ProjektiMaa:DaemounKamppis

Kohteesta ExcaliburWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Timon kevään 2008 toistaiseksi nimeämätön kampanja

Pelautan tammikuusta 2008 alkaen scifi-kampanjaa, jonka aiheena on ylivoimaisen ihmiskunnan suhde avuttomiin, mutta rikkaisiin muukalaisiin. Peli sijoittuu Projekti Maa-nimiseen universuminraakileeseen, jossa aikaisempi Space Truckin' -kampanjanikin tapahtui.

Kampanjan muita sivuja

Kampanjan tarkempi kuvaus

Kampanjan keskeisenä aiheena on Kauppaliiton rajamailta löydetty planeetta, jota asuttavat teollista aikakautta elävät muukalaiset. Planeetalla on merkittäviä rikkauksia. Mikä on Kauppaliiton suhtautuminen?

Kampanjassa samat pelaajat pelaavat kahdella tasolla. Päättävällä tasolla olevat hahmot edustavat Kauppaliiton komiteaa, jonka tehtävänä on päättää, miten planeettaan suhtaudutaan. Kukin heistä edustaa omaa organisaatiotaan, mutta ajaa samalla omia henkilökohtaisia etujaan. Toimeenpanevan tason hahmot ovat lähempänä perinteistä seikkailua. Ryhmä lähetetään ensimmäisenä Kauppaliiton edustajana uudelle planeetalle hankkimaan tietoja.

Kampanjan luonne

Tapani mukaan en käytä pelissä systeemiä. Mahdollisissa ristiriitatilanteissa äänestetään tai sitten toimin erotuomarina. Kokemukseni mukaan satunnaisuutta syntyy tarpeeksi jo muutaman ihmisen ajatusten riuhtoessa asioita eri suuntiin, mutta en kiellä konsultoimasta noppia haluttaessa.

Aikani on rajallista, joten toivoisin pelaajilta mahdollisuuksien mukaan aktiivisuutta maailman yksityiskohtien luomisessa. Projekti Maan maailma on toistaiseksi varsin minimalistinen, joten tässä kohtaa apua tarvitaan. Osin tämän takia materiaali on täällä wikissä (vaikka ideoida saa kirjoittamattakin). Aion toki itsekin keksiä juonia ja yksityiskohtia.

Toivon mukaan kullekin pelaajalle löytyy jokin "oma" organisaatio, jonka toimia hän voi pinnallisesti suunnitella ja pohtia sessioiden välillä. Tarkoitus ei ole kilpailla tai yrittää voittaa muita, vaan luoda jännittävää materiaalia poliitikkohahmoille. Retkikuntahahmoille materiaalia syntyy paitsi porukan keskinäisistä jännitteistä ja poliitikkojen päätöksistä, myös (mahdollisesti pelaajien keksimistä) muukalaisten maailman ihmeellisyyksistä. Ja jos jollekulla pelaajista syntyy hyvä idea sessioksi, en pane pahakseni, jos hän haluaa johtaa sen...

Pelaajat

Lista pelaajista, heidän hahmoistaan ja organisaatioistaan:

  • Tiiti Kellomäki, lääkeyritys
  • Mika Halttunen, Ashley Sullivan, Eagle Entertainment, viihdeyritys
  • Santtu Pajukanta, Kauppaliiton edustaja, retkikunnan virallinen johtaja
  • Janne Räsänen, ?
  • Antti Mäkelä, kapteeni, paikallisen armeijayrityksen edustaja

Maanantai tuntuu olevan ryhmälle parhaiten sopiva arkipäivä, joten yritetään pitää sessiot enimmäkseen silloin. Kampanjan lopetus ajoitettaneen jonnekin loppukevääseen tai alkukesään.

Lisätietoja IRCissä nimimerkiltä Daemou tai mailitse daemou@lintula.