Purp:Purppurakuninkaan Kirous

Kohteesta ExcaliburWiki
Versio hetkellä 15. helmikuuta 2011 kello 10.43 – tehnyt Kaermes (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Takaisin

3.8.2010 Viides

En ole ikinä ollut näin... järkyttyneessä olotilassa. Alan epäillä tämän matkan tulevaisuutta, että tuovatko nämä balokinsurmaajat sittenkään kunniaa ja tarinoita kerrottavaksi. Sankareita? Ihmisiksi hekin paljastuivat, ja totuus oli kuin kylmä suihku vasten kasvojani. Matkan alussa, ensimmäisen päivän päätteeksi pysähdyimme yöksi eräälle maatilalle, jossa oli varsin mukavaa isäntäväkeä, kauniista tyttärestä puhumattakaan. Olivat kuitenkin kirkonväkeä ja varsin tylsiä tapauksia, liian hyveellisiä. Olipahan juttuseuraa meidän omille ristinkantajille. Päädyin nukkumaan yllättävän ajoissa, mutta heräsin pariin kertaan muiden levottomuuteen, vaikkeivat he sitä itse huomanneet - tämä kirous selvästi painaa heidän mieliään. En osannut epäillä mitään, ja jatkoimme matkaa varsin tavallisissa merkeissä. Tuona toisena päivänä kaikki muuttui. Törmäsimme matkalla maanomistajaan ja hänen kahteen orjaansa, toinen heistä huonossa kunnossa ja lähes tajuttomana. Tilanne päätyi varsin kiivaaseen sanaharkkaan, ja siihen, että Renato päätti ostaa miesorjan itselleen. En voinut uskoa, että hän jätti naisen silti omistajan käsiin, sillä orjat olivat selkeästi puolisoita - ihmisiähän hekin ovat ja heillä on yhtä suuret tunteet kuin meilläkin! En uskaltanut avata suutani tuolle vaaralliselle Coraxlaiselle, joka tyynesti vain otti sairaan mukaansa ja kylmin tuntein jätti itkevän naisen taakseen. Kukaan muukaan ei edes liikahtanut tehdäkseen asialle mitään, Nicolo ainoastaan näytti järkyttyneeltä. Sekavin tuntein kuljimme kohti myrskyrintamaa ja kastuimme läpimäräksi. Onneksi paikalla oli majatalo, jossa saimme paikan kuivatella paikkojamme ja ruokaa. Ei majatalonkaan rauhaa kauaa kestänyt, kun salissa juopotelleet palkkasoturit yrittivät ryövätä sankareittemme balokinsurmausrahoja - tosin he eivät tienneet, että rahat odottavat meitä vasta Merselburgissa. En ollut paikalla näkemässä taistoa, mutta kuulin, että ulkona makasi kymmeniä verisiä ruumiita, joista lähes kaikki olisivat kuolleet Nicolon ja Renaton miekkoihin. Näin muutaman niistä, verisiä, kylmiä, myrskyn kastelemia kalpeita ruumiita, joilla oli kivun vääristämät kasvot kuolinnaamioinaan. En olisi ikinä uskonut sankareistani, murhaajia... mutta pelkään pahoin, että huhut Coraxen julmuudesta voivat olla hyvinkin totta. Nicolosta en tiedä vieläkään, kuka hän on ja miksi hän tekee tällaista, mutta voiko se olla jopa jotain pahempaa, kuin Corax? Pystyn jo selkeästi tuntemaan sen pimeän usvan, joka pimentää sankarien mieltä - Purppurakuninkain kirous. En ikinä itse uskonut, että kiroukset voisivat tuoda ihmisistä pahimmat puolet esiin, mutta nyt olen todistanut sen omin silmin. Ja nyt minä pelkään. Pelkään, että olen nähnyt vasta alun. -Lochlyn

14.9.2010 Kuudes

Olen hyvä unohtamaan asioita ja jättämään murheet taaksepäin. Aina on toivoa, ja takerruin tähän ajatukseen lujemmin kuin koskaan aikaisemmin. Saavuimme mahdollisuuksien kaupunkiin, Merselburgiin, tai kuninkaankaupunkiin, kuten rahvas sitä kutsuu. Itse pidän enemmän kaupungin oikeasta nimestä, onhan se perua sille kunniakkaalle ritarismiehelle, joka paikan puhdisti demoneista satoja vuosia sitten, mutta ihmiset ovat unohtaneet jo sen ja vapisevat uuden mullistuksen edessä. Luin, näin ja kuulin kaikkea uutta ja ihmeellistä, jopa pelottavaa. Kuten kuningas Pondothay VII on määrännyt, katedraali ja tätä myöten koko kuningaskunta tulee vaihtamaan uskonsa Lothedrijarille uskolliseksi - tuo ylipappi josta nousi uusi jumala entisten tuhkista. Olen itse ollut skeptinen jo pitkään näistä huhupuheista uudesta jumalasta, mutta nyt se on tapahtumassa. Pyhän maan auguuri saapuu valtavan saattueensa kanssa kaupunkiin lähipäivinä ja vanha veteraanikirkko tulee muuttumaan takaisin jumalpalvonnaksi. Pelkään, että tämä tulee viemään myös sank- ... no en ole päättänyt vielä miksi heitä kutsuisin, mutta ovat he silti balokinsurmaajia - niin uusi uskonto tulee muuttamaan paljon ja meidän kaikkien elämä ei voi olla välttymättä vaikutukselta. En tiedä, ehkä he voivat löytää jopa apua kiroukseensa auguurilta ja uudelta jumalalta, mene ja tiedä. Itse halusin vain kaupunkiin päästyttyäni unohtaa näkemäni kauhuudet ja menin Kulmaan, kiertelevien musikanttien pyhättöön tässä kuningaskunnassa ja sain puhuttua muut mukaani, Renato tosin meni kotiinsa orjansa Lugon kanssa. Sen mitä kerkesin nähdä Coraxen miehen käyttäytymisestä, ei Lugolla tule olemaan kovin hyvät oltavat. Maailma on julma. Näimme myös näytösmäisen kaksintaistelun etelästä saapuneen miekkamiehen ja Aballonin välillä, joka puolestaan on kuningaskuntamme paras miekkamies, ja pettymyksekseni Aballon hävisi. Aavikon vanhus oli pelottava vastus ja luultavasti liian eksoottinen miekkatyyleineen. Hirviönsurmaajat saivat myös palkkion Leisvedarilta, joka oli tyytyväinen, mutta kaikista näistä päivän tapahtumista eniten silmiin pisti paikallinen näytelmä, joka on ollut myyntimenestys viimeaikoina - Purppurakuninkaan Saleissa - nimi suoraan kuin omasta kynästäni! En ole sitä vielä itse nähnyt, mutta aion mennä katsomaan. Tässä tapahtuu aivan liikaa asioita yhtäaikaa liittyen samaan asiaan ollakseen aivan sattumankauppaa, joten pyrin pääsemään vaihtamaan sanoja kirjoittajan kanssa, kuulema joku historioitsija. Nyt kuitenkin palaan takaisin nauttimaan tavernan salista kaikuvista soinnuista ja taidokkaista lyriikoista ympäri kuningaskuntaa. -Lochlyn

5.10.2010 Seitsemäs

Auguuri ja saattue olivat jotain... hämmentävää, pelottavaakin jopa. En tiennyt miten suhtautua asioihin, valtava muinainen patsas ei todellakaan ollut paras keino nostattaa ihmisten luottamusta uuteen jumalaan, Lothedrijariin. Kuningas Pondothay kuitenkin näytti suhtautuvan asiaan myönteisesti ja luottavaisin mielin, joten kansannousulta vältyttiin. Kuulin kyllä jälkeenpäin paljon kyräilyä wanhan veteraanikirkon jäseniltä asiasta - että Lothedrijar on raiskannut vanhan ideologian ja kaikki ne hyveet, minkä pohjalle tämä kuningaskunta ja koko Porganuista on rakentunut. En tiedä miten Renato ja Nicolo suhtautuvat asiaan, ristinkantajia kun ovat, mutta pitänee kysyä asiasta. Näin heitä oikeastaan vain kerran, ja tällöinkin kerroin heille vain saamistani tiedoista - kaupungissa elävä vapaaherra Repin omistaa Radavarien kuningassuvun esineistöä ja taidetta valtavan kattavan ja näyttävän kokoelman, ja hän järjestää näyttelyitä kaupungin aatelistolle tavanomaisen juhlimisen ohessa. Tämän kaiken kuulin paikalliselta historijoitsijalta, Mariukselta, mukava mies hänkin, mitä nyt kirjanoppineen harmauden alta pääsin kaivelemaan. Outoja huhuja kuulin tallipojan katoamisesta ja ohimennen näin jonkun oudon miehen keskustelemassa lauluni sankareitten kanssa. Myöhemmällä utelulla ja muutamalla oluella sain kuulla, että mies kantaa nimeä Diego, mutta muuta en onnistunut selvittämään. Toivon, että ryhmä löytää jotain kirouksesta, ja pian, jotta voisin jatkaa lauluni hiomista. Olen keksinyt jotain hienoja sointukulkujakin jo valmiiksi, mutta ette varmaan halua, että alan kuluttamaan aikaanne tässä niistä kertomalla? -Lochlyn

19.10.2010 Kahdeksas

Vihaan tätä kaupunkia, se on täynnä saastaisia ihmisiä tekemässä saastaisia tekoja. En tiedä mikä minut tänne toi, mutta kaikella on tarkoituksensa, ja niin on tälläkin matkalla. Löysin kyllä nopeaa jotain, mistä en pitänyt - ihmisiä kantamassa demonisia merkkejä, tosin he kertoivat olevansa "kirottuja", tiedä sitten. Yritän ottaa selvää, mutta tällä hetkellä en oikein tiedä mitä heistä uskoa; kuka puhuu totuutta ja kuka kantaa likaista naamiota peittäen todellisen olemuksensa? Löysin jonkun trubaduurin, joka on kulkenut tuon viisikon mukana, Lochlyn nimeltään. Hän kertoi kaikkea ylistävää heistä, kuinka hienoja sankareita nuo demonin tahraamat ovat, surmasivat hirviön ja pelastivat kylän pelolta. Parin tuopillisen jälkeen hän kertoi kyllä lisääkin, suohon heitetystä vanhuksesta, sopimuksista epäkuolleitten kanssa, surmatuista miehistä majatalolla ja tästä eräästä nykyisin vapaasta orjasta ja hänen kohtelustaan. Lochlyn näkee silti toivoa, minä en. Minä näen kiroukseen kuolevia ihmisiä, joista en osaa sanoa, pitäisikö heidät tappaa armosta ennen kirouksen kammottavan kuoleman toteutumista. Kirouksilla kun on tapana muuttaa kohteensa täysin päinvastaisiksi ihmisiksi, ja pelkään, että he tekevät suurtakin pahuutta, ellei joku heitä pysäytä - tai mikäli he nyt sattuvat löytämään jollain ilveellä sen demonin ja vielä tappamaan sen. Epäilen, suuresti. Yksi kuollut löydettiin vartioston mukaan noitien surmaamana, toinen löydettiin melkein tämän viisikon käsistä, noidan surmaamana sekin. Silti en pidä tästä, heitä seuraa katkeamaton vana kuolleita ihmisiä, ja se ei ole hyvä merkki mistään. Niin ja ne aatelisjuhlat, yksi heistä oli siellä, demonien karkeloissa. En uskonut voivani masentua, mutta olen varmaan vihdoin saavuttanut sen inhimillisen tunteen. Vihaan tätä kaupunkia -Lilian