisuuspäällikön taloa ja tonkimassa hänen aivojaan.

Selvisi että tämä kyseinen turvallisuuspäällikkö ei olekaan mikään iso herra siinä organisaatiossa, vaan valvoo ainoastaan kahta ylintä kerrosta. Maan alle kuulemma pääsee jollakin hissillä, johon hänelläkään ei ole pääsyä. Kyseistä hissiä käyttävät noin viitisen pukumiestä säännöllisesti ja joskus jotain vierailijoita ja Igorin ystävää ei turvallisuuspäällikön muistojen mukaan ainakaan kahdessa ylimmässä kerroksessa säilytetä. Tämä monimutkaisti asioita. Piti siis saada lisää tietoa joltain näistä pukumiehistä, jotka sitä mysteeristä hissiä käyttävät.

Tästä seurasi lisää kyttäysoperaatioita 4x nopeudella. Melko pian (subjektiivisesti tosin vasta ikuisuuden kuluttua) saimmekin "kiinni" todella epäilyttävän täysin mustan ja mustaikkunaisen pakun jota seurasimme hetken kunnes Mike taikoi siihen rengasrikon. Paku luonnollisesti pysähtyi tien reunaan, mutta yllätykseksemme kukaan ei tullut autosta ulos vaihtamaan rengasta tai toteamaan vahinkoa. Koko porukka hiipi sitten auton luo näkymättömyyspuvuissaan ja koitimme avata ovea, mutta se oli tietysti lukossa. Sitten Lara heitti ikkunan rikki kivellä "hieman" magialla asiaa auttaen. Ikkuna suorastaan räjähti ja mies sisällä sai haavoja panssarilasin murusista. Igor yritti tainnuttaa miehen tazerillaan ja totesi, että onpas tämä vaikeaa kun ei tuntunut juuri mitään tapahtuvan. Lara onneksi näytti mallia miten tainnutetaan oikeasti ja onnistuikin saamaan miehen sairaalakuntoon (kuten Miken Laraan taikoma magia "lupasikin"). Sitten äkkiä kaikki jännät laitteet pakusta mukaan ja karkuun ennenkuin Agentteja ilmestyy paikalle ihmettelemään mitä tapahtui. Ja taintunut agenttikin napattiin kainaloon.


5.9.2012 (maaliskuu 1996)

Seuraavaksi suuntana oli Agenttikuja, jonne matka kesti ikuisuuksia. Matkalla Andy yritti lukea kiinni otetun agentin ajatuksia ja muistoja, mutta huomasi pian, että se ei ole mahdollista. Lara sai selville, että miehellä oli aivoissa jonkinlainen elektroninen laite, joka varmaankin esti mielen tarkemman tutkimisen. Igor rakensi mikrosta (jonka pölli huoltoasemalta..) EMP tykin, jolla sitten tuhottiin aivoissa oleva laite. Kun Andy yritti seuraavan kerran lukea agentin muistoja, hän pääsi kyllä mieleen käsiksi, mutta se oli tyhjä ja rikki. Aivojen ulkokuoressa oli vakava vika, joten käytännössä agentti oli aivokuollut. Emme olleet varmoja siitä, mikä tämän oli aiheuttanut, mutta Igorin mukaan EMP kanuuna ei sellaista saa aikaan, joten kehitimme sopivia salaliittoteorioita.

Tämän jälkeen alkoi mähkiminen. Igorkin oli jo epävarma operaatiosta. Jostain syystä kolme muuta, joita Vasillin pelastaminen ei henkilökohtaisesti koskettanut olivat paljon valmiimpia jatkamaan, varsinkin Mike. Andy antoi Igorille muutaman sekunnin rohkeusboostin, jonka jälkeen pääsimme liikkeelle kohti agenttikujaa.

Agenttikujalla ensimmäisenä tuli vastaan paha portti, mutta mystisesti portinvartijan teki mieli painaa nappulaa, jolloin pääsimme sisään ongelmitta (näkymättöminä). Hiivimme sisään ja kohti kellariin menevää hissiä. Tässä vaiheessa Andy hieman kompuroi ja herätti jonkun agenttikujalaisen huomion, mutta kehotti tämän mieltä kuitenkin unohtamaan moiset. Hissillä päästiin alas kun sille näytti kaapatun, nyt aivokuolleen, agentin silmää ja Mike arvasi oikein 6 numeroisen koodin.

Alhaalla oli kaikenlaisia laboratorioita, sekä kolme tyhjää selliä. Yhdestä lukitusta huoneesta löytyi magneettikuvauslaitteen näköinen, päällä oleva laite, jota operoi teknokraatti (todennäköisesti..) ja jonka sisällä oli ihminen. Lara tainnutti teknokraatin, jonka jälkeen kone otettiin pois päältä. Koneen sisälle oli sidottu Vasilli, jonka pään läpi kulki jotain rautatankoja. Igor onnistui irrottamaan konetta käyttäen tangot hänen päästään ja saamaan hänet laitteesta ulos (ilmeisesti helpompaa kuin koneen pois päältä ottaminen...) Tämän jälkeen paikasta lähdettiin pois, takaisinmenomatkalla oli Miken vuoro kompuroida, mutta portinvartijan teki jälleen mieli painaa portti auki, joten ulos päästiin muuten melko helposti.

Vasilli oli tajuton, ilmeisesti nukutusaineella huumattu ja hänen päässään oli jonkinlainen siru. Lara kävi pyytämässä apua Hermeetikoilta apua, ja he lupasivatkin tulla katsomaan Vasillia.


Osa 4: Paljastuksia

9.10.2012 (maaliskuu 1997)

Vasillista ei saatu tolkkua sirun vietyä häneltä järjen. Hänet toimitettiin hermeetikkojen parantolaan ja ystävykset hajaantuivat omille teilleen.

Lara lähti Suomeen, Turun linnaan, opiskelemaan eksentrisen Paavo Ropposen johdolla. Igor rakensi tukikohdan Oxfordin metsiin, ja yrittäessään ottaa selvää teknokraattien juonista, päätyi hänen rakastettunsa autoksi. Mike ja Andy etsivät ja löysivät itselleen omat traditiot. Andy pysytteli alkuunsa Englannissa, mutta jokseenkin yllättäen ilmoitti olevansa kolme kuukautta tavoittamattomissa. Myös Mikelle ja Laralle loitsitun älykkyyslisän haihtuessa Mike alkoi huolestua tosissaan. Hän päätti etsiä Andyn magiallaan, ja yllätyksekseen löysi hänet opiskelemasta Andyn omasta kodista. Pienen kovistelun jälkeen selvisi että Andy oli mestarinsa kanssa pyyhkinyt suuren osan menneisyytensä muistoista. Lara päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja teki Andyn kanssa hieman läheisempää tuttavuutta.

Tasan kolme kuukautta "katoamisestaan" Andy kutsui kaikki koolle selittääkseen tapahtunutta. Igorilla ja varsinkin Mikellä oli vaikeuksia hyväksyä Andyn päätöstä, mutta Andyn ollessa päätöskseen tyytyväinen asialle ei toistaiseksi tehty mitään.

Samoihin aikoihin tuli kutsu hermeetikkojen parantolaan. Vasilli oli kuulemma paranemaan päin. Matkaan lähdettiin Ashley-auton kyydissä. Määränpäänä oli synkeän oloinen linna. Nelikon saapuessa sisälle linnaan se muuttui kuitenkin yllättäen täysin. Igorilla ja Mikellä oli valkoiset laboratoriotakit päällä, Andyllä puku ja Laralla jakkupuku. Ympäristö oli muuttunut toimistorakennuksen aulaksi. Infosta saatiin ohjeet Vasillin järjestämään konferenssiin kolmoskerrokseen.

n.1.2013 (maaliskuu 1997)

3. Kerroksessa Vasillin tiedotustilaisuutta odotellessa teknokraatti pyysi meitä mukaansa kertoen, että hänellä olisi meille tehtävä ja me tulisimme toimimaan siinä yhtenä tiiminä. Seurasimme teknokraattia vähän matkan päähän huoneeseen, jossa hän kertoi meille tehtävästä. Hän sanoi, että meidän pitäisi mennä Hong Kongiin kahden viikon kuluessa, antoi meille cd-levyn ja kertoi, että se on mahdollista avata Hong Kongissa ja että sieltä löytyvät tarkemmat tiedot tehtävästä.

Hyväksyimme tehtävän ja lähdimme pois huoneesta. Tässä vaiheessa rakennuksessa tuli kuulutus, jossa sanottiin, että tappavat turvatoimet otetaan käyttöön 5 minuutin päästä turvaongelman vuoksi ja kehotettiin lähtemään rakennuksesta. Tämä oli hieman vaikeaa, koska käytävä suljettiin molemmilta puolilta teräslevyillä. Mietimme hetken mikä reitti olisi paras ja Mike käytti jotain työkaluja reitin analysoimiseen. Sopivia aseita ei ollut, joten Lara käytti magiaa vahvistamaan lyöntejään ja hajoitti esteen. Ainakin mindcontrollattu Mike taisi tätä hieman ihmetellä, mutta ei sanonut mitään. Pääsimme hissille, joka "yllättäen" oli lukittu. Lara rikkoi tämänkin oven ja kiipesimme kerroksen verran hissikuilua alas. Samalla kun pääsimme hissikuiluun, niin ylemmässä kerroksessa turvatoimet otettiin käyttöön ja lasersäde poltti mukanamme olleen teknokraatin tuhkaksi. Alemmassa kerroksessa roikkui hirttoköydessä kommandovarusteissa nainen, jonka pelastimme.

Nainen paljastui teknokraatiksi, joka oli täällä eliminoimassa todellisuusrikollista. Hänellä oli työkaluja, joilla hän pystyi paikallistamaan ongelman. Päätimme auttaa häntä ja seurasimme häntä rakennuksen kellariin, jossa oli ongelmallinen panssariovi. Pienten ongelmien jälkeen Igor sulatti oven mukanaan olevilla kemikaaleilla ja pääsimme etenemään. Seuraavassa huoneessa oli Vasilli Mechan sisällä. Taistelimme teknokraatin kanssa mechaa vastaan ja onnistuimme rikkomaan sen. Sisällä Vasilli huusi jotain ja yritti saada sitä epätoivoisesti toimimaan. Teknokraatti alkoi avaamaan mechaa ja kertoi, että Vasilli on pakko tappaa. Mike oli tässä vaiheessa jo melko varma siitä, että Lara ei ollut kunniallinen teknokraatti, ja piti tätä silmällä. Kun Lara päätti suojella Vasillia ja tappaa teknokraatin, niin Mike yritti urheasti estää tämän. Lara poltti teknokraatti kommandon ja alkoi itse avaamaan mechaa päästääkseen Vasilllin pois, samalla kun Igor ja Mike yrittivät keksiä keinon tappaa Lara.

Vasilli oli vakuuttunut siitä, että olimme täällä viemässä hänet johonkin kokeeseen tms. Hetken päästä todellisuus muuttui ja paikkamme vaihtui. Olimme jälleen rakennuksen aulassa ja kaikki oli kunnossa. Hetkessä meidät ympäröi suuri määrä aseistettuja ihmisiä, jotka veivät meidät selliin. Vasilli tuli hetken päästä kuulustelemaan meitä ja päästi Igorin ja Miken vapaaksi. Igor ja Mike poistuivat rakennuksesta ja samalla pääsivät vapaaksi mindcontrollista joihin olivat joutuneet rakennukseen mennessään. Ulkopuolella he miettivät mitä voisivat tehdä auttaakseen Andya ja Laraa ja Mike alkoi tutkimaan rakennusta ja magiaa joka siihen liittyi.

Sisällä Lara vapautti itsensä ja Andyn pakkopaidoista käyttämällä vertaan riimujen piirtämiseen ja alkoi sen jälkeen tekemään rituaalia, jolla pääsisi linnasta karkuun. Mike huomasi tämän ja soitti Hermetic Hotlineen kertoen tilanteen hienovaraisesti.

27.1.2013 (maaliskuu 1997)

Lara räjäytti tien linnasta ulos ja katsomaan josko heitä seurattiin. Kukaan ei kuitenkaan tullut linnasta ulos. Linnan ulkopuolelta Andy ja Lara löysivät Igorin ja Miken, jotka kertoivat hälyttäneensä Hermeetikot. Murtauduimme ulkopuolella olevaan teknokraattien autoon, josta löytyi kaikkea mielenkiintoista, kuten aseita, räjähteitä ja hyvä työkalupakki. Igor viritti räjähteillä tielle ansan ja piilotti autonsa. Odottelimme linnan ulkopuolella kunnes hermeetikot tulivat. He kertoivat meille, että Vasillista oli syystä tai toisesta tullut Marauder ja että hänet piti tappaa koska parannuskeinoa ei ollut ja hän oli vaaraksi muille. He kertoivat myös, että voisimme lähteä pois ja he hoitasivat homman. Igor kilahti tästä ja meni valittamaan hermeetikoille, jotka eivät kuunnelleet häntä. Igor yritti myös räjäyttää hermeetikot ja ajaa heidän päältään, mutta molemmat yritykset estettiin. Sen jälkeen hän kiukutteli koko matkan kotiin.

Lara ja Mike jäivät puolivälissä matkaa pois kyydistä majataloon, jossa Mike yritti vakoilla mitä Hermeetikot tekivät. Nämä kuitenkin estivät hänen yrityksensä. Seuraavana päivänä Mike ja Igor lähtivät katsomaan miltä linnalla näytti. Kaikki oli korjattu ja joku työntekijäkin oli töissä hoitamassa puutarhaa. Hovimestari kysyi heidän nimensä ja kertoi heille antavansa ne linnanherralle, joka voisi ottaa heidät seuraavana päivänä ehkä vastaan.

Kaikki neljä lähtivät seuraavana päivänä tapaamaan linnanherraa joka otti heidät vastaan. Hän kertoi Vasillista ja sanoi, ettei kukaan ollut onneksi loukkaantunut (teknokraatti kommandoa lukuunottamatta). Hän antoi meille myös käyntikorttinsa ja kertoi meidän olevan tervetulleita jos tarvitsisimme tulevaisuudessa psykologista apua.

Päätimme, että lähdemme Hong Kongiin katsomaan mitä linnassa saadussa cd-levyssä on ja selvittämään sitä asiaa. Andy kysyi mestariltaan siellä olevasta Akaasikkojen tukikohdasta. Teimme valmisteluja ja lähdimme lentämään Igorin koneella kohti Hong Kongia.


Kampanjan pääsivulle