ProjektiMaa:Jared

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Jared on Pauli/Nilernin hahmo Feeniks-projektissa.

Olin pitkään jatko-opiskelijana TURVA-akatemian yhteydessä sijaitsevalla salaisella Hypermekaniikan tutkimuslaitoksella.
Minulta meni suhteettoman kauan väitöskirjan saamiseen valmiiksi, koska tunsin olevani hyvissä asemissa tavoitteideni
kannalta ja lisäksi olin jokseenkin alkoholisoitunut (myös) Sergein myötävaikutuksesta.

Opetin Sergeille, Elealle ja Yasulle pakollisen kurssin hyperavaruuden teoriaa, josta he eivät ymmärtäneet paljoakaan.

Päämäärätön heiluminen johti huonoon taloudelliseen tilanteeseen, jonka päätin ylikompensoida alkamalla myydä
väitöskirjaani liittyvää ja muutakin HMTL:n tutkimusteknologiaa mm. Drakelle, johon tutustuin Sergein kautta.

Lopulta juomiselle tuli piste, kun tulin uskoon; liityin HMTL:n tutkijoiden parissa yllättävän suosittuun lahkoon, Tesseraktilaisuuteen.
Lopulta sitten sain väitöskirjani valmiiksi, juuri sopivasti että saatoin liiittyä kriisiryhmään.

Salaisuudet (elä kato!)

Suhteet muihin hahmoihin

  • Drake: saanut Jaredilta teknologiaa kokeiluun
  • Martina: tuntevat vain Draken kautta
  • Yasu: kurssin opettaminen
  • Sergei: kurssin opettaminen, Jaredin ryyppykaveri ja saanut teknologiaa
  • Elea: kurssin opettaminen, uskonnollisia samankaltaisuuksia ja erimielisyyksiä