ProjektiMaa:Gunnar Sorensen

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Gunnar Sorensen on toinen Japsun hahmoista Daemoun kampanjassa.

Elämä ja ura

Marten Sorensenin isä Gunnar Sorensen on 64-vuotias Kauppaliiton palveluksessa työskentelevä byrokraatti, jonka tehtäviin kuuluu laajentumis- ja aluepoliittinen suunnittelu sektorihallinnossa.

Gunnar varttui pääasiassa avaruudessa. TODO asemalla X hallintotieteitä opiskellessaan Gunnar tapasi tulevan vaimonsa Helen Baywaterin. He seurustelivat joitain vuosia, jonka jälkeen heidät vihittiin avioliittoon. Gunnar ja Helen saivat kaksi lasta, Christenin ja Martenin. Christenin ollessa 10- ja Martenin 4-vuotias muutti perhe TODO planeetalle X. Gunnar oli kuitenkin harvoin kotona, sillä hänen työtehtävänsä veivät hänet usein pitkiksi ajoiksi eri puolille planeettaa tai avaruuteen.

64-vuotiaana Gunnar on oikeastaan ohittanut uransa huipun – TODO planeetan/sektorin X ja Kauppaliiton väliset neuvottelut, jotka johtivat TODO planeetan/sektorin X liittämiseen Kauppaliittoon molempia osapuolia hyödyttävällä sopimuksella. Hän aikoo jäädä eläkkeelle hieman etuajassa, ehkä noin 70-vuotiaana, ja yrittää nyt jotenkin hyödyntää viimeiset vuotensa työelämässä.

Luonne ja asenne

Gunnar on laskelmoiva ja kunnianhimoinen. Hän suhtautuu Kauppaliiton järjestelmään erittäin realistisesti vailla minkäänlaista idealismia, todeten sen olevan "huonoin mahdollinen yhteiskuntajärjestelmä kun ei oteta huomioon niitä kaikkia muita, mitä on kokeiltu". Johtajana Gunnar on suoraviivainen ja määrätietoinen eikä erityisen rakastettu alaistensa keskuudessa.

Ulkonäkö

ks. kuva Commonsista

Gunnar on lyhyt (168 cm) ja tukevahko. Hiusraja hänellä on melko korkealla ja hiuksissa alkaa näkyä häivähdys harmaata.

Japsun muistiinpanot hahmonluonnista

  • Ylempi hahmo
    • väritystä (urheilu-/viihdetausta?)
    • "huonoin arganisaatio jos ei oteta huomioon niitä kaikkia muita mitä on kokeiltu" (Kauppaliitto)
    • saavutukset?
    • "laajenemisministeriö, paikallishallinto
    • asutustoimintaa

suhteet, kontaktit?